Ainakin viimeiset puoli vuotta elämä on potkinut tavalla jos toisella päähän ja perseeseen. Kuukausi takaperin vaivauduin vihdoin lääkäriin ja totesivat että olen masentunut.
Eniten päässä pyörivä ajatus on jo pitkän aikaa ollut pelkkä kuolema. Haluaisin vaan päästä pois täältä ja unohtaa kaiken.. Kaikennäköistä asiaa pyörii päässä, en aina itsekään tiedä mistä se paha olo nousee välillä. Saatan alkaa itkemään jo siitäkin jos joku ruoka on ottanut vähän kattilan pohjaan enkä meinaa saada sitä jynssäämällä puhtaaksi, joo... Joskus itken syystä, syyt vaihtelevat, joka päivä jotain...
Minulla on vain pari kaveria, hekin saivat tietää tästä hiljattain kun olivat lukeneet nettiblogiani (jota en uskonut kenenkään lukevan vaan väärässä olin). Kirjoitin sinne hyvin suorasanaisesti olostani ja fiiliksistä ja jopa itteni tappamisesta sun muuta.
Viime yönä juttelin poikaystäväni kanssa kun hän soitti koska olivat taas toisen kaverini kanssa olleet huolissaan ja sain kuullakin kaikenlaista. Minulla kuulemma on ystäviä jotka välittävät, miksi en vaan itse näe sitä? Johtuuko se siitä että olen elämäni aikana tullut petetyksi ja jätetyksi ihan tarpeeksi monta kertaa ystävien osalta? En osaa enää luottaa kehenkään, ainoa johon vielä uskon ja luotan on juuri poikaystäväni, mutta en aina jaksa uskoa kaikkea mitä hänkin yrittää päähäni takoa...
Saan olla ehkä tyytyväinen että kaverit nyt ainakin tietävät että olen tällainen nyt, ehkä se on heitä kohtaan reilua etteivät enää ihmettele miksi en anna kuulua itsestäni tai vastaa edes puhelimeen... Hyvä että tietävät...
Mutta sitä he eivät ymmärrä että tämä ei ole mikään vitsi, en tee tätä tahallani, en mahda tälle mitään. Tämä vaan on ja paha olo tulee kun se tulee enkä voi sitä estää. Tähän asti olen saanut vain kuulla "kannustavia" lauseita tyyliin; "kyllä se siitä, sulla on vaan huono päivä tänään" tai muuta vastaavaa. Se ei vaan mene niin. Olen yrittänyt. Olen yrittänyt hymyillä ja ottaa yhteyttä johonkin kaveriin ja olen käynyt kahvilla sun muuta, mutta se ei ole auttanut.
Yritin viime yönä puhelimessa vielä selittää asiaa, ei tätä paranneta vaan kehottamalla yrittämään ja kannustetaan johonkin mihin en kertakaikkiaan pysty! Haluaisin itsekin että se olisi niin helppoa mutta kun se ei ole!
Millä helvetillä mä saan ystävät ymmärtämään, he haluavat kuitenkin vaan auttaa... Eihän se heidän syytään ole, eiväthän he voi tietää miltä musta tuntuu koska eivät itse ole kokeneet samaa. Tiedän itsekin että ystävien tuki voisi oikeasti olla mulle se paras parannuskeino mutta en voi mennä sanomaan kenellekään että "hei sä et auta mua sanomalla tolla tavalla, sun pitäsi tehdä näin..."
Sekavaa sepustusta mutta niin on sekava olokin taas tänään...
Eniten päässä pyörivä ajatus on jo pitkän aikaa ollut pelkkä kuolema. Haluaisin vaan päästä pois täältä ja unohtaa kaiken.. Kaikennäköistä asiaa pyörii päässä, en aina itsekään tiedä mistä se paha olo nousee välillä. Saatan alkaa itkemään jo siitäkin jos joku ruoka on ottanut vähän kattilan pohjaan enkä meinaa saada sitä jynssäämällä puhtaaksi, joo... Joskus itken syystä, syyt vaihtelevat, joka päivä jotain...
Minulla on vain pari kaveria, hekin saivat tietää tästä hiljattain kun olivat lukeneet nettiblogiani (jota en uskonut kenenkään lukevan vaan väärässä olin). Kirjoitin sinne hyvin suorasanaisesti olostani ja fiiliksistä ja jopa itteni tappamisesta sun muuta.
Viime yönä juttelin poikaystäväni kanssa kun hän soitti koska olivat taas toisen kaverini kanssa olleet huolissaan ja sain kuullakin kaikenlaista. Minulla kuulemma on ystäviä jotka välittävät, miksi en vaan itse näe sitä? Johtuuko se siitä että olen elämäni aikana tullut petetyksi ja jätetyksi ihan tarpeeksi monta kertaa ystävien osalta? En osaa enää luottaa kehenkään, ainoa johon vielä uskon ja luotan on juuri poikaystäväni, mutta en aina jaksa uskoa kaikkea mitä hänkin yrittää päähäni takoa...
Saan olla ehkä tyytyväinen että kaverit nyt ainakin tietävät että olen tällainen nyt, ehkä se on heitä kohtaan reilua etteivät enää ihmettele miksi en anna kuulua itsestäni tai vastaa edes puhelimeen... Hyvä että tietävät...
Mutta sitä he eivät ymmärrä että tämä ei ole mikään vitsi, en tee tätä tahallani, en mahda tälle mitään. Tämä vaan on ja paha olo tulee kun se tulee enkä voi sitä estää. Tähän asti olen saanut vain kuulla "kannustavia" lauseita tyyliin; "kyllä se siitä, sulla on vaan huono päivä tänään" tai muuta vastaavaa. Se ei vaan mene niin. Olen yrittänyt. Olen yrittänyt hymyillä ja ottaa yhteyttä johonkin kaveriin ja olen käynyt kahvilla sun muuta, mutta se ei ole auttanut.
Yritin viime yönä puhelimessa vielä selittää asiaa, ei tätä paranneta vaan kehottamalla yrittämään ja kannustetaan johonkin mihin en kertakaikkiaan pysty! Haluaisin itsekin että se olisi niin helppoa mutta kun se ei ole!
Millä helvetillä mä saan ystävät ymmärtämään, he haluavat kuitenkin vaan auttaa... Eihän se heidän syytään ole, eiväthän he voi tietää miltä musta tuntuu koska eivät itse ole kokeneet samaa. Tiedän itsekin että ystävien tuki voisi oikeasti olla mulle se paras parannuskeino mutta en voi mennä sanomaan kenellekään että "hei sä et auta mua sanomalla tolla tavalla, sun pitäsi tehdä näin..."
Sekavaa sepustusta mutta niin on sekava olokin taas tänään...
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.mtkl.fi/tietopankki/kuntoutuminen/vertaistuki/
...pariakin eri paikkaa netissä, mutta enimmäkseen satelee vaan kommentteja "koita jaksaa ja tsemppiä".... tai sitten mä en vaan tajuu...
Se on oltava fyysinen läheisryhmä, jossa trunteet on mukana ja lähiyhteys toisiin. SIELLÄ EMPATIAT JA SYMPATIAT TOIMII. jA TOISET KERTOO IHAN SAMANLAISISTA TUNTEISTA. SIELLÄ SAA VUOROVAIKUTUSTA JA palautetta.
...pelottaa jutella vieraille, saatika jossain ryhmässä, olen menossa ens viikolla psykiatrillekin ja sekin pelottaa jo ihan riittävästi. Joskus tutuillekin puhuminen on vaikeeta, olen vasta hiljattain alkanut oppia puhumaan jopa poikaystävällekin...
PUHUA !
Saa ensin kuunnella. Ja sitten jos haluaa voi vastailla toisten puheisiiin.
Kaikki pitää opetella kantapään kautta ?
Jos haluat ikuisesti pysyä urpona, niin sille me emme sitten voi mitään. Ei tänne kirjoittelu sitä auta.
Jännityksistä pääsee pois vain harjoittelemalla sitä mikä jännittää.
Jos joku kuuntelee tai ojentaa kätensä
tai kuiskaa ystävällisen rohkaisun sanan
tai yrittää ymmärtää yksinäistä ihmistä,
suurenmoisia asioita alkaa tapahtua.
-Loretta Girzartis
Mistä löytää tuollaisia ei netissä olevia vertaistukiryhmiä masentuneille?
http://www.mielenterveysseura.fi/toiminta_paikalliset.asp?main=Paikalliset seurat
http://www.mielimaasta.fi/ryhmat.html
http://www.mtkl.fi/jasenyhdistykset/alueelliset_jasenyhdistykset/
http://www.mtkl.fi/jasenyhdistykset/valtakunnalliset_yhdistykset/
http://www.mielenterveysseura.fi/toiminta_palvelut.asp?main=Auttamispalvelut
Missä asut ? Minkä ikäinen olet ?