Raskauteni on edennyt niin pitkälle, että synnytys joudutaan käynnistämään. Vauvalla on vielä hetki aikaa tulla itekseen, mutta näyttää siltä että käynnistämiseksi menee.
Ajatus käynnistämisestä masentaa aivan mahdottomasti. Tiedän että siitä tulee minulle haamu, sillä alan kuvitella ettei oma kroppani osaa toimia tai että minussa on jotain vikaa. Ajatus on niin katkera, että pelkään etten synnytyksen jälkeen pysty nauttimaan vauvastani vaan katkerana itken ja kiroan mielessäni miksei synnytys voinut käynnistyä itsekseen. Tätä varmasti itken sitten käynnistettäessäkin. Miksei minun kroppani toiminut! Tämä ei todellakaan ole minulle mikään pikkujuttu. Myös tulevissa raskauksissani stressaan varmasti itseni loppuun kun mietin että taas pitää ehkä käynnistää, kun oma kroppa ei toiminut ensimmäisessäkään raskaudessa. Pitäköön joku minua tyhmänä, mutta tämä on minulle hirveää.
Katkerana ajattelen myös sitä, etten saa kokea käynnistymistä kotona ja lähteä yhdessä miehen kanssa kipeänä kohti synnäriä toimittamaan vauvaa maailmaan. Olen odottanut sitä ja halunnut jakaa sen jännityksen hetken mieheni kanssa, mutta nyt se jää kokematta.
Ajatus käynnistämisestä masentaa aivan mahdottomasti. Tiedän että siitä tulee minulle haamu, sillä alan kuvitella ettei oma kroppani osaa toimia tai että minussa on jotain vikaa. Ajatus on niin katkera, että pelkään etten synnytyksen jälkeen pysty nauttimaan vauvastani vaan katkerana itken ja kiroan mielessäni miksei synnytys voinut käynnistyä itsekseen. Tätä varmasti itken sitten käynnistettäessäkin. Miksei minun kroppani toiminut! Tämä ei todellakaan ole minulle mikään pikkujuttu. Myös tulevissa raskauksissani stressaan varmasti itseni loppuun kun mietin että taas pitää ehkä käynnistää, kun oma kroppa ei toiminut ensimmäisessäkään raskaudessa. Pitäköön joku minua tyhmänä, mutta tämä on minulle hirveää.
Katkerana ajattelen myös sitä, etten saa kokea käynnistymistä kotona ja lähteä yhdessä miehen kanssa kipeänä kohti synnäriä toimittamaan vauvaa maailmaan. Olen odottanut sitä ja halunnut jakaa sen jännityksen hetken mieheni kanssa, mutta nyt se jää kokematta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
eroon, ja osaat nauttia lapsestasi. Elämässä on paljon muitakin asioita joista ihminen saa olla katkera.
Terv: Kolmen enkelin äiti.
jos vaan pystyt niin ajattele käänteisesti asioita, ei ole kyse vakavasta sairaudesta, vaan synnytyksen käynnistyksestä kun se rakas vauva haluaa vaan jäädä köllöttelmään kohtusi lämpöön. Käynnistys kuitenkin johtaa yleensä samanlaiseen synnytykseen kun muillakin kivuliaine supistuksineen, saatte miehesi kanssa sitä yhdessä odotella sairaalassa, paikka vaan on eri. Unohda erilainen synnytys, ja keskity nauttimaan ajatuksesta että kohta tämä pieni elämän alku köllii käsivarsillasi, synnytys on siinä tilanteessa ihan tois arvoinen juttu. Koitahan jaksella ja ihanaa kesää vauvasi kanssa.
Ajattele niin että vauvalle on näin paras. Käynnistyisihän se varmaan itsekseenkin joskus mutta silloin vauva olisi jo riskissä...
enkä mun mielestä menettänyt mitään asiassa. Päinvastoin, oli kiva olla varautunut sairaalaan lähtöön. Ei se sinusta huonompaa äitiä tee. Meidän kropat toimii eri tavalla ja varsinkin eka kerralla helposti menee yliajalle. Itse olin iloinen kun ottivat sisälle, koska odottaminen alkoi ahdistaa. Hymyä huuleen!
Siis ihan oikeesti. Musta on aika kiittämätöntä moittia omaa kroppaa "toimimattomuudesta". Sun logiikan mukaan mun pitäis tuntea kokoajan syyllisyyttä siitä, etten tullut raskaaksi muuten kuin lapsettomuushoitojen kautta. Siis mussa on jotain vikaa, voi kamalaa! Mun mielestä sun pitäis olla kiitollinen, että raskaus on edennyt siihen pisteeseen, että vauva on tuloillaan. Kannattais nöyrtyä vähän, ettei kaikkea voi elämässä itse päättää. Pääasia, että saat (terveen) vauvan käsivarsillesi. Lapsellisia ja itsekkäitä ovat ajatuksesi, niin että mulla alkaa kohtaa kiehumaan.
Syyllisyyden tunteille ei voi mitään. Ei auta pätkän vertaa että tiedän ettei minussa mitään vikaa ole. Kenenkään ei toki tarvitsisi tuntea syyllisyyttä. Ja jos joku tuntee, joko synnytykseen tai hedelmättömyyteen liittyen, niin itse en ainakaan sanoisi sellaisia ajatuksia itsekkäiksi ja lapsellisiksi. Ne vain tulevat, niille ei voi mitään.
Ei minun logiikkani mukaan sinun pitäisi tuntea syyllisyyttä. Tämä koskee VAIN ja AINOASTAAN minun omia tuntemuksiani itsestäni odottajana ja äitinä. Kenestäkään muusta jonka synnytys on käynnistetty, en edes osaa ajatella näin miten ajattelen itsestäni.
Tottakai olen vauvasta kiitollinen, ja siitä että voin saada lapsia. Olisin vain halunnut pystyä synnyttämäänkin itse ilman käynnistämistä. Joidenkin on varmasti vaikea ymmärtää miksi se minulle on tärkeää.
Kyllähän se aika vaikealta tuntuu ymmärtää, mitä tunnet. Ihmisillä on todella paljon pahempiakin "toimimattomuuksia" ja sairauksia, joita nykylääketieteen keinoin hoidetaan, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä. Eihän tuo synnytyksen käynnistyminen ole kuitenkaan mitenkään tahdon asia.
joo, mulla on sama homma eessä...nyt pe 2.5 on yliaika kontrolli...rv sillon 41 2...sain tuon ajan vähän aikasemmaksi kun suvussamme on kapealanteisuutta...en kyllä suostu lähtemään sieltä enään kotia oottelemaan et itestään käynnistys on jo niin tukalaa ja alkaa pelottaa vaan tuo synnytys ihan kamalasti, kun vauva vaan kasvaa isommaksi...minäkin oon miettiny et miksi ihmeessä synnytys ei rupee itestään käynnistymään...luulis et alkaa vaavilla olla tosi ahasta...oon vaan 159cm pitkä ja lähtöpainoni oli 47kg, nyt 57kg...joka aamu oon heränny ja kironnu kun ei taaskaan oo mitään tapahtununna...grr. aloittaja mikä päivä sulla käynnistys...mikä rv?
Huomenna käynnistetään. Raskausviikkoja sillon 42 2. Eli aikaa on ollut synnytyksen käynnistyä. Olisivat käynnistäneet kyllä aikaisemminkin, mutta suosittelivat odottamaan ja minä tietysti odotin, koska toivoin luonnollista käynnistymistä.
Vielähän se pieni ehtisi ennen huomista tulemaan.. Itsellä just sama, aamuisin aina heränny pettyneenä kun ei mitään ole tapahtunu. Toivon sinulle onnea matkaan perjantaille!:) Luulenpa että lähtevät käynnistämään kun se on sinulla toiveenakin.
Ihana on ajatus, että huomenna saan nyytin syliin. Mutta voi kun kroppa pystyis itse sen synnytyksen käynnistämään. Paikat minulla olikin aivan kypsät omassa yliaikakontrollissani, että on se kroppa tietysti jotain saanutkin aikaan. Vauvasta puhumattakaan:)
Hei, tuliko mieleen että jotkut joutuvat myös tahtomattaan sektioon taikka jopa hätäsektioon???
Turhaa valitusta mielestäni....
Tottakai kävi mielessä. Se vasta kamalaa olisikin. Onhan tämä valitus turhaa, tiedän tiedän. Mutta turhillekkaan tuntemuksille ei aina voi mitään.
ei siitä synnytyksestä tyylipisteitä jaella!pääasia kai varmaan sinullekkin että vauva on terve..minulla myös käynnistys edessä, ja minulla ainakin turvallinen olo, onpahan hoito ja kätilöt lähellä, ei tarvi kotona miettiä että joko lähdetään...
mutkin on käynnistetty ja voin kyl sanoa et ei mulla semmosta oloa tullut..kolmepäivää siinä kyllä meni ja sama se oli oliko kotona ovenkahvaa puirren vai sairaalassa...voithan sä käydä ottaa tabut tai millä sit käynnistää ni sairaalassa ja mennä kotiin juoksemaan jos ei sairaalan käytävät kiinnosta..samalailla se ukko varmasti kävelee siellä kun kotonakin.
Minulle tehtiin käynnistys (epäonnistui ja hätäsektio).
Voitko puhua neuvolassa tästä? Olen lukenut että joillekin äideille tulee "suorituspaineita" kun on kyse synnytyksestä ja olo on surkea ja epäonnistunut kun kaikki ei mene niin kun oli suunnitellut.
Mutta taivaan tosi on nyt se että synnytystä ei voi suunnitella, tai voi suunnitella mutta niin kun huomaat niin suunnitelmat eivät aina toteudu.
Sinulla on ollut mielessä tämä tyypillinen tapahtumaketju että "vedet meni ja nyt lähdetään". Se on ehkä aika paljon kiitos telkkariohjelmien..=)
Mutta voin kertoa että yhtä suuri jännitys se on kun tietää että "huomenna lähdetään hakemaan vauvaa..ja tämä on vika yö"..Ainakin mulla oli niin että kiipesin seiniä pitkin kun tiesin että seuraavana päivänä on häppeninkiä ja oli mennyt niin reilusti yli (42 2) ettei enää lähetetä kotiin vaan se vauva oikeesti tulee.
Ja aamulla kun lähdettin (olin nukkunut muutaman tunnin) niin oli aika hieno fiilis kun tieisn että tämä oli vika kerta kun astun ulos ovesta ilman vauvelia =) Olin samalla aivan kauhusta sekaisin ja samalla rauhoittunut olo.
Ajattele asiaa toiselta kannalta siis. Vauva on viihtynyt siellä masussa ja voi hyvin. Sä olet hänelle kaikki kaikessa ja nyt pitää vaan pikkasen jeesata että saadaan se pikkuinen tälle puolelle maailmaa. Ei sussa mitään vikaa ole, vaan luonto on hoitanut sen niin että näin oli parasta.
Paljon onnea ja tsemppiä =)
Kiitos kannustuksen sanoista, kiitos muillekkin vastanneille:)
Huomenna sitten lähdetään pyöräyttämään maailmaan meidän vappupallero, vielä pieni toivonkipinä että lähtis itekseen tulemaan.
Kannattaa varmaan varautua useamman päivän käynnistämiseen. Riippuu tietysti miten kypsät paikkasi ovat. Kaikilla käynnistys ei tuota tulosta samana päivänä ja nyytti voi tulla syliin vasta kolmen päivän kuluttua. Tämä vain siksi, ettei tulisi pettymyksiä. Käynnistyksiä tehdään paljon. Monella ensisynnyttäjällä menee yli lasketunajan.