Totea kylmän rauhallisesti näin tapahtuneen.
Älä sen kummemmin valita tapahtunutta.
Jos jotain on tehtävissä ja viitsit tehdä sen, tee se. Mutta oli miten oli, älä valita, nouse tolpillesi ja totea tapahtunut, tee voitavasi ja se siitä.
Älä uneksi, älä toivo, älä valehtele itsellesi.
Jos etsit syyllisiä, mene vesaan, laita valot päälle ja katso peiliin. Olivat siihen johtaneet tapahtumat mitkä tahansa, viimekädessä päätös oli oma.
Älä edes kuvitte olevasi maailman ainoa huijattu, tai maailman ainoa, joka on väärällä hetkellä tehnyt väärän päätöksen.
Mitä paremmin näet mitä oikein tapahtui, sitä nopeammin pääset siitä ylikin.
Jos kiukuttaa, karju vapaasti, mutta älä vahingoita toisia.
Älä piittaa arvostelijoista, jotka koittavat kokea olevansa tavattoman viisaita. Useimmat heistä ovat pelkureita, jotka eivät ikinä uskalla yhtään mitään ja ovat pessimistejä kaikessa.
Tarkastele asiaa asiallisesti. Jos joku siitä kykenee puhumaan asiallisesti, kuuntele, mutta pidä pallo itselläsi.
Asia on sinun ja johtopäätösten teko, sekä tilanteen arviointi on sinun omasi.
Kyseessä ei ole alistuminen pilkan alle, itsensä määritteleminen muita tyhmemmäksi, tai mikään muuukaan sinua alentava toimi. Kyseessä on asioiden tarkastelu ja siitä oppiminen.
Käytä sitä realismin oppimiseen, tosiasioiden tarkastelun parantamiseen ja muuhun positiiviseen.
Ne jotka haluavat saada sinut kuvittelemaan, että olet jotenkin muita tyhmempi, eivät vaan ole tietoisia omasta tyhmyydestään ja siitä missä se ilmenee.
WinCapitaan retkahtaneet ovat lähinnä hyväuskoisuutensa uhreja, sitä ei voi pitää erityisen negatiivisena piirteenä.
Toki on niitäkin, jotka ovat olleet enemmän ja vähemmän tietoisia huijauksesta ja olleet hyväksikäyttämässä tilaisuutta, mutta hehän ovatkin niitä, jotka kuuluvat siihen huijarikastiin, he eivät olleet huijattuja.
Jos kuka oli pelimies, joka pelailee vähän kaikkea ja halusi helppoja tuottoja, hänellä tuskin on mitään ongelmia tappioiden kanssa, tai muuten hän ei ollutkaan pelimies.
Maailmaan eniten hyvää ovat tuoneet juuri hyväuskoiset ihmiset, joille petollisuus on niin outo ilmiö, että he eivät sitä tunnista, paitsi sitten kun oppivat kantapään kautta.
Se on ikävää, mutta siihen ei kannata jäädä tuijottamaan, vaan on pyrittävä eteenpäin.
Arvostelijat, joiden ainoa kommunikaatio on ilkamointi, itsensä korottaminen ja vahingoniloisuus ovat henkisesti samassa kastissa niiden huijareiden kanssa. Hyvin alhaisia ihmisiä.
Haavat ovat varmasti syvät, kun huomaa tulleensa huijatuksi ja itse uskoneensa siihen. joidenkin mielestä suurin ilo elämässä on pyrkiä kuseskelemaan niihin haavoihin. Ei kannata sellaista kuunnella, koska se on henkisesti alhaista.
Loppujen lopuksi on pienestä kiinni, että menee retkuun. Sopivissa olosuhteissa menee monikin.
Virheitä pitää tehdä, jotta voisi oppia. isosta virheestä voi oppia paljonkin, jos ottaa täyden vastuun siitä ja kasvattaa itsensä siihen mittaan, että kasvaa henkisesti vahvemmaksi ja voittaa syntyneen ongelman. Se voi ottaa aikaa, mutta sille ei voi mitään.
No, siinä oli muutama sana, joista ehkä jollekin on jotain hyötyäkin. Täällä on vähän liikaa vahingoniloisia itsetyytyväisiä arvostelijoita ja ilkkujia.
Kuinka selvitä huijatuksi tulemisesta
8
433
Vastaukset
- tekstiä..
näinhän se menee..tässäpä muro-suolelle mietittävää...
- Tärkein vielä
Tee rikosilmoitus jos koet että sinua on huijattu tai harhautettu. Poliisi on jäädyttänyt varoja ja jos haluat osasi niin toimi!
- rikolliset
kiinni, saavat rangaistuksen teoistaan.
- ihmislajin
..ominaisuuksiin ja menestykseen pitäisi kuulua kyky arvioida etukäteen toimintansa seurauksia ja vaikutuksia. Abstraktisti kas.
On ehkä hieman riskialtista kokeilemalla selvittää, voiko 30. kerroksen katolta hypätä.
Eli verkostomarkkinointia ja muita matemaattiseen sumutukseen perustuvia joukkoskeemoja tuputtavien tekoempaattisten ihmisten argumentoinnin perussanoma on tämä, "saat ainakin kokemuksen". Kuitenkin pyramidikeräyksissä, ponzeissa ja loputtomissa verkostomarkkinoinnin ansaintasysteemeissä kepulointi on kuin alkoholisti kokeilisi ennakkoluulottomasti ja joka kerralla täysillä heittäytyen, että millä juomalajilla ei jäisi ryyppy päälle.
Me "ylimieliset ulkopuoliset" sen tietäisimme juomattakin, ettei millään.
-Rolling Up The Dollar-- häikäisee
Oma virheettömys on kuin aurinko taivaalla. Ja jälkiviisaus suorastaan natisee liitoksissaan.
Mitä minä sanoin typpejä riittää taasen kaikkiin juttuihin, niistä ei ole niin väliksi. - kaikkien
häikäisee kirjoitti:
Oma virheettömys on kuin aurinko taivaalla. Ja jälkiviisaus suorastaan natisee liitoksissaan.
Mitä minä sanoin typpejä riittää taasen kaikkiin juttuihin, niistä ei ole niin väliksi.velvollisuus on rakentaa suojauksia, meille kaikille ja etenkin niille, jotka eivät itse siihen kykene. On raukkamaista sanoa että omaa tyhmyyttäsi, ansaitsit sen. Tulee luoda mekanismeja joilla suojataan ihmisiä petoksilta.
Pikavipit ovat yksi sellainen, jossa yhteiskunta on minulle käsittämättömästä syystä ollut voimaton. Samoin pyrkimykset saada raha-automaattiyhdisten toiminta yksityisten "markkinavoimien" käsiin.
- huijatuille
Mene poliisin juttusille, jätä rikosilmoitus ja kerroa kaikki mitä tiedät. Tämän jälkeen saat mielenrauhan ainakin siltä osin että olet tehnyt voitavasi asian suhteen. Tutkinta kestää aikansa ja huijarit saavat tuomiot sitten joskus oikeudessa.
Sillä välin voit taas keskittyä elämiseen. Harmittaa varmasti mutta aina voi lohduttautua sillä että rahaahan se vain oli. Onneksi elämässä on tärkeämpiäkin asioita. - sdkjlskfjlskdf
Todella hyvin ajateltu ja kirjoitettu :)
Toivon että eräs minulle vieläkin läheinen lukisi tämän ja antaisi itselleen anteeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949