Tuore tieto HS:n verkkosivulta:
LIETO. Lietolaisessa suuressa 20 000 kanan munituskanalassa epäillään tapahtuneen eläinsuojelurikos, sillä kanalasta löytyi viime lauantaina tehdyssä tarkastuksessa poliisin arvion mukaan tuhansia kuolleita kanoja.
Epäillyn rikoksen esitutkinta on vielä kesken eivätkä poliisi tai läänineläinlääkäri osaa sanoa vielä tässä vaiheessa, mitä kanalassa on tapahtunut ja miksi kanat ovat kuolleet.
Kanalassa hengissä olleet kanat olivat paikalla käyneiden mukaan huonokuntoisia, ja elävät kanat söivät kuolleita tovereitaan.
Kasvatuskanala otettiin heti viranomaisten valvontaan. Tähän mennessä tehtyjen kuulustelujen pohjalta on selvinnyt, että kanat ovat olleet huonossa hoidossa jo kuukausien ajan.
Kuolleiden kanojen joukossa oli myös jo aikaisemmin kuolleita kanoja.
Kanalaa hoitaa lietolainen pariskunta. Siihen kuuluu neljä suurta rakennusta, joissa kanat ovat häkeissä.
Mikä on Kepun vastuu sidosryhmiensä touhuista?
Minkkejä ja kettuja pidetään häkeissä, sikoja ja lehmiä pikkupilttuissa, kanat käsitellään yllämainitulla tavalla?
Onko maalaispelleille tullut mieleen se, että eläimet kärsivät?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Demarit yrittävät parhaansa mukaan pitää ihmisiä tehtaissa. Järkyttävää touhua kaupunkilaispelleiltä!
demari omistaa tehdasta.
Ei kyllä omistakaan, mutta tehtaanomistajat haluavat heittää työntekijät pihalle.
Kepuhan on vain MTK:n etäispääte.
MTK:ssa laaditaan Kepun puolueohjelma ja tavoitteet. Kepu vain toteuttaa Esa Härmälän ja muiden terroristien laatimia ohjelmia.
Mitä ero on sitten SAKn ja DEMAREIDEN harjoittamassa terrorismissa !? Se ero ehkä, että Ihalainen ja Lipponen on kuin yhdestä puusta veistettyjä. Kumpikin toteuttaa tahoillaan toistensa ajatukset vaikka silmät kiinni. Saumatonta yhtiestyötä siis niinkuin konseksuksessa pitääkin ja varsinkin terrorismissa.