Olin lapsesta saakka ollut ujo ja kärsinyt selittämättömästä pahasta olosta. Se tuska ajoi minut lopulta alas, masennuin ja aloin kärsiä ahdistuksesta ja tunsin tulleeni polkuni päähän.
Ajatukset ovat kirkastuneet ja olen löytänyt selityksen kaikelle oireilulle häpeästä ja pelosta. Minua pelottaa kävellä ihmisjoukossa. Yritän siedättää itseäni, vaikka välillä meinaan joutua paniikkiin. En osaa sanoa, miksi minua pelottaa kävellä vaikkapa torin halki, jossa on paljon uhkia (siis ihmisiä). Jos siellä olisi vain puluja, ei minua pelottaisi.
Pelkojeni ja häpeän takia olen elänyt hyvin rajoittunutta elämää, ainakin yli 15 vuotta. Jotenkin tuntuu, etten ole oikein onnistunut missään. Merkittävimmät ongelmat ovat työuran muodostamisongelmissa ja seurustelukumppanin löytämisvaikeuksissa.
Käytän essitlopraamia 10 mg/aamu ja se hieman auttaa vähentämään ahdistusoireita ja pelkoa. Ongelmat on siis tunnistettu ja ne on nostettu pöydälle kohdattaviksi. Joku tässä vaan mättää edelleen. Pelot eivät tunnu ainakaan lyhyessä ajassa lievittyvän ja oireet lyövät taakkaa harteille. Yksinäisyyden, pelon ja häpeän taakka on niin raskas yksin kannettavaksi. Olen sitä purkanut terapiatyöntekijälle ja muutamalle ystävälle. Ei siitä kaikille uskalla puhua. Millainen mies se sellainen on, joka kertoo pelkäävänsä kävellä kaupungilla!
Se pelko aiheuttaa varautumista, jännitystä. Se saa minut tuntemaan itseni huonoksi ja kelvottomaksi. Monet näyttävät olevan vapaita pelosta. Monet kykenevät tavoittamaan seurustelukumppanin, jolloin pelkojen taakkaa voidaan yhdessä keventää.
On jatkettava pelkojen kohtaamista, vaikka ne eivät tunnu vähentyvän. Tai onhan ne todellisuudessa vähentyneet, mutta tahdon antaa liian helposti periksi.
Koen että pelkojeni takia olen hukannut viimeiset 15 vuotta elämästäni. Se on ollut vain selittämätöntä tuskaa. Kunpa ne vaikeudet kääntyisivät vielä voimaksi.
Huomenna aion taas käydä kaupungilla. Mitä teen sille pelolle, kun se taas nousee esiin? Koetin sitä pitkään kieltää, unohtaa, ajatella vaikka jotain muuta. Se ei onnistu. On siis kai annettava sen pelon ja epävarmuden tulla ja olla minussa vapaasti. Ehkä sille on annettava nimi ja käytävä sen kanssa sisäistä puhetta. Ehkä toivotan sen tervetulleeksi, kun se tulee vaikeuttamaan minun kulkuani.
Ajatukset ovat kirkastuneet ja olen löytänyt selityksen kaikelle oireilulle häpeästä ja pelosta. Minua pelottaa kävellä ihmisjoukossa. Yritän siedättää itseäni, vaikka välillä meinaan joutua paniikkiin. En osaa sanoa, miksi minua pelottaa kävellä vaikkapa torin halki, jossa on paljon uhkia (siis ihmisiä). Jos siellä olisi vain puluja, ei minua pelottaisi.
Pelkojeni ja häpeän takia olen elänyt hyvin rajoittunutta elämää, ainakin yli 15 vuotta. Jotenkin tuntuu, etten ole oikein onnistunut missään. Merkittävimmät ongelmat ovat työuran muodostamisongelmissa ja seurustelukumppanin löytämisvaikeuksissa.
Käytän essitlopraamia 10 mg/aamu ja se hieman auttaa vähentämään ahdistusoireita ja pelkoa. Ongelmat on siis tunnistettu ja ne on nostettu pöydälle kohdattaviksi. Joku tässä vaan mättää edelleen. Pelot eivät tunnu ainakaan lyhyessä ajassa lievittyvän ja oireet lyövät taakkaa harteille. Yksinäisyyden, pelon ja häpeän taakka on niin raskas yksin kannettavaksi. Olen sitä purkanut terapiatyöntekijälle ja muutamalle ystävälle. Ei siitä kaikille uskalla puhua. Millainen mies se sellainen on, joka kertoo pelkäävänsä kävellä kaupungilla!
Se pelko aiheuttaa varautumista, jännitystä. Se saa minut tuntemaan itseni huonoksi ja kelvottomaksi. Monet näyttävät olevan vapaita pelosta. Monet kykenevät tavoittamaan seurustelukumppanin, jolloin pelkojen taakkaa voidaan yhdessä keventää.
On jatkettava pelkojen kohtaamista, vaikka ne eivät tunnu vähentyvän. Tai onhan ne todellisuudessa vähentyneet, mutta tahdon antaa liian helposti periksi.
Koen että pelkojeni takia olen hukannut viimeiset 15 vuotta elämästäni. Se on ollut vain selittämätöntä tuskaa. Kunpa ne vaikeudet kääntyisivät vielä voimaksi.
Huomenna aion taas käydä kaupungilla. Mitä teen sille pelolle, kun se taas nousee esiin? Koetin sitä pitkään kieltää, unohtaa, ajatella vaikka jotain muuta. Se ei onnistu. On siis kai annettava sen pelon ja epävarmuden tulla ja olla minussa vapaasti. Ehkä sille on annettava nimi ja käytävä sen kanssa sisäistä puhetta. Ehkä toivotan sen tervetulleeksi, kun se tulee vaikeuttamaan minun kulkuani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.