Kertokaa omat mielipiteenne korjaamoista joita käytätte huollattaessanne vw:n eli niin huonot kuin hyvätkin puolet olisi mukava kuulla.Esim.korjaamopääliköiden asenne/asiantuntemus,vikojen korjaantuminen,takuukorjaukset ym. vastaavaa.
Mielipiteitä vw:n korjaamoista
19
4798
Vastaukset
- HiTi
Niinkuin otsikossa lukee. Tänään VAG tuotteen tilaajana tämä kiinnostaa. Varsinkin jos kokemuksia löytyy pääkaupunkiseudulta. Ainakin suomenojalta sai ostaessa hyvää palvelua. Eikä niinkuin esim. volvolla josta saa myyjän hihasta vetämällä viedä auton viereen mistä pitäs ruveta tekemään kauppaa.
- MLA
PK seudulla koitin Suomenojan molempia huoltoja ja kerran Herttoniemen huoltoa. Ei voi kuin ihmetellä miten moiset voivat itseään tituleerata merkkihuolloiksi. Tampereella on siitä ainoasta merkkihuollosta myös kokemuksia.
Suomenojalta unohtivat moottoritilasta osia pois kasausvaiheessa ja soittelivat minulle jo kotio päästyäni, että voisinko tulla takaisin, että kasaisivat auton loppuun - arvaa tarkistanko moottoritilan nyt joka kerta huollon jälkeen :0
Lisäksi kerran kun sain jopa ajan Eberi huoltoon 4 päivän odotuksella (yleensä 3 viikon jono) eivätkä sitten mielestään löytäneet vikaa laitteesta. Tampereella pikku paja (ei siis merkkihuolto) löysi vian samantein ja vaihtoi sen kuluneen sytytystulpan, josta oli virheloki täynnä mainintoja - kaikki tehtiin odottaessani 15 minuutissa. Suomenojalla ei reilun tunnin sähellyksellä löydetty laitteesta mitään vikaa.
Herttoniemessä taas eivät huomanneet etupyörän laakerien 'väljyyttä', vaan se huomattiin renkaita vaihtaessa Tampereen huollossa parin viikon päästä. 'Väljyyden' tarkistus kuuluu normaaliin huolto-ohjelmaan, mutta ilmeisesti nämä ehdot eivät koske tätä konsernia.
Tampereella paikallinen merkkihuolto on toiminut muutoin luotettavasti ja täsmällisesti (pl. Eberi, josta edellä lisää), mutta eivät koskaan saa soitettua kun työ on valmis - aina pitää itse varmistaa, että onko työ jo valmis ja että voinko noutaa auton jo.
Kerran unohtivat kolarikorjauksessa maalata toisen kyljen autosta, vaikka moinen oli tilattu vakuutusyhtiön papereissa - tosin itse en huomannut näyttää työnvastaanottajalle, että siinä kyljessä oli ne pari muutaman sentin naarmua, joiden vuoksi kylki oli maalattava kokonaan uudelleen, eikä niitä silmämääräisesti huomannut ilman, että tiesi niitä etsiä :)
Joka pisteessä on takuun piikkiin korjatut asiat tehty, jos olen pystynyt vain tarkasti osoittamaan missä vika on. Epämääräisiä vikoja ei ole yleensä edes vaivauduttu tutkimaan mielestäni kovin tarkasti. Toistamieen kun oli Eberin kanssa ongelmia niin käytin sitä sekä Tampereella, että Suomenojalla huollossa. Lopulta pikku paja purki laitteen osiin ja totesi sen 'kärähtäneen' täysin, kun O-rengas oli pettänyt ja päästänyt jäähdytysnesteet vuotamaan elektroniikalle - saivat vielä neuvoteltua maahantuojalta kokonaan uuden laitteen takuun piikkiin. Merkkiliikkeet eivät lotkauttaneet korviankaan, vaikka mainitsin moneen kertaan jäähdytysnestettä hävinneen nopeasti pari litraa ja Eberin käyttäytyvän oudosti.
Mitä tulee myyntipalveluun, niin Herttoniemessä ei meinannut saada millään palvelua, kun kerran sinne eksyin tarjousta kyselemään. Myyjillä tuntui olevan muuta tekemistä, kun välttelivät kontaktia kanssani - sama pätee saman konserniin Skoda liikkeeseen Tampereella - palvelua ei meinattu millään tarjota, ellei mennyt roikkumaan hihaan ja 'ruinaamaan' palvelua. Suomenojalla palvelu oli mukavaa siihen asti kunnes tilaus oli tehty ja alkoi auton odotus. Odotusaika venyi reiluun kolmeen kuukauteen alkuperäisestä 4vko:sta.
Mitään ei suostuttu hyvittämään, eikä edes pahoiteltu viivästymistä. Sanoivat vain, että enkö ole tyytyväinen, vaikka saan saman hinnan enemmän ajetusta vaihdokista. Ainoa positiivinen asia Suomenojan liikkeen kanssa tekemässäni kaupassa oli, että autossa oli puoli tankillista polttoainetta kun se luovutettiin - missään muussa kaupassa en ole moista kokenut VW:n osalta - yleensä polttoainetta on ollut pari litraa tankin pohjalla, jotta pääsee huoltamolle tankkaamaan.
Tampereella olen käyttänyt aina samaa myyjää ja saanut häneltä hyvää palvelua. Koeajot olen aina saanut sovittua pitkiksi, että voin testailla auton sisätiloja 'kotona rauhassa' jne. Olen myös saanut joka kerta ilmaiseksi oman auton huollon ajaksi esittelyauton 'koeajoon'. Myyjä on myös ollut kiinnostunut kauppojen jälkeenkin minusta ja autostani - joka kerta soitellut parin viikon kuluttua luovutuksesta, että onko ollut ongelmia ja muutoinkin kysellyt niitä ja näitä autosta. Suomenojalta kun sen yhden VW:n erehdyin ostamaan niin olen vain saanut kirjeen jossa pyytävät tulemaan myyjän kanssa juttelemaan. Kun ilmestyn paikalle niin myyjä pakoilee esittelyautojen välissä ilmeisesti minua (kun ei ketään muutakaan liikkeessä ollut). Lopulta kun saan hänet kiinni niin voivottelee vihdoinkin toimituksen kestoa ja antaa sitten sen ensiapulaukun - kait ajatteli, että menen sihteeriltä sen pyytämään, jollen näe häntä. Samanlaisia kokemuksia on valitettavasti Skoda liikkeestä, joka kuuluu samaan ketjuun. Olen jo kahdesti käynyt pyytämässä sieltä tarjousta ja molemmilla kerroilla on luvattu palata asiaan - autoni ovat aina niin vaikeasti hinnoiteltavia, kun ovat 'niin runsaasti varusteltuja' (Golf Varianttia tarjosin vaihdossa molemmilla kerroilla), että eivät voi suoralta kädeltä sanoa hyvitystä, vaan pitää kysyä joltain pomolta) - asiaan ei ole palattu sen jälkeen kun liikkeestä poistuin. Jostain syystä en ole oikein enää innostunut tästä konsernista laisinkaan :)- HiTi
Just joo... Taas tälläsiä uutisia, no itellä on myyntipalvelu pelannu suomenojalla. Huollosta en vielä tiedä kun auto on vasta tilattu. Tosin tankki ei tule täyteen kun kyselin ostohetkellä. Mä en rupee uuden auton kanssa leikkimään vaan jos ei asentajat vikaa löydä(jos sellaisia tulee), niin heittäydyn todella hankalaksi. Vaihtohyvitys X merkistä VW:seen on kanssa suht heikko. Mutta nipponia en halua ja tässä hintaluokassa Golf on ainoa oikea ratkaisu.
- ex poka
eniten maailmassa tärkeilijöitä tiskin takana, mutta huom. he eivät ehdi sinua palvella. uskomatonta, mutta käykää itse toteamassa!
- Jouni
-00 Golf Variant TDI:lläni olen nyt ajanut 107 tuhatta ja paikkakunnallani olevasta Pörhön Autoliikkeestä huolimatta käytän autoni huollossa Ylivieskan Antti-Roikolla.
Syynä tähän on että Oulussa homma on tökkinyt, ainakin aikaisemmin pahemman kerran.
Ylivieskassa palvelu pelaa, huoltotyöt tehdään hyvin ja laskutus on kohtuullista.
Muuten erittäin paljon käyvät vaihtamassa uusia VW:ta Ylivieskassa etelä-suomea myöten ja myös Oulun seudulta. Tämän huomas albumeista jotka oli myyntitiloissa.- Pösö
Täällä Rovaniemelläkin Pörhö on kylän kallein auton huoltopaikka!. Ei ole ihme, jos omistajalla on rahaa ostaa kaikki Pohjois-Suomen autoliikkeet.
- Golfer
Herttoniemessä kummallinen passiivinen meininki, siellä ei ketään tunnu kiinnostavan mikään.
Pitäjänmäki oli ihan toista luokkaa, tekivät hyviä suorituksia ja vienkin autoa jatkossa sinne enkä Herttoniemeen.
Tosin kaikista näistä pk-seudun VW-merkkikorjaamoista yksikään ei saa mitään huippupisteitä, mutta joissain mättää enemmän kuin muissa.
Asiakkaan kannattaa äänestää jaloillaan, älä vie autoa korjaamoon jossa et tunnu saavan asiallista asiakaspalvelua. Silloin voit olla varma että autosi ei ainakaan saa sitä!- Golf IV
Herttoniemessä meinaan. Pyysin siis ihan määräaikaishuollon yhteydessä vaihtamaan takavalon polttimon, kun näytti palaneen. Kotona sitten laskua hetken ihmeteltyäni totesin, että kyllä ne perkeleet olivat veloittaneet pelkän työn osuutena ko. suoritteesta n. 30e! Vahingosta viisastuneena seuraavan vaihdoin itse, eikä palanut kuin 1 minuutti aikaa.
- heisja
Stockalle en enää autoani vie.
Onko kenelläkään kokemuksia uudenmaan pienemmistä pajoista? esim Klaukkalandieselistä, ym.- Humppa
Mulla on hyviä kokemuksia Klaukkalan dieselistä. Sain 90 000km huollon ainakin halvemmalla kuin Stockalta. Palvelu ihan asiallista.
- MjT
Ehkä tämä on hieman asian vierestä, mutta mielenkiintoinen kokemus kuitenkin.
Jokunen vuosi sitten vein VW:ni maalattavaksi Pitäjänmäen Stockmannille. Oikeaan helmapeltiin oli tullut sen verran paha osuma, että jotain oli tehtävä.
Merkkikorjaamo sattui tuohon aikaan olemaan lähellä työpaikkaani, joten ei kun auto maalattavaksi.
Seuraavana yönä puhelin soi ja vaimo vastaa unenpöpperöisenä. Joku nainen soittaa huoltoasemalta X ja kyselee, että onko miehesi keikkahommissa?! Vaimo sanoo että ei ole ja tuossa se näyttää vieressä nukkuvan. Puhelu päättyy siihen.
Aamulla töihin tullessani huomaan, että kännykän (yöllä pois päältä) vastaajassa on viesti. Viestissä, oletettavasti sama henkilö kuin yöllä, pyytää, että voisitteko ystävällisesti ottaa yhteyttä huoltoasemalle X. On kuulemma jotain polttoaineongelmia...
Minä siltä istumalta sitten soittelemaan kyseiselle huoltoasemalle. Yöllä soitellut henkilö ei ole enää paikalla, mutta vuorossa oleva toinen henkilö kertoo, että sen ja sen rekisterinumeron omaava auto on yöllä tankattu maksamatta. Ensin oli kuulemma yritetty maksaa käteiskortilla ja sitten lähdetty hakemaan rahaa pankkiautomaatilta.
Meikäläinen oli siinä sitten aivan ihmeissään, ettei se voi olla meidän auto, kun se on huollossa. Luonnollisesti ajattelin, että rekisterinumeron suhteen tapahtunut erehdys. Lupasin selvittää asiaa ja soitin tietenkin 'hädissäni' Stockmannille.
Kerron puhelimessa, että meikäläisen auto on nähty yöllä huoltoasemalla. Henkilö, jolle olen auton luovuttanut, suhtautuu asiaan naureskellen ja toteaa, että eiköhän se auto ole tuolla uunissa. Hän lupaa käydä tarkistamassa ja soittavansa hetken kuluttua.
Tunti kuluu ja puhelua vaan ei kuulu. Tässä vaiheessa olen vakuuttunut siitä, että ovat pojat tainneet hukata yhden auton yön aikana.
Soitan uudelleen Stockmannille. Tällä kertaa ei enää naureskella vaan todetaan, että auto on tosiaan viety _alihankkijan_ tiloista ja parhaillaan ollaan tekemässä rikosilmoitusta.
Auto löytyi parin vuorokauden päästä ja vahingot korvattiin Stockmannin vakuutuksesta, myös se itse aiheutettu, mutta se onkin jo sitten toinen tarina.
Huvittavinta koko hässäkässä oli se, ettei Stockmannilla aamulla vielä tiedetty auton kadonneen. Lisäksi ensimmäisen puhelun yhteydessä annettiin se kuva, että auto on Stockmannin tiloissa.
Loppujen lopuksi Stockmann hoiti asian kuntoon, mutta kyllä koko tapauksesta jäi paskamainen maku.
Loppu.
PS. Tarinassa esiintyvät mahdolliset kirjoitusvirheet ovat tahattomia ja tarinan kannalta merkityksettömiä :) - Asiakas
Kannattaisi kokeilla Leppäsuon huoltokorjaamoa. Pieni, mutta toimiva paja (ainakin omien kokemusten perusteella).
- Passat-00
Kuten toinenkin kirjoittaja, kävin myös Klaukkalassa 90t huollon ennen kesälomia. Paitsi että oli edullisempi kuin esim. Stocka, niin tuntui myös siltä, että huoltokohteet oli oikeasti tehty. Tehdyt työt käytiin asiallisesti läpi, jäi ihan hyvä kuva toiminnasta.
Omien kokemuksien mukaan ainakin Herttoniemen Stockalla on asiakaspalvelu KÄSITTÄMÄTTÖMÄN välinpitämätöntä. Viimeksi kun kävin (yli vuosi sitten, luultavasti viimeisen kerran), sain nojailla tiskiin 5-10min ennenkuin toinen herra nosti katseensa monitorista ja sanoi että "no". Olin ainoa asiakas keskellä päivää ja vuorenvarmasti näkivät että olin paikalla. Ihan mielenkiinnosta katsoin, kauanko saa olla ennen kuin "tervehditään". Sillä kertaa ostin sen antennipiiskan, enää tuskin kusenkaan siihen suuntaan. - tyytyväinen
itse olen ihan suht tyytyväinen hyvinkään huoltoon,suosittelen sitä nuorta kaveria siellä tiskin takana,ihan ok.
- Roope
Passatissa huoltosopimus, johon kuuluu renkaiden vaihdot. Varasin ajan renkaiden vaihtoon ja olin paikalla kymmenisen minuuttia ennen varattua aikaa. Kotiin pääsin lähtemään kahden ja puolen tunnin kuluttua...
Kohtelu töykeää..., tosin nuoremmasta päästä löytyy asiallisiakin huoltomyyjiä.- Passat 1.8T
Käytin tänään pasaatia Rajatorpan Shellin merkkihuollossa (www.evacar.fi). Yllätyin iloisesti laskun nähtyäni: normaali 15tkm huolto tarvikkeineen n. 100 EUR.
Lisäksi vaihtoivat jonkun polttimon minkä huomasivat palaneeksi, hinta 2 EUR. Lisätyönä oli myös venttiilikopan tiivisteen vaihto, työn hinta 30 EUR.
En enää vie Stokkalle päinkään autoani!
- Heikki
Pääkaupunkiseudun VW-liikeistä ainakin Herttoniemi on todella ylitöllistetty. Esim lähes kaikki valtion Volkwagenit kulkevat sen kautta. Ei siinä joku ykstyiasiakas polttimonvaihtoineen paljon kiinnosta kun pihalla on 40-60 kappaletta uusia autoja luovushuoltoa odottamassa ja saman verran lisää tulossa ensiviikolla. Sama asenne pätee myös automyyjiin. Pääkaupunkiseudun liikket tekevat myös erittäin runsaasti huoltoja yritysautoinin ja firmat maksavat sen mitä pyydetään ja eivät ole niin nökönnuukia tehdyn tai tekemättömän työn kanssa, tosin poikkeuksiakin on.
Samoin kannattaa välttää korjaamoita, joissa on raskaan kaluston korjausta. Kun firma tuo kuorma-auton määräaikaishuoltoon, silloin ei 3000 eurolla sanota edes käsipäivää.
Jos korjaamon yhteydessä on auton myynti ja siinä liikkeessä on vain VW:n edustus, eli Audi puuttuu, se kertoo, että liike ei ole saanut kovasta yrityksestä huolimatta Audia myyntiin, eli jotain on pielessä siinä yrityksessä myös maahantuojan mielestä.
Kokeilkaapa hesalaiset esim. Hyvinkään Autokuviota, olen ollut siihen melko tyytyväinen. Hintataso on ainakin edullisempi kuin pääkaupunkiseudulla. - Repe
Kehuja olen useammalta kuullut Leppäsuon huoltokorjaamosta, merkkihuolto Helsingin keskusta-alueella. Kriteereinä nopeus ja palvelu.
(Tästä jo joku mainitsikin)
Stockaa on moitittu runsaasti.. - Raivostunut
Olen käyttänyt autoani säännöllisesti vuosittain Suomenojan huollossa. Mm. öljyntarkistukset on kirjattu aina asiallisesti - niinhän minä olen tähän asti luullut! Kävi ilmi, että ohjaustehostajan tarkastukset oli merkitty tehdyksi, mutta sieltä oli öljyt hävinneet 2 viikkoa huollon jälkeen(!) ja tehostin hajosi öljyn puutteen vuoksi. Syyksi ilmeni, että öljyä oli tihkunut tiivisteen reunasta pitemmän aikaa. Jouduin maksamaan 1300 euroa uudesta tehostajasta. Nostin tietenkin äläkän ja huollossa pompottelivat vastuuta toinen toisilleen aina maahantuojalle asti. En ole vieläkään saanut minkäänlaista korvausta huollon aiheuttamasta viasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776