Tervehdys kaikille kohtalotovereille.
Vappuattona kävin juhlimassa vappua ja en muistanut ilmoittaa asiasta vaimolleni, joten sai aamulla kuulla kunniani pakkaa laukkusi ja lähde. Olen kärsinyt paniikkioireista 15v. ja se oli minulle liikaa vuosien salailu sairaudestani otti ylivallan ja itkien pakkasin laukut ja sanoi lähteväni pois vaimo oli kyllä tietoinen sairaudestani. Ajoin huoltoasemalle ja ostin olutta kaksi kasipäkkiä ja lähtiessäni otin lääkkeet mukaan. Ajoin järven rantaan ja aloin juoda olutta todella nopeaan tahtiin ja otin välillä lääkkeitä kyytipojaksi. Ajoin auton piiloon ettei sitä löydettäisi. Vaimo lähetti tekstiviestin jossa oli negatiivinen viesti.
Lähetin takaisin viestin jossa kerroin lopettavani maanpäällisen elämän ja syöneeni rauhoittavia useita kappaleita. Silloin san puhelun jossa vaimoni pyysi etten tekisi mitään itselleni useta kertoja siinä vaiheessa olin jo niin tokkurassa etten tajunnut mitään. En ollut kertonut oinpaikkaani hänelle, mutta jotenkin he sen saivat selville kun sanoin käveleväni sulaan.
Vaimo aavisti paikan missä olin useasti käynyt pilkillä ja paikka oli keväisin virtauman johdosta osittain sula läpi talven. Istuin rannalla, kun hämärästi muistin kun vaimoni tuli ja kaatoi minut maahan ja väänsi käteni selän taakse ja sai minut taltutettua, vaikka en ole mikään laiheliini vaan mielestäni olen aika vahva lihaskunnolta, mutta käden vääntö teki niin kipeää etten voinut mitään ja veressäni oli alkoholia 1.8 promillea plus lääkkeet. Vaimoni sai soittettua hätäkeskuksesta apua jolloin poliisit ja ampulanssi tuli paikalle. Olin käsiraudoissa ja pyysi että ottaisivat pois raudat. He ottivat raudat pois ja välittömästi lähdin karkuun kohti sulaa, mutta olin niin tokkurainen etten päässyt pakoon kun kaaduin.
Minut vietin Rovanimelle sairaalaan teholle sitten heräsin illalla ja he eivät päästäneet minua pois. siitä kiitos heille. Nyt "suuri kivi" on vyörähtänyt rinnaltani koska vanhempani tietävät asiasta jota olen salannut kaikki nämä vuodet. Tämä oli minun tarinani nyt voin hyvin ja alan käymään terapiassa. Elämänilo tuli takaisin kun tajusin tilanteen selvinpäin.
Vappuattona kävin juhlimassa vappua ja en muistanut ilmoittaa asiasta vaimolleni, joten sai aamulla kuulla kunniani pakkaa laukkusi ja lähde. Olen kärsinyt paniikkioireista 15v. ja se oli minulle liikaa vuosien salailu sairaudestani otti ylivallan ja itkien pakkasin laukut ja sanoi lähteväni pois vaimo oli kyllä tietoinen sairaudestani. Ajoin huoltoasemalle ja ostin olutta kaksi kasipäkkiä ja lähtiessäni otin lääkkeet mukaan. Ajoin järven rantaan ja aloin juoda olutta todella nopeaan tahtiin ja otin välillä lääkkeitä kyytipojaksi. Ajoin auton piiloon ettei sitä löydettäisi. Vaimo lähetti tekstiviestin jossa oli negatiivinen viesti.
Lähetin takaisin viestin jossa kerroin lopettavani maanpäällisen elämän ja syöneeni rauhoittavia useita kappaleita. Silloin san puhelun jossa vaimoni pyysi etten tekisi mitään itselleni useta kertoja siinä vaiheessa olin jo niin tokkurassa etten tajunnut mitään. En ollut kertonut oinpaikkaani hänelle, mutta jotenkin he sen saivat selville kun sanoin käveleväni sulaan.
Vaimo aavisti paikan missä olin useasti käynyt pilkillä ja paikka oli keväisin virtauman johdosta osittain sula läpi talven. Istuin rannalla, kun hämärästi muistin kun vaimoni tuli ja kaatoi minut maahan ja väänsi käteni selän taakse ja sai minut taltutettua, vaikka en ole mikään laiheliini vaan mielestäni olen aika vahva lihaskunnolta, mutta käden vääntö teki niin kipeää etten voinut mitään ja veressäni oli alkoholia 1.8 promillea plus lääkkeet. Vaimoni sai soittettua hätäkeskuksesta apua jolloin poliisit ja ampulanssi tuli paikalle. Olin käsiraudoissa ja pyysi että ottaisivat pois raudat. He ottivat raudat pois ja välittömästi lähdin karkuun kohti sulaa, mutta olin niin tokkurainen etten päässyt pakoon kun kaaduin.
Minut vietin Rovanimelle sairaalaan teholle sitten heräsin illalla ja he eivät päästäneet minua pois. siitä kiitos heille. Nyt "suuri kivi" on vyörähtänyt rinnaltani koska vanhempani tietävät asiasta jota olen salannut kaikki nämä vuodet. Tämä oli minun tarinani nyt voin hyvin ja alan käymään terapiassa. Elämänilo tuli takaisin kun tajusin tilanteen selvinpäin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kohtalotoverisi monella tavalla, ymmärrän sitä päämäärätöntä pakoa minkä olet tehnyt. Ei kukaan ihminen ole sitä ansainnut sitä mutta näin joskus sattuu,.
Minulla se ei ole sattunut vain yhden kerran koska olen naimisissa todella vahvan ihmisen kanssa. Hän on rakentanut projekteja joista on melkein selvitty, paitsi minä. Olen aina tullut joko psyk päivystyksen tai jonkun muun tahon kautta kotiin.
Oma elämä tuntuu sietämättömältä ja mikään ei tunnu auttavan.
Eikä autakkaan, ainoa olet sinä itse.
Voin kertoa sinulle miten välillä olen tarmoa täynnä ja taas kuilun pohjalla. Tämä on rasittavaa elämää mutta koska olen niin monta vuotta jo tatä elänyt olen kai sopeutunut.
Mieheni ei ole koskaan uhannut minua hylätä ja sanoo rakastavansa, en voi paljastaa tässä kaikkea koska olen tavallaan tapetilla nyt.
Olen ollut käsiraudoissa minäkin. Naisena.
Hyvä kun olet selvinnyt ja käyt mm terapiassa.
Jatka sitä mahdollisiman pitkään
Jos haluat kirjoitlla mailia osoitteeni on [email protected]
Toivon sinulle kaikkea hyvää.