Elämässä taas vastoinkäymisiä samantapaisia kuin kauan sitten. Nyt sairaus rasittaa elämääni vieden työnikin. Miten tästä eteenpäin, kotiani rakastan enkä siitä haluaisin luopua.Rahat ei riitä. Paraneeko näkymät yhtään?
Alve kukkarinselkä
1
131
Vastaukset
- Alve Kukkarinkari
Asuntosi pystyt säilyttämään sillä tavalla, että haet siihen KELA:n asumistukea. Asumistukea saa myös omaan asuntoon. Koska tämä tuki ei vielä riitä kattamaan asumiskustnnuksia (kotisi on sen verran suuri, että jää vielä maksettavaa), neuvottele lisäksi pankin kanssa asiasta.
Pankin kanssa voi tehdä sopimuksen, että sieltä saa tavallaan lainaa joskus myöhemmin tapahtuvaa asunnon myyntiä vastaan. Tämä asunnon myynti voi tapahtua vaikka vasta kuolemasi jälkeen - myyntisummasta vain vähennetään se, mitä pankki on asumisestasi kustantanut. Tietysti tällainen järjestely vähentää perikunnan osuutta, mutta onhan ihmisellä oikeus omaan kotiinsa ja omaisuuteensa.
Sairasloma on nyt tarpeen, mutta vielä on paljon paljon hyviä ja toimeliaita vuosia edessä, eli kyllä näkymät paranevat.
Sairaspäivärahaa tulet saamaan ja mahdollisesti pääset siirtymään hiljalleen eläkkeelle, monen kohdalla ovat eläkepäivät ne kaikkein antoisimmat vuodet, kun on aikaa tehdä sellaisia asioita joista itse nauttii eikä aina ole kiire.
Valoisaa kevättä Sinulle, asioilla on taipumus järjestyä, kun itse hieman tuuppaamme niiden järjestymiselle vauhtia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565745Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752932Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222168No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401935Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191828
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah721006