Miten auttaa äitiä?

...kannustuksestasi. Se on kyllä varmasti totta, että minä olen liian lähellä häntä auttamaan.

Ammattiauttajalle häntä tulee olemaan vaikea saada. Olen ehdottanut sitä, mutta sain odottamani vastaukseni eli "minä en mihinkään lähde lässyttämään, siitä ei ole mitään apua". Sitäkin minun on hyvin vaikea ymmärtää, sillä itse juoksisin kirkuen onnesta terapeutille jos sellainen mahdollisuus tulisi, mutta koen että ne vähät rahat joita yhteiskunnalla on siihen budjetoitu saavat mennä suurempien ongelmien hoitoon.

Pelkään vaan sitä, että jos etäännyn hänestä niin hänelle heti käy jotain ja tässä kehässä syyllisyys valtaa mieleni uudelleen ja uudelleen. Kaikki tämä tuntuu kuitenkin niin turhalta, sillä en enää oikein jaksa viettää aikaa hänen kanssaan ja usein puhelutkin menevät tappeluksi.

En oikein tiedä pitäisikö minun vain kuunnella hiljaa, vai pitäisikö minun yrittää pitää äiti kiinni reaalimaailmassa ja kumota hänen katkeria ja kateellisia puheitaan kaikista ja kaikesta. Olen tähän asti ottanut asiakseni väittää vastaan ja yrittää palauttaa todellisuuden hänen mieleensä, mutta siitä tulee selvästikkin vain mielipahaa molemmille. Tunnen itseni raaaksi ja ilkeäksi, ja hän ei kuitenkaan tajua mihin pyrin. Haluaisin jostain neuvoja siitä miten minun kuuluisi toimia. Olen ajatellut soittaa jonnekkin mielenterveysliittoon tai johonkin.

Yksi onni on se, että äiti on aloittanut masennuslääkityksen taas. Hän koki joku aika sitten jo olevansa terve, mutta ei selvästikkään ollut. Onneksi hän on ymmärtänyt sen, että tarvitsee edes lääkitystä jos ei suostu muun avun hakemiseen.

Haluaisin kovasti vain keskittyä ihanaan ja ymmätäväiseen mieheeni ja toivottavasti nopeasti kasvavaan perheeseeni, mutta se on vaikeaa ja en voisi antaa itselleni anteeksi jos äidilleni sitten kävisi jotain. Sillä juuri niin tapahtui äitini ja mummoni tapauksessa kauan sitten. Toivon tosin, että lapsenlapsesta olisi apua äidille, mutta sekin pelottaa, että hän ripustautuu meihin sitten vielä enemmän.

Kiitos antamistasi voimista! On ihanaa kirjoittaa jollekkin joka ymmärtää.

saara kirjoitti:

...kannustuksestasi. Se on kyllä varmasti totta, että minä olen liian lähellä häntä auttamaan.

Ammattiauttajalle häntä tulee olemaan vaikea saada. Olen ehdottanut sitä, mutta sain odottamani vastaukseni eli "minä en mihinkään lähde lässyttämään, siitä ei ole mitään apua". Sitäkin minun on hyvin vaikea ymmärtää, sillä itse juoksisin kirkuen onnesta terapeutille jos sellainen mahdollisuus tulisi, mutta koen että ne vähät rahat joita yhteiskunnalla on siihen budjetoitu saavat mennä suurempien ongelmien hoitoon.

Pelkään vaan sitä, että jos etäännyn hänestä niin hänelle heti käy jotain ja tässä kehässä syyllisyys valtaa mieleni uudelleen ja uudelleen. Kaikki tämä tuntuu kuitenkin niin turhalta, sillä en enää oikein jaksa viettää aikaa hänen kanssaan ja usein puhelutkin menevät tappeluksi.

En oikein tiedä pitäisikö minun vain kuunnella hiljaa, vai pitäisikö minun yrittää pitää äiti kiinni reaalimaailmassa ja kumota hänen katkeria ja kateellisia puheitaan kaikista ja kaikesta. Olen tähän asti ottanut asiakseni väittää vastaan ja yrittää palauttaa todellisuuden hänen mieleensä, mutta siitä tulee selvästikkin vain mielipahaa molemmille. Tunnen itseni raaaksi ja ilkeäksi, ja hän ei kuitenkaan tajua mihin pyrin. Haluaisin jostain neuvoja siitä miten minun kuuluisi toimia. Olen ajatellut soittaa jonnekkin mielenterveysliittoon tai johonkin.

Yksi onni on se, että äiti on aloittanut masennuslääkityksen taas. Hän koki joku aika sitten jo olevansa terve, mutta ei selvästikkään ollut. Onneksi hän on ymmärtänyt sen, että tarvitsee edes lääkitystä jos ei suostu muun avun hakemiseen.

Haluaisin kovasti vain keskittyä ihanaan ja ymmätäväiseen mieheeni ja toivottavasti nopeasti kasvavaan perheeseeni, mutta se on vaikeaa ja en voisi antaa itselleni anteeksi jos äidilleni sitten kävisi jotain. Sillä juuri niin tapahtui äitini ja mummoni tapauksessa kauan sitten. Toivon tosin, että lapsenlapsesta olisi apua äidille, mutta sekin pelottaa, että hän ripustautuu meihin sitten vielä enemmän.

Kiitos antamistasi voimista! On ihanaa kirjoittaa jollekkin joka ymmärtää.

Lue lisää

pelkokierteesi eikä se ole varmasti aiheeton.
Itse yritin kanssa kovasti muuttaa äitini ajatuksia, mutta löin vain omaa päätäni seinään ja aiheutin riitaa. Hiljaa kuunteleminen olisi parempi vaihtoehto.

Kannattaa kyllä sitä sisäistä tunnettaan kuunnella, että jos en nyt jaksa soittaa, en soita. Soitan sitten, kun itse olen hyvällä tuulella ja hiukan vahvempi.

Ei kai mikään estä Sinuakaan juttelemasta psykologille tästä asiasta (ilman kalliita terapioita). Läheisen mielenterveysongelmat vaikuttaa koko lähisukuun.

www.tukiasema.net -osoitteesta voit löytää yhteydenottopaikkoja. Jakselemista!

Tytär myös kirjoitti:

pelkokierteesi eikä se ole varmasti aiheeton.
Itse yritin kanssa kovasti muuttaa äitini ajatuksia, mutta löin vain omaa päätäni seinään ja aiheutin riitaa. Hiljaa kuunteleminen olisi parempi vaihtoehto.

Kannattaa kyllä sitä sisäistä tunnettaan kuunnella, että jos en nyt jaksa soittaa, en soita. Soitan sitten, kun itse olen hyvällä tuulella ja hiukan vahvempi.

Ei kai mikään estä Sinuakaan juttelemasta psykologille tästä asiasta (ilman kalliita terapioita). Läheisen mielenterveysongelmat vaikuttaa koko lähisukuun.

www.tukiasema.net -osoitteesta voit löytää yhteydenottopaikkoja. Jakselemista!

Lue lisää

sen soittamisen suhteen. Otan neuvostasi vaarin ja yritän tehdä niin, että soitan silloin kun oma mielentilani antaa periksi. Silloin syntyy varmasti vähemmän riitaa.
Kiitos voimista!

Sinulla on ollut kestämistä ja viestistäsi huokuu suuttumus ja pettymys. Toivon, että meidän perheessä asiat eivät mene noin pitkälle. Ja toivon sinulle rauhallisempia aikoja ja myös voimia antaa anteeksi. Se on usein niin törkeen vaikeeta.
Olet varmasti oikeassa siitä, että minun olisi hyvä tehdä asialle jotain niin kauan kuin jotain on tehtävissä. Uskon ettei äitini halua minulle mitään pahaa, mutta jos hän jotain tekee niin kyse on siitä, että hän on sairas. Minä tosin olen äitini ainoa lapsi ja olemme olleet kaksistaan niin paljon, että tiedän olevani se tärkein ihminen hänelle ja toivon ettei hän purkaa turhautumistaan ja sairauttaan minuun vaan muistaa siteemme. Mutta kun oikein sekoaa niin todellisuus hämärtyy ja menneistä ei ole paljon apua. Ja onhan tämä side myöskin raskas...

saara kirjoitti:

Sinulla on ollut kestämistä ja viestistäsi huokuu suuttumus ja pettymys. Toivon, että meidän perheessä asiat eivät mene noin pitkälle. Ja toivon sinulle rauhallisempia aikoja ja myös voimia antaa anteeksi. Se on usein niin törkeen vaikeeta.
Olet varmasti oikeassa siitä, että minun olisi hyvä tehdä asialle jotain niin kauan kuin jotain on tehtävissä. Uskon ettei äitini halua minulle mitään pahaa, mutta jos hän jotain tekee niin kyse on siitä, että hän on sairas. Minä tosin olen äitini ainoa lapsi ja olemme olleet kaksistaan niin paljon, että tiedän olevani se tärkein ihminen hänelle ja toivon ettei hän purkaa turhautumistaan ja sairauttaan minuun vaan muistaa siteemme. Mutta kun oikein sekoaa niin todellisuus hämärtyy ja menneistä ei ole paljon apua. Ja onhan tämä side myöskin raskas...

