Muuttuvia säännöksiä

eräs

"70-luvulla ei tunnettu armoa edes äidin hengestä."

No kuinka siis jos joku 70 luvulla
Olisi käyttänyt ehkäsyä koska
henki menee.

Ja tämä olisi sitten tiedetty
mutta hän ei olisi luopunut tavastaan
ja hänet olisi ajettu ulos seurakunnasta

Kumpi teki väärin seurakunta joka ajoi ulos
vaiko ulosajettu ?

Varmasti löytyy esimerkkejä
historiasta myös tästä asiasta.

Herran säännöt eivät muutu vaikka
ihmisten tietämys ja kultuuri ja tavat
muuttuisivat.

Entä jos on naimisissa
mutta toinen ei halua lasta
mutta toista haluttaa.

Varmasti tilanne joka on jossakin kodissa.
Pitääkö pidättää vaiko ?

Samoin kysyn tässä yhteydessä:

TV. Nykyään voi katsoa tv:tä myös netistä
jotenka on aivan sama omistaako tv:n vaiko
ei jos on tietokone sillä tietokoneella
voi myös katsoa elokuvia dvd:tä mpeg..

tv on minusta lähinnä oman järjen kysymys
sillä. Jos ei ole nettiä ja tulee mieleen
tulee syntinen halu nähdä "paljasta".

Joutuu odottamaan sillä:

Paljasta pintaa näkyy vain noin kerran viikossa
ja sekin yöllä 0:00 paikkella.

Jolloin kun on tämä kyseinen päivä jolloin
ohelma tulee. On jo tullut muuta mieleen
siis halu on kadonnut.

Mutta jos olisi netti voisi heti käydä
kun halu tulee niin lataamassa pienen
paljastavan mpeg tiedoston/ tiedostoja
ja kuvia.

Niin lähelle synti on tullut ihan
napin painalluksen päähän jokaiseen
kotitalouteen. Niinhän on sanottu:

Joka katsoo naista himoiten on
jo tehnyt huorin hänen kanssaan.

Elikkä kun on tullut jo halu
ja näkee mielessään himo kuvia
niin on jo tehnyt synnin.

Kuten on kuitenkin sanottu
antakaat lintujen lentää ylitsenne
mutta älkäät antako niiden tehdä
pesää päällenne.

Eli "älä anna synnin hallita sinua
vaan hallitse sinä syntiä."

Herran puhe Kainille ennen veljen
tappoa.

TV:n kieltäminen on siis ihan
turha asia nykyään koska
suurimmallla osalla on netti.

jota perustellaan sen takia että
sitä tarvii työn tekoon.

Onko nykyajan työnteko hikipäässä
puurtamista ?

Nykyajan työnteko on
entisajan vapaata aikaa vastaava asia.

Paitsi joillakin aloilla.

Tästä näemme että

TV:n kielto että
naisen "varma" kuolema seuraavassa synnytyksessä

Ovatkin olleet ihmisten tapoja
eivätkä herran sanaa.
Ihmisten perinnäins sääntöjä
joista on sanottu perinnäis säännöt
kuolettavat hengen.

Kuten juuri oli ylhäällä nainen ajettu
ulos seurakunnasta perinnäis säännön takia.

17

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rakas

      VAKAS ?

      • eräs

        "VAKAS ? "

        Mitä tämä tarkoittaa?

        Uskon kyllä jos se sitä tarkoittaa
        haluan vain kysellä jotakin.
        Kun olen sairas nyt eikä ole
        tekemistä niin kyselen jotakin jota
        olen ihmetellyt silloin tällöin.

        Kyllä olen VAKAS jos se tarkoitti
        vakaa uskovainen. Tosin olen heikko
        joten se vakaus jo siinä menikin.

      • el kirahwi

        Minusta tuntuu, että kyseessä on joku toinen. Vähän samanlaista sekavahkoa tekstiä kuin vakaksella, mutta kirjoitustyyli vaikuttaa kuitenkin vähän erilaiselta, joten luullakseni kyseessä on joku toinen.

      • eräs
        el kirahwi kirjoitti:

        Jos kirjoitukseni on jotenkin
        loukkaava taikka väärää oppia
        levittävä pyydän anteeksi.

      • el kirahwi
        eräs kirjoitti:

        Jos kirjoitukseni on jotenkin
        loukkaava taikka väärää oppia
        levittävä pyydän anteeksi.

        Käsittääkseni siinä ei ole mitään väärää tai loukkaavaa. Kirjoitustyyli on vain vähän sekava, joten on ehkä vaikea tietää varmasti, mitä milläkin todella tarkoitat. Mutta jos jotain on epäselvää, niin ainahan voi kysyä.

    • vrk

      Tottakai seurakunta teki väärin jos ajoi ulos tuossa tilanteessa.

      Mutta en sanoisi ihan seurakunnaksi kun asialla olivat usein muutamat ry:n miehet ja muutama jos poisnukkunut hyvin jääräpäinen puhuja. Jotkut heistä tekivätkin tuosta lakihenkisyydestä parannuksen. Koska siis vl:tkin olemme erehtyväisiä kehotan vakavasti jokaista imistä lopettamaan ainakin jatkuvat vl:n virheiden miettimisen jos se on oman uskon esteenä.

