Vuosien mittaan on tullut otettua aika läjä alastonkuvia vaimosta ja viime aikoina olen alkanut näyttää niitä kavereillenikin. Yksi halusi jopa lainaksi pari kuvaa, joiden kanssa meni sitten vessaan. Näytättekö te muut vaimojenne / tyttöystävienne kuvia kavereille?
Vaimon kuvia kavereille
181
35271
Vastaukset
- guntter
eipä ole tuulut näyteltyä, mutta olettaisin että jos niitä paljon kylillä näyttelee niin saattapi olla kohta ex-vaimo (mikäli naisella vähänkin pelittää..)
- Sepi
Olen myös näyttänyt kuvia yhdelle kaverille. Tykkäs kovasti... Aika monta kertaa olen myös onnistunut saamaan kavereitani tilanteisiin, jossa ovat "vahingossa" nähneet vaimoani alusasussa tai ilman vaatteita.
- vaimo jakoon
olen tuota muutaman kerran tehnyt. Kaikki tuntuivat tykkäävän.
- Vaimo.jakoon
Minä olen tarkoituksella houkutellut vaimoni riisuutumaan alasti tai läpinäkyvään haaroihin ulottuvaan yöaikaan ilman pikkuhousuja ja kun kavereilla on alkanut seisomaan niin olemme saaneet naida vaimoa kimpassa teemme näin melko usein
- isoavierasta
Meillä kävi samoin! Otin pari alastonkuvaa vaimosta ja lupasin hommata hänelle 40v. juhliin isokaluisen miehen! Tiesin yhden 45v ukm, jolla on noin 23x6½ cm kulli. Vein kaverin sit synttärin aattona meille kotiin. Kerroin vaimolle, että nyt on tilaisuutesi...He nussivat kauan ensin lähetyssaarnaaja asenossa ja vaimo huuti orkkujen kynsissä kuin eläin. Minä katselin ja runkkasin, ruikkien heidän päälleen spermat. Kun he lopulta lopettivat niin pääsin liukkaille.... pillu jo kuulemma aristi, mutta nautin kunnolla spermatusta pillusta... On sen jälkeen otettu uusiksikin :)
- Anonyymi
isoavierasta kirjoitti:
Meillä kävi samoin! Otin pari alastonkuvaa vaimosta ja lupasin hommata hänelle 40v. juhliin isokaluisen miehen! Tiesin yhden 45v ukm, jolla on noin 23x6½ cm kulli. Vein kaverin sit synttärin aattona meille kotiin. Kerroin vaimolle, että nyt on tilaisuutesi...He nussivat kauan ensin lähetyssaarnaaja asenossa ja vaimo huuti orkkujen kynsissä kuin eläin. Minä katselin ja runkkasin, ruikkien heidän päälleen spermat. Kun he lopulta lopettivat niin pääsin liukkaille.... pillu jo kuulemma aristi, mutta nautin kunnolla spermatusta pillusta... On sen jälkeen otettu uusiksikin :)
Kaverini kävi vaimoni..ikä 45 v kanssa saunassa
ja sen jälkeen menivät kaverin asuntoon .
jossa vaimoni suostui alaston malliksi kaikissa asennoissa
kaveri sanoi sopivan tiukka vittu
ja otti 30 valokuvaa vaimon pillusta ja peräaukosta
kaveri pani vaimoa kaksi kertaa....sopivan tiukka vittu. - Anonyymi
Vaimo.jakoon kirjoitti:
Minä olen tarkoituksella houkutellut vaimoni riisuutumaan alasti tai läpinäkyvään haaroihin ulottuvaan yöaikaan ilman pikkuhousuja ja kun kavereilla on alkanut seisomaan niin olemme saaneet naida vaimoa kimpassa teemme näin melko usein
Olen nättänyt vaimoni alapään kuvia neljälle
kaverille kuvat on aika tarkkoja esim vaimoni peräaukko näkyy tarkasti
kuvia on 30 kappaletta ja vaimolla on aika karvainen pillu
kaverit sanoo ...kun pääsis panemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen nättänyt vaimoni alapään kuvia neljälle
kaverille kuvat on aika tarkkoja esim vaimoni peräaukko näkyy tarkasti
kuvia on 30 kappaletta ja vaimolla on aika karvainen pillu
kaverit sanoo ...kun pääsis panemaan.Aisurina nautin kun tuntemattomat runkkaa vaimon kuville. Aluksi olin tarkka kelle laitoin kuvia, jotenkin jäin kiihotuksessa täysin koukkuun. Yksi kaveri laittoikin omat kuvat sivustolle vaimon kuvat, aluksi olin tyrmistynyt mut palaute oli positiivinen seuraajilta. Yksi puoli tuttu sanoi naitava vaimo sulla, kukaan toinen ole kommentoinut vaikka kasvot myös kuvissa. T. M 45
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aisurina nautin kun tuntemattomat runkkaa vaimon kuville. Aluksi olin tarkka kelle laitoin kuvia, jotenkin jäin kiihotuksessa täysin koukkuun. Yksi kaveri laittoikin omat kuvat sivustolle vaimon kuvat, aluksi olin tyrmistynyt mut palaute oli positiivinen seuraajilta. Yksi puoli tuttu sanoi naitava vaimo sulla, kukaan toinen ole kommentoinut vaikka kasvot myös kuvissa. T. M 45
Hei tykkääkö kun vaimon vittu on miesten arvosteltava
vaimo on 55v ja kiihoituisi kun miehet katsoisivat lähikuvina
pillua ja peräaukkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei tykkääkö kun vaimon vittu on miesten arvosteltava
vaimo on 55v ja kiihoituisi kun miehet katsoisivat lähikuvina
pillua ja peräaukkoa.Kuvissa näkyy myös kasvot, moni fantasio huulista, suusta ja silmistä. M 45
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aisurina nautin kun tuntemattomat runkkaa vaimon kuville. Aluksi olin tarkka kelle laitoin kuvia, jotenkin jäin kiihotuksessa täysin koukkuun. Yksi kaveri laittoikin omat kuvat sivustolle vaimon kuvat, aluksi olin tyrmistynyt mut palaute oli positiivinen seuraajilta. Yksi puoli tuttu sanoi naitava vaimo sulla, kukaan toinen ole kommentoinut vaikka kasvot myös kuvissa. T. M 45
Ihanaa tehdä tällaisia tribuutteja vaimoille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aisurina nautin kun tuntemattomat runkkaa vaimon kuville. Aluksi olin tarkka kelle laitoin kuvia, jotenkin jäin kiihotuksessa täysin koukkuun. Yksi kaveri laittoikin omat kuvat sivustolle vaimon kuvat, aluksi olin tyrmistynyt mut palaute oli positiivinen seuraajilta. Yksi puoli tuttu sanoi naitava vaimo sulla, kukaan toinen ole kommentoinut vaikka kasvot myös kuvissa. T. M 45
Onko aisurilla Kik?ukm tykkäisi katsella ja runkata kuville.M50v
- Anonyymi00232
Anonyymi kirjoitti:
Kuvissa näkyy myös kasvot, moni fantasio huulista, suusta ja silmistä. M 45
Lähetä kuvia lifthanger ät outlook. piste com
- Anonyymi00233
Anonyymi kirjoitti:
Olen nättänyt vaimoni alapään kuvia neljälle
kaverille kuvat on aika tarkkoja esim vaimoni peräaukko näkyy tarkasti
kuvia on 30 kappaletta ja vaimolla on aika karvainen pillu
kaverit sanoo ...kun pääsis panemaan.Kuvista voi pyytää maksua
- Anonyymi00239
isoavierasta kirjoitti:
Meillä kävi samoin! Otin pari alastonkuvaa vaimosta ja lupasin hommata hänelle 40v. juhliin isokaluisen miehen! Tiesin yhden 45v ukm, jolla on noin 23x6½ cm kulli. Vein kaverin sit synttärin aattona meille kotiin. Kerroin vaimolle, että nyt on tilaisuutesi...He nussivat kauan ensin lähetyssaarnaaja asenossa ja vaimo huuti orkkujen kynsissä kuin eläin. Minä katselin ja runkkasin, ruikkien heidän päälleen spermat. Kun he lopulta lopettivat niin pääsin liukkaille.... pillu jo kuulemma aristi, mutta nautin kunnolla spermatusta pillusta... On sen jälkeen otettu uusiksikin :)
Otin vaimostani alapäästä monta lähikuvaa
niin läheltä että peräaukko näkyi tarkasti näytin kuvia
naapurin vanhalle miehelle hän innostui paljon kuvista
sanoin voin lainata vaimoa jos otat kuvia vaimo on 50v karvainen vagina.
- naapurille myös
Onhan niitä kuvia vaimostani tullut otettua. Aika irstaitakin. Muutamia olen näyttänyt naapurin eläkkeellä olevalle miehelle ja annoin hänelle pari kuvaa jossa vaimoni aulisti esittelee paikkojaan. Toki kuvista ei pysty häntä tunnistamaan.
Tänään illalla hän tulee meille vappua juhlimaan. Vaimoni strippaa hänelle dildonsa kanssa ja minä otan kuvia.
Ja myöhemmin illalla hän saa vaimoni vapaasti käyttöönsä. Vaimoni ei sitä vielä tiedä, että joutuu antamaan naapurin miehelle. Mutta kyllä hän antaa kun käsken.- Anonyymi
Minkä moinen mies sä oikein oot. Käsket vaimoos tommoseen....
- hyviä
Kyllä olen ottanut jonkun verran kuvia nuoruudessa, tai vähän myöhemmin ja niitä on myös joillekin näytetty. Viimeksikin kaveri sanoi, että on tästä lähdettävä, koska alkaa kulli seisomaan.
- paljasta itselle ja naapurille
Olen ottanut jonkun verran alastonkuvia vaimostani, kuitenkin vain aivan normaaleissa asennoissa, ei siis pornoa.
Niitä on sitten myös tullut näytettyä joillekin kavereille ja ovat oikein tykänneet. Vaimoni ei kuulemma tykkää, jos niitä toisille näyttelen ja sanookin, että ei niiden välityksellä toisten tarvi runkata. Minä puolestani sanon, että ei siinä niin käy, mutta vastaus on etten minä pöydän alle näe, jos siellä alkaa kulli seisomaan. Mutta voi olla, että hän päiväunissaan oikein toivoisi, että runkkaisi nyt toikin ukko minun kuvani kanssa ja saisi oikein kunnon syöksyt lentämään.
Kyllä jotkut ovat myös pyytäneet lainaksi, saisivat siten tehdä itselleen kopiot, mutta olen vain tyytynyt näyttämään ja toivonut, että siinä vaiheessa heidän kullinsa seisoisivat tarpeeksi.- Anonyymi
Älä tee vaimolles tollasta. Mä en tajua teitä miehiä.
- Pervo_ko
Mä tykkään jaella vaimon kuvia muille miehille. Vaimokaan kun ei asiasta hermoile. Sain jopa kuvata periscope pätkän kun hiplaili iteensä. No, bannithan siitä tuli.. :D Mutta yli tuhat katsojaa ehti näkemään, ja sekös mua kiihottaa.. ;) On kiihottavaa että muut haluaa vaimoa ja jopa runkkaa sen "pillulle". Koitin jopa kerran järkkää miestä meille runkkaamaan kuville ja vaimon pikkareille, joita piti sitä varte 2pv, mutta eipä saapunu mies ikinä paikalle, joten kuvilla oon jatkanu harrastusta..
- pikku-ukko
Mulle kans :)
- Pervo_ko
Eipä toimi s-posti.... :/
- pikku-ukko
Pervo_ko kirjoitti:
Eipä toimi s-posti.... :/
laitatko mulle, jos annan osoitteen tai Sinä omasi ja pyydän siellä?
- pikku-ukko
huomenna laitan postia?
- Pervo_ko
pikku-ukko kirjoitti:
huomenna laitan postia?
Ok!
- pikku-ukko
Et ole tainnut reagoida posteihin :)
- minikalu
Kyllä minuakin kiihottaa toisten vaimojen kuvat, mutta omani kuvia en näyttäisi.
- Näytämulle
Mä voisin katsoa vaimosi kuvaa tabletilla ja runkata päälle lähetän
spermatun kuvan takaisin- Minä42
Tollanen spermattu kuva vaimosta olisi mukava saada takaisin!
- m42
Kuka spermaisi vaimoni kuvan jos lähetän s.postilla?
- Tissiotus
Pentele jos mun ukko näyttäs mun pillu,tissi kuvia toisille miehille sais raippaa paljaalle pepulle.
No on kait senverran mustis ettei varmaan näytä kellee.- pikku-ukko
Sun pitää sit näyttää itse ;)
- Onnellinen.vaimo
Minun ukko on houkutellut minut antamaan pillua myös useammalle kaverille ja nyt se jo tuntuu hyvältä
- pikku-ukko
Onnellinen.vaimo kirjoitti:
Minun ukko on houkutellut minut antamaan pillua myös useammalle kaverille ja nyt se jo tuntuu hyvältä
Jaa pelkkä ajatus tuntuu hyvältä, kyllä se on niin väärin, sinä pillu märkänä ja minä heppi kovana....
- Anonyymi
Onnellinen.vaimo kirjoitti:
Minun ukko on houkutellut minut antamaan pillua myös useammalle kaverille ja nyt se jo tuntuu hyvältä
Olin kolmen miehen kanssa, he levittivät paikkojani.
ja ottivat kuvia avoimesta pimpastani
ja aina kun sain orgasmin niin supistelevaa pyllyäni kuvattiin.
- Naiseni_35
Erittäin kiihottava aihe.. Olen lähettänyt kuvia kauniista vaimostani (ei tunnista) periaatteella. Kiihottavaa saada spermattuna kuvia takaisin ja jopa videotakin. Liian vähän vaan saa niitä takaisin. Seksi meillä ei oikein kulje ja saan tyydytystä kun muut miehet häntä katselee.. Livenä olis kiimasta kokeilla mut ei puhettakaan et suostus;)
- pikku-ukko
Moi, minkä ikäinen vaimosi?
- Ystäväporukka
Minä onnistuin saamaan vaimon kimppakivaan ja panee kaverien kanssa välistä pitkiä aikoja joka viikonloppu ja joskus 1N 2-3M nyt vaimo on mukana innolla
- Vaimo.jakoon
Minä pyrin näyttämään vaimoa kavereille livenä ja myös kimpassa naidaan ja ainakin minun vaimo tykkää kun on 1N 2-3M kerralla katsomassa hyväilemässä ja naimassa
Saanko nähdä suloisen vaimosi SULOT !!
- sfsdsfdsfd
Toisen kunnioitus ja rakkaus on todellakin pois jos alkaa levittään alastonkuvia hänestä .
- Parileikkiä
Meillä sovittu yhdessä että saan laittaa vaimon kuvia nettiin. Vaimo kiihottuu miesten kommenteista ja tämä on meidän yhteinen jännittävä esileikki. Uskon että useampi nainen tykkää kunhan on avoin peli.
- Runkkari13
Mistä niitä kuvia voi katsella ?
- M42
Voin lähettää s.postiin muutaman kuvan vaimostani mutta vain jos saan spermatun kuvan takaisin!
- vaimo_livenä
Ei ole kuvia tullut otettua, mutta tykkään kun toiset miehet näkee vaimon livenä alasti. Kimppasaunat, paljut, alastiuinnit ja mökkireissut on hyviä. Niillä reissuilla ei uikkarit kastu ja rintaliivit likaannu. Vaimo ei paljon ujostele. Karvoituskin on leikeltu niin lyhyeksi että ei jää epäselväksi millaista herkkua olisi tarjolla.
- Luolastakarannut
Meilläkin parisuhteen ensimmäiset 5-6 vuotta, aika estoton alastomuutta ja seksikin aika rohkeeta ja monipuolista. Useamman kerran meidän pääsi "vahingossa" joku yllättämään kesken seksinkin rannalla, festareilla ja mökkilomilla... Kuviakin otettiin sillon vaikka minkälaisia. Nyt myöhemmin on joutunut sitä paremmin salaa kuvaamaan rouvaa, kun iän myötä alkanut ujostelemaan...
Voin lähettää muutamia kuvia vaimostani s.postiisi mutta sillä ehdolla että saan kuvat spermattuna takaisin!
- scouplenjam
Meillä esileikkinä on alastonkuvien otto ja molempia se kiihottaa. Kuvia on laitettu katseltavaksi nettiin näille tarkoitetuille sivuille yhdessä ja molempia se kiihottaa ja erityisesti se jännittää että tunnistaako joku niistä meidät. On katseltu niitä toisen parin kanssa yhdessä tai sitten erikseen. Naisia ainakin kiihottaa toisten kommentit ja kertomus mitä on tehneet niitä katsellessa. Meistä hyviä ja kiihottavia kuvia on ne joissa on jotain seksikkyyttä, ei niinkään kuvat vain sieltä. Tosin kyllä miesten penikset jos siinä on tyylikkyyttä.
- alastonkuvaaja
Olen ahkerasti kuvannu vaimoani koko avioliiton ajan, kuvaaminen ja erillaiset asut kiihottaa kovasti. Joskus toisten ukm kanssa netisä vaihdellu kuvia ja jopa kerran livenä näyttäny.
Olis mahtavaa jos löytyisi joku luotettava ukm tai kuvattu vaimo jonka kanssa vaihdella tai katsella kuvia. Haaveena olis kuvata vierasta naista tai paria mutta ei ole vielä onnistanu. - Nättejäruoviaovat
Aiheesta hieman toisella tapaa.
Tiedän, että lähes jokaisesta naisesta on otettu alastonkuvia, itsekin olen niitä ottanut.
Kun asustelin poikamiehenä eron jälkeen suuressa taloyhtiössä, niin tuli siinä pihapiirissä tutustuttua "kotirouviin" lasten hiekkalaatikolla, tms. penkillä istuskellessa. Jos "rouva" itse tuli juttusille, niin puheet kääntyivät parin päivän jälkeen yleensä eroottiseen suuntaan, sai kuulla itsetyydytyksestä ja kovista seksihaluista ym. yhdyntäkerroista, ja-ja sitten tuotiin nähtäväksi miehen ottamia alaston (paperi) valokuvia, ihan tyylikkäitä, kiitos vaan miehille, kuvia tietenkin kehuin viehättäviksi ja lisää tuotiin.
Että silleen puolin ja toisin, ompa parhaan kaverini vaimokin niitä itsestään otettuja kuvia näyttänyt, näitä tapauksia en ole mennyt pilaamaan sen kummemmin millään typeryyksillä, ilmeisesti naiset ovat niistä kokeneet jotain sallittua eroottista mielihyvää. - vaimonkuvaspermattu
Olen näyttänyt vaimoni kuvia. Kuvia on spermattu chatissa.
- Kimppassa
Meillä vaimon kuvien näyttely kaverille johti kolmen kimppaan, vaimo kiihottui kuvien näyttelemisestä siinä määrin, että halusi kaverin sitten kimppahommiin. Ollaan sitten usein puuhasteltu kolmestaan.
- Perapervo69
Mullakin varmaan tuhansia kuvia lähetellyt saanut runkkattuja kuvia ja videoita takas jopa mällättyjä pikkareita
- ukm53-kvl
On tullut näytettyä kuvia vieraalle miehelle sen pakussa ja samalla imasin siltä mällit. kivaa oli
- M43
Voin lähettää s.postiin kuvia 32v xxl vaimostani muta haluan spermatun kuvan takaisin.
- M43
Kuva lähetetty
- M43
Samoin sinä pukmak.Et ilmeisesti aiokkaan laittaa kuvaa takaisin?
MINULLE
- M43
Anna s.postisi niin laitan.
- Helvetinjärvi
Huoria ootte kaikki tuommoset pitäis laittaa bordelliin itseään myymään niin naiset kuin miehetkin. Avioliiton pilaajat. Sairasta sakkia.
- Davis
Voin lähettä s.postilla kuvia lihavahkosta vaimostani mutta vain jos saan sen spermattuna takaisin
- Davis
Laitan vain s.postilla en muuten
- Davis
Kuva lähetetty.Laita spermattuna takaisin
- Davis
Davis kirjoitti:
Kuva lähetetty.Laita spermattuna takaisin
Laitoin vielä kuvan.Nyt pitää kyllä saada spermattuna takaisinkin noddyh
Kuvia en jaa. Joskus vahingossa näyttänyt kännykästä.
- PeterNortt
Davis. Kyllä saat
- Davis
Lähetetty couplex
Mää heräsin viime viikonloppuna 50 muijan vierestä... Kun lähdin sieltä aamulla hän oli kyljeltään ja hänen pikku housunsa näkyi kivasti pyjaman alta, teki mieli ottaa kuva, mutta en si viittynyt... Hän näytti kyllä tosi hyvältä pyjamassa... Sanoin sitä eka mekoksi, mutta pyjama se oli...
- Kuvakulmaoikein
Olin kerran reissuhommissa ollessani hyvän työkaverin kanssa hotellissa kahden hengen huoneessa. MInulla oli sellainen kansio mukana, missä oli paljon vaimostani ottamia kuvia. Kansiota pidin yöpöydän laatikossa. Yhtenä iltana unohdin kansion auki "vahingossa" kun olimme ottaneet vähän alkoholia. Menin sitten käymään vessassa täysistunnossa ja takaisin tullessani, kaverini istui vuoteeni laidalla selaten kuvakokoelmaani. Hän tinsi vaimoni jo ennestään ja kuuma kiilto silmisään, hän ei edes huomannut minun tulleen takaisin. Veteli vaan itseään siinä kalsarien alla. Vähän änkytteli, kun lopulta näki minut. Sanoin hänelle nauraen, ettää senkus jatkaa vaan ja niin hän veti kuivat siinä edessäni ähkien, että tuota naista pitäs päästä naimaan. Lupasin senkin järjestyvän ja jo parin viikon kuluttua vaimo sai vierastä kaverini mökillä.
- Anonyymi
Spermaisiko joku tukevan 35v vaimoni kuvia ja lähettäisi niitä s.postiini?M44
- Anonyymi
Ehdottomasti,tukevat on hotteja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita tulemaan [email protected]
Laitan vain ja ainoastaaan jos saan spermatun kuvan takaisin.
- Anonyymi
Täältä saat noddyhold suomiposti.
- Anonyymi
Ajatus naiseni kuvien näyttämisestä kaverille tai vieraalle on kiehtova ja kiihoittava.
Uskaltaisko? - Anonyymi
Kuvia on vaimosta tullut otettua vuosien saatossa runsaasti ja aiemmin oli nämä paperikuvat, eli kehitettävä kuvaamossa. Kerran oli sitten tullut vaimosta otettua kuvia mökillä ilman rihman kiertämää aurinkoa ottamassa ja uimassa käydessä. Eihän tuolloin kuvia napsittu niin lukemattomia kuin digiaikana, mutta kymmenkunta kuvaa pystytissisestä brunetesta tuli napsittua. Paikallinen kuvaamo lähetti kuvat Helsinkiin kehitettäväksi, mutta kuvia hakiessa kuvaamon pitäjä avasi suljetun kuvapussin, varmistaakseen ja tarkistaakseen että kehitetyt kuvat oli kunnolla kehitetty. Siinä nuo kuvat sitten alastomasta vaimosta esillä, eikä kuvaamon pitäjällä mitään kiirettä näyttänyt olevan, ennenkuin sulki ne takaisin pussiin ja rahasti. En kertonut asiasta vaimolleni mitään, mutta huomasin kuvien kiihottavan häntä kovasti ja samana iltana sänkypuuhissa hain kameran ja napsin setin, eli 24 kuvaa kiihkeän kuumasta naisestani, nyt hieman rohkeampia ja tulipa mukaan pari kuvaa kalu vaimon suussa ja punakarvaisessa pillussa. Ilmeisesti kuvaus vaimoani kovasti kiinnosti, sillä parin päivän päästä kehotteli jo minua viemään ne kehitettäväksi. Tein työtä käskettyä. Kuvat luvattiin viikon päästä. Olin työmatkalla ja vaimo kävi kuvat hakemassa. Kotiin tultuani hän punastellen kertoi kuinka kuvaamossa pussi oli avattu ja kaikki alastonkuvat oli käyty rauhallisesti läpi ja myös kuvaamossa myyjänä ollut kuvaamon pitäjän vaimo oli kuvat nähnyt. Vaimoni oli asiasta niin kiihottunut, että jouduin lähes raiskatuksi saman tien. Myöhemminkin tuli sitten vaimosta kuvia napsittua ja pidin huolen, että hän sai itse kuvat hakea.
- Anonyymi
Kiva kertomus onko kuvia viellä, voika saada?
- Anonyymi
Olisko sama kuvaamo, paikkakuntaa en viitsi mainita, mutta kuvaamo toimi vielä 1990 luvulla. Ennen tätä digiaikaa meillä lähes vastaava kokemus. Liikkeessa aina kuvaamon pitäjä tarkasti kehitetyt kuvat ja epäonnistuneiden suhteen antoi auliisti neuvoja ja opasatusta valotuksesta, kuvakulmasta, sommittelusta ja kuvausetäisyydestä. Tulipa kerran napsaistua muutama kuva alastomasta vaimosta, joka rungoltaan aika hyvän näköinen, ainakin tuohon aikaan, enkä moiti vieläkään. Kuvia hakiessa nämäkin kuvat olivat samaan tapaan tarkastuksen alla ja joku kuva jäänyt vähän epäselväksi, liekö kädet tärisseet. Kuvaamon pitäjä antoi ihan asiallisesti ohjeita myöskin näistä alastonkuvista ja lähikuvauksesta Cannonillani, jonka oli minulle aiemmin myynyt. Asia eteni niin, että kun muutaman kerran muiden paperikuvien ohessa oli ollut jonkinlaisia alastonkuvia, ehdotti kuvaamon pitäjä vaimolleni hänen sillä kerralla hakiessa kuvia, että hän voisi ottaa itse hieman taidokkaampia kuvia vaimostani. Useamman empimisen jälkeen vaimoni suostui yllytyksestäni ehdotukseen ja kävi kuvauttamassa itsensä. Täytyy sanoa, että nämä alastonkuvat ovat kyllä aivan eri tasoa, kuin omat kuvaukseni. Pari vaimoni tuttavarouvaa näki kerran nämä kuvat ja ovat myöskin käyneet kuvauttamassa itsensä. Harmi etten ole näitä kuvia nähnyt, vaimoni on.
- Anonyymi
Voisin tulla kuvaamaan, suostuisko?
- Anonyymi
Vaimosta on vuosien aikana tullut otettua lukuisia alastonkuvasettiä niin kotona kuin luonnossa. Kerran kävi niin, paperikuva-aikana, että antoivat valokuvaamossa kehitetyt kuvat saman sukunimen omaavalle. Hakiessani kuvia ei niitä heti löytynytkään. Vasta viikon jälkeen, oli toinen kaveri palauttanut paketin kuvaamoon. Kehitetyt kuvat, 32 kpl, oli kaikki vaimon alastonkuvia, roisin kuva vaimo jalat levällään juuri saanut karvainen herkku avoimena spermaa valuen. On siinä vaimo nolostellut tämän puolitutun joskus nähdessään.
- Anonyymi
Tämä sattui joskus 1990 luvun puolenvälin paikkeilla.
Tuttavapariskunta lupautui lapsenvahdiksi ollessani mieheni kanssa firman pikkujouluissa. Lähtiessä hukkasin, että olkaa kuin kotonanne. Pelasimme yöllä taksilla pienessä hiprakassa ja lapsenvahdit istuivat sohvalla ja valokuvakansioitamme oli sohvapöydällä vierellään. Huikkasin vielä, ai olette katselleet vanhoja valokuvia. Molempia nauratti ja kehuivat kovasti kuviamme, varsinkin tätä yhtä miehen sylissä olevan kansiomme kuvia. Silloin aavistin pahaa ja yritin napata kansion itselleni, mutta mies esteli vaimonsa säestämänä ja sanoi, että haluavat katsoa kuvat vielä uudelleen loppuun, on niin upeita otoksia.
Minä olin naama punaisena ja yritin vielä estellä, mutta sanoivat vain että ovat jo selanneet kaikki kuvasivut ja ettei siten haittaa, vaikka katsovat rauhassa uudelleen loputkin kuvat ja niin tekivät estelyistäni huolimatta.
Mieheni on innokas kuvaaja hän on ottanut minusta vuosien aikana lukuisia alastonkuvia, jotka kaikki kuvat olivat tuossa lapsenvahtiemme nyt katselemassa albumissa. Kaikkiaan yli kolmesataa kuvaa alastomasta vartalostani. Osa kuvista kovinkin rohkeita.
Ovat tarjoutuneet uudelleenkin lapsenvahdiksi, ehdolla että uusimmatkin kuvat on katsottavissa vanhojen lisäksi. En taida suostua, niin paljon nolottaa. Miestäni asia vain nauratti ja sanoi, että onhan kehittämässä myös joku nähnyt kaikki kuvani. Sitä asiaa en olut edes ajatellut, mutta nyt kyseessä oli tutut. Jälkeenpäinkin molemmat ovat kyselleet olisiko uusia kuvia nähtävissä. Selviä nyt siitä punastelematta.- Anonyymi
Mikähän tuossa meidän vaimojen nakuna kuvauksessa niin miehiä kiinnostaa, onhan paikat nähtävissä ihan luonnossakin. Oma miehenikin on innokas nakukuvien napsija. Selvyyttä kuvaamisen syyhyn en ole saanut.
- Anonyymi
No kiihottaahan se vaimojakin päästä kuvattavaksikin. Kyllä siinä mielellään tissejä ja pillua esitetään kameralle. Olisko toiveena, että joku muukin kuvia näkisi. Paperikuvan aikaanhan se oli selvyys, vrt aiemmat kertomukset.
- Anonyymi
Niin täytyy myöntää, että on kiihottavaa asettua kameran eteen mieheni kuvattavaksi kaikissa hänen tahtomissaan asennoissa. Kiihottavinta on se, kun rakastellessa mieheni huomaa orgasmin lähestyvän ja nappaakin silloin kameran ja alkaa kuvata minua. Siinä on niin kiihottunut, että suostuu kaikkiin vaadittuihin asentoihin saadakseen lisää kalua. Pari kertaa mieheni on nauhoittanut poseeraamiseni ja rakastelumme ja silloin mies tykkäsi erityisesti ihmetyttää kaluaan rakastelun välillä kuvaten kokoajan. Katsellessani television isolta kuvaruudulta näitä nauhoituksia ja lähikuvia minusta kiihotun kyllä valtavasti. Joskus mieheni on uhannut näyttää kuvat ja nauhat kavereilleen, mutta sen olen kyllä kieltänyt.
- Anonyymi
Voisin näyttää vaimosta kaverimme sylissä ratsastaen mikäli saisin imeä kullin samalla. 50
- Anonyymi
Kiinnostaisi kyllä....... 50 kymppinen ukm
- Anonyymi
Kertakäyttökameroiden aikaan naisystäväni otti minulle kuvia kameran täyteen ja lähetti minulle postissa. Vein kehystettäväksi ja hymyssä suin hain kuvapussin myyjiltä.
Erään kerran kameraa taas viedessäni sen vastaanotti vanha totinen naisihminen. Jätin kehystettäväksi ja menin noutamaan parin tunnin kuluttua.
Vanha nainen sanoi minulle naama punaisena jotta kuvat eivät onnistuneet. Olin yllättynyt.
Veikkaan että nainen oli tuhonnut kuvat kun näki mitä ne sisälti. Eikä ne ollet mitään maisemakuvia. - Anonyymi
Näin jostain lehtijutun kuinka nuoret naiset käyvät valokuvaamossa otattamassa alastonkuvia poikaystävilleen. Koska poikaystäväni oli pitkän lykkäyksen jälkeen opiskeluajan päätyttyä armeijassa ja olimme pitkiä aikoja erossa sain päähäni mennä paikalliseen valokuvaamoon ja kerroin haluavani sensuelleja kuvia. Kuvaamossa ymmärrettiin heti mistä oli kyse ja myyjätär sopi kanssani kuvausajan seuraavalle illalle. Kyllä jännitti kovasti ja otin hieman rohkaisuakin ennen kuvausajankohtaa. Kerroin asiasta myös parhaalle likkakaverilleni ja aioin jo perua koko asian, mutta hän innostui asiasta kovin ja sanoi vaikka raahaavansa minut kuvaamoon. Hän jopa lainasi minulle seksikästä korsettia sukkanauhoineen ja sukkineen. Polvet täristen ja suu kuivana sitten kuvaamoon juuri sulkemisajan kynnyksellä. Myyjätär ohjasi minut hymyillen studion puolelle jossa kuvaaja asenteli jo kameroita ja valoja. Hetki odottelua ja myyjätär pyysi riisumaan takkini. Molemmat olivat hieman yllättyneitä kun arastellen takin riisuttuani ylläni olikin vain tuo korsetti sukkineen ja pikkupöksyt. Pian kuitenkin kuvaukset alkoivat ja myyjätär toimi avustajana. Muutaman korsettikuvauksen jälkeen kuvaaja ehdotti, että korsetin rintakupit painetaan alemmas ja pian nännipihat ja sitten rintani olivat jo kokonaan paljaina kuvaajan napsiessa kuvia. Kyllä nolotti kun nännit ja nännipihat turposivat kiihotuksesta. Seurasi eri asentoja ja ollessani hieman etukumarassa takamus kameraan päin myyjätär tuli ja veti pöksyni kuvaajan kohotuksesta alemmas ja lopulta polvitaipeisiin pyllistäessäni kameralle. Pian pöksyt lähti kokonaan pois ja kuvaaja napsi kymmeniä kuvia ja ehdotteli erilaisia asentoja myös täysin alastomana ilman korsettia ja huh, lopulta pääsin pois ja likkakaverini innoissaan kyselemään millaista oli. Kuvat olivat minustakin upeita, vaikka nolottikin näkyihän niissä kaikki ja postitin muutaman kuvan poikakaverille inttiin pitkien päivien lohdutukseksi. Lomalla poikakaveri halusi tietysti nähdä kaikki kuvat ja poimi niistä vielä muutaman tietysti rohkeamman mukaansa.
Myöhemmin ilmeni hänen näyttäneen kuviani tupakavereilleen, kuulema intissä jaetaan kaikki kavereiden kesken. - Anonyymi
Keglu moi. Erään kerran menimme Keravalle vaimoni kollegan luokse illalliselle koko porukka hänen työstään. Lisäkseni toisella naisella oli mies mukana ja tietenkin isäntäperheen mies. Muut pankin naiset olivat ilman puolisoitaan. Yhtäkkiä vaimoni sanoi isännälle että, Jorma mennäänpäs saunaan sun kanssa.! Olivat varmaan sopineet luulen, kun ehkä mies oli ollut käymässä pankissa ja joku vaimoni tai vain vaimoni kanssa kävivät kahvihuoneessa juttelemassa asiakaspalvelun välissä, näin epäilen, miten mies muuten olisi osannut olla niin avulias ja ei hämmästynyt asiasta kuten me muut teimme, no annoin minäkin hetken olla ennen kuin menin myös saunaan ja tulihan se isännän vaimo ja eräs toinen nainen viereeni saunaan. Mutta kun menin saunaan, niin isäntä siellä hieroskeli vaimoni tissiä ja toinen käsi oli pillussa. Myöhemmin kun menimme nukkumaan niin keskustelimme ja kysyin mites tuon oikein teit ja totesi vain että mukavalta tuntui hän taitaakin alkaa harrastaa ukkomiesten kanssa , ainakin, saunomista enemmänkin, Pukuhuoneessa isäntä riisui L ailan ja oli saman tien pukannut Gullinsa L ailan vaginaan sisälle ja siis jatkoivat saunassa hyväilyä. Toisen kerran L ailan siskon L eilan mies Esko oli kylässä avustamassa minua puun kaadoissa jne vkl ja jossain vaiheessa esittelin hänelle kuvaa L ailasta alasti kun hän tuli eräältä risteilyltä jossa oli saanut laivassa ja maissa Stockiksessa ( kaverini Masa ) siellä kursseilla, ns vierasta kyrpää vitun täydeltä. Niinpä hänelle jäi jotain kait mieleen kun illemmalla sitten menimme Eskon kanssa saunaan, ja hän yhtäkkiä katosi saunasta, ajattelin että meni wc käymään , mutta kun asia kesti niin menin katsomaan missä, tersssillako vai kussa viipyy, no lopulta menin makkariimme ja siellä hän oli riisunut L ailan alastomaksi ja oli päällä hommissa, kun kertoi L ailalle että hän tiesi vaimoni alkaneen harrastaa syrjäisiä hyppyjä ja siten pääsi myös hänkin osalliseksi vaimoni suloista, kuva kuulemma kiihotti häntä niin kovasti ja kokeili onnistuisiko hänkin auttamaan asiaa. Vielä yölläkin L aaila meni uusiksi nukahdettuani vierashuoneeseen ja oli sanut että Ezko, taas olisi Pillua tarjolla, alasti meni hänen vieras sänkyynsä ja siis kuvien esittäminen on joskus A) Kannattavaa tai B) Ainakin kiihoittavaa toiselle miehelle.
- Anonyymi
Pelasimme kerran kahden tuttavapariskunnan kanssa meillä illanistujaisissa hieman sovellettua totuus tai tehtävä leikkiä. Vähitellen totuus kysymykset alkoivat siirtyä rohkeammalle puolelle siinä samalla olutta ja viiniä siemaillessamme. Minun kohdalle tulikin kysymys olenko ottanut alastonkuvia vaimostani ja jouduin vastaamaan myöntävästi. Leikin jatkuessa kysymykset ja tehtävät kääntyivät lisää pikkutuhman puolelle. Sitten vaimoni sai kysymyksen, johon ei halunnut vastata ja valitsi tehtävän. Silloin toisen pariskunnan mies sanoi, että vaimoni on tuotava nähtäväksi hänestä otetut alastonkuvat. Syntyi hetken hiljaisuus ja sitten varsinkin jo hieman huppelissa olevat naiset kannattivat vahvasti tehtävää. Vaimoni vastusti, mutta muiden vaatiessa noudattamaan tehtävää hän kävi lopulta rohkaisulasillisen jälkeen hakemassa valokuva-albumin ja kasvot helakan punaisena sanoi, että sitä saa sitten katsoa vain tehtävän antaja. Kukaanhan ei tähän suostunut ja leikki päättyi siihen vieraidemme keskittyessä selaamaan kansiota ja kommentoimaan vaimoni alastonkuvia. Seurailin sivummalta reaktioita ja huomasin varsinkin naisten kiihottuvan kovasti kuvia selatessaan moneen kertaan. Vaimoni yritti jo välillä saada albumin itselleen, mutta se oli sen illan vetonaula ja aina jonkun sylissä tutkittavana. Myöhemmin olen kuullut toisten parien vaimojen suostuneen myös alastonkuvauksiin. Valitettavasti kuvia en ole nähnyt.
- Anonyymi
Muutimme muutama vuosi sitten ja muuttofirman miehet hoitivat fyysisen puolen, eli tavaroiden raijaamisen. Osa tavaroista oli asianmukaisesti pakattu, laatikot suljettu ja merkitty mihin huoneeseen ne uudessa asunnossa tulevat, mutta kuten yleensä aina kiireen vuoksi osa jäi huonolle pakkaamiselle. Jäimme vielä vaimon kanssa siivoamaan vanhalle asunnolle ja sitten kohti uutta asuntoa ja mitä näimmekään. Osa tavaroista oli siirtynyt uuteen asuntoomme, mutta huomattava osa vielä purkamatta ja kolme muuttoäijää istui olohuoneen lattialla katsellen lattialle levinneitä vaimoni alastonkuvia silmät sananmukaisesti tapillaan. Yksi oma pahvilaatikkomme oli huonosti sidottu kiinni, kantonaru oli katkennut ja se oli kaatunut ja irtonaiset kuvat levinneet pitkin lattiaa. Hämmennys oli molemmin puolinen, mutta kuvat kasaantuivat nopeasti ja loput tavarat kyllä siirtyivät asuntoon ripeästi.
Myöhemmin tosin vaimoni huomasi reilun kymmenen kuvan puuttuvan, mutta ei niitä lähdetty kyselemäänkään muuttofirmalta.- Anonyymi
Ehkä ne on muuttofirman kahvihuoneen seinällä :)
- Anonyymi
Siellä muuttofirman ukot naureskelee ja katselee päivittäin muijasi kuvia kahvia juodessaan. Tuntuu varmaan mukavalta olla äijien katseltavana ja arvosteltavana perse paljaana.
- Anonyymi
Naapurin isäntä saapui hymyssä suin pihamaalle kädessään ifolorin postilähetys. Meillä on useamman talon laatikot vierekkäin ja kuvafirmaan kehitettäväksi lähettämäni filmirulla oli palautettu kehitettyjen kuvien ja uuden filmirulla kera pienenä pakettina, mutta posteljooni oli laittanut kuvapaketin väärään, eli naapurin laatikkoon. Naapurin rouva oli postit hakenut, eikä ollut huomannut heti, että paketissa olikin minun nimeni. Heillä oli sama tapa lähettää filminsä kehitettäväksi kuvafirmaan. Rouva oli olettanut vain miehensä lähettäneen filmin ja nyt avasi paketin ja selaamaan kuvia. Eihän siinä muuta pulmaa, kuin otokset oli kaikki vaimostani otettuja alastonkuvia. Juuri siksi en ollut halunnut käyttää paikallisen kuvaamon palveluja. Tietäähän sen, että kuvia olivat sitten katselleet porukalla.
- Anonyymi
Kivaa varmaan tietää naapurien katselleen muijasi kuvia pillu ja tissit paljaina.
- Anonyymi
Oon ottanu vaimosta kuvia
- Anonyymi
Mieheni kuvaa minua innokkaasti ja nimenomaan alastomana. Jokaiselta lomamatkalta on tapana kuvata minua alastomana nakurannoilta, hotellihuoneesta ja parvekkeelta ja milloin se vain on muuallakin mahdollista. Kuvat ovat aika rohkeitakin, myös rakastelukuvia ja kuvia, joista ilmenee minun kulkevan mekossani ilman rintaliivejä ja pöksyjä.
Kerran mieheni unohti järjestelmäkameran Lanzarotella Playa Blancalla lomaillessamme hotelllin aulaan ensimmäisen lomaviikon lopulla ja huomasimme asian vasta seuraavana aamuna. Mennessämme kyselemään kameraa vastaanotosta, hääri tietokoneen ääressä kolme henkilökunnan jäsentä. Ilmeni, että kamera oli tallessa ja kamerastamme oli poistettu muistikortti ja kytketty tietokoneen lukijaan. Emme nähneet mitä he kuvaruudulta katselivat, mutta koska kameran muistikortti saatiin vasta hetken kuluttua ja näimme, että se irrotettiin tietokoneesta, oli selvää, että siitä oli katseltu kuvia kamerastamme. Vastaava selvitti, että kameran muistikortti oli kytketty tietokoneeseen ja kuvia katsottiin sen vuoksi, että pystytään tunnistamaan onko kuvissa hotellin asiakkaita, jotta kamera pystytään palauttamaan omistajalleen.
Kameran saimme kortteineen takaisin mutta siinä olleet matkamme kuvat ja minusta papukaijarannalta, muualta saarelta ja hotellihuoneestamme otetut alastonkuvat ja vilauttelukuvat, joita yli 50 kuvaa, olivat olleet henkilökunnan katseltavissa. Tämän huomasin myös matkamme loppuaikana henkilökunnan eleistä ja katseista. Olin heille sen jälkeen "kaunis rouva" ja jos asioin jotain niin ettei mieheni ollut paikalla olin "rohkea rouva". Yhden kerran miestarjoilija oli myös hieman röyhkeä ja kysyi olenko nyt alasti mekkoni alla. Asia nolotti, suututti ja kiihotti myös ja uhmakkaana kohotin siinä kahvion pöydän ääressä pikaisesti hameen helmaa sen verran, että varmasti näki ettei pöksyjä alla ollut. Kysymykset loppuivat siihen. Olo oli kyllä aina vähän kuumottava kun henkilökuntaa näki toisen lomaviikon aikana. Kamera ei kyllä ole sen jälkeen minnekään unohtunut. Siitä pidän huolen.- Anonyymi
Taidat nauttia vilauttelusta ja alastokuvauksista.
No nyt nuo yli 50 alastonkuvaasi on espanjalaismanolitojen vapaassa käytössä ja katseltavana. Selvää on että kuvasi taltioitiin tietsikalle ja koko hotellin väki pääsi ja pääsee niitä katselemaan. Minnekähän mahtavat levitä. Varmasti myyvät ja jakavat kuviasi halukkaille. - Anonyymi
Miltä tuntuu olla nyt pornomalli, jonka kuvat leviää ja äijät kuolaa katsellessaan niitä. Kiihottaako, vai hävettääkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miltä tuntuu olla nyt pornomalli, jonka kuvat leviää ja äijät kuolaa katsellessaan niitä. Kiihottaako, vai hävettääkö?
Vastaus: Onhan se pieni vilauttelu kiihottavaa. En kai sentään mikään pornomalli ole, muttä sama ajatus on käynyt mielessä, että hotellissa tallensivat alastonkuvani ja se kyllä huolettaa kuinka moni niitä katselee ja levitetäänkö niitä jonnekin.
Kyllä hävettääkin. Samaan hotelliin en kyllä kehtaa uudelleen mennä.
- Anonyymi
Vaimollani on todella kaunis pillu, alussa ei sitä muille näytetty mutta kerran käytiin naku rannalla ja siellä tuli mahtava fiilis molemmille kun muut miehet katseli alastonta vaimoa. Sen jälkeen on rannalla leikitty sauvan kanssa niin että muut miehet katsoo vieressä. Avaan aina välillä häpyhuulet jos jos joku mies jää katselemaan pitemmäksi aikaa.
Nyt on otettu myös naku kuvia joita vahingossa näytän muille miehille. Aina mahiksen tullen. Nyt on myös pillun levitys kuvia käytössä.
Rannalla vaimolla on lähes aina pillu turvoksissa kun tietää että muut miehet katselee häntä.
Kannustan muita pariskuntia kokeilemaan samaa se tekee vaimon itse tunnolle todella hyvää kun muut miehet saa katsella alastonta naisen vartaloa ja hyvin itse ajeltua posliini pillua. - Anonyymi
Otin paljon irstaita kuvia vaimostani, kun hän leikki dildojensa kanssa. Kerran kehaisia asiaa tätini miehelle, joka alkoi tinkkaamaan kuvia ähtäväksi itselleen. Lopulta suostuin ja laitoin kopion muistitikusta. Sen jälkeen leikki alkoi. Mies, paljon vanhempi kuin vaimoni ja minä, alkoi vokottelemaan vaimoani ensin tekstarien kautta, sitten puhelimella ja aikansa yritettyään, oli saanut vaimoni mukaan videopuheluun, missä vaimoni kanssa olivat molemmat olleet alastomana ja onanoineet yhdessä. Vaimoni kertoi itse tästä erään kostean illan jälkeen ilmeisen kiimaisena. asia huipentui siihen, että kerran heidän mökillään, kun tätini oli ulkomaan lomallaan, mies paneskeli vaimoani pitkän viikonlopun aikana useamman kerran ja minä sain nauttien seurata vierestä. Äijästä tulikin vakituinen rakastaja armaalle vaimolleni ja minua homma kiihottaa valtavasti.
- Anonyymi
Tällä viikolla vois mennä ottamaan ulos muutamia kuvia rouvasta. On jo otettu ennenkin mutta nyt on niin hyvä ilma että pakko hyödyntää aurinkoinen keli.
- Anonyymi
Ne ei nyt ainakaan alastonkuvia kun ei ole tapana ottaa noita alastonkuvia huono ottamaan kuvia muutenkaan kun itselläni toimii kuvamuisti paremmin kuin nimimuisti
- Anonyymi
Ei ole otettu, mutta tykkää jos muut miehet näkee vaimon alasti. Vaimolla on vittu märkänä jos on saanut olla muiden miesten katseiden kohteena.
- Anonyymi
Kiima tapissaan itsellä kun vieras laittaa viestii runkatessa vaimon kuvien kanssa. Ukm 49v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiima tapissaan itsellä kun vieras laittaa viestii runkatessa vaimon kuvien kanssa. Ukm 49v
Runkkaan just oisipa vaimos kuvat.. M 69
- Anonyymi
Ihan sama meillä. Pelkkä ajatus siitä että näytän hänen kuviaan muille niin on kuulemma samantien pillu märkänä. Nyt haluaa että otan lisää alaston kuvia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama meillä. Pelkkä ajatus siitä että näytän hänen kuviaan muille niin on kuulemma samantien pillu märkänä. Nyt haluaa että otan lisää alaston kuvia.
Turvallista nautintoa kaikille osa puolille...
- Anonyymi
Luotettavan runkkarin kun löytäisi, antaisin vaimon kuvia. Ukm 44v
- Anonyymi
Sama täällä vaimo 55v hyvä perse ja isot rinnat. M 65v
- Anonyymi
Moni eläkeläinen tykkäis katella ja runkata varatun kuville. M 76
- Anonyymi
Juuri sun ikäisiltä ollaan saatu parhaat kommentit vaimon kuvista. Teillä on jo sitä silmää miten kannattaa olla kuvissa. Jostain syystä vaimokin tykkää kun kuvia katselee juuri iäkkäämmät miehet.
- Anonyymi
Antaisin heti kuvat vaimosta eläkeläiselle joka runkkais vaimolle. M 46v
- Anonyymi
On ottamiani kuvia vaimosta sohvalla avonaisessa pienessä yöpaidassa jonka etumuksen
nauhat ovat auki. Ensimmäisessä kuvassa näkyy paljas rinta sivulta, ja aina edeten kuvaan, jossa ylävartalo on kokonaan paljas.
Ja on myös kokovartalokuva nuoresta vaimosta makaamassa alasti sägyllä. Viimeksimainitun kuvan kanssa olen viettänyt yksikseni monia runkkaushetkiä.
Kuvia en ole näyttänyt kavereille, ne ovat vain meidän ja minun käyttöö! - Anonyymi
Pienen tauon jälkeen tuli taas näytettyä vaimon kuvia eräälle ikämiehelle. Oli kyllä herralla ilme melkoinen kun näki vaimon samaan aikaan vaimon normaalisti kuteet päällä ja hetken päästä mun kännykästä rohkeissa kuvissa. Piti kovasti näkemästäänja rouva taas ehtoolla sopivan kosteena kun kerroin miten kävi.
Tähän ei vaan kyllästy ja kesällä taas lisää kuvia.- Anonyymi
Piristää molempia kun vanhempi mies runkkaa ja nauttii vaimosta kuvien välityksellä. T. Pari 35v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piristää molempia kun vanhempi mies runkkaa ja nauttii vaimosta kuvien välityksellä. T. Pari 35v
Kyllä kyllä. Hieno laji kun voi valita kenelle näyttää.
Ei kyllä ole huonoa kommenttia tullut kuvista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piristää molempia kun vanhempi mies runkkaa ja nauttii vaimosta kuvien välityksellä. T. Pari 35v
Aahh...Ihanaa! Voin laittaa videon takaisin..
Kik purestyle69
Olen m62
- Anonyymi
Saa laittaa omien rouvien kuvia mulle kikissä hierovaori
- Anonyymi
Voisin näyttää vaimon kuvia, joissa vieras nai vaimoani, samalla imisin kulliasi ja saisit laueta suuhuni,tosin kumilla. Ja sinä näyttäisit vaimosi alastonkuvia mulle. Hyvinkäällä ukm 60+ vaimo n.50v
- Anonyymi
Eiköhän tavata. Välimatkaa meillä 15 km olen harrastanut kuvien näyttöä myös, imettänyt muutaman kerran vuosien aikana. T. Ukm 63 vaimo kans 50v
- Anonyymi
Jonkun aikaa sitten juteltiin yhden miehen kanssa joka ehdotti että saisiko hän runkata ja ottaa suihin minulta jos hän samalla näyttäisi puhelimestaan alastonkuvia vaimostaan,suostuin ilman muuta mutta kun piti lopulta suorittaa tuo käytännön osuus niin menikin pupu pöksyyn.Tuota olisi mukava kokeilla.Mtre64
- Anonyymi
Aikoinaa tehtiin niin että mulle lähetettiin vaimosta kuva. Tulostin sen ja runkkasin päälle ja lähetin takaisin. Lopetin sen kun kerran lähetettin kuva nuoresta tytöstä. On niitä kaikenlaisia sikoja hyi helevetti
- Anonyymi
Silloisesta vaimosta, nykyisestä exästä, näytin aikoinaan livechatissa kuvia. Tietenkään kasvoja en näyttänyt julkisella kanavalla. Jossain kohtaa siellä muodostui "tuttuja", joiden kanssa näytettiin kuvia vaimoista/tyttöystävistä. Jossain kohtaa meni maku, kun jotkut alkoivat kopioimaan kuvia ja levittelemään niitä alustalla tai jakamaan muille, vaikka niistä kuvista näki, milloin oli otettu prin screen.
Yhdelle kaverille näytin vaimosta muutaman kuvan ja nyt olen samalle tyypille laittanut kuvia nykyisestä naisystävästä, johon hän on hieman kuumana.- Anonyymi00201
Mua sitte taas kiinnostaa/kiihottaa toi että joku kopsaa kuvat ja levittelee ja jakaa niitä muille/muualla... 🤭
- Anonyymi00202
Anonyymi00201 kirjoitti:
Mua sitte taas kiinnostaa/kiihottaa toi että joku kopsaa kuvat ja levittelee ja jakaa niitä muille/muualla... 🤭
Samoin tykkään kun kuvia vaimosta antaa muillekkin. Muutama aika sitten laitoin vaimosta kuvia yhdelle ukkomiehelle, viestiteltiin ja puhelimessa jutskattiin. Molemmat runkattiin päivittäin, jotenkin innostuin hän antaisi kuvia toisillekin. Hänhän laittoi kuvia eri alustoille, mitään negatiivista tullut päin vastoin. Kiihotun kun mietin miten vaimon avoin pillu saa spermat lentää miehiltä. Ukm 55v
- Anonyymi00203
Anonyymi00202 kirjoitti:
Samoin tykkään kun kuvia vaimosta antaa muillekkin. Muutama aika sitten laitoin vaimosta kuvia yhdelle ukkomiehelle, viestiteltiin ja puhelimessa jutskattiin. Molemmat runkattiin päivittäin, jotenkin innostuin hän antaisi kuvia toisillekin. Hänhän laittoi kuvia eri alustoille, mitään negatiivista tullut päin vastoin. Kiihotun kun mietin miten vaimon avoin pillu saa spermat lentää miehiltä. Ukm 55v
Vetäisin mielelläni vaimosi pillun kuvalle mällit
- Anonyymi00204
Anonyymi00203 kirjoitti:
Vetäisin mielelläni vaimosi pillun kuvalle mällit
Tykkäisin...
- Anonyymi00205
Anonyymi00204 kirjoitti:
Tykkäisin...
Kuvaile hänen pillua ym?
- Anonyymi00206
Anonyymi00205 kirjoitti:
Kuvaile hänen pillua ym?
Siisti paksut häpy huulet, aina vähän auki ei mene täysin suppuun. Hyvä lantio ja tyrkky pylly, tykkään naida takaa kun kannikat joustaa naidessa. Ukm 55v
- Anonyymi00207
Anonyymi00206 kirjoitti:
Siisti paksut häpy huulet, aina vähän auki ei mene täysin suppuun. Hyvä lantio ja tyrkky pylly, tykkään naida takaa kun kannikat joustaa naidessa. Ukm 55v
Takaapäin paras kun hyvä perse naisella. Alkoi kulli seisoa naisellesi
- Anonyymi00208
Anonyymi00207 kirjoitti:
Takaapäin paras kun hyvä perse naisella. Alkoi kulli seisoa naisellesi
Aah runkkaa vaimolleni ja laukee...uuh alko seisoo..
- Anonyymi00209
Anonyymi00208 kirjoitti:
Aah runkkaa vaimolleni ja laukee...uuh alko seisoo..
Pakko on runkata naisellesi. Järjetön panetus ja mälliä riittää. Kerro naisellesi, että vedän hänelle lastit
- Anonyymi00210
Anonyymi00209 kirjoitti:
Pakko on runkata naisellesi. Järjetön panetus ja mälliä riittää. Kerro naisellesi, että vedän hänelle lastit
Juuri pyysin sänkyyn näytin viestit, alasti tossa vieressä. Sanoin harmi kun soittaa voida, saisitte rakastella puhelimessa kun panisin samalla takaa päin. Useesti harrastettu vaimo nytkin kuumana, käski kysyä seisooko hyvin.
- Anonyymi00211
Anonyymi00210 kirjoitti:
Juuri pyysin sänkyyn näytin viestit, alasti tossa vieressä. Sanoin harmi kun soittaa voida, saisitte rakastella puhelimessa kun panisin samalla takaa päin. Useesti harrastettu vaimo nytkin kuumana, käski kysyä seisooko hyvin.
Olisi mahtava jutella vaimosi kanssa tuhmia ja samalla panet häntä takaapäin puhelun aikana. Kyllä on kulli aivan halkeamaisillaan naisellesi. Vaikea runkattava kun niin herkillä
- Anonyymi00212
Anonyymi00210 kirjoitti:
Juuri pyysin sänkyyn näytin viestit, alasti tossa vieressä. Sanoin harmi kun soittaa voida, saisitte rakastella puhelimessa kun panisin samalla takaa päin. Useesti harrastettu vaimo nytkin kuumana, käski kysyä seisooko hyvin.
Hei🥰 olet ihana kun tyydytät minulle.
Mieheni tulee ihanasti juuri takaa kun yritän laittaa viestii. Heli - Anonyymi00213
Anonyymi00212 kirjoitti:
Hei🥰 olet ihana kun tyydytät minulle.
Mieheni tulee ihanasti juuri takaa kun yritän laittaa viestii. HeliHei Heli, sinulle on pakko tyydyttää. Anna sitä herkkua miehellesi. Pyllistä oikein selkä notkolla. Aaahhh että tekee hyvää. Olisi mahtava tehdä tämä puhelimitse jutellen
- Anonyymi00214
Anonyymi00211 kirjoitti:
Olisi mahtava jutella vaimosi kanssa tuhmia ja samalla panet häntä takaapäin puhelun aikana. Kyllä on kulli aivan halkeamaisillaan naisellesi. Vaikea runkattava kun niin herkillä
Tykkään härnätä miestäni kun rakastelen puhelimessa tuntemattoman kanssa.
Juttelemme rivosti ja toistelemme toisille rakkauden sanoja. Heli aah miten hyvää.. - Anonyymi00215
Anonyymi00214 kirjoitti:
Tykkään härnätä miestäni kun rakastelen puhelimessa tuntemattoman kanssa.
Juttelemme rivosti ja toistelemme toisille rakkauden sanoja. Heli aah miten hyvää..Kyllä olisi huima jutella kanssasi ja kiusata miestäsi tuhmilla puheilla kuinka runkkaan sinulle
- Anonyymi00216
Anonyymi00213 kirjoitti:
Hei Heli, sinulle on pakko tyydyttää. Anna sitä herkkua miehellesi. Pyllistä oikein selkä notkolla. Aaahhh että tekee hyvää. Olisi mahtava tehdä tämä puhelimitse jutellen
Voidaan joskus puhelimessakin. Olet ihana rakas🥰 oon notkolla isot tyynyt lantioni alla aih sun kalu jyystää mua kulta..
- Anonyymi00217
Anonyymi00216 kirjoitti:
Voidaan joskus puhelimessakin. Olet ihana rakas🥰 oon notkolla isot tyynyt lantioni alla aih sun kalu jyystää mua kulta..
Sopisi joskus puhelimessakin oikein kunnolla tuhmaillen. Aaahhh sinun peppu on niin seksikäs! Otan pyllystä kiinni ja nautin näkymästä. Kulli kiljuu laukaisua
- Anonyymi00218
Anonyymi00215 kirjoitti:
Kyllä olisi huima jutella kanssasi ja kiusata miestäsi tuhmilla puheilla kuinka runkkaan sinulle
Nyt pakko laueta ui värisen pysty näppåäilee.
Nyt aas - Anonyymi00219
Anonyymi00218 kirjoitti:
Nyt pakko laueta ui värisen pysty näppåäilee.
Nyt aasIhanaa. Toivottavasti myös miehesi työnsi lastin pieneen kiimapilluusi
- Anonyymi00220
Anonyymi00217 kirjoitti:
Sopisi joskus puhelimessakin oikein kunnolla tuhmaillen. Aaahhh sinun peppu on niin seksikäs! Otan pyllystä kiinni ja nautin näkymästä. Kulli kiljuu laukaisua
Kiitos rakas ihanasti sanottu. Tulin juuri sinulle lauettiin yhtä aikaa mieheni kans🥰
Suukko lähden suihkuun... - Anonyymi00221
Anonyymi00220 kirjoitti:
Kiitos rakas ihanasti sanottu. Tulin juuri sinulle lauettiin yhtä aikaa mieheni kans🥰
Suukko lähden suihkuun...Kiitos sinulle ja mukavaa illanjatkoa teille molemmille
- Anonyymi00222
Anonyymi00221 kirjoitti:
Kiitos sinulle ja mukavaa illanjatkoa teille molemmille
Kyllä tykkäs pitkästä aikaa, teki hyvää ittelle myös. Oisitpa kuullut miten äänteli kun toistin saat vierasta. Vaimo 40v paljon nuorempi mua
- Anonyymi00223
Anonyymi00222 kirjoitti:
Kyllä tykkäs pitkästä aikaa, teki hyvää ittelle myös. Oisitpa kuullut miten äänteli kun toistin saat vierasta. Vaimo 40v paljon nuorempi mua
Varmasti aika herkku pakkaus vaimosi. Todellakin haluaisin kuulla miten ääntelee samalla kun panet häntä. Runkkaisin kulli kovana naisesi ääntelylle. Minä en laukaissut vaikka vaikea oli pidätellä. Jätin kauheaan kiimaan ja paineeseen kullin. Tykkään pitkittää ja pitää kullia pinteessä
- Anonyymi00224
Anonyymi00223 kirjoitti:
Varmasti aika herkku pakkaus vaimosi. Todellakin haluaisin kuulla miten ääntelee samalla kun panet häntä. Runkkaisin kulli kovana naisesi ääntelylle. Minä en laukaissut vaikka vaikea oli pidätellä. Jätin kauheaan kiimaan ja paineeseen kullin. Tykkään pitkittää ja pitää kullia pinteessä
Mikä muuten sinua eniten kiihottaa tässä kuviossa että vieras panee naistasi? Mustasukkaisuus ja kiiman sekoitus oma nainen vieraan käsittelyssä? Entä mikä vaimoa kiihottaa kuviossa?
Minulla myös taustaa eksän kanssa, että hän kiusasi ajatuksella kuinka antaisi vieraalle pillua ja usein kuvio oli se, että nussija olisi musta mies. Tulin aivan järjettömään kiimaan kun puheli halusta saada mustaa kullia. Laukeasin samantien ja hän nautti kiusata tällä ajatuksella - Anonyymi00225
Anonyymi00223 kirjoitti:
Varmasti aika herkku pakkaus vaimosi. Todellakin haluaisin kuulla miten ääntelee samalla kun panet häntä. Runkkaisin kulli kovana naisesi ääntelylle. Minä en laukaissut vaikka vaikea oli pidätellä. Jätin kauheaan kiimaan ja paineeseen kullin. Tykkään pitkittää ja pitää kullia pinteessä
Pari vaki soittajaa on vaimolle jotka rakastelevat puhelimessa, yksi heistä sai vaimon tapaa henet livenä kotonamme. Asuu kauempana käy kesäisin asunto autolla parkkeeraa pihassa, viikon lopun yhtyvät tuntikausia. Monasti runkkaan terassilla ja kuuntelen vaimon nautintoa. Vaimo laittoi lento suukon sulle, sanoi ihanalta tuntuu kun mietit häntä. M 55v
- Anonyymi00226
Anonyymi00225 kirjoitti:
Pari vaki soittajaa on vaimolle jotka rakastelevat puhelimessa, yksi heistä sai vaimon tapaa henet livenä kotonamme. Asuu kauempana käy kesäisin asunto autolla parkkeeraa pihassa, viikon lopun yhtyvät tuntikausia. Monasti runkkaan terassilla ja kuuntelen vaimon nautintoa. Vaimo laittoi lento suukon sulle, sanoi ihanalta tuntuu kun mietit häntä. M 55v
Olisi kyllä mahtava päästä vaimosi kanssa puhelimitse juttusille ja saisit kuulla kuinka himoitsen häntä. Kyllä mietin vaimosi ja kulli vuotaa välittömästi. Olisi upea laueta hänelle puhelimessa oikein kunnolla pitkään jatkuneen kullin härnäyksen seurauksena. Kiitä suukosta ja sano että kulli vuotaa hänelle
- Anonyymi00227
Anonyymi00226 kirjoitti:
Olisi kyllä mahtava päästä vaimosi kanssa puhelimitse juttusille ja saisit kuulla kuinka himoitsen häntä. Kyllä mietin vaimosi ja kulli vuotaa välittömästi. Olisi upea laueta hänelle puhelimessa oikein kunnolla pitkään jatkuneen kullin härnäyksen seurauksena. Kiitä suukosta ja sano että kulli vuotaa hänelle
Kerron. Vaimo juuri makkarissa nauttii tän vakkarin kanssa puhelimessa. Kuulisitpa miten rajuja orgasmeja saa, kiihottu susta huomasin nyt purkautuu tän kaverin kanssa.
- Anonyymi00228
Anonyymi00227 kirjoitti:
Kerron. Vaimo juuri makkarissa nauttii tän vakkarin kanssa puhelimessa. Kuulisitpa miten rajuja orgasmeja saa, kiihottu susta huomasin nyt purkautuu tän kaverin kanssa.
Todella kiihottaa kuulla vaimosi orgasmit, ja samalla vaimosi kuulisi runkkaukseni hänestä fantasioiden. Eli kiimaista puhelinseksiä vaimosi kanssa. Saisit tietenkin kuulla juttelumme ja luulen, että joutuisit panemaan vaimoasi mustasukkaisena kuinka haluan päästä vaimoosi käsiksi. Jumalauta että panettaa tämä ajatus vaimostasi kun jätin laukaisematta äsken
- Anonyymi00229
Anonyymi00201 kirjoitti:
Mua sitte taas kiinnostaa/kiihottaa toi että joku kopsaa kuvat ja levittelee ja jakaa niitä muille/muualla... 🤭
Laita joku yhteystieto.
Tai lataa ja avaa anydesk! ;) - Anonyymi00234
Anonyymi00229 kirjoitti:
Laita joku yhteystieto.
Tai lataa ja avaa anydesk! ;)Anydesk id: 1738357641
Password: KataSuomi - Anonyymi00237
Anonyymi00216 kirjoitti:
Voidaan joskus puhelimessakin. Olet ihana rakas🥰 oon notkolla isot tyynyt lantioni alla aih sun kalu jyystää mua kulta..
Olisiko vielä halua puhelinsessioon? T. Se sama mies
- Anonyymi
Eilen illalla raflassa meidän pöytään tuli vanhempi mies ja juteltiin niitä näitä. Jossain vaiheessa pyysin miestäni näyttämään meidän reissu kuvia missä oli muutama alaston kuva minusta. Mies piti ja mieheni meni näyttämään albumin missä oli todella rohkeita kuvia minusta. Voi veljet kun olin märkä koko loppuillan. Sain mieheltäni melkoista seksi ilalla kotona.
- Anonyymi
Onko naisista kiva kun miehet kuvaavat teitä? Noista muutamista kommenteista saa sen kuvan että taitavat tykätä kun heitä nakuna kuvataan. Itse haluisin ottaa puolisosta alaston kuvia.
- Anonyymi00230
No ainakin oman rouvan pillu kostuu kuvaussessioissa. Loppukuvissa rouva on kostea pillu levällään ja kamera napsuu. Kuvittelee varmasti, että muutkin miehet pääsee kuvia kulli kovana kattomaan…
- Anonyymi00231
Olemme kuvanneet vaimoa kahdestaan mutta myös kun ollut kolmas mukana,mies. Yhden parin kanssa olemme kuvanneet aika paljon. Vaimon vakkari on ottanut useasti kuvia.
- Anonyymi00235
Moik voisin vaihella kuvii
- Anonyymi00236
Hyvinkään maisemissa miestä joka haluisi runkata vaimoni kuvien kanssa. Voidaan tavata vaikka abc parkissa jossa saat kuvat itsellesi. Ukm tykkäis..
- Anonyymi00238
Kerran katseltiin vaimoni kuvaa ja kännissä runkattiib. Aika perus meno :)
- Anonyymi00240
Oisko mitää kik tai telegram ryhmää missä kaikki kiinnostuneet vois jutella aiheesta enemmän?
- Anonyymi00241
https://t.me/+zJ-DQww3_To4OTJk
Ketjusta on poistettu 80 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917540Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226285Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604407Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902618Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh311897- 1291521
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1961511Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693