Kertokaa päivistänne, yksinäiset! Ja elämäntavastanne..
Kertokaa päivistänne
Miten ne kuluu?
152279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Maanantaista perjantaihin ahkerasti töissä, siellä olen työkaverien kanssa tekemisissä. Mutta työpaikan juhliin tai muihin rientoihin en osallistu kun ne eivät ole minua varten (alkoholia, josta en välitä, tanssimista jota en täysin rytmitajuttoman osaa tai joukkuepelejä joita inhoan).
Illalla kotiin tultua saatan katsoa TV:tä, lukea lehtiä tai kirjaa tai surffailla netissä. Viikonloput yleensä yksin, pari kertaa vuodessa käyn jollain serkulla kylässä päiväseltään (kun sovitaan millon tavataan niin katselen muka kalenterista että millon ehtii vaikka tyhjiähän ne viikonloput on). Koulu- ja opiskeluaikasiin kavereihin ei ole enää yhteyksiä. Lomalla sitten vaan olen kotona tai käyn jossain ulkomailla, kaupungeissa shoppailemassa ja museoita kiertelemässä. Muutaman kerran olen käynyt etelän rantakohteessakin mutta yritän etsiskellä jonkun rauhallisen kohteen ja iltaruokailua vältän koska yksin olevaa naista ei joka paikassa palvella hyvin.
Että tämmöstä. Oikastaan elämäntavaksi on tullut naamioida se yksinäisyys "ylellisyydeksi" tehdä mitä itse huvittaa. Mutta jos löytys samanhenkinen kaveri viikonlopuiksi ja matkaseuraksi niin voi jee.
noh, itse kun kärsin sosiaalisesta fobiasta niin päivät on pelkoa ja ahdistusta täynnä, arkena töissä, viikonloput yleensä kotona, harrastukset tv, netti, metästys, kalastus ja luonnossa liikkuminen yleensä, eli ei mitään sosiaalisia juttuja. jokainen päivä on vaikea vaikka tekeekin samoja asioita, muut pitävät minua varmaan aika tyhmänä ja oikeassa ovatkin kun olen alisuoriutuja ja hidas oppimaan, opittu asia unohtuu helposti. ei kavereita ollenkaan, hiljainen ja vetäytyvä kun olen, jos joutuu sosiaaliseen tilanteeseen jossa mukana useita ihmisiä, niin saattaa tulla vittumaisia oireita ,sydän hakkaa, kylmä hiki, suu kuivuu, pelko epäonnistumisesta. alkoholia käytän melkein joka ilta pahan olon lievittämiseen.
Mitä teet työksesi? Eikö sinun tarvitse tavata yhtään ihmistä työssäsi? Olisipa unelma löytää työ, missä ei tarvitse nähdä tai kuulla kenestäkään ihmisestä. Työkkärissä ovat todella huonoja auttamaan. En kyllä valita työttömyydestä, mutta muille ihmisillehän se ei kelpaa. Eikä niiden mielestä saa kuollakaan...muut ihmiset saavat onnellisuutensa siitä, kun toiset ihmiset kärsivät.
En tunne itseäni yksinäiseksi, vaikka olisin yksin. Tällä hetkellä jo vuosia kestänyt seurustelusuhde vain jatkuu ja jatkuu...mikä on tehnyt minut nuutuneeksi. Minusta vain ei ole siihen, että pitäisi olla jonkun ihmisen kanssa tekemisissä. Samanlaisia päiviä mullakin on kuten teillä paitsi en käy töissä ja pakosta joudun kerran viikossa käymään ulkona. Nukun, syön, siemailen alkoholia, katson TV:tä, pelaan, surffailen tylsässä ja ahdistavassa nettimaailmassa. Netti ja TV ovat sosiaalisia ja siksi ahdistavat.
metalli firmassa töissä, mutta ei ne muut miun yksinäisyyteen liity, vaan tuo fobia, se vaan on joillakin ja rajottaa elämää huomattavasti, kaikenlainen jutteleminen ja jutun keksiminen tuntuu liian vaikealta, vaikea saada luottamusta toiseen ihmiseen, ei halua joutua keskipisteeksi.
viiden kuuden aikoihin ylös, kiva käydä aamun viileydessä lenkillä kun kaduillakaan ei ole muita.
Aamukahvit, jotain vihreää ja kunnollista leipää, olen huomannut että paskan mättäminen tuottaa vain paskan olon, sitäpaitsi pieni ruuanlaitto silloin tällöin vie aikaa ja antaa tekemistä.
Nyt en ole töissä, pidän kesälomani aina toukokuun alussa koska nämä pari viikkoa ovat eittämättä parasta aikaa koko vuodessa.
Luen kirjaa parvekkeella, road-trippailen autolla, otan valokuvia siellä täällä, aktiviteetit ovat kaikki sellaisia ettei niihin muita tarvi, ne ovat muodostuneet sellaisiksi koska ei ole ikinä ollut ketään kenen kanssa tehdä.
Pakollisen hyväksynnän hankin Flickristä ja Bloggerista kirjoittamalla keskittymällä muutamaan aihealueeseen ja toteamalla olevani olemassa aina kun joku on jättänyt kommentin tai inviten.
Vapaa-ajallani oleilen huoneessani, katson elokuvia DVD:ltä ja telkkarista (n. 1-3 päivässä). Välillä olen tietokoneella lukemassa vakiosaittejani, enimmäkseen Wikipediaa, IMDb:tä ja YouTubea (koneella olen aina monta tuntia päivässä). Osallistun nettikeskusteluihin harvakseltaan, muut eivät yleensä huomaa minua. Koneella ollessa myös kuuntelen musiikkia. Ulkona käyn vain kirjastossa hakemassa leffoja ja levyjä, joskus voin käydä leffateatterissakin jos pääsen päivänäytökseen, jossa on vain vähän muita ihmisiä (väkijoukot hermostuttavat minua). Usein myös nukun iltapäivällä pari tuntia, jos olen herännyt aamulla aikaisin.
Tämä on melko tarkka kuvaus tavallisesta päivästäni viimeisten vuosien ajalta. Aiemmin yksinäisyys ahdisti, mutta sittemmin siihen on tottunut (ainahan voi kuvitella olevansa suosittu ja esitelmöidä elokuvista itselleen).
Otetaan vaikka päivä jolloin olen aamuvuorossa töissä...
Herään siis aamulla ja menen töihin n. 6.30 tai 7.00. Teen se 8 tunnin työpäivän parhaani mukaan, viime aikoina jaksaminen on ollut vähän hukassa... Tulen kotiin, keitän kahvit ja istun hetken koneella. Jos on hyvä ilma saatan EHKÄ innostua lähteään pyöräilylenkille (se helpottaa oloa hetkeksi). Lenkin jälkeen suihku, iltapalaa ja sitten joko telkkaria, tietsikkaa tai kömmin hyvissä ajoin peiton alle lukemaan ja kirjottamaan päiväkirjaa, ihan fiiliksen mukaan.
Välillä on hyvä päivä, välillä taas tuntuu että seinät kaatuu päälle..
Minullakin on sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja siksi pitää aina oikein tsempata että jaksaa mennä edes kauppaan. Kaikista vittumaisin paikka on pankki jossa kaikki tuijottavat kun menet sisään. Jouduin työttömäksi kuukausi sitten joten päivisin ei ole enää järkevää tekemistä. Illalla käyn lenkkeilemässä ja kaupassa sitten silloin juuri ennen yhdeksää. Viikonloppuisin en myöskään tee muuta kuin katson illalla telkkaria, käyn ehkä kaupungilla ja ulkoilemassa. Samaa olen tehnyt monet vuodet. Ei olekaan kuin miljoona kertaa nähty tämä kaupunki.
Kävelin tänään jokirannassa ja alkoi suorastaan etomaan. Ihmiset istuvat auringossa ja seurustelevat. Olen alkanut jo toivomaan omaa kuolemaani.
Mulle tulee kans aika usein paska fiilis kun näen tuolla "ulkomaailmassa" ihmisiä halaamassa ja pareja käsi kädessä kävelyllä sun muuta. Mietin vaan että miksi minulla ei voi olla mitään tuollaista?
Ei se onni tule ulkoisista ärsykkeistä. Vaan sisimmästään. Parisuhteessa sitä vasta on työtä. Sinkut ovat onnenpekkoja.
Kerrankin erinomainen viesti sinulta. :)
Minkälainen suhde sinulla on poikaystävääsi? Eikö ystäväsi koskaan halaa sinua, vaikka ovat huolissaankin sinusta?
Ainahan se menee juuri toisinpäin mitä haluaa. :) Minä en niin haleista välitä, mutta mieheni on halimassa kymmeniä kertoja päivässä. Eikö sitä voisi muutama riittää päivässä? ;) Pusunkin voisin ottaa korkeintaan joka toinen päivä vastaan.
Monestihan sitä näkee muka niin onnellisia pareja, mutta todellisuus on muuta. Pettämistä, teeskentelyä, väkivaltaa jne.. Sellaistako toivot?
Juuri kuukausi takaperin selvitettiin tämä suhde poikaystäväni kanssa, lyhyesti sanottuna ollaan ihan eri "tasoilla", minä umpirakastunut ja hän taas ei, pitää minua enemmänkin umpitärkeänä ystävänä, ei muuta. Päätettiin silti kuitenkin jatkaa "seurustelua".
Nähdään tuurilla ehkä pari kolme kertaa kuussa mutta silloin meillä on yleensä oikein mukavaa yhdessä.
Ystävät eivät liiemmin tule halaamaan, saatika että kukaan liiemmin soittaisi tai laittaisi viestiä jos olisi huolissaan... Juuri poikaystäväni on pari kertaa sanonut että "porukat on susta ihan kamalan huolissaan" mutta ei se ole kovin näkynyt... Kukaan ei ainakaan ole esim. juuri soittanut perään tai laittanut viestiä tai muuta... Ainoa joka tätä välillä tekee on juuri tuo miehekkeeni...
Sinkkuudessa on sellainen hankalampi puoli, että yöllä ei saa millään unta ja aamulla on todella väsynyt kun pitäisi lähteä töihin. Yksin herätessä ei meinaa millään päästä ylös ja joka aame myöhästyy muutaman tunnin töistä.
Minä ainakin saan nukuttua ainoastaan toisen sylissä, jolloin nukahtaa nopeasti ja aamulla herää virkeänä. Yksin ollessa uni ei tule millään ja lääkkeistäkään ei ole juurikaan apua. Seurustelijat ovat onnellisessa asemassa, kun voivat joka yö nukkua sylikkäin eikä tule nukahtamisvaikeuksia.
"Sinkkuudessa on sellainen hankalampi puoli, että yöllä ei saa millään unta ja aamulla on todella väsynyt kun pitäisi lähteä töihin. Yksin herätessä ei meinaa millään päästä ylös ja joka aame myöhästyy muutaman tunnin töistä."
Tavallaan totta. Itse olen aika pelokas ennen nukkumaanmenoa, se on jotenkin inhottava velvollisuus, ja niinpä itsetuhoiset ajatukset ottavat usein ylivallan. Mutta ihminen joutuu olemaan yksin enemmän tai vähemmän elämänsä aikana, joten ei siinä auta kuin että me sopeudumme vaan tilanteeseen.
"Minä ainakin saan nukuttua ainoastaan toisen sylissä, jolloin nukahtaa nopeasti ja aamulla herää virkeänä. Yksin ollessa uni ei tule millään ja lääkkeistäkään ei ole juurikaan apua. Seurustelijat ovat onnellisessa asemassa, kun voivat joka yö nukkua sylikkäin eikä tule nukahtamisvaikeuksia."
No itse olen "paraskin puhuja", kun menen kahden kolmen aikaan aamulla nukkumaan ja nukun iltapäivään saakka, joten en väitä vastaan. Vaikka itsekurilla ja tahdonvoimalla siitäkin pitäisi selviytyä.
Kaikki on suunnitelmista kiinni. Jos suunnittelee päivänsä tai elämänsä lukujärjestyksen omaisesti, niin tulee parempiin lopputuloksiin kuin että: "emmä sittenkään jaksa", palloiluun comftarin ja sankaruuden paikkeilla. Tietysti tällainen suunnittelu voi tuntua kahlitsevalta, mutta ennen muuta huomaa että minulla on elämä ja että olen vapaa kaikesta huolimatta.