Lue lisää

Jokaisella on oikeus kaikestahuolimatta yksityiselämään eikä kukaan ole velvollinen huolehtimaan äidistään. Meillä vain asiat on käännetty siten, että aina kun äidillä menee huonosti, niin minussa on vikaa ja ikäänkuin minusta pitäisi huolehtia vaikka todellisuudessa lähimmäisillä on vaikeuksia niin työ kuin siviilielämässäkin.

Pahimmillaan juttuhan meni siten, että vanhempani valittivat työajoistani taikka esimiehistäni vaikka itse olin täysin tyytyväinen. Vanhempani pyörivät asuntoni edustalla ja pahimmillaan tulivat "keskustelemaan" aamuaikasella. Häiriköivät puhelimella ja uusuuttivat veljeä
valvomaan
tekemisiäni joissa ei itsessään ollut edes siinämäärin paheksuttavaa jota veljeni itse puuhasteli. Sittemmin töiden loppuessa minussa oli jälleen vikaa jne..

Kertaallen kun kävin lukasemassa sanomalehden työpaikkailmoituksia kotosalle jonnekka minut toivotettiin jopa tervetulleeksi koska vain, sain kuulla miten tarvitsen mielenterveydellistä apua ja sittemmin poliisit tunkeutuivatkin ilman minkäänlaista yhteydenottoa asuntooni ja tokaisi miten lääkäreillä on hieman asiaa. Lääkäri väitti ettei saa minua kiinni joten poliisit oli ainoa vaihtoehto asiaan ja poliisisaattueessa sairaalaan jossa vanhempieni solvaus ja syyttely sai jatkua hoitajien silmien edessä ilman minkäänlaista reaktioita. Vanhempani myönsivät miten he ovat tutkineet verotustietojani ja miten heidän epäilyt mielenterveysongelmasta sijoittautuisi monenvuoden takaiseen ajankohtaan jolloin olinelämäni kunnossa. Painoindeksini olessa kohdallaan äitini väitti minua masentuneeksi ja sittemin stressaantuneena ylipainoa kerätessä olisin hänen mielestään sopiva. Jokainen ymmärtää miten täysiikäisen
verotustiedot taikka fyysinen terveys ei kuulu ulkopuolisille.

Lääkärit eivättuolloin viitsineet edes soittaa taikka lähettää kirjettä ja väittivät minua väkivaltaiseksi.
Kiusantekoa siis oli ja nyttemin anteeksiantoa ei synny ilman suurehkoa rahakorvausta.

Me nuoremmat emme vältämättä ole muuta kuin vanhempiemme mielenterveydenhoitajia ja yhteiskunnan puuttuessa peliin voimme joutua välikäsiksi toisten ongelmiin menettäessämme itse mielekkään elämäntavan jonkin hölmön lääkärin taikka yhteiskunnalisen säännön vuoksi. Ilmoitus taikka ilmoittamattajättäminen luultavasti aiheuttaa yhteiskunnan ahdistelua, joten olisikohan sitten viisainta odottaa, että tapahtuisi jokin selkeä häiriköinti vanhemmilta ja hakea lähestymiskieltoa jotta ei tarvitsisi olla tekemisissä virkavallan kanssa. Virkavaltahan ahdistelee ja on "tekemisissä" mieluusti koska saavat palkkaa näistä "ongelmista". Yhteiskunta on iso ongelma.

Nimimerkki: kirjoitti:

Jokaisella on oikeus kaikestahuolimatta yksityiselämään eikä kukaan ole velvollinen huolehtimaan äidistään. Meillä vain asiat on käännetty siten, että aina kun äidillä menee huonosti, niin minussa on vikaa ja ikäänkuin minusta pitäisi huolehtia vaikka todellisuudessa lähimmäisillä on vaikeuksia niin työ kuin siviilielämässäkin.

Pahimmillaan juttuhan meni siten, että vanhempani valittivat työajoistani taikka esimiehistäni vaikka itse olin täysin tyytyväinen. Vanhempani pyörivät asuntoni edustalla ja pahimmillaan tulivat "keskustelemaan" aamuaikasella. Häiriköivät puhelimella ja uusuuttivat veljeä
valvomaan
tekemisiäni joissa ei itsessään ollut edes siinämäärin paheksuttavaa jota veljeni itse puuhasteli. Sittemmin töiden loppuessa minussa oli jälleen vikaa jne..

Kertaallen kun kävin lukasemassa sanomalehden työpaikkailmoituksia kotosalle jonnekka minut toivotettiin jopa tervetulleeksi koska vain, sain kuulla miten tarvitsen mielenterveydellistä apua ja sittemmin poliisit tunkeutuivatkin ilman minkäänlaista yhteydenottoa asuntooni ja tokaisi miten lääkäreillä on hieman asiaa. Lääkäri väitti ettei saa minua kiinni joten poliisit oli ainoa vaihtoehto asiaan ja poliisisaattueessa sairaalaan jossa vanhempieni solvaus ja syyttely sai jatkua hoitajien silmien edessä ilman minkäänlaista reaktioita. Vanhempani myönsivät miten he ovat tutkineet verotustietojani ja miten heidän epäilyt mielenterveysongelmasta sijoittautuisi monenvuoden takaiseen ajankohtaan jolloin olinelämäni kunnossa. Painoindeksini olessa kohdallaan äitini väitti minua masentuneeksi ja sittemin stressaantuneena ylipainoa kerätessä olisin hänen mielestään sopiva. Jokainen ymmärtää miten täysiikäisen
verotustiedot taikka fyysinen terveys ei kuulu ulkopuolisille.

Lääkärit eivättuolloin viitsineet edes soittaa taikka lähettää kirjettä ja väittivät minua väkivaltaiseksi.
Kiusantekoa siis oli ja nyttemin anteeksiantoa ei synny ilman suurehkoa rahakorvausta.

Me nuoremmat emme vältämättä ole muuta kuin vanhempiemme mielenterveydenhoitajia ja yhteiskunnan puuttuessa peliin voimme joutua välikäsiksi toisten ongelmiin menettäessämme itse mielekkään elämäntavan jonkin hölmön lääkärin taikka yhteiskunnalisen säännön vuoksi. Ilmoitus taikka ilmoittamattajättäminen luultavasti aiheuttaa yhteiskunnan ahdistelua, joten olisikohan sitten viisainta odottaa, että tapahtuisi jokin selkeä häiriköinti vanhemmilta ja hakea lähestymiskieltoa jotta ei tarvitsisi olla tekemisissä virkavallan kanssa. Virkavaltahan ahdistelee ja on "tekemisissä" mieluusti koska saavat palkkaa näistä "ongelmista". Yhteiskunta on iso ongelma.

Lue lisää

Täsätä lähestymiskiellosta vielä senvertaa jota luin poliisin sivuilta, että esitteessä suorastaan mainostettiin ajatusta jossa lapset kiristävät rahaa vanhemmiltaan ja miten lapsia voidaan sitten määrätä lähestymiskieltoon.

Meidän perheen tapauksessa on kyllä käynyt siten, että vanhemmat ovat välinpitämättömyyttään järjestänyt minulle veljestä poikkeaavan huonot mahdollisuudet mielekkääseen kouluttautimiseen ja työelämään samalla kun suorastaan tekevät kiusaa rahoillaan ja jopa tutkivat verotustiedoista asti kaikki tuloni ja vaativat minua käyttämään rahani jollakin tietyllä tavalla. Olivat jopa valmiita päättämään puolestani tulevaisuuden asumismuotoni ja vaatimuksena oli se, että olisin jäänyt kotiin asumaan kiusattavaksi ja hankkinut auton, ystäväpiirini ei ole koskaan kelvannut, joten yksin kotona vai yksin vuokrakämpässä? Yksin vuokrakämpässä.
Ihmettelenkin asennetta joka poikkeaa perustuslaista jossa nimenomaan sanotaan, että jokaisella on oikeus itse valita toimeentuolonsa ja asunnot jne..... Tämäkin vuokra-asunto on vain pakopaikka vanhemmilta jotka sitten keljumaisuuttaan tulivat vieläpä poliiseilla sisään. Luulevatkohan saavansa hyvänkin vanhuuden?

Meidän vanhemmat on kaikesta päätellen jo suunitelleet miten he käyttävät rahat jotka ovat tulleet yrityksestä joka on minua häiritsemällä perustettu elinaikanani. Kukahan täällä häiritsee, vanhemmat vai minä? Kuka on käynyt ja kenen rahoille?
Veikkaampa, että vanhemmat ihmiset ovat kusipäisyyttään tehneet lain jolla lapsille ei anneta edes mahdollisuutta kohtuulliseen perintöön, mutta onhan meillä myös laki jolla voidaan jäädyttää vanhuksen rahoja, mikäli eivät sitten kohtuuikäisenä tuhlaile kaikkea ameriikanmatkoillaan.