Kertokaa itsestänne.

Olen uusi keskustelia täällä ja tahtoisin että
VAKIO keskusteliat kertoisivat itsestänsä.

MINÄ.

15v. Hoidan FWB.ruunaa, hevonen on yksityinen
kenttäpolle.
Olen seurustellut 2kk erään Jannen kanssa.
Asun Tampereen lähellä.
Itselläni on koira.

KERTOKAA.

Niin ja mainitkaa keistä keskustelijoista
pidätte / ette pidä ja MIKSI.
Keiltä tulee asiallisinta tekstiä ?
12582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei taida olla ihan asiallista alkaa riepostella
siitä kenestä keskustelijasta pitää/ei pidä ja
miksi. Jokaisella on omat hyvät ja huonot
puolensa. Se kenestä sinä itse pidät selviää
kyllä seuraamalla foorumia. Asiallisen tekstinkin
kyllä itse erotat asiattomasta parhaiten
lukemalla, sillä nimimerkitkin saattavat
vaihdella.

Itse kuuluun palstaa aktiivisesti seuraaviin n. 3-
4krt/vko, mutta en välttämättä joka kerta
kirjoittele.
Kuuluun seniori luokkaan ja asustelen Hämeessä.
Perhettäkin löytyy samoin kuin hörisijöitä sekä
ravureina että ratsuina.

Äänestä

Samaa mieltä olen Solitan kanssa tuosta, kuka ei
pidä kenestäkin, jokainen tehkööt omat
johtopäätökset siitä hiljaa omassa mielessään.

Mutta minä olen Pirkanmaalta, kaksi omaa hevosta,
pari remonttia alla. Ratsujen ja ravureiden
kanssa on tullut temmellettyä.

Äänestä
  • ite taidat olla remontti!!!!! vai? kerroppa mulle
    miten remontit koulutetaan tai villit hevoset!
    hih:on täst palstasta jotain iloo saan nauraa
    teijän tyhmille jutuille!!!

    Äänestä

Olen vanhempi miespuolinen henkilö.

Pidän eläimiin tutustumisesta. Tutustun
mielellään mm. seuraavanlaisiin eläimiin:
hevoset, hanhet, saksanpaimenkoirat, pandat,
siat, pulut, oravat (vaikeita saada kiinni!).

Äänestä

Tämä ei kyllä ole tarpeellista täällä.. tämä ei
nimittäin ole mikään teini-chatti..

Mutta vastataan nyt silti..

Olen parikymppinen nainen ja asun länsirannikolla.
Ravit ovat lähellä sydäntäni. Hevosten kanssa
olen touhunnut koko ikäni. Ratsastanut olen
joskus pienempänä(olen myös kilpaillut).

Äänestä

Miten ihmeessä täällä sivuilla on niin kauhean
agressiivista porukkaa? keskustelun aloittaja
kysyi " ensikertalaisena" nätisti että KENELTÄ
TULEE ASIALLISTA TEKSTIÄ, eli jos apua tarvii,
keneltä kysyä? Olen lukenut teiltä asiallisia ja
kantaaottavia vastauksia monesta keskustelusta,
joten älkää Solita ja Queenly olko noin karvat
pystyssä kokoajan!
Kummallas ne olivatkaan ne remontit alla? Kertokee
miten opetatte pohkeenväistön? En ole joutunut
opettamaan, mutta kiinnostaa.

Ja sitten vastaus:
Olen parikymppinen tyttö Keski - Suomesta,
hevosten kanssa oltu 14 vuotta, ei enää
onnettomuuden takia.

Äänestä
  • Tarkoitukseni ei ollut olla mitenkään hyökkäävä
    ja tarkoitin tekstilläni lähinnä sitä, että turha
    ketään lähteä täällä haukkumaan.
    Turhanpäiväistä riitaa esiintyy muutenkin.

    Äänestä

  • Queenly McKinney kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ollut olla mitenkään hyökkäävä
    ja tarkoitin tekstilläni lähinnä sitä, että turha
    ketään lähteä täällä haukkumaan.
    Turhanpäiväistä riitaa esiintyy muutenkin.

    Muistan vain ajan jolloin täällä oli kamalat
    riidat parin kolmen tyypin kesken. Heidän
    nimimerkkejään en ole enää nähnyt, mutta en
    missään tapauksessa haluaisi sitä parjausta tänne
    takaisin. Ehkä sitten olen liiankin varovainen.
    Itse en halua ketään parjata tai kenenkään
    mielipidettä aliarvoistaa. Siksi pidänkin niin
    sanotuista avoimista kyssistä joita ei ole
    osoitettu suoraan kenellekkään vaan jokainen
    asiasta tietävä voi vastata. Itse sitten voi
    poimia tiedosta jyvät akanoista. Jos haluaa vain
    tietyn ihmisen mielipiteen niin sitten maili
    suoraan hänelle on ehkä oikeampi tapa kuin
    yleinen foorumi. Nämä nyt tietenkin ovat vain
    minun mielipiteitäni, mutta eiköhän me kaikki
    tänne joukkoon mahduta.

    Äänestä

  • Solita kirjoitti:

    Sorry Solita ja Queenly, ei kukaan halua loukata
    en myöskään minä.Jotain hauskaa näiltä sivuilta
    kuitenkin löytyy kun jotkut ihan tosissaan olevat
    12 - vuotiaat riitelevät saako tallilla käyttää
    Lewiksiä vai ei..Ei vaan, ONNEKSI näiltä sivuilta
    en ole löytänyt vielä sellaista, mutta muistan
    kyllä ikivanhat Villivarsat ja Hevoshullut joissa
    tollaisia mielipiteitä kuuli..mäpäs nostan kissan
    pöydälle ( en kylläkään meidän kattia, sillä on
    pöydällekiipeämiskielto)ja kysyn näiltä hieman
    tarkemmin keskusteluihin tutustuneilta että kuka
    on hertsileijaa se Susanna G? Ja mikä on se
    keskustelu? Aika kärkästä on nimittäin ollut se
    kielenkäyttö..

    Äänestä

  • Jessica kirjoitti:

    ärsyttävää tapella hevosista kun niitä varmasti
    riittää kaikille toella olette alas
    vajonneita!!!!!!!!!!1öonnellinen hevosenhoitaja
    mutta vittuuntunut kuuntelemaan tyhmiä juttujanna
    tai siis lukemaan

    Äänestä

  • ärsyyntynyt.. kirjoitti:

    ärsyttävää tapella hevosista kun niitä varmasti
    riittää kaikille toella olette alas
    vajonneita!!!!!!!!!!1öonnellinen hevosenhoitaja
    mutta vittuuntunut kuuntelemaan tyhmiä juttujanna
    tai siis lukemaan

    Kuka tappelee hevosista? Onkohan neiti ymmärtänyt
    väärin tämän kanavan? Se miksi olen täällä, kuten
    moni muukin, on se että kysymysten tulva on
    pienessä päässäni suuri ja haluan kysyä sekä saada
    mielipiteitä. Harmittaa vaan tosiaan sellaiset
    ihmiset jotka tulevat tänne riitelemään...miksei
    muuten tota " Rankaisijaa" ole jo poistettu näiltä
    sivuilta? Tottahan se on että paljon nuoremmatkin
    näitä lukevat..inhottavaa tekstiä joltain
    surulliselta ja hyvin yksinäiseltä ihmiseltä..

    Äänestä

En taida olla näitä ihan vakituisempia
keskustelijoita, mutta käyn ka. 1/vkossa.
Ratsastellu olen jo vuosia ja käyn
Pohjois-Espoossa kouluttamassa ja muutenkin
ratsastusapuna pienellä yksityistallilla.

Diana

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HannaKoo kirjoitti:

Olen uusi keskustelia täällä ja tahtoisin että
VAKIO keskusteliat kertoisivat itsestänsä.

MINÄ.

15v. Hoidan FWB.ruunaa, hevonen on yksityinen
kenttäpolle.
Olen seurustellut 2kk erään Jannen kanssa.
Asun Tampereen lähellä.
Itselläni on koira.

KERTOKAA.

Niin ja mainitkaa keistä keskustelijoista
pidätte / ette pidä ja MIKSI.
Keiltä tulee asiallisinta tekstiä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu