tiikerinuoliaiset

kive

Aion perustaa akvaarion parin kuukauden kuluttua. Minulla on noin 100-litrainen allas.

Minulle on akvaarioliikkeistä sanottu, että harkitsemani kalasto (3 tiikerinuoliaista, 1 tai 2 monnia, 4-5 leväbarbia ja 7-8 mustatetraa) mahtuisivat hyvin altaaseeni, ja vieläpä että ne sopivat muutenkin hyvin yhteen.

Olen kuitenkin kuullut, että tiikerinuoliaiset saattavat olla hyvinkin ärhäköitä muita kaloja kohtaan, ja että ne ovat herkkiä veden laadun suhteen. Miten on, kertoisitteko kokemuksia näistä upeista kaloista? Ja mitä luulette, sopivatko noi kaikki kalat oikeasti akvaariooni vai koettavatko yritykset vain saada kalansa kaupaksi?!

Kasveiksi haluaisin muutaman vesikaktuksen, pari vallisneriaa ja sitten jonkin isolehtisen, vaikka melalehden. Lisäksi saan kaveriltani sellaista hyvin nopeakasvuista "puskaa", jonka nimeä en muista. Somisteiksi laitan suht' isoja kiviä ja muutaman juurakonkarahkan. Aion pengertää soran kauniisti valitsemillani kivillä, jotta saan pohjaan hieman korkeuseroja.

En ole vielä hankkinut akvaariotarvikkeita, minulla on pelkkä allas. Jos joku oululainen myisi/lahjoittaisi käytettyjä, toimivia tarvikkeitaan pois, niin ottaisin niitä hyvin kiitollisena vastaan. Akvaarioni tarkat mitat ovat 75cm x 35cm x 40cm (lev. x syv. x kork.).

9

588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bettaristic

      Homma on niin, että kalastosi kyllä mahtuu yhteen altaaseen, mutta sillä altaalla pitäisi sitten olla kokoa noin 400 litraa. Eli toisin sanottuna, akvaariokauppias on pissinyt sinua ahneuksissaan linssiin ja pahemman kerran.

      Tiikerinuoliaisista kasvaa hyvässä hoidossa noin 30 cm pitkiä vonkaleita, eli unohda ne. Monnilajeja on käsittämätön määrä, luku on ilmeisesti tuhansia. Suurin osa niistä ei 100-litraiseen mahdu, mutta muutama kyllä käy. Leväbarbit kasvavat tavallisella hoidolla noin 12 cm pitkiksi ja hyvässä tilavassa kämpässä 15 cm pituisiksi, ne ovat vilkkaita ja nopeita uimareita ja lisäksi parvikaloja, eli unohda ne. Mustatetroista on niin monenlaista juttua kuulunut, että minä en niitä ainakaan alle 160-litraiseen laittaisi kun ovat kuulemma muuttuneet häiriköiksi pienissä akvaarioissa.

      Toisin sanottuna, kauppias ei saanut yhtäkään suosittelemaansa kalaa sopimaan oikeasti akvaarioosi. Mutta älä suotta hätäänny, kyllä 100-litraiseenkin saadaan aikaiseksi ihan hyvä kalasto. Miltä kuulostaisi esim.
      1 partamonni
      4 piikkisilmää
      3 kääpiörihmakalaa (1 koiras ja 2 naarasta)
      8 kirsikkabarbia

      Sitten kasviasiaa. Vesikaktus ei ole ainakaan mikään elävä kasvi...ehkä muovinen voisi jokin akvaarioon laitettava kaktus olla. Vallisneria on helppo aloittelijan kasvi, myös vesitähdikit, jaavansaniainen ja esim. rusko- tai punamelalehti.
      Pohjamateriaaliksi sinun on otettava hienoa hiekkaa jos valitseet pohjaa tonkivia kalalajeja kuten piikkisilmät ja monniset. Hiekkaa saa rautakaupasta noin 1/10 hintaan verrattuna akvaariokauppaan. Pyydä rautakaupan sedältä säkki hiekkapuhallushiekkaa raekoolta 0,6-1,2 tai hienompaa...ihan mieltymysten mukaan.

      Akvaarioosi tarvitset nyt heti kerrasta kunnollisen suodattimen (esim. Eheim 2012 tai 2213, suosittelen jälkimmäistä), lämmittimen (100 W) ja valaisimen (1x18 W riittää mainitsemilleni kasveille).

      ps. kysele lisää tällä palstalla:
      www.aqua-web.org/forum

      • kive

        No hieman epäilinkin, ettei kaikki kalat ihan mun altaaseen sopis. Onneks en ole vielä ehtiny ostaa mitään! Kiitos vinkeistä, ja pitääpä painella noille mainitsemillesi sivuille. Ja sen hiekan kyllä aion hakea rautakaupasta, enkä maksa liikkeiden kiskurihintoja.

        Kyllä se vesikaktus ihan oikea kasvi on. Tosin en tiedä, onko nimitys niinkään oikea, en huomannut kattoa latinankielistä nimeä. Ei se kuitenkaan mikään tavallisen kaktuksen näkönen ollu (ei siis mitään piikkejä!), mutta pienikokonen, matalakasvunen ja lehdet tais olla aika jäykät. Voihan se olla, ettei sitä ole tarkotettu akvaarioon ollenkaan, mutta akvaariossa ne kaupassa oli, ja useemman viikon vielä, kävin nimittäin samassa kaupassa monta kertaa parin kuukauden aikana. Mutta en tiedä kun en ole alan ekspertti.

        Oon muuten lukenu monestakin akvaariokirjasta että tiikerinuoliaiset kasvaa 15-20 -senttisiksi vankeudessa, vaikka tilaa olisi kuinka. Mistä tuo 30 senttiä tulee? Mustatetroista luinkin enemmän, kun olin tuon viestini laittanu, ja taidan ne tosiaan jättää hankkimatta. Ehdottamistasi kaloista en ikinä, kuuna päivänä ota minkäänlaisia rihmakaloja =/ ovat niin rumia köriläitä, muita olen kyllä harkinnut.


      • bettaristic
        kive kirjoitti:

        No hieman epäilinkin, ettei kaikki kalat ihan mun altaaseen sopis. Onneks en ole vielä ehtiny ostaa mitään! Kiitos vinkeistä, ja pitääpä painella noille mainitsemillesi sivuille. Ja sen hiekan kyllä aion hakea rautakaupasta, enkä maksa liikkeiden kiskurihintoja.

        Kyllä se vesikaktus ihan oikea kasvi on. Tosin en tiedä, onko nimitys niinkään oikea, en huomannut kattoa latinankielistä nimeä. Ei se kuitenkaan mikään tavallisen kaktuksen näkönen ollu (ei siis mitään piikkejä!), mutta pienikokonen, matalakasvunen ja lehdet tais olla aika jäykät. Voihan se olla, ettei sitä ole tarkotettu akvaarioon ollenkaan, mutta akvaariossa ne kaupassa oli, ja useemman viikon vielä, kävin nimittäin samassa kaupassa monta kertaa parin kuukauden aikana. Mutta en tiedä kun en ole alan ekspertti.

        Oon muuten lukenu monestakin akvaariokirjasta että tiikerinuoliaiset kasvaa 15-20 -senttisiksi vankeudessa, vaikka tilaa olisi kuinka. Mistä tuo 30 senttiä tulee? Mustatetroista luinkin enemmän, kun olin tuon viestini laittanu, ja taidan ne tosiaan jättää hankkimatta. Ehdottamistasi kaloista en ikinä, kuuna päivänä ota minkäänlaisia rihmakaloja =/ ovat niin rumia köriläitä, muita olen kyllä harkinnut.

        No voi harmi kun ei rihmulit ole mieleen, niitä on kuitenkin aika monen näköistä menijää jotka akvaarioosi käyvät.

        Laitahan googlen kuvahakuun seuraavat hakuehdot:
        Colisa lalia, Colisa chuna, Trichopsis vittata ja Trichopsis pumilus. Nuo ovat samassa järjestyksessä: kääpiö-, hunaja-, murisija- ja korurihmakala.

        Vesikaktus ei kyllä ole mikään oikea vesikasvi. Sellaiset tunnistaa muutenkin siitä, että niiden lehdet ovat jäyksemmät, terävät ja vahapintaiset. Tosin vesikasvienkin lehdet ovat sellaiset jos ne on kasvatettu ilmakehässä. Oikeat vesikasvit vaan ilmalehtien mädäntymisen jälkeen alkavat kasvattaa vedenalaista kasvustoa.

        ps. huomasin että olis liittynyt AW-jengiin, terveppä tuloa porukkaan (ompas pölhöä toivottaa täällä...;D) tv. aw-nm. millia


    • Ahven-fani

      Myyjähän myy vaikka äitinsä, jos saa siitä riittävän hyvän hinnan.

      Nuo mainitsemasi kalat menevät varmasti tuon kokoisessa altaassa pienenä. Tiikerinuolisiaista tulee kuitenkin niin isoja, että allas käy pieneksi. Älä siis osta niitä. Lisäksi niitä pitäisi olla isompi parvi. Myös leväbarbeista tulee isoja, mutta ne ovat kyllä käteviä puhdistamaan punalevää. Vanhemmiten niiden parvihalukkuus pienenee, joten siinä vaihessa voit luopua pari barbista.

      • Miimu

        Älä ota leväbarbeja tai tikruja lainkaan, äläkä enää ikinä kysy mitään muuta kuin hintaa kyseiseltä myyjältä. jos mahdollista, marssi kaupaan, sano suorat sanat tuollaisesta huijauksesta ja vaihda liikettä.

        Oikeastikin myyjä yritti sabotoida lupaavan akvaarioharrastuksesi heti alkuunsa täysin järjettömällä kalastolla. Onnittelen sinua siitä, että olit valvautunut ja kysyit muidenkin mielipiteitä. Bettaristicin neuvot ja kalastoehdotus oli oikein hyvä, muitakin vaihtoehtoja toki on.

        Palstoistakin löytyy tätä parempi, se on nimenomaan tuo aqua-web

        Ja se joka tarvitsee liian isoksi kasvavan kalan hoitamaan leväongelmaa, voisi kyllä perehtyä akvaarion perusasioihin pikkuisen paremmin.


    • akvaario

      itselläni ollut kohta 3v tiikerinuoliainen 1 kpl,
      ja tulee hyvin toimeen´muiden kalojen kanssa.
      On miljoonakaloja, tetroja, tulipyrstö, seeprakaloja, levänuoliaisia 2 kpl ym eikä ole ollut ongelmia.

      • Miimu

        Akvaario nomimerkki ei tunnistaisi ongelmaa, vaikka etulasi halkeaisi. On senvarran keskenään epäsopiva kalasto, että en sinuna paljon menisi neuvomaan.

        Itse voi virheitä tehdä, mutta jos vielä kehottaa muita siihen niin...


      • akvaristi -54
        Miimu kirjoitti:

        Akvaario nomimerkki ei tunnistaisi ongelmaa, vaikka etulasi halkeaisi. On senvarran keskenään epäsopiva kalasto, että en sinuna paljon menisi neuvomaan.

        Itse voi virheitä tehdä, mutta jos vielä kehottaa muita siihen niin...

        Mielenkiintoisia kommentteja ja osin jokseenkin ärhäköitä. Tiikerinuoliaisia on itselläni ollut pidemmän aikaa. Ensinnäkään ne eivät kasva kovin isoiksi, johtuen ehkä siitä että tänne syrjäiseen Suomeen ei välttämättä tuoteta kaloja ensimmäisestä valinnasta. Toiseksi ne ovat erittäin hyviä kotilonsyöjiä. Ne ovat kauniita ja rauhallisia, eivät missään tapauksessa häiritse muita kaloja. Haittana on niiden taipumus syödä kasvien lehtiin reikiä. Tätä taipumusta voi hillitä tarjoamalla niille kasvisruokaa tai heittämällä valojen sammuttua muutaman pohjatabletin akvaarioon.

        Mielenkiintoinen on nimimerkki Miimun käsitys toisiaan harrastuksessa pyyteettömästi tukevien harrastajien välisestä viestinnästä. On varmaan hienoa, kun tietää omaavansa "TÄYDELLISEN JA AINOAN OIKEAN TOTUUDEN" akvaarionhoidossa. Sitten kun löytää palstalta henkilön, joka on valinnut kalaston omien mieltymystensä mukaan kuitenkin huomioiden eri lajien vesivaatimukset, on mahtavaa jyräyttää tästä "oikean totuuden" ehtymättömästä laarista täyslaidallinen päin näköä pippuroituna vielä muutamalla älykkäällä ja rakentavalla henkilökohtaisella solvauksella. Solvauksiahan kannattaa jakaa rohkeasti nimimerkin suojassa anonyyminä. Näin on kaikilla hyvä mieli ja harrastus senkuin kukoistaa! Solvausten sijaan olisi saattanut olla vielä vaikuttavampaa kirjoittaa perustelut, miksi ko. kalavalikoima aiheuttaa etulasin halkeamista. Näin olisi meille tyhmemmille ja tietämättömämmille harrastajille saattanut pilkahtaa Mimmulta tiedon valoa, joka olisi sitten siivittämässä meitä vaikeina hetkinä voittamaan ongelmamme ja luomassa vahvaa uskoa harrastukseemme. Täyslaidallista odotellen akvaristi -54


    • viestit

      käsittämätön keskustelupalta, miten te jaksatte tätä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6017
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3496
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2661
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2159
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      84
      1267
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1097
    Aihe