Onko teistä

oikein?
Eli siis tilanne on se että ystäväni on eräässä isossa pankissa töissä jossa johtaja kohtelee henkilöstöä töykesti.
Niin tekisi mielessäni kostoksi kun olen keskisuuren yrityksen talouspäällikkö siirtää yrityksen asiakasuhteen pois kyseisestä pankista.
Oolisiko tämä pieni näpäytys pomolle, että pitäisi myös muistaa toimihenkilöillä olevan pankinkannalta tärkeitä suhteita.
Kyseisessä pankissa myös käytetään seitkytluvun
Toytan systeemiä turha hukka pois ja jokainenhan tietää miten Toytona kävi laatu laski ja tuotantoa piti siirtää Eurooppaan.
12743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihmisten huonoa kohtelua ei pidä tukea missään olosuhteissa. Teet ehdottomasti oikein, jos vaihdat pankkia. Palaute johtajan esimiehille. Vain johtajalle annettu palaute (pitää omana tietonaan) ei tilannetta pankissa paranna, mutta kannattaa hänenkin kanssaan keskustella.

Äänestä

voiko kukaan noin ajatella,
voi joku sairasmielinen,
jolla ei ole kovin ihailtavaa tulevaisuutta.

ei ollut ajatuksesi normaali-ihmiseltä.

Äänestä
  • sulle itselles vielä ongelmaksi! Kyllä NORMAALI-ihminen ajattelee myös muiden parasta ja siihen suuntaan ollaan onneksi menossakin, tosin kansa jakautuu kahtia, sunlaiset MattiVanhas/EskoAho/ym.itsekkäät-tyypit joilla vain omalla navalla on merkitystä ja sitten se osa kansasta jolla on moraalia ja selkärankaa ajatella myös muidenkin elämää!

    Äänestä

  • Miks mun pitäisi ymmärtää tässätapauksessa ystäväni kiusaajaa??
    Vai pitäisikö minunkin kumarrella tätä ystävän pomoa, tietääkseni minä ja yrityksemme olemme asiakkaita.
    Tämä asiakas käsite tuntuu monessa paikassa unohtuvan ihan yrityksen johtoa myöten.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Miks mun pitäisi ymmärtää tässätapauksessa ystäväni kiusaajaa??
    Vai pitäisikö minunkin kumarrella tätä ystävän pomoa, tietääkseni minä ja yrityksemme olemme asiakkaita.
    Tämä asiakas käsite tuntuu monessa paikassa unohtuvan ihan yrityksen johtoa myöten.

    "Miks mun pitäisi ymmärtää tässätapauksessa ystäväni kiusaajaa?? "

    älä yritä itsesi tai ystäväsi puolesta kostaa,
    sillä, siitä voi joutua kiinni, on yksi näkökanta.

    etkä kovin pitkälle pääse tuolla menetelmällä, pian tulee ongelma,
    etkä varmaan pysty käyttäytymään kaikissa tilanteissa fiksusti,
    vanha sanonta;
    ”mitä mielessä, sitä kielelläkin”, aivan varmaan yleinen käytöksesi muuttuu myös ikäväksi,
    ”ikävä pomosi” odottaa vain huonompaa aikaa jolloin voi siirtää sinut sivuun.

    Ja vielä yksi neuvo,
    älä yritä muuttaa muita aikuisia,
    perusta itse se ihanneyritys, kun sinulla näyttää tietoa olevan.
    Perusta yritys ja maksa hienoa palkkaa, tunnet yhteiskuntavastuun.

    Äänestä

  • älä- kirjoitti:

    ymmärtänyt sinua????????
    Miksi minun pitäisi ymmärtää jotain pankinjohtajaa joka ei osaa käyttäytyä.
    Minä olen luottamukseni työpaikalla ansainnut ja minun ei tietääkseni tarvi ymmärtää sitä joka antaa minulle palveluja josta minä maksan.
    Meillä palvellaan maksavia asiakkaita että he tuntisivat olevansa saaneet rahalleen vastinetta.
    Emme tosiaankaan halua heille tunnetta että he tuntisivat nöristelyä meitä kohtaan.
    Nyt tuntuu että sinä olet kaukana siitä miten palvellaan niitä jotka sinun työsi tavallaan maksaa.
    Eli sait minut vakuuutuneeksi kannanotoillasi että seuraavaan kokoukseen vien esityksen pankin vaihtamisesta.
    Tarjouksiahan meille muiltapankeilta tulee yllin kyllin, missä vielä luvataan yrityksen henkilökunnalle antaa etuja ja lupaavat jos kysymyksessä on pankinvaihto.
    Huomautettakoon ettei tämä nykyinen pankki ole milläänlailla ollut kiinnostunut antamaan henkilökunnalle uusia etuja.
    Joten olen asian päättänyt tänään.

    kyllä olet aivan oikeassa asiasi kanssa,
    niin minäkin tekisin.

    Oletko melkein-merkonomi? Tuntuu semmonen uho olevan päällä.

    Äänestä

  • pieni kysymys kirjoitti:

    Oletko melkein-merkonomi? Tuntuu semmonen uho olevan päällä.

    Mistähän se johtuu, että jos ketju on paria viestiä pidempi, niin aina ilmestyy joku, joka hyökkää jonkun kirjoittajan persoonaa kohti? Tässäkin ketjussa on aihe, joka on asiallinen ja josta on syytä ja pitäisi (kyetä) keskustella asiallisesti. Onko kenenkään, ja minkään asian etu, että keskustelu viedään asian viereen ja henkilökohtaisuuksiin?

    Asian viereen meni tämäkin viesti, mutta ei sentään hyökkää kenenkään persoonaa kohti.

    Lyödäänkö vetoa, että kohta saan kuulla, mikä mäntti tms. olen? Myönnän, niin olen =)

    Äänestä

Sulla on täysin vapaus ja oikeus siirtää omat ja firmasi pankkiasiat (mikäli sulla siis on yleensä oikeus hoidella ja valita firmassa pankkijutut) niin toiseen pankkiin, sulla on moraalia ja selkärankaa ja arvostan sellaista ja siksi kannustankin että jos sulla on oikeus päättää firmasi pankin valinnasta niin siirrä ihmeessä toiseen pankkiin! Tai jos ei suoraan ole niin puhu oman pomosi kanssa asiasta ja suostuttele hänet antamaan lupa siirtää toiseen pankkiin.

Äänestä

Ajattele nyt ensin, mihin kaikkeen pankin vaihto vaikuttaa. Mitähän esimiehesi ajattelevat jos vaihdat firman pankkia vain siksi, että kaverillasi on kurjaa ko. pankissa.
Vai minkä selityksen aioit antaa esimiehellesi ?
Onko sinun ja ystäväsi suhde pankin kannalta tärkeä ? :)

Äänestä
  • Tuskinpa teidän "keskisuuren" firmanne pennoset heilauttaa pankkia suuntaan tai toiseen.
    Mutta vaihda ihmeessä jo heti tänään :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikein? kirjoitti:

oikein?
Eli siis tilanne on se että ystäväni on eräässä isossa pankissa töissä jossa johtaja kohtelee henkilöstöä töykesti.
Niin tekisi mielessäni kostoksi kun olen keskisuuren yrityksen talouspäällikkö siirtää yrityksen asiakasuhteen pois kyseisestä pankista.
Oolisiko tämä pieni näpäytys pomolle, että pitäisi myös muistaa toimihenkilöillä olevan pankinkannalta tärkeitä suhteita.
Kyseisessä pankissa myös käytetään seitkytluvun
Toytan systeemiä turha hukka pois ja jokainenhan tietää miten Toytona kävi laatu laski ja tuotantoa piti siirtää Eurooppaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu