Hei!
Mulla on kutsu ristiäisiin, en ole kummi kuitenkaan. Viimeksi olen ollut ristiäisissä lapsena joten nyt täytyy kysyä et onko tapana viedä lapselle joku lahja? Oon kyllä syntymän jälkeen jo vienyt lahjan.. Mitä muuta mun olis syytä tietää?
Lahja ristiäisiin?
5
3332
Vastaukset
- myös lahja vietävä
On kohteliasta viedä lahja, jos sinut on juhliin kutsuttu. Ihan mihin tahansa juhliin. Ilmeisesti eri puolella Suomea on erilaisia tapoja, jotka eroavat suurestikin toisistaan. Mutta yleissääntönä on viedä juhlakalulle muistolahja.
Hyviä kastajaislahjoja ovat esimerkiksi satukirja tai valokuva-albumi. Kultakauppojen kastajaiskrääsä on todella harvoin kovin käyttökelpoista; pikku purkit tai oudot vimpulat jäävät useimmin vain laatikonpohjille.
Kysäise tuoreilta vanhemmilta, niin ei tule ihan hukkalahjaa. Meiltä ei kysynyt viimeksi kukaan, eikä poika esimerkiksi saanut kovasti odottamaani kummilusikkaa. Kaikenmaailman tinakippoa ja kynttilänjalkaa sitten enemmänkin! Eikä niillä kukaan mitään tee = ei niitä juhlakalu myöhemmin isompana edes muista.
Muutama sukulainen tuli meidän juhliin vain kortin kera. Aiheuttivat kyllä suurta ihmetystä. - BrettSinclair
Minun mielestä ainoastaan kummit antavat lahjoja ristiäisissä ja se kummilusikka kuuluu kait sylikummin lahjahankintoihin.
En tiedä että joku muu kuin kummit olisivat ristiäisiin lahjoja vieneet. Kukan voit tietysti antaa emännälle jos jotain välttämättä tahdot viedä.- sukulaiset ja muut?
Marssivatko siis sukulaiset (sedät, tädit, isovanhemmat jne) teillä kastajaisiin tyhjin käsin?? Oikeasti? Missäpäin Suomea on tuo tapana?
- tarja 2
sukulaiset ja muut? kirjoitti:
Marssivatko siis sukulaiset (sedät, tädit, isovanhemmat jne) teillä kastajaisiin tyhjin käsin?? Oikeasti? Missäpäin Suomea on tuo tapana?
ja kyllä,jos on viety jo vauvalle lahja aikaisemmin niin ristiäisiin "ei kuulu" tuoda enää mitään.....
- tarja 2
että ainoastaan kummit vievät ns. kummilahjansa>lusikka,kehykset,koru yms kastetilaisuuteen ja ehkä sellaiset vieraat ketkä eivät ole käyneet vielä tapaamassa perhettä kotona.
Eli tavat ovat näköjään hyvin erilaisia.
Itse olen kyllä ihan hupsu ostamaan lahjoja joten ehkä veisin kuitenkin jotain pientä vauvalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770