Olen nelikymppinen nainen ja minua on melkein koko aikuisiän vaivannut tää asia..olen ollut liian kiltti, en osannut sanoa ei, ei juuri saanut sanotuksi omia mielipiteitä ym..Mutta käännekohta oli kun täytin 40 v.Aloitin uudelleen opiskelut, sain ammatin. Lähdin mukaan laulukerhoon.Siitä se kehkeytyi, huomasin että enhän minä niin huono olekkaan, osaanhan minä.Nykyään uskallan jopa pitää ouheita juhlissa jne.Lapset ja mieskin arvostavat erilailla nyt.Tyttäreni eivät ikinä ole kärsineet tästä kiltin tytön syndroomasta, he ovat pienestä saakka olleet sosiaalisia ja oman tiensä kulkijoita.Onko täällä muita minun tyyppisiä? Sanoisin että kiltti pitää olla mutta ei nössö! :)
jatkuuko kiltin tytön
syndrooma läpi elämän
3382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun mielestä kiltteys ja huono itsetunto ovat kaksi eri asiaa. Monet sanavalintasi, esimerkiksi tuo "enhän minä huono olekaan", kertoo edellisestä. Ihmisellä voi olla mielestäni omanarvontuntoa, vaikka onkin kiltti.
Vaikka ei uskoisi, mä olen ollut aina kiltti. Jos en pidä varaani, hyväsydämisyyttäni on helppoa käyttää hyväksi. Ennen omia lapsia autoin mielelläni lastenhoidossa, tarjosin meillä yöpaikkaa maakunnista tuleville vieraille, tein ilmaisia käännöstöitä ihmisille, kuuntelin ihmisten päivähoitopulmia jne. (Eikä mun mies tee vieläkään ruokaa! ;)
Viime kesänä tapahtui kuitenkin käänne, kun eräs kaveri alkoi käyttää minua psykiatrinaan. Hän tuli nimittäin jätetyksi, yritti itsemurhaa, pitkäaikaiset psyykkiset vaikeudet räjähtivät silmille jne. Lopulta tilanne meni siihen, että hän kettuili minulle päin naamaa ja purki tuskaansa minuun. Vaikka mä kai häntä eniten tuin sekä sairaalassa että puhelimessa, niin aina tuli vihjauksia siitä, kuinka joku muu osaa tukea paremmin.
Tuolloin tajusin, että mun täytyy oikeasti ensin huolehtia itsestäni ja perheestäni. Sen jälkeen voin tehdä SPR:n hommia kohtuudella. Tietysti sekin on hyvä kysymys, milloin perheeni voi tarpeeksi hyvin, jotta ehtisin auttaa muitakin. Mutta nyt kun mulla on pieni lapsi, toinen tulossa ja opintoja tekemättä, niin mun ei tarvitse tässä elämäntilanteessa rehkiä mitään ylimääräistä. Olkoon sen aika myöhemmin.
Kiltteys on hyvä piirre ihmisessä. Mun mielestä kiltit, ystävälliset ja hyväsydämiset ihmiset ovat huomattavasti miellyttävämpää seuraa kuin sellaiset, jotka ovat valmiita repimään toisesta ihmisestä hyödyn joka käänteessä. Usein "kiltit" ihmiset osaavat myös asettua toisen asemaan ja ymmärtää muidenkin tunteita. Kynnysmatoksi ei silti tarvitse ryhtyä.
Luulen että käännekohta oli nimenomana itsetunnossa ja omassa arvostuksessa eikä kiltteydessä.
Pääasia on kuitenkin että ihminen on onnellisempi. Kun kaikille muillekin joilla elämä ei ole omiss akäsissä saataisiin annos itsetuntoa niin johan olisi!
Varmasti aloittajalla on ihan uusi elämä nyt ja siitä voi olla iloinen hänen puolestaan!
Kilttiys ja ovimattona olokin on vielä kaksi eri asiaa.. Tai eri astetta samaa asiaa. Osa saattaa olla silloinkin onnellisia ja elää tavallaan niiden toisten kautta elämäänsä.
Ehkä se on ikä, joka tekee tehtävänsä. Mulla alkaa olla juuri 40 kellossa. Olen aina ollut kiltti. Minulla se kiltteys liittyy siihen, että olen kai hakenut sillä hyväksyntää ja toisten arvostusta.
Itsetunto on mielestäni erilainen erilaisten ihmisten parissa tai eri tehtävissä, työssä, harrastuksessa, kotona, jne. Mulla voi olla itsetunto ihan maassa jos teen jotain ja vaikka eräs tuttuni joka laukoo aina kaiken mitä mieleen juolahtaa kertoo omia tapojaan kuinka hän saman asian tekee ja miten on onnistunut hyvin kun teki niin tai näin. (Olkoon kyse vaikka pullan leipomisesta.) En ole osannut puolustaa itseäni ja sanoa suoraan, että mutta minäpä teen näin ja tämä on minulle hyvä tapa. Olen myös hyvin ajattelevainen ihminen, en mene kehuskelemaan koskaan esim. omaa hoikkuuttani tai terveyttäni, jos seurassa on joku vähän pyöreä tms. En kehuskele vaikka pihahommilla ja isolla asunnolla, jos seurassa on joku jonka tiedän asuvan kehnosti ahtaissa tiloissa.
On kuitenkin paljon ihmisiä jotka saattavat laukoa mitä vain missä vain, enkä koskaan ole osannut puolustaa itseäni tai sanoa suoraan omaa mielipidettäni mitä asiasta ajattelen.
Olen huomannut että myös työpaikalla olen ollut se kiltti, jolta tullaan pyytämään apua ja en ole koskaan osannut sanoa reilusti ei.
Ehkä nyt viime aikoina olen huomannut että ei minua kuitenkaan kukaan sanan varsinaisessa merkityksessä ole hyväksi koskaan päässyt käyttämään, niin kiltti en ole ollut.
Toisaalta tarvitaanhan meitä kilttejäkin ihmisiä. Mitäs siitäkään tulisi, jos kaikki olisivat niitä vähemmän kilttejä jotka sorsisivat toisia tämän tästä.
Kiltti olen vieläkin ja haluan ollakin, mutten tosiaan mikään nössö, se oli hyvin sanottu!!