Inflaatio syö kaikki hyvät eläkevakuutussäästöt ja lisäsäästäminen ei kannata. Pitäisikö ottaa ero? Vaatiiko vakuutusyhtiö lopullisen kakkosvaiheen päätöksen ja nimikirjanotteen?
Onko joku eronnut eläkevakuutuksien rahojen takia?
Oliko vaikeaa?
81438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi olla, että vaaditaan käräjäoikeuden päätös avioerosta, mutta ehkä kannattaisi kysyä asiaa jo harkinta-ajan alettua.
Silloinhan on mahdollista tehdä ositussopimuskin, jossa voi olla mainittuna tuo eläkevakuutussäästö.
Itse olen eronnut jo, ja lisäksi työtön. Nyt aion todellakin nostaa säästöni. Tarvittavat dokumentit saan työvoimaviranomaisilta ja/tai kelasta. Lisäksi tarvitaan sivutuloverokortti, jonka mukaan takaisinnostosumma verotetaan. Vero lohkaisee siis liki kolmanneksen säästöstä.
"Silloinhan on mahdollista tehdä ositussopimuskin, jossa voi olla mainittuna tuo eläkevakuutussäästö."
Eläkevakuutusssäästö kannattaa ehdottomasti pimittää osituksessa.
Eläkesäästövakuutus on avioliiton aikana karttunutta omaisuutta, joka KUULUU osituksen piiriin.
Eihän karttunutta säästöä ole pakko jakaa puolisoiden kesken, en minäkään antanut exälleni siitä senttiäkään. Ositussopimuksessa voidaan sopia että vakuutuksen omistaja saa pitää säästönsä.
En ymmärrä mihin tähtäät neuvollasi.
voi sitä näinkin asiaa hoitaa.
Ero tuli ja nostin eläkevakuutukseni. Vakuutusyhtiö halusi virkatodistuksen tai 2-vaiheen päätöksen eli lopullisen tuomiopaperin. Pitää hakea kolmen kuukauden sisällä tuomiosta.
Mikä vakuutusyhtiö?
Pitikö vakuutussäästö nostaa kolmen kuukauden sisällä avioerotuomion astuttua voimaan? Mihin tällainen aikaraja perustuu?
Meikäläisellä oli alunperin Pohjolassa aloitettu järjestöjen eläkevakuutus. Firmat yhdistyivät/muuttivat nimeään ja viime vaiheessa vakuutus päätyi OP-henkivakuutus Oy:öön, josta sen lopetin.
"Yksityishenkilön vakuutuksessa irtisanomisperusteena on tuo avioero. Perustetta voi käyttää kolmen kuukauden ajan avioeropäätöksen saamisesta. Siitä, että vakuutuksen lakkauttaa "kesken" vakuutusajan, ei mitään sanktiota/ liikekulua peritä. Toki vakuutuksen vuosittainen liikekulu vähennetään vakuutuksen päättymishetkellä, koska sitä ei voi siinä tapuksessa vähentää vakuutuksen vuosipäivänä.
Verotus taas menee kahteen osaan, koska verolaki muuttui pari vuotta sitten. Se osuus vakuutussäästöstä, mikä on kerrytetty vanhan verolain aikaan (eli v. 2005 loppuun mennessä) on ansiotuloverolain alaista suoritusta Teille ja uuden lain voimaantulon jälkeen eli v. 2006 alkaen pääomaverolain alaista suoritusta. Tällä hetkellä pääomaveroprosentti on 28%."
Näin minulle vastattiin ko. yhtiöstä ja näin myös tapahtui. Ja sorry kun vastasin vasta nyt :-)
Aikaraja perustuu vakuutuksenantajan ja ottajan väliseen sopimukseen.