Nordean visa e

ongelma..

Menin tänään kauppaan kymmentä vaille kuusi. No kassalla kortti ei toiminut vaan herjasi "no oes" ulkomaan kielellä. Kolmesti yritettiin korttia vaan ei toimi.
No ostokset jäi siihen koska automaatille liian pitkä matka ja kauppa kiinni kuudelta.

Soitin aspaan ja kertoivat ettei pitäisi olla mitään vikaa vaan ehkä tilapäinen häiriö. No menimpä sitten kioskille ostamaan kalliilla hinnalla tavaraa ja pelko osoittautui oikeaksi: kortti ei toimi. Onneksi oli sen verran käteistä, että sain ostokset tehtyä-olisin ostanut enemmän jos olisi ollut käteistä riittäväksi.

Vika ei voinut olla alepassa eikä kioskilla vaan pankissa. Kysymys ei ole maailmanlopusta mutta kyllä vi***** kun ostokset jäi tekemättä sain vain osan mitä halusin. No onneksi kävin aiemmin kaupoissa ja viimeinen kohtalon reissulla piti hieman täydentää. Silloin kortti toimi kyllä.

Laitoin aspaan reklamaation mutta tuskin sieltä tulee mitään kuin lämmintä kättä- sen on varma. En tarkoita, että pitäisi pankin alkaa jaella rahallisia korvauksia, mutta eleenä edes pieni korvaus tyydyttäisi.

Onko muilla ollut ongelmia nordean visa electronin kanssa tänään?

7

468

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että älä koskaan

      lähe kyseisen pankin visa-e kanssa ulkomaille.
      Ajattele miltä tuntuu kun soitat kyseiseen pankkiin ja kerrotaan ettei tililläsi ole rahaa????????????? ja silti itse näät tietokoneelta että näin ei ole.
      Vielä kun vanhemmat tarkistavat kotimaasssa että tilillä on rahaa, niin luottamus kyseisen pankin toimintaan kärsii luottamuspulaa.
      Miksi toimihenkilö valehtelee vielä ettei kyseisen kortin toiminnassa ole mitään ongelmia, kun kumminkin tätä tapahtuu jatkuvasti.
      Onko tässä kysymys siitä että toimihenkilö valehtelee sen takia että pomot käskee............

      • nordea

        pitää alkaa miettimään ehkä vaihtoa jossei ala homma toimimaan. No ulkomaille en ikinä lähtisi yhden kortin varassa-varsinkaan electronin kanssa. No täytyy katsoa mitä vastaavat.


      • hei haloo

        ja lisäksi ei kyllä Nordean Visa Electronilla ole ainakaan kotimaan perukoilla ole mitään jatkuvia ongelmia.

        KAIKKI pankit suosittelee että ei otettais ulkomaan matkoille sitä Electronia AINOAKSI kortiksi, syy on se että ulkomaiden tietoliikenneyhteydet ei ole niin hyvässä kuosissa kuin Suomen! Electronihan tarvitsee aina varmennuksen.


    • hyvin toimi..

      ei ollu eilen vapunaattona mitään ongelmia maksaa Nordean Visa Electronilla, eikä ole ollut muutenkaan. Kävin päivällä Prismassa ja hyvin se kassa sen sai läpi höylättyä, no problem.

      Muutenkin on hyvin on toiminut alepassa, Prismassa, Citymarketissa, R-kioskilla ja missä sitä nyt olen käyttänytkin.

    • nordeasta

      sillähän ei oo eroa minkä pankin electron, kyllä ne kaikki välillä temppuilee. ei oo niin varma kortti ku muut. muista pitää käteistä varalta mukana ellet halua moisia yllätyksiä. rahakorvausta on turha oottaa, tuota "tilapäistä häiriötä" tapahtuu niin paljo et pankit olis vararikossa jos joka kerta hyvittelisivät.

    • Visa Debit kannattaa hankkia Electronin tilalle jokaisen, jolla siihen on mahdollisuus. Se ei ole kuukausimaksuton, mutta loppuvat nuo hankaluudet. Visa Debitillä voi maksaa, vaikka yhteyttä pankkiin ei saada. Ihan joka kaupassa se ei vielä kelpaa.

      • kuten mulla

        Mulla on Nordeasta Visa Electron joka on aina mukana, sitten löytyy Visa Debit sekä vielä Visa Silver. Aina noista jokin toimii.

        Ja vielä S-pankistakin on Visa Debit. Joten maksaa voi aina.

        Vanhanaikaista pelkästään suomessa toimivaa pankkikorttia ei mulla enää ole ollenkaan. Ei edes Visa Silverin yhteydessä.

        Nordeankin Visa Electron on kyllä aina toiminut siellä missä olen ostoksia tehnyt. Tuo vapunaaton juttu oli varmasti vain yksi harvinainen tapaus.

        Sampopankilla niitä ongelmia sitten sattuukin enemmän, nykyään nimittäin. :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      117
      986
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe