Hei,
Kirjoitin ajatuksiani paniikkihäiriöstä, mutta taisin laittaa sen aluksi väärällä palstalle?
Joten siirrän tekstin tähän nyt siltä varalta jos joku haluaapi lukaista ja mieluusti kommentoida.
ELI
Kaverini kertoi psykiatrin sanoneen että paniikkihäiriössä on kysymys perusturvattomuuden tunteesta.
Eli ihmisen perusturvallisuudentunne on jostain tapahtuneesta kokemuksesta horjunut ja tämä on saattanut horjuttaa hänen käsitystään omasta itsestään ja kyvystään hallita tilanteita .
Eli useinmiten paniikkihäiriöinen on erittäin kyvykäs ja pätevä. Tottunut handlaamaan jutun kuin jutun suitsait.
Sitten hänelle tapahtuu asia elämässä jota hän ei pystykkään omin voimin tosta noinvain handlaamaan (esim läheisen äkillinen kuolema, onnettomuus, käsittämätön työpaikkakiusauksen kohteena oleminen, avio- tai muu ihmissuhde ero, räikeä epäoikeudenmukaisuus jossain asiassa johon ei voi vaikuttaa,jne.)
Hän tarvitsisi tukea, luotettavaa apua, MUTTA koska hän on tottunut selviytymään YKSIN kaikista tilanteista ja ITSE olemaan se, jolta haetaan tukea,
NIIN nyt
kun hän ITSE joutuu liian ison ongelman eteen, hän tajuaa ettei tätä voi handlata mitenkään nyt yksinään. Mutta on pakko.
Seuraa syvä turvattomuudentunteen kokeminen.
Tästä hän ei voi puhua kenellekkään koska energia menee tilanteen käsittämiseen ja selvittämiseen. Eikä hänellä yleensä ole ketään kenelle puhua.
Kun tilanne on ohi, niin kokemuksen rajuuden vuoksi siitä jää tunnejälki. Tilanteessa jotka aiemmin eivät ole aiheuttaneet turvattomuuden tunnetta (en hallitse tilannetta-fiilistä) esiintyy sitä yllättäen nyt. Puhutaan paniikki-häiriöstä.
Asian työstäminen millä tahansa tavalla ulos itsestä (kirjoittaminen, puhuminen ja taide,jne...konkreettinen tekeminen) sekä palkitsevat uudet kokemukset elämässä parantaa paniikkihäiriön pysyvämmin kuin rauhoittavat.
Asiasta eli tapahtuneesta kokemuksesta "saa kiinni" kun sitä vaikka kelaa esim muovailuvahalla konkretisoiden patsaaksi. Muovailuvaha tulee halvemmaksi kuin diapamit.
Samoin annetaan lupa ja aika itselle vaikka kerran päivässä ajatella asiaa. Aika rajataan, eli että ajattelen nyt 5 tai 15 min vain ja poelkästään tapahtunutta asiaa MUTTA en yhtään enempää.
Tällä tavoin asia saadaan pikkuhiljaa hallintaan kun sitä ja sen työstämistä varten (ja siitä murehtimista varten) varataan aika.
Tämä johtaa siihen, että ennemmin tai myöhemmin tuo tarve noille viisminuuttisille häipyy.
Oleellista on myös keksiä milloin paniikkihäiriö ilmaantui ensimmäisen kerran ja mitä silloin tapahtui mistä koki turvattomuutta ja sitä ettei hallitse tilannetta.
Jos asian työntää jonnekkin takaraivoon, ilman ettei näe vaivaa ja ala työstään mysteeriä nimeltä "mistä sain paniikkihäiriön" niin se palaa mörköilemään kiusallisesti huutaen "bu-huu" kaupan kassajonoissa, elokuvateattereissa, ravintoloissa, jne,jne,). Kun katsot ongelman ydintä tiukasti kasvoista kasvoihin että mikä siellä laukas sen---mörkö häipyy! Muista suuttua! Paniikkihäiriön taustalla voi olla sekin että on niin tolkuttoman vihainen jostain asiasta jonka on aikoinaan joutunut nielemään tosta vain!!!!
Paniikkihäiriö ei ole mielisairaus.
Paniikkihäiriöstä paranee.
Paniikkihäiriön kokeneita ja paniikkihäiriöstä parantuneita on paljon. Tästä pitää enemmän puhua että näin on.
Tuo oli siis minun, maallikon, päättelyä.
Elikkä taustalla usein saattaapi olla loukkaantumisen tai syvä pahan mielen tunne asiasta, johon aikoinaan ei ole saanut asianmukaista tukea ja lohdutusta.
Asian purkaminen saattaakin aika pitkälti olla siis sitä että lohduttaa nyt itseään siitä että tilanne on ohi ja aika mennä eteenpäin kohti niitä korvaavia kokemuksia. On esimerkiksi voinut kokea syyllisyyttä siitä ettei handlannu tilannetta ja unohtanu siinä hötäkässä että kukaan ei ole täydellinen.
Useasti kun ihminen saa tuntea että kelpaa juuri sellaisena kun on, niin se "mörkökin" häipyy siitä olkapäältä huitsin nevadaan. Koska eihän sillä (paniikkihäiriö-möröllä) ole sitten enää mitään virkaa, vaan se voi mennä säikyttelemään muita!
Lopuksi pyydän että he, jotka ovat saaneet toimivan avun beetasalpaajista tai vastaavasta sekä terapiasta, ei ota tätä tekstiä sillä että olen lääkitystä vastaan. Se apu on hyvä apu joka auttaa.
Kirjoitin ajatuksiani paniikkihäiriöstä, mutta taisin laittaa sen aluksi väärällä palstalle?
Joten siirrän tekstin tähän nyt siltä varalta jos joku haluaapi lukaista ja mieluusti kommentoida.
ELI
Kaverini kertoi psykiatrin sanoneen että paniikkihäiriössä on kysymys perusturvattomuuden tunteesta.
Eli ihmisen perusturvallisuudentunne on jostain tapahtuneesta kokemuksesta horjunut ja tämä on saattanut horjuttaa hänen käsitystään omasta itsestään ja kyvystään hallita tilanteita .
Eli useinmiten paniikkihäiriöinen on erittäin kyvykäs ja pätevä. Tottunut handlaamaan jutun kuin jutun suitsait.
Sitten hänelle tapahtuu asia elämässä jota hän ei pystykkään omin voimin tosta noinvain handlaamaan (esim läheisen äkillinen kuolema, onnettomuus, käsittämätön työpaikkakiusauksen kohteena oleminen, avio- tai muu ihmissuhde ero, räikeä epäoikeudenmukaisuus jossain asiassa johon ei voi vaikuttaa,jne.)
Hän tarvitsisi tukea, luotettavaa apua, MUTTA koska hän on tottunut selviytymään YKSIN kaikista tilanteista ja ITSE olemaan se, jolta haetaan tukea,
NIIN nyt
kun hän ITSE joutuu liian ison ongelman eteen, hän tajuaa ettei tätä voi handlata mitenkään nyt yksinään. Mutta on pakko.
Seuraa syvä turvattomuudentunteen kokeminen.
Tästä hän ei voi puhua kenellekkään koska energia menee tilanteen käsittämiseen ja selvittämiseen. Eikä hänellä yleensä ole ketään kenelle puhua.
Kun tilanne on ohi, niin kokemuksen rajuuden vuoksi siitä jää tunnejälki. Tilanteessa jotka aiemmin eivät ole aiheuttaneet turvattomuuden tunnetta (en hallitse tilannetta-fiilistä) esiintyy sitä yllättäen nyt. Puhutaan paniikki-häiriöstä.
Asian työstäminen millä tahansa tavalla ulos itsestä (kirjoittaminen, puhuminen ja taide,jne...konkreettinen tekeminen) sekä palkitsevat uudet kokemukset elämässä parantaa paniikkihäiriön pysyvämmin kuin rauhoittavat.
Asiasta eli tapahtuneesta kokemuksesta "saa kiinni" kun sitä vaikka kelaa esim muovailuvahalla konkretisoiden patsaaksi. Muovailuvaha tulee halvemmaksi kuin diapamit.
Samoin annetaan lupa ja aika itselle vaikka kerran päivässä ajatella asiaa. Aika rajataan, eli että ajattelen nyt 5 tai 15 min vain ja poelkästään tapahtunutta asiaa MUTTA en yhtään enempää.
Tällä tavoin asia saadaan pikkuhiljaa hallintaan kun sitä ja sen työstämistä varten (ja siitä murehtimista varten) varataan aika.
Tämä johtaa siihen, että ennemmin tai myöhemmin tuo tarve noille viisminuuttisille häipyy.
Oleellista on myös keksiä milloin paniikkihäiriö ilmaantui ensimmäisen kerran ja mitä silloin tapahtui mistä koki turvattomuutta ja sitä ettei hallitse tilannetta.
Jos asian työntää jonnekkin takaraivoon, ilman ettei näe vaivaa ja ala työstään mysteeriä nimeltä "mistä sain paniikkihäiriön" niin se palaa mörköilemään kiusallisesti huutaen "bu-huu" kaupan kassajonoissa, elokuvateattereissa, ravintoloissa, jne,jne,). Kun katsot ongelman ydintä tiukasti kasvoista kasvoihin että mikä siellä laukas sen---mörkö häipyy! Muista suuttua! Paniikkihäiriön taustalla voi olla sekin että on niin tolkuttoman vihainen jostain asiasta jonka on aikoinaan joutunut nielemään tosta vain!!!!
Paniikkihäiriö ei ole mielisairaus.
Paniikkihäiriöstä paranee.
Paniikkihäiriön kokeneita ja paniikkihäiriöstä parantuneita on paljon. Tästä pitää enemmän puhua että näin on.
Tuo oli siis minun, maallikon, päättelyä.
Elikkä taustalla usein saattaapi olla loukkaantumisen tai syvä pahan mielen tunne asiasta, johon aikoinaan ei ole saanut asianmukaista tukea ja lohdutusta.
Asian purkaminen saattaakin aika pitkälti olla siis sitä että lohduttaa nyt itseään siitä että tilanne on ohi ja aika mennä eteenpäin kohti niitä korvaavia kokemuksia. On esimerkiksi voinut kokea syyllisyyttä siitä ettei handlannu tilannetta ja unohtanu siinä hötäkässä että kukaan ei ole täydellinen.
Useasti kun ihminen saa tuntea että kelpaa juuri sellaisena kun on, niin se "mörkökin" häipyy siitä olkapäältä huitsin nevadaan. Koska eihän sillä (paniikkihäiriö-möröllä) ole sitten enää mitään virkaa, vaan se voi mennä säikyttelemään muita!
Lopuksi pyydän että he, jotka ovat saaneet toimivan avun beetasalpaajista tai vastaavasta sekä terapiasta, ei ota tätä tekstiä sillä että olen lääkitystä vastaan. Se apu on hyvä apu joka auttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aistien ylirasitus. Jos päästelee täysillä ja stressikäyrä nousee, niin aistit väsyy.
No jos se paniikkih johtuu noista luettelemisista niin tulipa taasen uutta hyödyllistä tietoa. Mua auttaa vaan se salpaaja sydämen rytmäreihin ja pamit joka ilta on pakko ottaa kun illalla rupee huimaamaan ja ahdistamaan. En kai pääse ikinä eroon ja lopun ikäni syön, nyt vain pelkään että lekuri lopettaa lääkkeen kirjoittamisen, määrää kenties jotain seroquelia vieroitukseeen joka on kyl karmee lääke.
Hei,
Itsellä auttoi tuohon vaivaan se, kun kelasin mitä oli tapahtunut niihin aikoihin, kun tuollaista ilmeni.
Muutto vieraalle opiskelupaikkakunnalle kauas tutuista ihmisistä ja kasvoista, sukulaisen kuolema, opiskelupaineet, kaikki vaatimukset (kävin samalla myös töissä), yksinäisyys ja silloin ilmeni vahvana panikointia. Ulospäin se ei kuulemma näkynyt.
Kun elämäntilanne helpottui ja rauhoittui (työstin kirjoittamalla ja piirtämällä sekä kävelylenkeillä mysteeriä mistä kaikki alkoi, sekä en antanut periksi vaan menin joka tilaisuuteen vaikka pakottamalla itseni)
niin tunne laimeni pikkuhiljaa ja lopuksi häipyi sinne mistä tulikin.
Kuulin myös tällaisen paniikkihäiriökokemuksen, että eräs tyttö oli ollut syvästi onneton ja ilmeisesti kiusattu ja alkoi paniikkihäiriöilemään. No, hän muutti paikkakuntaa pikkukaupungista Hesaan ja viihtyi heti niin mainiosti isossa kaupungissa että hänen paniikkihäiriö katosi sen tien.
Eli oliko ympäristö aiheuttanut ahdistusta? Kokiko hän saavansa olla "oma itsensä" vihdoinkin uudessa paikassa? Aika mielenkiintoista kuitenkin, vai mitä?
Oletko itse muuten kyennyt selvittämään tuota mysteeriä koska sinun paniikkihäiriösi itse asiassa alkoi?
Hyvää kesää ja terveisiä!
Varmaan erilaiset ristiriidat elämässä, erokokemukset, riittämättömyys vaikuttavat paniikkihäiriön syntyyn.Myös yksinäisyys ja hyljätyksi kokemisen tunne. Sitten autonominen hermosto alkaa käydä ylikierroksilla.