Ostaako joku juuri nyt?Ja miksi?

Pelko asuntorysähdyksestä lähenee Suomea

Toistaiseksi asuntojen hinnat eivät ole laskeneet Suomessa.
Ennusteet asuntojen hintojen romahduksesta lähestyvät
Suomea. Hintojen romahdusta odotetaan nyt esimerkiksi Islannissa. Hinnat lähtivät luisuun ensin USA:ssa.

Ari Kapanen
1.5.2008 15:03


Islannin keskuspankki ennustaa Helsingin Sanomien mukaan, että asuntojen reaalihinnat laskevat 30 prosenttia kolmen seuraavan vuoden aikana.

Islannissa talouskuplan merkit ovat selvät: inflaatio kiivennyt 12 prosenttiin. Talouskasvu on ollut hurjaa, ja asuntojen hinnat ovat nousseet 70 prosenttia neljässä vuodessa. Islannin kruunun arvo on laskenut viime aikoina kovasti euroon nähden.

Keskuspankin ennuste perustuu siihen, että talouskuplan puhkeaminen laukaisee hintakierteen alaspäin.

Asuntojen hintakierre lähti liikkeelle USA:sta, jossa maksukyvyttömille on myönnetty niin sanottuja subprime-asuntoluotoja. Nyt niiden takaisin maksu ontuu.

Britanniassa pahat
merkit

Britanniassa kiinteistövälittäjä Savills on ennustanut asuntojen hintojen laskua.

Hinnat ovat pudonneet myös esimerkiksi Tukholmassa. Suomessa hintojen laskusta ei ole kuitenkaan merkkejä. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinta oli viime vuonna koko maassa 2045 euroa neliöltä. Nyt neliöhinta on noussut 2056 euroon.
9762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pienen maan probleemat Islannissa.
Euroalue toi meille vakaan talouskasvun ja kalliit asunnot.

Äänestä
  • Ainakin uutiset niin väittävät.

    Äänestä

  • Miksi se sitten hidastuu? kirjoitti:

    Ainakin uutiset niin väittävät.

    että Islannissa on sitten vakaampi tilanne?

    Äänestä

  • Saksassa ei ole asuntojen hinnat nousseet, sieltä saa 200 000 eurolla todella upean omakotitalon esikaupunkialueelta tai kattoterassihuoneiston Berliin keskustasta...

    Äänestä

No ainahan jossain pitää asua, se on selvää. Itse olen odottavalla kannalla, voisin tehdä tarjouksen jos oikea kohde löytyy, tosin en missään nimessä hintapyyntöön. Perehasuntoa etsiskelemme.

Ylilöyntejä niin kuin Islannissa ja Englannissa ei ole tapahtunut Suomessa, joten uskon maltilliseen korjausliikkeeseen. Vaikkakin esim 10% on jo paljon rahaa. Kohde 300 000 euroa, säästö 30 000 (paljon rahaa sekin).

Äänestä
  • Eli olet nyt löytänyt sopivan kohteen; sijainti, koko, huonejärjestys, remontointitarve yms. ovat kaikki juuri sellaisia kuin haluat ja oletetaan että tuo kohde maksaa tuon 300 000€. Ajatteletko todellakin että kun tuo odotettu messiaaninen rommaus saapuu, niin saat juuri tuon asunnon hintaan 270 000€?

    Vai ostatko vain prosentteja, jolloin itse asunnolla ei ole niinkään väliä kunhan hinta on alennettu?

    Itse ole asuntoja ostaessa ja myydessä (3 tällä hetkellä) huomannut että hintojen vertailu on erittäin vaikeaa. Jopa samankokoiset asunnot samassa yhtiössä voivat olla aivan eritavalla hinnoiteltu, johtuen juuri sijainnista ja kunnosta. Tästä johtuen ihmettelen tuota "tilin tekemistä", mutta toisaalta minut erottanee tuhnusta se että olen tehnyt asuntokauppoja.

    Äänestä

Olisin ostamassa rivitalo kolmion mikäli sopiva löytyisi. Hinnat eivät ainakaan Lappeenrannassa ole pudonneet yhtään (seurannut pari vuotta hinta kehitystä). Tästä johtuen täällä on tietyillä alueilla( ei niin haluttu alue) ollut uusia asuntoja jo vuodenpäivät tyhjillään. No kysyntä ja tarjonta ei kohtaa....

Äänestä

Juuri käväisin maanantaina tekemässä kaupat.

Myin jo aiemmin kuudesta sijoitusasunnosta kaksi pienempää pois. Maanantaina siis ostokaupat kaksiosta ja paremmalta alueelta (Helsingin ydinkeskusta). Näin kokonaislukumäärä pysyy viidessä, joka näin itse pyöritettynä vielä menee.

Kovalla vuokralla myös asukasmateriaali pysyy ns. helpompana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rommeli kirjoitti:

Pelko asuntorysähdyksestä lähenee Suomea

Toistaiseksi asuntojen hinnat eivät ole laskeneet Suomessa.
Ennusteet asuntojen hintojen romahduksesta lähestyvät
Suomea. Hintojen romahdusta odotetaan nyt esimerkiksi Islannissa. Hinnat lähtivät luisuun ensin USA:ssa.

Ari Kapanen
1.5.2008 15:03


Islannin keskuspankki ennustaa Helsingin Sanomien mukaan, että asuntojen reaalihinnat laskevat 30 prosenttia kolmen seuraavan vuoden aikana.

Islannissa talouskuplan merkit ovat selvät: inflaatio kiivennyt 12 prosenttiin. Talouskasvu on ollut hurjaa, ja asuntojen hinnat ovat nousseet 70 prosenttia neljässä vuodessa. Islannin kruunun arvo on laskenut viime aikoina kovasti euroon nähden.

Keskuspankin ennuste perustuu siihen, että talouskuplan puhkeaminen laukaisee hintakierteen alaspäin.

Asuntojen hintakierre lähti liikkeelle USA:sta, jossa maksukyvyttömille on myönnetty niin sanottuja subprime-asuntoluotoja. Nyt niiden takaisin maksu ontuu.

Britanniassa pahat
merkit

Britanniassa kiinteistövälittäjä Savills on ennustanut asuntojen hintojen laskua.

Hinnat ovat pudonneet myös esimerkiksi Tukholmassa. Suomessa hintojen laskusta ei ole kuitenkaan merkkejä. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinta oli viime vuonna koko maassa 2045 euroa neliöltä. Nyt neliöhinta on noussut 2056 euroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu