Moottoripetrolin korvike ???

Petrol

Täällä oli taannoin keskustelua vanhojen petrolimoottoreiden polttoaineista.

Moottoripetrolia ei ole aikoihin saanut suomesta, mutta muistini mukaan osa petrolimoottorin omistajista ilmoitti ajavansa löpö/bensa seoksella.

Vieläkö joku palstan lukijoista muistaa millaisilla seossuhteilla petroolimoottoreilla ilmoitettiin ajettavan?

Vai löytyisiköhän linjoilta vielä motoristi, jolla on omakohtaisia kokemuksia seospolttoaineen käytöstä?

Aiheesta oli juttua joskus myös jonkin venealan lehden palstoilla, jossa ajatus ensialkuun tuomittiin jyrkästi. Myöhemmin siellä kuitenkin todettiin, että seospolttoaineella on ajeltu ilman moottoriongelmia vaikka kuinka paljon.

16

11874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajoin

      kolme kesää löpö-bensaseoksella. Molempia 50% ja ei mitään ongelmia. Ainoastaan sytytystä piti säätää myöhäisemmälle, ettei kone kilkattanut.
      Lämpimänä lähti vielä tuntienkin kuluttua suoraan, ilman bensahuikkaa käyntiinkin. Ryyppyläppä kiinni ja sterttaus.
      Ainoa haitta oli kylmänä startatessa hetkellinen sininen savu järvenpinnalla. Se kesti vain puoli minuuttia.
      Ei edes tulpat nokeentuneet enempää, kuin petrolilla aiemmin. Moottori oli Wickström kolmepyttyinen, dynastartilla!

    • Skipper

      Melkein puhdas arvaus, mutta mitenköhän lentopetrooli eli kerosiini toimii....
      Saakohan sitä edes muualta kun lentokentiltä..?

      • Puistokemisti

        Eikös sitä saanut hiljattain pitkin Pohjois-Suomea "venäläisenä dieselinä"? Tasavallan Sotaväen Ilmavoimien henkilökuntaa kuskattiin sitten käräjille saamaan rapsuja polttoainevarkauksista ja aineen saatavuus heikkeni oleellisesti.

        Käsittääkseni kerosiini ei oikein toimi ottomoottoreissa (ei ole oikein moksiskaan sytytystulpan kipunoinnista) - itsesytytteisissä dieselmoottoreissa kylläkin. Sekä tietysti lentävän kaluston suihku- eli reaktiomoottoreissa. Bensa/kerosiini-seos voisi toimia petrolille optimoiduissa ottomoottoreissa siinä kuin bensa/löpökin.

    • Jussi

      Kuulin hiljattain jutun tyypistä, joka ajaa dieselkoneella käyttäen polttoaineena valopetroolia. Mahtaako olla tottakaan? Miten petrooli syttyy ilman kipinää? Kertokaapa se!

      • tuntematon

        Kuumuudessahan valopetroolikin syttyy ilman kipinää, kuten löpökin. Silti juttu on tarinaa sillä valopetroolihan on kalliimpaa kuin löpö.

      • Puistokemisti

        No mitenkäs se löpö sitten syttyy ilman kipinää? Kai dieselin toimintaperiaate on sinullekin tuttu? Ilman ja polttoaineen seos puristetaan dieselmoottorissa niin pieneen tilaan, että se kuumenee riittävästi syttyäkseen itsestään. Valopetroli käyttäytyy dieselöljyn/polttoöljyn tapaan (kuten käyttäytyisi bensakin; sen käyttämisessä dieselpolttoaineena vain on ongelmansa - tahtoo syttyä liiankin herkästi ja ennen aikojaan).

        Mistähän tyyppi sitten saanee valopetrolia laillista kautta halvemmalla kuin löpöä? Itse ostin juuri Shell-huoltikselta 1 litran pullon valopetrolia myrskylyhtyihin kun en viitsinyt ajaa veneelle saakka hakemaan isommalla astialla lämppäriä ja liettä varten hankittua kamaa. Litrasta kilahti kassakoneeseen 3,90 euroa eli mitä tuo lienee kuusi-seitsenkertainen hinta löpöön nähden... Kympin nassakassa tietenkin hieman halvempaa.

      • Jussi
        Puistokemisti kirjoitti:

        Tarina on nimittäin se, että kaverini osti veneen, jonka dieselkoneen polttoaineena ex-omistaja on käyttänyt petroolia. Aivan ufo juttu, vaikka kyseessä on purkkarin apukone. Omaan dieseliin en petroolia laittaisi.

      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Kuumuudessahan valopetroolikin syttyy ilman kipinää, kuten löpökin. Silti juttu on tarinaa sillä valopetroolihan on kalliimpaa kuin löpö.

        Ainakin varma tapa rikkoa kalusto.

    • Zetka

      Lentopetroli on melkein samaa kuin valopetroli, seostettu vain lisäaineilla (vrt. Jet1A).
      Valopetrolin ja moottoripetrolin ero on siinä että valopetroli ei höyrysty ja moottoripetroli höyrystyy (tarkoitan moottorikäyttöä normaaliolosuhteissa). Tämän vuoksi öljylampuissa ei koskaan saa käyttää moottoripetrolia polttoaineena ja vastaavasti petrolikäyttöisissä moottoreissa on aivan turha käyttää valopetrolia, koska se ei kuumassakaan imusarjassa höyrysty. Dieselkäyttöisissä moottoreissa voidaan valopetrolia käyttää polttoaineena koska se suihkutetaan palotilaan ja se syttyy ilman puristuessa ja kuumetessa männän tullessa yläkuolokohtaan. Ruiskutuspumpun voitelusta tulee huolehtia käytettäessä petrolia lisäämällä voiteluöljyä petrolin joukkoon. Pelkkä bensiini on paras vaihtoehto moottoripetrolin korvikkeeksi petrolikäyttöisissä konessa, sytystulppa vain pitää vaihtaa sopivaksi.

      • Katsastusmies

        Valopetroolin nimellä myytävät tuotteet ovat standardijakeita/tisleitä jalostamolta. Niitä käytetään myös dieselpolttoaineen joukossa joskus mikäli niistä on ylitarjontaa. Niitä myydään etupäässä lentopetroolina, liuottimina ja pienemmissä määrin mineraalitärpätin ja lakkabensiinin nimellä.
        Kiehumispisteintervalli kertoo sen kuinka hyvin tai huonosti tämän tyyppiset tuotteet höyrystyvät.
        NESTEen LIAV 240 (liuotin aromaattivapaa) esimerkiksi ei höyrysty kovin helposti ja aromaattivapaana myydään liuotin nimen ohella myöskin valopetroolina.
        Näiden tuotteiden hinta bulkkina on hieman jotain muuta kuin usean välikäden kautta myytävien kannutettujen "erikoistuotteiden" hinta.
        Edellämainitusta syystä, eli huonon höyrystymisen vuoksi valopetrooliksi kelpaavat jakeet eivät sovellu bensiinin jatkeeksi moottoripetroolia korvaamaan.

      • Puistokemisti
        Katsastusmies kirjoitti:

        Kerrot valopetrolin olevan samaa tavaraa kuin mineraalitärpätti/lakkabensiini. Vaikea uskoa, kun ominaishaju on aivan erilainen! Vai onko mineraalitärpätissä sitten niitä aromaattisia yhdisteitä tuntuvasti enemmän kuin valopetrolissa?

        Osaatkos kertoa senkin, onko valopetrolilla ja grillihiilien sytytysnesteenä myytävällä litkulla eroa? Voinko käyttää sytytysnestettä ongelmitta myrskylyhdyssä jos valopetrolia ei satu olemaan?

        Takavuosina muuten taisi lämppäri- ja liesivalmistaja Wallas suositella painokkaasti Esso Blue -valopetrolia käytettäväksi tuotteittensa polttoaineena; muunmerkkiset mukamas aiheuttivat ongelmia. Luulenpa, että tuo suositus on jo vesittynyt.

        Sen olen toki tiennyt, että mineraalitärpätti ja lakkabensiini ovat yksi ja sama asia (engl. "white spirit") ja peräisin raakaöljyn eikä metsäteollisuuden tislausprosesseista.

      • ---

        --- kirjoitti:

        Kyllä tänä päivänä "puhdistettu" lamppuöljy ja lakkabensiini/mineraalitärpäätti ovat usein sama tuote. teknokemian teollisuus pakkaa muutamaa tislettä eri nimillä ja eri hinnoilla.
        Tarkempaa tietoa löytyy esimerkiksi NESTEen sivuilta. ESSO Blue on aikansa elänyt myytti. Siitä on jo vuosia kun ESSO on tuonut maahan näitä tisleitä. Ovat peräisin NESTEeltä tai Shelliltä. Nykyinen ESSO Blue on väritön.
        Aikoinaan ESSO oli ensimmäinen maahantuoja joka tyypitti lamppuöljyn. Lämmittimissä on tärkeää liekin nokeavuus johon on normi olemassa. Tuotespesifikaatiossa on mainittu pliekin korkeus enenn nokeamista. Mitä suurempi liekki palaa nokeamatta sen parempi.

    • vesku

      Marttilasta Turun liepeiltä löytyy allaoleva firma, josta voi ostaa jonkinlaista tislattua pertoolia. Vähintään pitää ostaa 200l:n tynnyrillinen! Hintaa en muista varmaksi, mutta arvelisin, että 50 snt/litra on melko liki!
      Tässä firman yhteystiedot::
      Arwina Oy
      Härkätie 1416
      21560 OLLILA
      Puh: 02 - 4846776
      Fax: 02 - 4846544
      Y-tunnus: 04885715

    • putput

      Ajan itse sekoituksella 50/50% Bensa/löpö.Kone W-2 vuosimallia -75.Hyvin toimii eikä nokea petroolia kummemmin.Olen ajellut pari kesää ko.sekoituksella,koska petroolin saaminen ehtyi.Viimeiset petroolit olivat Virosta peräisin ja ne täytyi hyvin "setlata"eli valuttaa kanisterista pikkuletkun kanssa toiseen.Pohjalle jäi kaikenlaista epäpuhtautta,eli ruostetta ja vettäkin.Öljyt kannatta vaihtaa useammin kuin suositellaan.

    • jeta1

      paljonko sitä 2t-öljyä pitäs kirassiin laittaa,jotta pumppu ei kilahda? joku %???
      kovasti tekisi mieli koittaa juottaa vanhalle nakulle kirassia näillä hinnoilla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe