Paras EU maa eläimille?

Ei ainakaan Espanja!

Ärsyttää, oksettaa, kuvottaa ja suututtaa miten Eu maahan lukeutuvalla Espajalla ei ole minkäänlaisia eläinsuojelulakeja, josta johtuen täällä ei arvosteta eläimiä vaan niitä pidetään vain viihdykkeinä.

Eu:n toimivuuden ja sääntöjen eteen työskentelee monia ihmisiä, mutta miten on mahdollista ja kuinka voidaan pitää tärkeämpänä sitä,ettäjokaisessa Eu maassa pitää feta juusto olla merkattuna salaattijuustoksi, ellei sitä ole valmistettu Kreikassa ym. hienoja pikku sääntöjä, mutta sitten Espanjan eläinkaupoissa myydään kultakalamaljoja ja pidetään koiranpentuja lattiasta kattoon sijoitetuissa pienissä lasikopeissa vapisemassa tai tuskan hiessä makuulla (lähes poikkeuksetta ilman vettä, petiä, ruokaa,ilmarakoja, leluja tai seuraa pelkkien sanomalehtien päällä).

Eläintarhassa ensin vanhemmat ja sitten lapset perässä heittävät eläimille sipsejä, naksuja ja wc paperia syötäväksi ja sitten kuvataan videokameralla ja nauretaan kun ne hölmöt syövät ne. Myös suojalaseihin koputellaan,etenkin vanhemmat ihmiset , mutta lukutaito puuttuu, kun sekä ruokkiminen että koputtelu on ehdottomasti kiellettyä. Oli niin lähellä, etten iskenyt, jokaiselle wc paperia mutustavalle apinalle nauravaa portilla jaettua, sääntölehtistä niiden lapsiperheiden vanhempien naamoille. Eläimet ovat siis huvia ja söpöjä. Baletti pukuja myydään pikkukoirille ja isommat lukitaan parvekkeelle ruikuttamaan. Sieltä niitä sitten pelastavat niin paikalliset kuin mm. suomesta tulevat löytöeläin yhdistykset, mutta pienessä mittakaavassa tuo puuha on verrattuna koirien hylkäämistahtiin. Kaltoin kohdeluja koiria eivät jätä sópon pentuvaiheen jälkeen vain paikalliset, vaan costa del soli turistitkin (mm. britit) syyllistyvät aivan samaan. Niin surullista. Miksei Eu puutu asian ytimeen sillä koirien rescue seurat valitettavasti(vaikka tärkeää työtä oikesti teettekin)eivät vaikuta itseongelmaan eivätkä edes hidasta sitä vaab voivat yrittáä ns. haja amunnalla pelastaa sieltä täältä tehtaillulla alulle pistetyt ja sitten mielenkiinnon ohi hyljätyn eläimen.

Paikallisilla koiratarhoilla annettu piikki
(jos sekään laillinen "-vuosia jatkunut toiminta, jossa he ovat lopettaneet tuhansia koiria ja kissoja Mioflex-ruiskeella, joka aiheuttaa koiralle hitaan ja tuskaisen kuoleman. Ensin koira halvaantuu, sitten eläin kuolee tukehtumalla, mutta koko tämän ajan eläin on tajuissaan. Mioflexiä on käytetty sen halpuuden vuoksi, 35 euroa maksavalla määrällä ainetta voi tappaa 10.000 kiloa eläimiä. Tämän vuoksi koiria pidettiin myös ilman ruokaa, jotta ne painaisivat mahdollisimman vähän. Lehtitietojen mukaan pelkästään tämän vuoden alusta elokuun loppuun mennessä on tarhalla tapettu jo 556 koiraa Mioflex-ruiskeella" [www.espanjankoirat.com/cadiz.html])
ei saa olla ratkaisu tähän rilanteeseen vaan sitä tulee lähteä etsimään lakiuudistuksilla tms. kansan arvoihin vaikuttamisella.

Jos Suomelta kielletään VOIMARIINI koska se antaa nimellään väärän kuvan tuotteen sisällöstä, niin onko EU oikeasti niin voimaton eläinsuojeluasioissa kuin tuntuu olevan, vai eikö niistä vain välitetä?

http://www.elmundo.es/elmundo/2007/10/04/ciencia/1191492446.html

http://www.elrefugio.org/NoticiaLeerMas.aspx?Id=554

1

490

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yllä olevista

      syistä, että en ole markkaakaan pistänyt spagettivaltioon.Ei ole tähän päivään ollut tarvetta matkustella noihin kusipäävaltioihin italia mukaanluettuna katselemaan ylirasvattuja gigoloita. Syvältä ovat....tuota se makaroonin syöminen teettää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      2063
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      14
      861
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      766
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      692
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      624
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe