Jos Finnairin lentoliikenteessä putoaisi vuosittain noin 10 konetta kesken reissun alas ja niissä kuolisi 3000 ihmistä, se olisi ihan mahdottoman haloon paikka ja lentäminen Suomessa loppuisi siihen paikkaan. Jos kuitenkin ajatellaan, että se jostain kumman syystä jatkuisi ja kasvaisi vielä viidenneksen, koneita putoaisi pari kolme lisää alas ja niissä kuolisi 500 - 1000 ihmistä vuosittain lisää. Mitkä mahtaisivat olla tällaisen vaikutukset. Arvelisin, että jo yhdenkin koneen putoaminen 50 vuoden aikana nostattaa hirmuisen metelin ja lentoliikenneturvallisuutta koskevan yhteiskunnallisen keskustelun. Koneita pannaan lentokieltoon, ihmisten lentopelot ja lentäminen vähenevät ja poliitikot vaativat kilvan erilaisten turvatoimien lisäämistä.
Edellinen ei ole todellisuutta. Se korkeintaan kauhukuva, joka voisi toteutua jossain sotatilanteessa tai vastaavassa. Mutta tämä on totta: Suomessa kuolee ennenaikaisesti vuosittain noin 3000 ihmistä alkoholinkäytön vuoksi. Nyt kun veroja alennetaan ja tuontirajoitukset poistuvat, kulutuksen ja kuolemen ennustetaan lisääntyvän viidenneksen. Pari koneellista ihmisiä kuolee siis vuosittain lisää. Lukuna on esitetty arvio 500 - 1000 väliltä. Tämä odotettu lisäys on suurempi kuin tieliikenteessä vuosittain kuolevien määrä. Tahallisissa henkirikoksissa kuolee sama määrä ihmisiä 20 vuodessa kuin alkoholin vuoksi vuodessa. Tästä huolimatta meillä tuntuu päällimmäisenä olevan huoli panimoalan työpaikkojen säilymisestä. Puhutaan kyllä haittavaikutuksista, mutta vain alan tutkijat ja lääkärit uskaltavat kertoa raaan totuuden julkisesti. Poliitikot puhuvat mieluummin haittavaikutuksista tai kansanterveydellisistä haitoista. Kuolemasta he eivät mielellään puhu mitään tässä yhteydessä. Äänestäjät kun haluavat lisää halpaa viinaa, sillä eihän ongelmat koskaan minua koske.
Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen on tahdoton otus, jonka suuhun joku toinen kaataa viinaa. Tietysti ihmisellä itsellään on myös vastuu itsestään. Mutta tilastollinen tosiasia on, että saatavuuden lisääntyessä ja hinnan laskiessa kulutus nousee. Ja kun kulutus nousee, kuolemat ja muut haitat lisääntyvät. Entistä useampi jää alkoholikoukkuun. Alkoholi on tupakan ja huumeiden tavoin salakavala tuote. Ryyppäämisen arkipäiväistyessa huomaat jossain vaiheessa olevasikin suurkuluttaja, jolla on pakonomainen tarve saada päivän alkoholiannoksensa. Tässä jos missä olisi yhteisvastuun paikka. Huoli lähimmäisestä niin, että on itse valmis maksamaan vähän enemmän viinoistaan, jotta ongelmat voitaisiin yhteiskunnalisella tasolla minimoida. Tällainen ajatuksekulku on kuitenkin kansalaisille kovin vierasta ja entistä vieraammaksi se muuttuu viinanhimon kasvaessa.
Talouden suhteen tilanne kupsahtaa päälaelleen. Aiemmin alkoholista saadut verotulot olivat niin suuret, että haitoista suuri oli periaatteessa mahdollista eliminoida tätä kautta. Nyt alkoholiverot tippuvat huomattavan alas ja kulutus lisääntyy, minkä vuoksi alkoholihaittojen ehkäisyyn ei ole samassa mitassa rahaa kuin ennen. Tämä todennäköisesti aiheuttaa vielä lisää alkoholikuolemia ja -sairuksia ym. haittaseurauksia.
Jotkut uskovat valistukseen ja siihen, ettei ihmisiä saa turhan päiten holhota. Nyt tulee sitten testin paikka. Jos usko valistuksen voimaan ja yksilön omaan harkintakykyyn on totta, alkoholikuolemat eivät lisäänny meillä vastoin ennustetta laisinkaan. Ihmiset kykenevät siis itse rajoittamaan kulutustaan. Tässä olisi hyvä veikkauksen paikka. Olisin valmis aika pienelläkin kertoimella lyömään vetoa sen puolesta, että ihmisten harkintakyky pettää.
Mikä hätkähdyttää?
3
124
Vastaukset
- Yamma
Jokainen tajuaa kuinka haitallista alkoholi on kansanterveyden kannalta. Alkoholiveron alennuksessa ei ole kuitenkaan kysymys kansan nuoleskelusta tai paineen alla toimimisesta.
Totuus on, että vajaan vuoden kuluttua Virosta saa tuoda viinaa käsittämättömiä määriä. Tälle asialle ei Suomen hallitus voi mitään. Näin hommat EU:ssa toimivat. Tämä rajojen avautuminen taas johtaa väistämättä alkoholikäytön kasvuun. Kysymys onkin siis siitä kuka viinaa myy ja kuka saa tulot. Alkoholiveron alennuksella pyritään siihen, että alkoholi ostettaisiin yhä suomesta ja sillä vältetään ainakin osaltaan niitä metanoli tms. kuolemia, joita virosta ostettu viina on aiheuttanut.
Toinen syy ovat verotulot. Valtion alkoholiverotulot laskevat joka tapauksessa nyt rajusti. Mahdollisimman suuri osa alkoholin hankinnasta pyritään säilyttämään kuitenkin yhä suomessa. Jokainen viinapullo joka Alkosta ostetaan kilauttaa yhä kuitenkin rahaa valtion kassaan. Näillä rahoilla voidaan sitten rahoitta sitä terveydenhuoltoa, joka alkoholin väärinkäytön takia joudutaan tarjoamaan. Ilman veronalennusta Viro keräisi tuotot ja Suomi maksaa seuraukset. Ei kuulosta kannattavalta.
Hieman asian vierestä voisin tosin puuttua myös tuohon terveydenhuoltoon. Alkoholistien terveysongelmat aiheuttavat melkoisia kuluja yhteiskunnalle. Monet alkoholistit kuluttavat myös sairaaloiden henkilökunnan aikaa aiheuttamalla mekkalaa sairaaloissa. Tästä syystä heitä joudutaan sulkemaan talteen ja valvomaan joka luonnollisesti vie aikaa muilta asiakkailta.
Ehdottaisinkin, että alkoholismin kaltaisessa itseaiheutetussa terveyshaitassa otettaisiin käyttöön porrastus. Jos juo maksansa tai sydämmensä paskaksi ei yhteiskunta automaattisesti maksa viuluja. Ensimmäinen operaatio ilmainen toinen 50%, seuraava 25% jne.. jos ei voi maksaa, niin ei voi auttaa. Samoin alkoholimyrkytyksestä kärsivät voitaisiin kärrätä vain selviämään putkaan tms. paikkaan, jossa valvonta on valmiiksi järjestettyä. Kylmää kyytiä, mutta tuossa tapauksessa saataisiin säästöjä kompensoimaan alkoholiverotuksen aiheuttamaa vajetta.
Nythän vajetta korvataan järjettömästi verottamalla taas autoilua. Helvetin hienoa saada veronalennuksia toisaalla ja korotuksia toisaalla. Käteen jäänee taas -0 kun alkoholinkulutuksenikin kohdistuu lähinnä viineihin, joiden hinnat eivät sanottavasti muutu.- Mielipidepankki
Kyllä nämä realiteetit ovat hanskassa. Alkoholin haitat eivät varmasti ole kaiken kansan tiedossa. Alkoholikuolemien vuosittainen määrä arvattaisiin todennäköisesti keskimäärin kymmenesosaan niiden todellisesta määrästä, jos tätä kansalaisilta kysyttäisiin.
Tottakai nyt olla pakkoraossa ja on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja. Veronalennus on minunkin mielestäni näistä huonoista se parempi. Kyse onkin siitä, että tässä asiassa on tehty suuren luokan moka jo liittymissopimusvaiheessa. Ahon hallitus ei älynnyt nostaa näin tärkeää asiaa keskeisempään rooliin. Kansanäänestysvaiheessa alkoholikysymystä ei juuri lainkaan käsitelty ja asia kuitattiin vain tällä siirtymajalla kertomatta tarkemmin mitä sen jälkeen seuraa. EU:n puoltajat ovat silloin sivuuttaneet joko tietämättään tai tieten suomalaisten kannalta yhden erittäin merkittävän tekijän eli alkoholin kansanterveysvaikutusten muutoksen EU-sopimuksen seurauksena. Poliittiisia vastuunkantajia ei tässä asiassa ole noussut esille. Päävastuu on tietysti Esko Ahon johtamalla hallituksella. Tuon hallituksen sosiaali- ja terveysministeri on ollut ihan hukassa, kuka hän sitten mahtoi silloin ollakin.
Eikö kyse jo ala olla kansallisesta hätätilasta. Sallimmeko noin vain mahdollisesti tuhat uutta ennenaikaista kuolemantapausta vuodessa noin vain pakkotilaan vedoten?
Loppuehdotuksesi ovat lääkärietiikan vastaisia ja siten täysin epärealistisia. Alkoholisteja tulee lisää. Alkoholismin haitat ovat kerrannaisia. Alkoholisti on vaaraksi ennen kaikkea itselleen, mutta hän aiheuttaa myös muille vahinkoja kuten perheväkivaltaa, liikenneonnettomuuksia, muita rikoksia, avioeroja, pelkoja, häiriötä jne. Alkoholismin takia kasvavat veromenot maksamme me veronmaksajat sitten jossain toisessa muodossa kuten ehkä juuri autoveroina, jäteveroina, tuloveroina yms. Eli yhteiskunnalliset haitat ovat mittaluokaltaan mahtavat.
Ettei joku käsiitäisi väärin, niin en edusta mitään absoluuttista raittiusihannetta enkä ole raittiusintoilija joka sylkisi lasiin. Tässä kysymyksessä pitäisi vaan löytyä solidaarisuutta, kaverista pidetään huolta henkeä, joka koituisi kaikkien meidän yhteiseksi hyväksi. Silloin pitäisi löytää keinot alkoholikulutuksen laskuun.
- Yamma
Jokainen tajuaa kuinka haitallista alkoholi on kansanterveyden kannalta. Alkoholiveron alennuksessa ei ole kuitenkaan kysymys kansan nuoleskelusta tai paineen alla toimimisesta.
Totuus on, että vajaan vuoden kuluttua Virosta saa tuoda viinaa käsittämättömiä määriä. Tälle asialle ei Suomen hallitus voi mitään. Näin hommat EU:ssa toimivat. Tämä rajojen avautuminen taas johtaa väistämättä alkoholikäytön kasvuun. Kysymys onkin siis siitä kuka viinaa myy ja kuka saa tulot. Alkoholiveron alennuksella pyritään siihen, että alkoholi ostettaisiin yhä suomesta ja sillä vältetään ainakin osaltaan niitä metanoli tms. kuolemia, joita virosta ostettu viina on aiheuttanut.
Toinen syy ovat verotulot. Valtion alkoholiverotulot laskevat joka tapauksessa nyt rajusti. Mahdollisimman suuri osa alkoholin hankinnasta pyritään säilyttämään kuitenkin yhä suomessa. Jokainen viinapullo joka Alkosta ostetaan kilauttaa yhä kuitenkin rahaa valtion kassaan. Näillä rahoilla voidaan sitten rahoitta sitä terveydenhuoltoa, joka alkoholin väärinkäytön takia joudutaan tarjoamaan. Ilman veronalennusta Viro keräisi tuotot ja Suomi maksaa seuraukset. Ei kuulosta kannattavalta.
Hieman asian vierestä voisin tosin puuttua myös tuohon terveydenhuoltoon. Alkoholistien terveysongelmat aiheuttavat melkoisia kuluja yhteiskunnalle. Monet alkoholistit kuluttavat myös sairaaloiden henkilökunnan aikaa aiheuttamalla mekkalaa sairaaloissa. Tästä syystä heitä joudutaan sulkemaan talteen ja valvomaan joka luonnollisesti vie aikaa muilta asiakkailta.
Ehdottaisinkin, että alkoholismin kaltaisessa itseaiheutetussa terveyshaitassa otettaisiin käyttöön porrastus. Jos juo maksansa tai sydämmensä paskaksi ei yhteiskunta automaattisesti maksa viuluja. Ensimmäinen operaatio ilmainen toinen 50%, seuraava 25% jne.. jos ei voi maksaa, niin ei voi auttaa. Samoin alkoholimyrkytyksestä kärsivät voitaisiin kärrätä vain selviämään putkaan tms. paikkaan, jossa valvonta on valmiiksi järjestettyä. Kylmää kyytiä, mutta tuossa tapauksessa saataisiin säästöjä kompensoimaan alkoholiverotuksen aiheuttamaa vajetta.
Nythän vajetta korvataan järjettömästi verottamalla taas autoilua. Helvetin hienoa saada veronalennuksia toisaalla ja korotuksia toisaalla. Käteen jäänee taas -0 kun alkoholinkulutuksenikin kohdistuu lähinnä viineihin, joiden hinnat eivät sanottavasti muutu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766