Tuskin EU haraisi vastaan jos kepupuolue poistaisi kansalliset tuet, joiden maksuoikeus kinutaan EU:lta ja ne menevät suoraan valtion omasta kukkarosta ?.
Milloin Kepu aloittaa massivisen rummutuksen kansallisten tukien ym. piilotukien, veronkier...vähennysten poistamiseksi Suomessa ym. ?.
Tietääkseni hyvin monessa EU-maassa ei kansallisia maataloustukiaisia makseta ?.
Milloin Kepu aloittaa massivisen rummutuksen kansallisten tukien ym. piilotukien, veronkier...vähennysten poistamiseksi Suomessa ym. ?.
Tietääkseni hyvin monessa EU-maassa ei kansallisia maataloustukiaisia makseta ?.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Suomella on edelleen tarve täydentää EU:n järjestelmiä kansallisilla tuilla.
Pohjois- ja Keski-Suomen pitkäaikaisen pohjoisen tuen lisäksi myös Etelä-Suomi tarvitsee oman pitkäaikaisen tukijärjestelmänsä"
http://www.kokoomus.fi/tavoitteet/muut_ohjelmat/maaseutuohjelma
ja eikös tämä junttiaviisi ole sellainen "laatu" eikä "roskarahalehti"?
Heh-heh..
Hyvä renki, huono isäntä
5.5.2008
"Ruuantuotanto ei voi olla täysin sääntelemätöntä ja vapaata liiketoimintaa."
Nälänhädän lisääntyminen ja eri puolilla maailmaa kärjistyneet ruokamellakat ovat osoitus siitä, että vapaa markkinatalous on elintarviketuotannossa hyvä renki mutta huono isäntä. Ruuan hinta ei voi nousta ja laskea holtittomasti; hyvä ravitsemus on perustarve – ei mikään ylellisyys, josta voidaan tinkiä perheen budjetin joutuessa tiukemmalle.
Tähän asti on totuttu elämään maailmassa, jossa useimpien elintarvikkeiden hinta on ollut kansainvälisillä markkinoilla liian matala. Se ei siis ole kattanut viljelijöiden tuotantokustannuksia useissa teollisuusmaissa, mikä on johtanut tukipolitiikan jatkumiseen. Tämä oravanpyörä on meillä Suomessa, maailman pohjoisimmissa tuotanto-oloissa, valitettavan tuttu ilmiö. Viljelijät haluaisivat saada toimeentulonsa tuottamansa ruuan hintana, ei niinkään tuista.
Kehitysmaiden viljelijöille halpa hinta on ollut yhtä lailla mahdoton pala, koska pienimuotoisilla perheviljelmillä, joita suurin osa kehitys- ja siirtymätalouksien maatiloista yhä on, ei ole ollut minkäänlaisia edellytyksiä kilpailla sellaisilla hinnoilla.
Pääsyy ruokapulaan on luonnollisesti se, että maailman elintarvikevarastot ovat ennätyspienet, mikä taas johtuu monista tekijöistä kuten energian hinnan noususta, ilmastonmuutoksen tuomista äärimmäisistä sääilmiöistä ja bioenergian lisääntyneestä tuotannosta pelloilla. Nämä selitykset eivät vähennä vaan päinvastoin vahvistavat sitä tosiasiaa, että ruuantuotanto ei voi olla täysin sääntelemätöntä ja vapaata liiketoimintaa. Halvan ruuan aika on ohi.
Ruuan kallistumisesta seuranneet levottomuudet voivat johtaa herkästi myös perusoi-keuksien loukkauksiin sekä toisaalta bisneksen tekoon vähillä ruokavarastoilla, mikä on tuomittavaa heikompien hädällä keinottelua. Oikeus ruokaan ja puhtaaseen veteen kytkeytyy kansanvallan toteutumiseen: jos ei ole ruokaa, ei ole mahdollisuutta rauhalliseen demokratiakehitykseenkään.
27 kansainvälisen järjestön ja rahaston johto kokoontui siksi viime viikolla Sveitsiin etsimään keinoja, joilla vähintäänkin estettäisiin todellisten poliittisten kriisien puhkeaminen. Kokouksen viesti oli selkeä: ruoka-avun lisäksi tarvitaan laajoja ja pitkäkestoisia investointeja kehitysmaiden ruuantuotantoon.
Tämä saa toivottavasti myös Suomen lopultakin lisäämään kehitysavun määrää tavoitteeksi asetettuun 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Toisaalta ruokakriisi tuo uudella tavalla valokeilaan kansallisen huoltovarmuuden käsitteen. Kaikkialla maailmassa tulee olla oikeus tuottaa ruokaa, olipa sitten kyse köyhästä kehitysmaasta tai teollisuusmaasta.
On selvä, että Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin on edelleen vähitellen riisuttava maatalouden tukijärjestelmiään sellaiseen muotoon, etteivät esimerkiksi elintarvikkeiden vientituet ja ‑luotot estä köyhempien maiden elintarvikemarkkinoiden kehitystä. Ruuan tuotantoa on kuitenkin voitava ylläpitää myös epäsuotuisilla alueilla kuten Suomessa, kunhan tuetulla tuotannolla ei siis poljeta muiden maiden markkinoita.
Maailman ruokakriisin syventyminen on jälleen kerran vahvistanut EU:ssa jakolinjoja liberaalin politiikan maiden kuten Britannian ja Tanskan sekä Ranskan vetämän varovaisemman linjan maiden välillä. EU:n maatalouspolitiikan suunnanreivauksesta eli niin sanotusta terveystarkastuksesta on siis tänä syksynä tulossa hyvin mielenkiintoinen ja poliittisesti arka aihe. Vielä mielenkiintoisemmaksi tilanteen tekee se, että EU:ssa johtaa puhetta syksyn ajan Ranska – cap-tukien ehdottomasti suurin saaja.