Löytyi tämmöinen sivu:
http://blip.tv/file/862105
Lieksa! elokuva näkyy kokonaan
12
898
Vastaukset
- tälleen
Klikkaa leffan alapuolella oikealla näkyvää neliskanttista kuvaketta (fullscreen toggle), niin näet elokuvan kokonäytössä. Pois pääse esc-näppäimellä. Jos kuva pätkii illalla, koeta katsoa aamulla, silloin yleensä näkyy pätkimättä.
- Ohhhoo
Onneks ei tul käytyy elokuv teat kattoo,ehk en ymmär mut täys pölöjä kuva.Muuten eik Lieksast ol muut kuvattavaa ku juapot ker vtel OHHOO
- lännen mies
Tulipahan katsottua, enkä oikein lämmennyt. Melko tekotaiteellista fiilistelyä, jotenkin tuntui, ettei elokuvassa ollut "punaista lankaa" ollenkaan.
Täytyy toki myöntää, että visuaalisesti leffassa oli aika hienoja kohtauksia, mutta eikö siinä olisi voinut olla myös mukaansa tempaava/tunteita herättävä juoni?.
Autot oli kyllä aika hauskoja, mistäköhän ovat mahtaneet tuollaisia löytää?.
Hienoa tavallaan, että tällainen elokuva on kuitenkin tehty, koska saahan lieksa periaatteessa ihan hyvää mainosta tämän ansiosta (mikä on ihan kiva juttu), mutta olen kyllä tyytyväinen, etten mennyt leffateatteriin aikoinaan kyseistä "pätkää" katsomaan (olisi rahat mennyt aika hukkaan).- kARJALANKLUNNAILLA
TOINEN PASKA!KATO,KUN SIE MARKKU OUT MAIKÄLÄISSII,NIIN SIUN FILMILÖISTÄ PITTÄÄ NÄKKYY SE AITO kARJALAINEN ELÄMÄ-KAIKKINE REHEVINE MUOTTOINNEEN-KIELINNEEN!MINNNUU HÄVETTI NIIN SUUNNATTOMASTI SIUN PUOLESTAIS,KUN TÄÄ KARJALANKUNNAILLA TULJ TELEVISIOSTA-MIHIN SIE UNOHIT JUURES-ENOLAISEN MURTTEES-KUKA SAATANA HUASTTAA KONTIOLAHELLA TUOMMOSTA SIANSAKSSOO---TUUPPA KLYSYMMÄÄN MIULTA-AIJJOLTA POHJOS-KARJALAISELTA,MITTEE MISSÄKKII KOHTTAUKSESSA OIS PITÄNÄ SANNOO!!!VOI MARKKU-MARKKU,MINKÄ MEILLE TEIT!SEURRAAVAN KERRAN,KUN SIUT NIÄN,NIIN KATOTTAAN,MITTEE KIELTÄ MYÖ TIÄLLÄ HUASTETTAAN----ET SIE KUULE UNOHA TÄTÄ MURRETTA,VAIKKA OUT UNOHTAVINAS!EHKÄ SE TUOPI SIULLE MUUTAN EURON LISSEE,MUT SEN TAKKIIKO HYLYKKEET MURTTEES???TERVVEISIN; KARJALANHEILI!!!
- elokuvasta...
kARJALANKLUNNAILLA kirjoitti:

... en tajunnut muuta kuin sen että se oli turhan taiteellinen pläjäys.
Lieksalaiset (muutamat) hehkutteli kyllä sillä ihan innoissaan, koska sen piti nostaa (?) Lieksa uuteen kukoistukseen (perkele että pitää olla ihmisillä heikko itsetunto!).
Eihän sitä noin ylös nosteta!
Ei tule "messiasta" joka sen tekee lieksalaisten puolesta.
Ei ongelmaa voida ratkaista jos ei sen olemassaoloa ensin tunnusteta!
Kappas kun lämpenin...!
Karjalan kunnailla taas on oikeastaan ihan tavallinen sarja, jossa ei ole mitään erikoista.
Pohjoiskarjalaisena tunnen sen kuitenkin omakseni.
Tutut maisemat, Joensuu tori tuttuine kauppiaineen ym. tuntuvat mukavilta, muualla asuvan ja koti-ikävää potevan katsella.
Tästä kiitos tekijöille! - hyvä elokuva
elokuvasta... kirjoitti:

Tästä kiitos tekijöille!Pohjois-Karjalasta kotoisin olevana pidin. Elokuvasssa oli ovelia ja tarpeellisia selviämiskonsteja.
- Opej
Onhan tuon saanut ladattua jo ajat sitten!
- näkyy tuolla
http://leffalinkit.blip.tv
tuolla näkyy ainakin kuusi uutta kotimaista- poltettua
ceedeelle?
- kokeile
poltettua kirjoitti:
ceedeelle?
sieltä alta klikata "Download Playing"
- jos menet
kokeile kirjoitti:
sieltä alta klikata "Download Playing"
leffoihin esim. tätä kautta
http://blip.tv/file/862105
ja sitten sieltä oikealta etsit haluamasi leffan valikosta "More From This Show". Siellä saat tuon download-linkin näkyviin.
- enää
ovat poistaneet."Sorry, this video has been removed from blip.tv."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949