      Viimeisellä tuomiolla kysytään vain ja ainoastaan onko synnit anteeksi, ei muuta.

      • eräs

        Tahdoin vaan saada itselleni
        varmistukseksi sen että:

        Puhujakin voi johtaa harhaan.

        Kuten paavali kirjoittaa
        niille jotka olivat tutkineet
        hänen puheitaan kirjoista
        että oliko näin.

        Että hyvä kun koettelette henget...

      • eräs

        Viimeisellä tuomiolla kysytään vain ja ainoastaan onko synnit anteeksi, ei muuta.

        Kuinka siis kun on kuolemassa
        ja on juuri tunti taikka päivä
        pari sitten saanut anteeksi
        mutta kuten tiedämme että ilman
        syntistä ajatusta taikka muutenkin ilman
        syntiä ei voi ihminen elää kun se aina
        tarttu ja matkan vaikeaksi tekee..
        siispä kun tämä ihminen on kuolemassa
        ja kuolee hänelle on kuitenkin jo
        ehtinyt tarttua syntiä.

        Hän pelastuu vain ja ainoastaa
        uskosta ei sen tähden että kaikki
        synnit olivat anteeksi...

        Sillä syntien anteeksi saaminen
        kirkastaa/voimistaa uskoa poikaan
        ja helpottaa matkantekoa.

        Uusi ihminen, joka on syntynyt Jumalasta ei Raamatun mukaan voi tehdä syntiä. Siksi tälle uudelle ihmiselle ei voi mitenkään karttua syntiä, koska se on Vapahtajan yhteydessä ja Vapahtajan sovitustyö on sen puhdistanut. Jos uskovainen ihminen kuitenkin kadottaa uskonsa, silloin myös se uusi ihminen kuolee, ja jäljelle jää vain se syntinen vanha ihminen.

        Jumalalle kelpaa vain täydellisyys, eikä täydellisyyttä voi saada mitenkään muuten kuin siten, että uskolla omistaa itselleen Kristuksen lunastustyön. Ja niin kauan kuin ihmisellä säilyy tämä usko, Jumala näkee ihmisen synnittömänä, vaikka sen mukana roikkuvan vanhan ihmisen puolesta ihminen säilyisikin syntisenä. Yhtään syntiä ei pääse sisään taivaan valtakuntaan.

        Synnittömäksi ihminen ei tule omilla ponnistuksillaa ja yrittämisillään, ei edes omilla synnintunnustuksillaan, vaan ainoastaan uskomalla Kristuksen lunastustyön omalle kohdalleen. Jos ihminen ei kuollessan usko kaikkien syntiensä olevan anteeksi, silloin käy huonosti.

        1. Joh 3:9 "Jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei se syntiä tee; sillä hänen siemenensä pysyy hänessä, ja ei hän taida syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

        Miksi sitten minun ja sinun
        on hyvä käydä ry:llä seuroissa kuulemassa
        jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi
        ...??

        Mitä hyötyä tästä on kun olen jo täydellinen
        täällä maanpäällä ?

      • el kirahwi
        eräs kirjoitti:

        Miksi sitten minun ja sinun
        on hyvä käydä ry:llä seuroissa kuulemassa
        jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi
        ...??

        Mitä hyötyä tästä on kun olen jo täydellinen
        täällä maanpäällä ?

        Kun uskovainen kuulee todistuksen syntien anteeksiantamuksesta omilla korvillaan ja omalle kohdalleen, niin usko vahvistuu siitä. Ja juuri sillä uskollahan se täydellisyys omistetaan.

        Jos lähtee vaeltamaan yksin, eikä koskaan kuule sanaa, niin siinä voi vähitellen käydä niin, että se usko katoaa. Ja kun uskoa ei enää ole, silloin ihminen on taas tuomion alainen omien syntiensä tähden, koska ei enää uskolla omista itselleen Kristuksen sovitustyötä ja hänen täydellisyyttään.

      • vrk
        eräs kirjoitti:

        Tahdoin vaan saada itselleni
        varmistukseksi sen että:

        Puhujakin voi johtaa harhaan.

        Kuten paavali kirjoittaa
        niille jotka olivat tutkineet
        hänen puheitaan kirjoista
        että oliko näin.

        Että hyvä kun koettelette henget...

        Noin todellakin on: puhuja voi johtaa harhaan. Esim 70-luvulla kokonaisia ihmislaumoja teki parannusta siitä,että olivat ihan alkaneet mielessään palvoa joitakin puhujia varauksetta ja pitää heitä ikäänkuin totuudentorvena.

        Seurakuntalaisen tulisikin istua penkkiin rukouksin,että Taivaan Isä sekä antaisi puhujalle puhuttavaa että itselle kätkevän sydämen ja että Taivaan Isä varjelisi puhujaakin uskomassa.

        Tiedän että jotkut seurakuntalaiset hyvinkin herkästi reagoivat puhujien sanakäänteisiin ja menevät heti saarnan jälkeen sakastiin puhuttelemaan.

        Monisanaiset veljet saavat usein kärsiä turhaankin, kun heitä tullaan nuhtelemaan tai tarkistamaan yhtenään sanakäänteitä.Tulee varmaan tunne,ettei kohta viitsi puhua yhtään mitään että lukee vain pöntöstä Raamattua ja lähtee sitten heti pois. Ne ovat niitä puhujan kiusauksia. Puhujan työ on kauhean vaativaa ja joskus ihan säälittää.

        Puhuttelut pitävät toki nöyränä ja parempi se kai on kuin, että vain takanapäin pohdittaisiin ja mietittäisiin että mitähän tuokin tarkoitti kun noin sanoi. Ja onhan puhuttelusta tai mieluummin tiedustelusta sekin hyöty etteivät asiat paisu liian isoiksi kun ne selvitetään heti tuoreeltaan.

      • vrk
        eräs kirjoitti:

        Viimeisellä tuomiolla kysytään vain ja ainoastaan onko synnit anteeksi, ei muuta.

        Kuinka siis kun on kuolemassa
        ja on juuri tunti taikka päivä
        pari sitten saanut anteeksi
        mutta kuten tiedämme että ilman
        syntistä ajatusta taikka muutenkin ilman
        syntiä ei voi ihminen elää kun se aina
        tarttu ja matkan vaikeaksi tekee..
        siispä kun tämä ihminen on kuolemassa
        ja kuolee hänelle on kuitenkin jo
        ehtinyt tarttua syntiä.

        Hän pelastuu vain ja ainoastaa
        uskosta ei sen tähden että kaikki
        synnit olivat anteeksi...

        Sillä syntien anteeksi saaminen
        kirkastaa/voimistaa uskoa poikaan
        ja helpottaa matkantekoa.

        No en minä tarkoittanut että pitää koko ajan olla evankeliumia ammentamassa, kyllä ne synnit ovat anteeksi eikä se,että olemme kokovikaisia ole viemässä meitä vaikkapa kahden tunnin päästä saapuvan kuolemassa helvettiin. Ei usko noin vain häviä jos ei sitä sanoin tai teoin kiellä.

      • vrk
        eräs kirjoitti:

        Miksi sitten minun ja sinun
        on hyvä käydä ry:llä seuroissa kuulemassa
        jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi
        ...??

        Mitä hyötyä tästä on kun olen jo täydellinen
        täällä maanpäällä ?

        ... käydä ollenkaan. Synnit saa uskoa vaikka puhelimessa anteeksi. On paljon uskovaisia ulkomailla missä ei ole seuroja ja vanhuksia ja vammaisia laitoshoidossa. Jumalan seurakunta on siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimeensä.

        Mutta jos on terveet jalat ja ry lähellä niin tekee varmasti mieli mennä.

      • vrk
        el kirahwi kirjoitti:

        Kun uskovainen kuulee todistuksen syntien anteeksiantamuksesta omilla korvillaan ja omalle kohdalleen, niin usko vahvistuu siitä. Ja juuri sillä uskollahan se täydellisyys omistetaan.

        Jos lähtee vaeltamaan yksin, eikä koskaan kuule sanaa, niin siinä voi vähitellen käydä niin, että se usko katoaa. Ja kun uskoa ei enää ole, silloin ihminen on taas tuomion alainen omien syntiensä tähden, koska ei enää uskolla omista itselleen Kristuksen sovitustyötä ja hänen täydellisyyttään.

        Tuo unohtui minulta, että usko tulee todellakin kuulosta.On ainakin paljon vaikeampaa olla uskomassa jos ei koskaan kuule Jumalan sanaa.

      • eräs
        el kirahwi kirjoitti:

        Kun uskovainen kuulee todistuksen syntien anteeksiantamuksesta omilla korvillaan ja omalle kohdalleen, niin usko vahvistuu siitä. Ja juuri sillä uskollahan se täydellisyys omistetaan.

        Jos lähtee vaeltamaan yksin, eikä koskaan kuule sanaa, niin siinä voi vähitellen käydä niin, että se usko katoaa. Ja kun uskoa ei enää ole, silloin ihminen on taas tuomion alainen omien syntiensä tähden, koska ei enää uskolla omista itselleen Kristuksen sovitustyötä ja hänen täydellisyyttään.

        Ok sitten me ymärrämme toisiamme ...

        Katsoppas kirahvi... me ihmiset käytämme erilaisia
        sanoja ja erilaisia sanankäänetitä samoille asioille
        kannattaa aina ensin kysyä ja katsoa
        mitä toinen tarkoittaa....

      • eräs
        vrk kirjoitti:

        ... käydä ollenkaan. Synnit saa uskoa vaikka puhelimessa anteeksi. On paljon uskovaisia ulkomailla missä ei ole seuroja ja vanhuksia ja vammaisia laitoshoidossa. Jumalan seurakunta on siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimeensä.

        Mutta jos on terveet jalat ja ry lähellä niin tekee varmasti mieli mennä.

        noin se minäkin ajattelin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe