Moi! Mietin, mitä voisi tehdä helpommin tai halvemmin tai muuten vain toisella lailla. Eli kertokaas omista mitä mielikuvituksellisimmista kokeista, mitä olette puutarhassanne tehneet, ja kuinka kävi!
Minä rakensin porkkanasiemennauhaa itse, meni valtavasti aikaa. Tulosta odotellaan... Mieheni on siirtänyt kuusentaimia toiseen kohtaan hoitometsässä, ja hyvin ovat lähteneet kasvamaan, vaikka naapurit alkuun nauroivat.
Nyt mietin, voiko narsisseja lisätä niistä palleroista, jotka kukinnon paikalle kasvavat kukinon jälkeen, jollei kukkia leikkaa poikki.
Millaisia biologisia kokeita olette tehneet?
2
220
Vastaukset
- sdfer
narsissit lisääntyy sivusipuleistakin niin hyvin mutta en todellakaan tiedä lähtiskö niistä nupuistakin.Mihin nauhaan olet liimannut pork.siemeniä, teippiinkö??
- Omark
Olen liimannut porkkanan siemenet WC-paperiin. Ongelma on, että se katkeaa helposti kostuessaan. Sitä en tiedä, kuinka nopeasti maatuu, eli menevätkö tältä vuodelta hukkaan sekä porkkanat että askarteluun käytetty aika. Liimana käytin siirappia, kun en uskaltanut kemiallisia aineita käyttää. Siirappi sisältää vettä, joten nauhat on käytettävä pian rakentamisen jälkeen, saattavat aloittaa muuten itämisen liian aikaisin.
Idean sain Clas Ohlsonin mainoksesta. Sen mukaan Clas olisi rakentanut näin ensimmäiset siemennauhat itse liimaamalla siemeniä WC-paperiin. Tiedä häntä...
Sinänsä nuo kukkasipulit olisi varmasti hyvä välillä kaivaa esiin ja jakaa, mutta olen vähän liian laiska. Etenkin kun kukkapenkissä on jo sen verran erilaisia juurakoita ja sipuleita, että touhutessa tulee tuhottua toisia kasveja, niin kuin nyt vapun tienoolla kävi. Yritän pitää muistiinpanoja siitä, mitä olen tehnyt, mutta en jaksa olla aina järjestelmällinen.
Minulla liljat ovat lähteneet kasvamaan ihan pienistä sivusipuleista, joita on jäänyt jäljelle, kun siirsin liljat toiseen paikkaan. Ihmettelin, miksi liljat kasvavat siirrosta huolimatta edelleen vanhassa paikassa, ja siinä oli syy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949