Miten TAISTELLA KÖYHYYTTÄ

On päivän selvää että Suomi käyttää nyt köyhiä hyväkseen.

Jo esimerkiksi perintätoimistojen riistobisnestä suojelee ulosottoviranomaiset ja varsinkin se taantunut laki perinnästä.

Ehkäpä niitä vaurastuvien pankkien ja perintätoimistojen osakkeita omistavat siten myös poliitikot.

Mutta riittääkö sitten että näistä vääryyksistä pelkästään keskustellaan tällä palstalla?

On hyvä että asioista keskustellaan mutta mitä pitäisi tehdä että omahyväiset ja eriarvoisuudesta hyötyvät ymmärtäisivät ihmisten syrjäyttämisestä ja eriarvoisesta kohtelusta johtuvat suuretkin epäkohdat?

Barrikaadeille... kyllä, mutta miten?
6440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

taistelee köyhyyttä vastaan.
kierretään veroja, käytetään pimeetä työvoimaa/töitä ja yleisesti muita kusettaen tehään tänä päivänä omaisuutta.

Äänestä
  • On niin helppo ajatella "hyvinvointivaltiota" jota kustannetaan lisäämällä yrittäjien niskaan huikeita veroja, nousevia palkkakustannuksia, epämääräisiä sosiaalimaksuja ja lopuksi tietysti kaiken vie maailman ankarimpiin kuuluva perintövero.

    Pitäiskö ajatella että yrittämiselläkin säilytettäisiin kannattavuutensa, ja yritysten ja yrittäjien sosialisoiminen pikkuhiljaa loppuisi.

    Aloituksessa perätään keinoja syrjäytettyjen mahdollisuuksia nousta takaisin yhteiskuntaan sellaisenaan kuin on.

    Äänestä

  • yrittäjiä? kirjoitti:

    On niin helppo ajatella "hyvinvointivaltiota" jota kustannetaan lisäämällä yrittäjien niskaan huikeita veroja, nousevia palkkakustannuksia, epämääräisiä sosiaalimaksuja ja lopuksi tietysti kaiken vie maailman ankarimpiin kuuluva perintövero.

    Pitäiskö ajatella että yrittämiselläkin säilytettäisiin kannattavuutensa, ja yritysten ja yrittäjien sosialisoiminen pikkuhiljaa loppuisi.

    Aloituksessa perätään keinoja syrjäytettyjen mahdollisuuksia nousta takaisin yhteiskuntaan sellaisenaan kuin on.

    ahnehtia aina lisää ja lisää, vaikka omaisuutta on niin ettei eliaikanaan kykene kuluttamaan kuin murto-osan.
    toinen tarve sellaisilla on tallata köyhiä jalkoihinsa...kaikin tavoin estää, ettei köyhällä ole mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään...
    täytyy olla kurja rupusakki, jonka rinnalla nämä saavat näyttää omaa erinomaisuuttaan...

    Äänestä

äänestää SDP:n,kokoomuksen,tai keskustan ehdokkaita enää missään vaaleissa:Nuo puolueet ovat aikaansaaneet koko kahtiajaon ja hyvinvoinnin alasajon!Joka muuta väittää valehtelee,tai on tyhmä.Asia on selvitetty jo niin monen tutkimuksen kautta.Paras tapa vastustaa kaikkea hulluutta yhteiskunnassa,on hankkia oikeaa tietoa asioista!Puoluepamppujen pulinat ja valtakunnan uutiset ovat olleet 17 vuotta pelkkää soopaa!

Äänestä
  • Niin... kolme suurinta taistelee vain oman edun nimissä, järkevää ja tasa-arvoista politiikkaa noilta on ihan turha odottaa.

    Se on vain sitä kuinka paljon heidän omat etupiirinsä saa valuttaa tältä yhteiskunnalta: on se sitten maatalous-sosiaalitukea, tupoja tahi valtionyhtiön osinkoja.

    Äänestä

Köyhille pitää antaa leipää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VASTAAN? kirjoitti:

On päivän selvää että Suomi käyttää nyt köyhiä hyväkseen.

Jo esimerkiksi perintätoimistojen riistobisnestä suojelee ulosottoviranomaiset ja varsinkin se taantunut laki perinnästä.

Ehkäpä niitä vaurastuvien pankkien ja perintätoimistojen osakkeita omistavat siten myös poliitikot.

Mutta riittääkö sitten että näistä vääryyksistä pelkästään keskustellaan tällä palstalla?

On hyvä että asioista keskustellaan mutta mitä pitäisi tehdä että omahyväiset ja eriarvoisuudesta hyötyvät ymmärtäisivät ihmisten syrjäyttämisestä ja eriarvoisesta kohtelusta johtuvat suuretkin epäkohdat?

Barrikaadeille... kyllä, mutta miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu