Ruokamellakoista pakolaisuuteen

Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen ennennäkemättömän määrän pakolaisia, sanoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio. Ilmastonmuutos koettelee samoja maita, joista lähdetään helposti jo nyt liikkeelle. Ruokamellakat ovat luultavasti vain alkusoittoa, Helsingin Sanomien haastattelema Vuorio sanoo.
Geneven pakolaissopimus ei tunne ilmastopakolaisuutta, eikä Maahanmuuttovirasto ole myöntänyt ilmastonmuutoksen vaikutuksia pakoon lähteneelle turvapaikkaa Suomesta.

Suomi on Vuorion mukaan varautunut turvapaikanhakijoiden suuriin määriin, mutta suunnitelmat eivät ole julkisia. EU:n on hänen mukaansa luotava yhteinen turvapaikkapolitiikka vaikka väkisin, kun ongelmat alkavat kasaantua.

Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtajan Matti Heinosen arvion mukaan ilmastopakolaisia on maailmassa tällä hetkellä noin 150 miljoonaa, mutta tulevina vuosina liikkeelle voisi lähteä jopa 800 miljoonaa ihmistä.

YLE Uutiset
0272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tsygootti kirjoitti:

Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen ennennäkemättömän määrän pakolaisia, sanoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio. Ilmastonmuutos koettelee samoja maita, joista lähdetään helposti jo nyt liikkeelle. Ruokamellakat ovat luultavasti vain alkusoittoa, Helsingin Sanomien haastattelema Vuorio sanoo.
Geneven pakolaissopimus ei tunne ilmastopakolaisuutta, eikä Maahanmuuttovirasto ole myöntänyt ilmastonmuutoksen vaikutuksia pakoon lähteneelle turvapaikkaa Suomesta.

Suomi on Vuorion mukaan varautunut turvapaikanhakijoiden suuriin määriin, mutta suunnitelmat eivät ole julkisia. EU:n on hänen mukaansa luotava yhteinen turvapaikkapolitiikka vaikka väkisin, kun ongelmat alkavat kasaantua.

Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtajan Matti Heinosen arvion mukaan ilmastopakolaisia on maailmassa tällä hetkellä noin 150 miljoonaa, mutta tulevina vuosina liikkeelle voisi lähteä jopa 800 miljoonaa ihmistä.

YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu