Säänöistä piittaamattomat

pyörailijät

Kaksi pyörailijää ajoi Kalevantiellä Peronkadun valoristeyksessä auton alle keskustan suunnasta päin punaista ajaessaan. Vakavin seurauksin.

Syy päin punaista ajamiseen oli mitä ilmeisin. Keskustan suunnasta Kalevantietä ajaville autoille paloi vihreä valo. Pyöräilijät kuvittelivat, että yhdistetyn pyörä- ja jalkakäytävän punaiseksi juuri vaihtunut valo oli tarkoitettu hitaille jalankulkijoille ja että koska samaan suuntaan ajaville autoillekin vielä paloi vihreä, he kyllä ehtisivät, jos lisäisivät vauhtia? Näin he olivat ennenkin hyvin ehtineet.

Pyörailijät eivät kuitenkaan huomanneet, että liikennevalojen ajoitus on muutettu automaattisten tunnistimien avulla toimivaksi siten, että valot huomaavat Peronkadun suunnasta tulevat autot antaen niille tarvittaessa erikseen vihreän nuolen keskustan suuntaan kääntymistä varten, vaikka siis suoraan ajaminen Kalevantien yli onkin kielletty.

Liikennevaloja kannattaa noudattaa todella tarkasti. Ei niitä ole suunniteltu kevyenkään liikenteen liikenteen kiusaksi! Nykyisen kehittyneen autoamtiikan aikana valot eivät toimi aina säännöllisesti samaan tuttuun tahtiin!

17

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinhän se

      menee.
      Joku (pyöräilijä?) tuolla autopalstalla syytteli
      että autothan ne punaisia päin ajelee.

      Itse kaupungissa paljon autolla ajavana kysyn
      vaan että koska joku on pyöräilijän nähnyt
      pysähtyvän punaisiin valoihin?
      Ainoastaan äärimmäisessä hädässä pyöräilijä
      pysähtyy, jotenkin venkoillen aina yrittää jostain
      ujuttautua ettei vaan tarvitsisi laittaa jalkaa maahan.

    • kun oli oikeassa!

      Näinhän se menee. Olipahan oikeassa, viis siitä vaikka joku jäisi alle.

      Voisko autoilijatkin valojen lisäksi vähän tarkkailla muuta liikennettä?

      • paikallakaan?

        Kyseisellä paikalla on autoilijan näköesteenä kasvillisuutta, linja-autojen pysäkkikatos sekä suuri sähkönjakelulaatikko. Ne in sjioitettu turvallisuussääntöjen mukaisesti niin, että normaalinopeuksin ajettaessa autoilija kerkeää jarruttaa yllättävän tilanteenkin sattuessa. Jos pyörailijä kuitenkin ilmestyy näköesteitten takaa hurjalla nopeudella, ei paljon ole tehtävissä, olipa reagointintikyky kuinka hyvä tahansa!

        Huomautuksesi on tyypillinen vastakkainasettelun ajan ilmaus. Yksikään autoilija ei aja tahallaan ihmisen yli, ei edes "oikassa ollessaan".

        Et ottanut kantaa siihen saako pyöräilijä ajaa jalkakäytävälläkään ajaessaan autoilijoiden valojen mukaan.

        Myös jalankulkijat näyttävät yllättävän usein kävelevän suoraan kääntyvien autojen eteen luullen, että jalankulkijan valon vaihtuminen on "vain ajoitettu hitaasti rollatoivia varten"! Tosiasiassa jalankulkuvalot on ohjelmoitu vaihtumnaan punaisiksi hyvissä ajoin sen takia, että edes jokunen auto kerkeäisi kääntyä vasemmalle. Tällainen menettely on tarpeen, koska monia vanhoja liikennevaloja ei voida varustaa kapasiteettiongelmien takia erillisllä vihreillä nuolivaloilla kääntyville.

        Sama harmi toki koskee eräissä ritseyksissä myös autoilijoita, jotka hermoilevat, miksei heille vaihdu vihreä samanaikaisesti kuin suoraan meneville jalankulkijoille, varsinkin silloin kun jalankulkijoita ei juuri sillä hetkellä ole katua ylittämässä. Autoilijat kuvittelevat Turun valojen olevan väärin ajoitettu! Kuitenkin tarkoituksen on antaa jalankulkijoille mahdollisuus ehtiä alta poies ennekuin autoilijat kaasuttavat risteyksen tukkoon.

        Tällaisiin harmeihin hyvä lääke onkin jalankulkijain valonapit tai autoilijoiden tunnistimet, jotka yhdessä ottavat joustavasti huomioon liikenteen kulloisetkin määrät. Ainoa harmi on kevyen liikenteen osaamattomuus ja/tai piittaamattomuus yhteisistä pelisäännöistä?

      • näinhän se

        ei autoilija yli ajanut siksi koska oli oikeassa.

        Nykyisessä vilkkaassa liikenteessä on täysi työ
        huomioida kaikki sellaisetkin jotka ajavat
        sääntöjen mukaan.
        Takaraivossa jonkinlaisena havaintojen
        perusoletuksena on että ne muut tulevat/menevät
        ainakin jotenkin yhteisten pelisääntöjen mukaan.
        Elikkä jos eivät niin jäävät helposti havaitsematta
        kun tulevat ikäänkuin "puun takaa" ja sitten
        sattuu näitä ikäviä.
        Ei kukaan toista sentään tahallaan telo jos
        ehtii ja kykenee väistämään.
        Ei autoilijakaan mikään "terminator-robotti" ole
        joka kaiken havaitsee ja jonka reaktioaika
        hipoo nollaa.

      • se sujuu?
        näinhän se kirjoitti:

        Voi ku sujuiskii! Mutta kun aina on näitä "opettajia", piittaamattomia, itseajattelijoita ja aina "oikeassa olevia"!

        Olen kuullut liikenteesä olijoiden sanovan, että heidän mielestään nämä järjestelyt ovat perseestä, ei niitä oikeesti ajatteleva voi noudattaa... lakiakin saa oikeusoppineiden mukaan tulkita niin, ettei järjenvastaisia lakeja tarsi nourattaa... Se siitä "yhteispelistä".

      • Pyörällä töihin
        näinhän se kirjoitti:

        ei autoilija yli ajanut siksi koska oli oikeassa.

        Nykyisessä vilkkaassa liikenteessä on täysi työ
        huomioida kaikki sellaisetkin jotka ajavat
        sääntöjen mukaan.
        Takaraivossa jonkinlaisena havaintojen
        perusoletuksena on että ne muut tulevat/menevät
        ainakin jotenkin yhteisten pelisääntöjen mukaan.
        Elikkä jos eivät niin jäävät helposti havaitsematta
        kun tulevat ikäänkuin "puun takaa" ja sitten
        sattuu näitä ikäviä.
        Ei kukaan toista sentään tahallaan telo jos
        ehtii ja kykenee väistämään.
        Ei autoilijakaan mikään "terminator-robotti" ole
        joka kaiken havaitsee ja jonka reaktioaika
        hipoo nollaa.

        Kaikkiahan liikennesääntöjen pitäisi koskea.Minä en ainakaan koskaan ylitä mitään enkä missään punaisen valon palaessa,odotan vihreän syttyessä jalankulkijoille hetken,että ne 2-3 päin punaista ajavaa autoa ehtivät mennä.Olen joskus laskenut,että olisin töistä tullessani jäänyt 5 kertaa auton alle ja matka on vain 3 km.Ikävä kyllä Turun liikenne on vaarallista,on sitten liikkeellä jalan,pyörällä,autolla jne.Hyvää onnea vaan kaikille ulkona liikkuville.

      • tieliikennelaki
        paikallakaan? kirjoitti:

        Kyseisellä paikalla on autoilijan näköesteenä kasvillisuutta, linja-autojen pysäkkikatos sekä suuri sähkönjakelulaatikko. Ne in sjioitettu turvallisuussääntöjen mukaisesti niin, että normaalinopeuksin ajettaessa autoilija kerkeää jarruttaa yllättävän tilanteenkin sattuessa. Jos pyörailijä kuitenkin ilmestyy näköesteitten takaa hurjalla nopeudella, ei paljon ole tehtävissä, olipa reagointintikyky kuinka hyvä tahansa!

        Huomautuksesi on tyypillinen vastakkainasettelun ajan ilmaus. Yksikään autoilija ei aja tahallaan ihmisen yli, ei edes "oikassa ollessaan".

        Et ottanut kantaa siihen saako pyöräilijä ajaa jalkakäytävälläkään ajaessaan autoilijoiden valojen mukaan.

        Myös jalankulkijat näyttävät yllättävän usein kävelevän suoraan kääntyvien autojen eteen luullen, että jalankulkijan valon vaihtuminen on "vain ajoitettu hitaasti rollatoivia varten"! Tosiasiassa jalankulkuvalot on ohjelmoitu vaihtumnaan punaisiksi hyvissä ajoin sen takia, että edes jokunen auto kerkeäisi kääntyä vasemmalle. Tällainen menettely on tarpeen, koska monia vanhoja liikennevaloja ei voida varustaa kapasiteettiongelmien takia erillisllä vihreillä nuolivaloilla kääntyville.

        Sama harmi toki koskee eräissä ritseyksissä myös autoilijoita, jotka hermoilevat, miksei heille vaihdu vihreä samanaikaisesti kuin suoraan meneville jalankulkijoille, varsinkin silloin kun jalankulkijoita ei juuri sillä hetkellä ole katua ylittämässä. Autoilijat kuvittelevat Turun valojen olevan väärin ajoitettu! Kuitenkin tarkoituksen on antaa jalankulkijoille mahdollisuus ehtiä alta poies ennekuin autoilijat kaasuttavat risteyksen tukkoon.

        Tällaisiin harmeihin hyvä lääke onkin jalankulkijain valonapit tai autoilijoiden tunnistimet, jotka yhdessä ottavat joustavasti huomioon liikenteen kulloisetkin määrät. Ainoa harmi on kevyen liikenteen osaamattomuus ja/tai piittaamattomuus yhteisistä pelisäännöistä?

        'Auto on saatava pysähtymään tien näkyvällä osuudella.'

        Vauhti on sovitettava tämän mukaan aina ja kaikkialla.

      • polkijoita!
        tieliikennelaki kirjoitti:

        'Auto on saatava pysähtymään tien näkyvällä osuudella.'

        Vauhti on sovitettava tämän mukaan aina ja kaikkialla.

        Auton vauhti on sovitettava sellaiseksi, että ennalta odotettavissa olevissa tilanteissa se on hallittavissa. Ei niinkuin herra pyöräilijä luulee. Ei ihme, että pyörillä ajetaan kuin viimeistä päivää! Hulluja lienevät koko sakki...

        Tässä tapauksesa ei ollut ennalta aavistettavissa, että pyöräiljät kiihdyttävät kymmenien metrien päästä päin punaisia!

        En tiedä miten poloisten kävi, mutta autoilija ei täysin käsittämätttömästi ajaneille pyöräilijöille mitään voinut. Pyöristä ei ainakaan jäänyt kuin romukasa.

      • kaikkia säännöt koskee
        polkijoita! kirjoitti:

        Polkupyörä on ajoneuvo siinä kuin rekkakin. Molempia koskee samat liikennesäännöt.

        Että sillä silmällä polkupyöräilijät, mopeteista puhumattakaan! Ja pois sieltä jalkakäytäviltä!

        Täällä on ihmetelty miksi poliisi sakottaa surutta polkupyöräiljiöitä. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä miksi poliisi niin harvoin sakottaa pyörällä liikennesääntöjä rikkoen liikkuvia.

      • Triplapiste
        kaikkia säännöt koskee kirjoitti:

        Samat säännöt juu, mutta eipä tulisi mieleenkään mennä fillarilla sohlaamaan vaikkapa Uudenmaantielle. Onneksi ei tarvitsekaan pyöräteiden ansiosta.

        Pyöräteiden (tai -kaistojen jos tilaa / rakennusrahaa ei ole riittävästi) määrän lisääminen parantaisi kaikkien asemaa: niin autoilijoiden, pyöräilijöiden kuin kävelijöidenkin. Siinäpä yksi vaalikortti. Ottajia?

      • juuri tapahtui...
        Triplapiste kirjoitti:

        Samat säännöt juu, mutta eipä tulisi mieleenkään mennä fillarilla sohlaamaan vaikkapa Uudenmaantielle. Onneksi ei tarvitsekaan pyöräteiden ansiosta.

        Pyöräteiden (tai -kaistojen jos tilaa / rakennusrahaa ei ole riittävästi) määrän lisääminen parantaisi kaikkien asemaa: niin autoilijoiden, pyöräilijöiden kuin kävelijöidenkin. Siinäpä yksi vaalikortti. Ottajia?

        Kaupunki on ihmeen nuiva merkitsemään pyörille erillisä, turvallisia kaistoja kaduillensa. Ilmeisesti halutaan palvella autoilijoita mieluummin kuin pyöräilevää rahvasta?

        Monelle kadulle olisi äärest helppo ja halpa maalata pyöräilykaitale tyyliin Tanska. Saattaa olla, että osalla katua muutama autopaikka menetettäisiin, mitä väliä, kunhan saataisiin tuhansille pyöräiljiöille edes jonkinlaista turvaa?

        Esimekriksi Itäiselläkadulla olisi leveyttä yllin kyllin maastureillakin ajella, vaikka metri, vähän toista maalattaisiin pyöräkaistaksi. Liian halpaa kaupungin koneistolle? Kyllä! Pitää päästä ensin kaivamaan katu auki ja sitten vasta tehdä se asvaltti-laattayhdistelmä?

        Lähitulevaisuudessa käytettävissä olevilla kaupungin rahoilla em. metodilla keskustan tuntumaan saadaan tuskin sataa metriä uutta pyörätietä vuodessa! Paljon auttaa ilmastotalkoissa?

      • Triplapiste
        juuri tapahtui... kirjoitti:

        Tanska oli minullakin mielessäni kun pyöräkaistoja esitin. Eivät ne tietysti yhtä hyviä ole kuin pyörätiet, mutta parempia kuin ei mitään.

        Itäinenkatu oli todella hyvä esimerkki siitä, mihin pyöräteitä / -kaistoja pitäisi tehdä. Kiitos siitä!

        "Liian halpaa" -kommenttisi oli niin ikään mainio. Ei niitä pyöräteitä todellakaan ole tarpeen kullalla päällystää. Kyllä riittäisi että olisivat tasaisia ja turvallisia. Tässä, kuten monissa muissakin asioissa, tulee esille päättäjien osaamattomuus raha-asioissa.

    • keskutsan aikapommeja

      Turun keskustan kautta satamaan ja takaisin liikennöivät express-bussit ovat todellinen aikapommi.Piittaamatta muista kulkijoista ,ei kävelijöistä ja pyöräilijöistä,kaahaavat tuhatta ja sataa Turun kapeilla kaduilla käyttämättä niille veroeuroin rakennettua Ratapihankatua.
      On vain ajan kysymys milloin sattuu vakavakin onnettomuus,missä express-bussi on osapuolena...

    • sanotte?

      Naantalin seudulla tapahtui paha ketjukolari. Ensin yksi auytoilija oli pysähtynyt suojatien eteen ja toinen (ihme ja kumma!) sen viereiselle kaistalle, päästääkseen jalankulkijan tien yli. Silloin alkoi ryskyä: kaikki samaan aikaa risteystä lähestyneet autot ajoivat toistensa päälle!

      Käsittämätöntä liikennekäyttäytymistä, Eivät kai kaikki voineen krapulassakaan olla?

      Polkupyöräiljöille ei olisi näin käynyt!

    • enemmistö ok aina

      jos ei nyt taas yleistetä tyyliin "kaikki pyöräilijät" ja "kaikki autoilijat" jne jne.

      Enemmistö ihmisistä onneksi noudattaa liikennesääntöjä, niin kävelijät, pyöräilijät kuin autoilijat. Suurin osa meistä on tätä kaikkea vaihtelevalla määrällä ja ajankohdalla.

      Kaikki onnettomuudet ovat ikäviä ja vähemmän itsekkäällä käytöksellä vähenisivät. Virheitä sattuu joskus kaikille, mutta kaahailu millä tahansa vehkeellä ja välinpitämättömyys on äärimmäisen tyhmää ja junttia.

      • monot

        Ainoastaan autoilijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä!

        Jokainen autoa ajava on jossain tilanteessa jalankulkija, vai!

      • "ajateltiin, että......

        Useat ihmiset nyt vaan kuvittelevat olevansa viksumpia kuin toiset. Tässä tapauksessa ilmiselvästi pyöräilijät laskeskelivat, että kyllä tästä hyvin kerkeää mennä. He vain eivät huomanneet, että risteys on viime kesästä automatisoitu siten, että kaupungin suuntaan kääntyville palaa erillinen vihreä, vaikkei suoraan saisikaan mennä.

        Risteys nimittäin on ollut sellainen, josta pyöräilijät ovat vuosien mittaan tottuneet "turvallisesti" ajamaan päin punaista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe