Olemme nyt yli puolen vuoden ajan saaneet seurata erittäin suurella todennäköisyydellä suomalaisissa kouluissa huumausainevalistusta tehneen henkilön mielipiteitä, näkemyksiä ja kertomuksia. Olemme myös nähneet nykytutkimuksen hampusta, joka koostui lähinnä yksittäisten ihmisten mielipiteistä, joita ei missään vaiheessa minkäänlaisin tutkimusviittein perusteltu, ja kuten kaikki tietävät, mielipiteet ovat kuten peräaukkoja. Jokaisella on vähintään yksi ja jokainen on erilainen.
Mutta mielipiteille ei usein kuitenkaan voida antaa kovinkaan suurta painoarvoa, sillä korkeinkaan akateeminen sivistys ei ole milloinkaan minkäänlainen tae yksilön sielullisesta sivistyksestä. Se vain saattaa auktoriteettiuskovaisen mielestä olla näin. Sielullinen sivistys on asia, joka täällä ainakin yhdeltä henkilöltä (minun lisäkseni) puuttuu sangen pahoin. Ehkä hänelle yksinäisyys peltihallin pimennoissa on osaltaan vaikuttanut siihen, että sielun perunat eivät lähteneetkään itämään, vaan mätänivät lippalakin kätköissä, kaljun säteillessä niihin sadan watin tehollaan aivojen tyhjäkäynnin aiheuttamaa lämpösäteilyä.
Minä taas olen virallisesti hullu, joten se käyköön minun selityksestäni. Niin, eikä tämä henkilö ole VierestäSeuraaja.
Yksilöllä voi olla mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta, mutta ne eivät välttämättä ole perusteltavissa, vaan ovat usein pelkkiä tunnealueen aistimusten sävyttämiä näkemyksiä, joita ei enää voidakaan järkitiedolla järkeviksi osoittaa tai perustella. Vuosikymmeniä jatkunut hyvin rahoitettu, järjestelmällisesti organisoitu ja laajamittainen propaganda ja valehtelu ”huumeista” on synnyttänyt kansalaisten mieliin ehdollistetun ja automatisoidun ohjelman, joka toimii kuin junan vessa. Kun sana ”huume” mainitaan, se tarkoittaa sitä, että sen jälkeen saa puhua mitä sylki suuhun tuo, kunhan se vain on huumevastaista. Mitä enemmän sen parempi. Faktat ja tutkimukset saa ja pitääkin unohtaa, koska vain faktat huumeista unohtamalla säilytät oman asemasi laumassa, koska et ole ”saunan taakse vietävä narkkarisika”, vaan lauman kanssa samaan ääneen röhkivä muu-sika.
Kun tunnealueen vaikuttimet törmäävät reaalimaailman ja tutkimusten kanssa, eivätkä voi antaa piiruakaan periksi, saattaa syntyä uskonto, joka taas itseään suojellakseen immunisoi itsensä tutkimuksilta, jotka ovat sille epämieluisia. Sille tutkijat ovat saarnioita, ronettajia ja sylttytehtaan larmeloita, joilla on toinen käsi bongissa, ja toinen ties missä. Silti se itse esittelee vain mielipiteitä, joiden nojaksi se ei uskalla tai lähinnä kykene esittämään mitään muuta kuin apinankaasutustutkimuksia ja muuta valheellista ekskrementtiä, joista jopa tutkija itse on todennut niiden olevan vain kasa vanhaa paskaa, jota lähinnä punnerrettiin, jotta pysyttiin jotenkin leivässä kiinni. Tutkimustulokset määräsi etukäteen leivänantaja, ja tutkijan tehtävä oli vain kehittää tutkimusmenetelmä, joka antaa sellaisen tutkimustuloksen eli paskan, joka miellyttää leipäkonetta.
On todellakin valitettavaa, mikäli tämä valistusasia pitää paikkansa ja henkilö on kierrellyt Suomen kouluissa ”nykytutkimuksineen”, sillä jos päihdevalistus ei pohjaa faktoihin vaan valheisiin, mielipiteisiin ja pelkoemootioiden ruokkimiseen, se tulee väistämättä kääntymään itseään vastaan, kuten on jo käynytkin.
Valistuksesta on tullut vitsi, joka on hämärtänyt niidenkin huumeiden vaarallisuuden, jotka ihan aikuisten oikeasti eivät ole enää mitään kannabista, vaan aineita, joihin sotkeennuttuaan ja joiden takia velkaannuttuaan ihminen voi syödä vaikkapa 60 kondomia, joihin on tungettu kilo mafiahasista, jonka sisällöstä kukaan ei enää tiedä. Mafiahasiksesta on löydetty hiekkaa, moottoriöljyä, oopiumia, muovin- ja lasinpaloja, lääkkeitä ja monia muita höttöjä. Mikä vaan on halpaa, ja millä saa painoa lisää tavaraan, jotta siitä saatava voitto olisi maksimaalinen.
Valitettavampaa on kuitenkin se, että tämän palstoilla kirjoittelevan henkilön poika on erittäin suurella todennäköisyydellä käyttänyt myös jotain muutakin laitonta päihdettä kuin vain kannabista ja kuitenkin isä, valistaja ja valestaja, on vuosikymmeniä kulkenut kouluissa kertomassa kuinka hamppu ja erityisesti sen rasvaliukoisuus aiheutti hänen pojalleen kaikki mahdolliset, entiset, nykyiset ja tulevat ongelmat. Jokainen, joka tätä palstaa ja hänen kirjoituksiaan on aktiivisesti seurannut tämän puolen vuoden ajan, on varmasti ymmärtänyt, että syitä ongelmakentän syntyyn saattaa olla paljon muitakin, eikä näin pelkkä yksinkertainen ”kannabis sen teki” –toteamus riitä selittämään kokonaisuutta.
Selitys on sekä yhtä yksinkertainen kuin myös valheellinenkin, kuin mitä on tutkija ja apinankaasuttaja Nahaksen tutkimukset hampun vaarallisuudesta. Jälkikasvun käyttämät päihteet ovat todennäköisesti toimineet stimuloivana elementtinä alitajunnan jännitetilojen laukaisussa, ja aiempi on historiaa, jonka mahdollinen raadollisuus on helpompi kiistää kuin myöntää, ja yksinkertaisin selitys on yksinkertaisin, ei kuitenkaan totuudenmukaisin, koska kyseessä on paljon laajemmat asiat, lähtien jo lapsuudesta ja sen tapahtumista.
On myös ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka huumausainevalistajanakin toimineen ihmisen perustiedot valistuksensa kohteena olleista aineista ovat tai olivat ennen tänne tuloaan sangen heikot, varsinkin hänen käsityksensä maamme alkoholiongelman laajuudesta olivat sangen kaukana todellisuudesta. Arvionsa noin 10 000 alkoholistista tai alkoholiongelmaisesti ihmisestä maassamme osoittautui melko vaatimattomaksi, kun määrät liikkuvat todellisuudessa kuitenkin sadoissa tuhansissa, ja alkoholi on yleisin kuolinsyy maassamme.
Lisäksi olen saanut sen vahvan käsityksen, että alkoholikuntoutuksen arki ja todellisuus ei ole hänelle oikein avautunut. Saattaa tietysti olla, että kaikki medioissa julkituotavat asiat siitä, että alkoholi on yhteiskuntamme ensisijainen tappaja ja pääsääntöinen yksilö- ja yhteiskuntaongelmien lähde ovat vain valhetta ja aivopesua. Itse uskon vahvasti tämän ongelmaisen joukon olemassaolon laajuuteen, ja itse alkoholisteja vuosikymmeniä katselleena, ja läheisiäni siihen kuolleena haudanneena uskon myös siihen, että alkoholiriippuvuus on hyvin kaukana lievästä riippuvuudesta, ja vaikka kohtuukäyttö onkin mahdollista, niin kaikkien alkoholinkäyttäjien ryhmää tarkasteltuna kohtuukäyttäjien prosentuaalinen osuus suhteessa tuleviin ongelmakäyttäjiin on kuitenkin melko pieni, kun tarkasteltava ajanjakso on riittävän suuri. Alkoholi aiheuttaa aktiivikäyttäjässään vakavan, liian usein fataalin riippuvuuden noin 10 – 15 vuodessa, ollen näin erittäin salakavala aine. Jonain päivänä monille sen käyttäjistä tulee eteen se aamu, jolloin nallepaketin (ei puuro) avaaminen aloittaa päivän. Sen jälkeen onkin jo helpompaa pettää itseään, elämänsä loppuun asti, ja loppuelämä kulkee tasaisessa pöhnässä päivästä toiseen. Kunnes kuolema karhun miehestä erottaa.
Alkoholin ollessa kyseessä on käsissämme kova huume, jota joku osaa käyttää, mutta valitettavan suuri osa ajautuu sen kanssa ongelmiin jossain vaiheessa elämäänsä, kunhan riittävä määrä litroja on maksan läpi kulkenut ja riippuvuus aineeseen syntynyt fyysisesti ja psyykkisesti. Sen jälkeen hyötyjiä ovat ainoastaan alkoholiyhtiöt, joiden vastuuta on niin paljon, että sitä ei ole lainkaan. Tosin he lahjoittavat usein rahaa huumeidenvastaisille kampanjoille, jotta ei tulot vähene, jos kilpailija valtaa alaa.
Valistusta ja itsepetosta
Mikke_ORIG
1
280
Vastaukset
- SeuraavaSeuraaja
Nythän tuota samaa valehtelevaa valistusta annetaan jo ala-asteella, kun on huomattu, että saavutettu vaikutus ei enää ole riittävä yläasteikäisillä, kun valistus on menettänyt uskottavuutensa osoittauduttuaan valistettavien älykkyyttä aliarvioivaksi, valheita kuhisevaksi manipulaatioksi.
Seuraavaksi kai mennään jo lastentarhaan, ja alkoholiyhtiöt maksavat valistuslaskut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242233Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1372131Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161847Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601524Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341417Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5651216Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501018Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse353959Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949