mulla on todettu se perusanoreksia.olen tällä hetkellä 24v nainen/tyttö ja diagnoosin sain viime syksynä kun olin jo parin vuoden ajan ollut reilusti alipainoinen mutta siihen puututttiin vasta syksyllä kunnolla,kun painoni laski kriittisesti.
olin osastohoidossa ja söin,minkä eteen tuotiin ja osastolla opin liikkumisen,tarkennan pakkoliikkumisen salat,heti kun sain 2 x 30 minuuttia ulkoilua niin lähdin juoksemaan sairaala-alueen ulkopuolelle.kolme viikkoa osastolla olin ja sitten lähdin sieltä omasta tahdostani todeten vain mennessäni,että en halua nostaa painoani edes siihen normaalipainon alarajoille.
koska olin vapaasta tahdostani siellä,pääsin myös pois sieltä vapaasti.sen jälkeen olen kyllä käynyt seurannassa,jonka senkin lopetin tuossa maaliskuun alussa.
sairaudestani haluan sanoa sen,että olen huomannut sen elävän eräänlaisissa sykleissä.on parempia kausia,jolloin syö enemmän ahdistumatta siitä,mitä ja miten paljon syö ja kausia,jolloin nälkä on ainoa tavoite ja vaakassa lukemat pienenevät ja siitä nauttii...
tällä hetkellä ihme ja kumma olen sairauteni kanssa paremmassa vaiheessa,vaikka liikunnan merkitys ei edelleenkään ole kadonnut mihinkään mutta tiedän myös sen,että tämä sairaus voi muuttua kuin tuulensuunta ja silloin sitä taas laihtuu ja jättää senkin vähän syömättä,mitä on aiemmin syönyt..
mulla on todettu riippuvuusoireyhtymä ja se kyllä on allekirjoitettava,niin kauan kuin muistan,on mulla ollu erilaisia riippuvuuksia ja niistä pahin kyllä on tämä syöminen
toisaalta en vieläkään hyväksy sitä diagnoosia anoreksia nervosa,sillä jos omasta mielestäni en ole tarpeeksi laiha,niin miten mulla vois se tauti olla.
tiedän,että tää on just sitä itseänsä ja vaikka muitten mielestä olen anorektinen,niin kummasti oma silmä löytää ne allit ja leveät reidet sun muut.jotenbkin sitä ajattelee,että anoreksia on vasta silloin,kun on täysin luuranko,sillä onhan mulla vielä lihaksia!!
sitä paitsi kun kaksi vuotta on jo elänyt alipainoisena,niin ei sitä tilaa/kehoa miellä mitenkään sairaalloiseksi,kun siihen on kerennyt tottua.joskus sitä miettii,että voi kun voisi syödä ja elää kuten muutkin ihmiset ja silti samaan aikaan pelkää,että paino nousee ja minusta tulee normaalipainoinen.myös bulimia on yksi syy,joka estää tehokkaasti kunnolla syömisen.pelkään siihen sairastumista niin paljon,että olen valmis näkemään nälkää vain ollakseni muuta kuin syöjä/oksentaja..
muilla vastaavia??
mielelläni haluaisin keskustella tunteista tätä sairautta kohtaan,sillä omassa kotikaupungissani en ole törmännyt vertyaistukeen tai tutustunut edes syömishäiriöiseen,samalla tavalla kuin se itselläni on,bulimikkoja olen toki tavannut ja täytyy sanoa,että onhan sekin jo jotain.syömishäiriöhän sekin on ja vielä vaarallisempi,kuin anoreksia..
olin osastohoidossa ja söin,minkä eteen tuotiin ja osastolla opin liikkumisen,tarkennan pakkoliikkumisen salat,heti kun sain 2 x 30 minuuttia ulkoilua niin lähdin juoksemaan sairaala-alueen ulkopuolelle.kolme viikkoa osastolla olin ja sitten lähdin sieltä omasta tahdostani todeten vain mennessäni,että en halua nostaa painoani edes siihen normaalipainon alarajoille.
koska olin vapaasta tahdostani siellä,pääsin myös pois sieltä vapaasti.sen jälkeen olen kyllä käynyt seurannassa,jonka senkin lopetin tuossa maaliskuun alussa.
sairaudestani haluan sanoa sen,että olen huomannut sen elävän eräänlaisissa sykleissä.on parempia kausia,jolloin syö enemmän ahdistumatta siitä,mitä ja miten paljon syö ja kausia,jolloin nälkä on ainoa tavoite ja vaakassa lukemat pienenevät ja siitä nauttii...
tällä hetkellä ihme ja kumma olen sairauteni kanssa paremmassa vaiheessa,vaikka liikunnan merkitys ei edelleenkään ole kadonnut mihinkään mutta tiedän myös sen,että tämä sairaus voi muuttua kuin tuulensuunta ja silloin sitä taas laihtuu ja jättää senkin vähän syömättä,mitä on aiemmin syönyt..
mulla on todettu riippuvuusoireyhtymä ja se kyllä on allekirjoitettava,niin kauan kuin muistan,on mulla ollu erilaisia riippuvuuksia ja niistä pahin kyllä on tämä syöminen
toisaalta en vieläkään hyväksy sitä diagnoosia anoreksia nervosa,sillä jos omasta mielestäni en ole tarpeeksi laiha,niin miten mulla vois se tauti olla.
tiedän,että tää on just sitä itseänsä ja vaikka muitten mielestä olen anorektinen,niin kummasti oma silmä löytää ne allit ja leveät reidet sun muut.jotenbkin sitä ajattelee,että anoreksia on vasta silloin,kun on täysin luuranko,sillä onhan mulla vielä lihaksia!!
sitä paitsi kun kaksi vuotta on jo elänyt alipainoisena,niin ei sitä tilaa/kehoa miellä mitenkään sairaalloiseksi,kun siihen on kerennyt tottua.joskus sitä miettii,että voi kun voisi syödä ja elää kuten muutkin ihmiset ja silti samaan aikaan pelkää,että paino nousee ja minusta tulee normaalipainoinen.myös bulimia on yksi syy,joka estää tehokkaasti kunnolla syömisen.pelkään siihen sairastumista niin paljon,että olen valmis näkemään nälkää vain ollakseni muuta kuin syöjä/oksentaja..
muilla vastaavia??
mielelläni haluaisin keskustella tunteista tätä sairautta kohtaan,sillä omassa kotikaupungissani en ole törmännyt vertyaistukeen tai tutustunut edes syömishäiriöiseen,samalla tavalla kuin se itselläni on,bulimikkoja olen toki tavannut ja täytyy sanoa,että onhan sekin jo jotain.syömishäiriöhän sekin on ja vielä vaarallisempi,kuin anoreksia..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.