Kuinka paljon merkitsee ulkonäkö?

Oliko äiti kaunis?
Entä mummo?

Wariska kirjoitti:

Oliko äiti kaunis?
Entä mummo?

ettei hänen äitinsä ole kovin kaunis ja mummo vielä vähemmän.

Kuitenkin hän myönsi, että ulkonäöstään huolimatta he ovat läheisiä ja rakkaita hänelle.

Siinä tuli esille, että ulkonäkö ei ole merkityksellinen todella läheisissä ihmissuhteissa.

Aikuisina meidän ei enää tarvitsekaan hurmata toisia ulkonäöllä.

Ajattelepa Wariska sitä, kun me kumpikin olemme elämämme myöhäisehtoossa, niin elämä on varmasti riisunut meistä ainakin kauneuden.

Eikö ole kuitenkin lohdullista, että puolisomme ja lapsemme, uskon ystävät ja muut läheiset rakastavat meitä siitä huolimatta.

vastasi kirjoitti:

ettei hänen äitinsä ole kovin kaunis ja mummo vielä vähemmän.

Kuitenkin hän myönsi, että ulkonäöstään huolimatta he ovat läheisiä ja rakkaita hänelle.

Siinä tuli esille, että ulkonäkö ei ole merkityksellinen todella läheisissä ihmissuhteissa.

Aikuisina meidän ei enää tarvitsekaan hurmata toisia ulkonäöllä.

Ajattelepa Wariska sitä, kun me kumpikin olemme elämämme myöhäisehtoossa, niin elämä on varmasti riisunut meistä ainakin kauneuden.

Eikö ole kuitenkin lohdullista, että puolisomme ja lapsemme, uskon ystävät ja muut läheiset rakastavat meitä siitä huolimatta.

"Ajattelepa Wariska sitä, kun me kumpikin olemme elämämme myöhäisehtoossa, niin elämä on varmasti riisunut meistä ainakin kauneuden."

Ihminen joka on sinut itsenä kanssa on kaunis iästä riippumatta.

Jos nuoruutta pidetään kauneutena niin silloin väiteesi voi olla tottakin. Pidämmekö nuoria kauniina siksi että he ovat nuoria vai siksi että he ovat oikeasti kauniita?

Mikä siis oikeasti on kauneutta?

vastasi kirjoitti:

ettei hänen äitinsä ole kovin kaunis ja mummo vielä vähemmän.

Kuitenkin hän myönsi, että ulkonäöstään huolimatta he ovat läheisiä ja rakkaita hänelle.

Siinä tuli esille, että ulkonäkö ei ole merkityksellinen todella läheisissä ihmissuhteissa.

Aikuisina meidän ei enää tarvitsekaan hurmata toisia ulkonäöllä.

Ajattelepa Wariska sitä, kun me kumpikin olemme elämämme myöhäisehtoossa, niin elämä on varmasti riisunut meistä ainakin kauneuden.

Eikö ole kuitenkin lohdullista, että puolisomme ja lapsemme, uskon ystävät ja muut läheiset rakastavat meitä siitä huolimatta.

Aika heppäset ovat kauneusihanteesi, kuin suoraan lehtien palstoilta tai televisiomainoksista.

Kyllä vanhat ihmiset ovat kauniita. Kuvauksellisia, kaukana muovisesta muotista. Paitsi ne, jotka ovat leikatut ja muovatut.

Etkö halua tutustua uuteen ihmiseen, joka sinun mittapuittesi mukaan on ruma? Ehkäpä menetät paljonkin.

Siis mitä!

Olet poikamies etkä löydä seuraa vl-joukosta? Se on kyllä uskomatonta, koska muistan ainakin omasta nuoruudestani (90-luku)että oli pitkät penkit täynnä näitä "vanhoja piikoja". Luulisi että sinulla olisi oikein varaa valita, vai ulkonäkökö ei kelpaa, vai mistä kiikastaa?

yx tyyppi kirjoitti:

Siis mitä!

Olet poikamies etkä löydä seuraa vl-joukosta? Se on kyllä uskomatonta, koska muistan ainakin omasta nuoruudestani (90-luku)että oli pitkät penkit täynnä näitä "vanhoja piikoja". Luulisi että sinulla olisi oikein varaa valita, vai ulkonäkökö ei kelpaa, vai mistä kiikastaa?

Aika hajaalla on suomen aikuisiässä oleva nuoriso, tai yksinäiset aikuiset. Melkoisen ristiretken vois tehdä isommille paikkakunnille. Eikä puolisn löytäminen ole tusta vaan juttu. Omalla paikkakunnalla muutama saman ikäluokan piikoja ja muut kauempana. Jotenkin pitäis luonnollisemmin tutustua ettei mitenkään vonkaamalla, molemminpuolista olla. No murheet jokaisella, niin perheellisellä kuin yksinäiselläkin.

Mielestäsi 'vahvuus' on kauneutta? Tulee ihan mieleen natsi-ihanteet. *pyörittelee silmiänsä*

mitä?? kirjoitti:

Mielestäsi 'vahvuus' on kauneutta? Tulee ihan mieleen natsi-ihanteet. *pyörittelee silmiänsä*

tuo hyshysin kommentti, ei oikein kristityn puheelta, ei ainakaan lähimmäisenrakkaudelta.
Luulisi väistävän rumina niitä, jotka sortavat heikkoja.

En ehkä ihan ymmärtänyt kaikkea mitä kirjoitit.

Monet kauniit ihmiset eivät tiedä, että ovat kauniita, sen takia, että kukaan ei ole heille sanonut heidän olevan kauniita. Jos lapselle koko ajan hokee, että hän ei ole kaunis tai että on liian lihava tai liian laiha tai liian pitkä tai liian sitä ja tätä, niin lapsi alistuu ja kauneuden löytäminen on vaikeaa.

Vanhat ihmiset ovat kauniita. Elämän kirjo kuvastuu heidän kasvoiltaan.

Siedän vanhoilta ihmisiltä enemmän ilkeyksiä kuin oman ikäisilta aikuisilta. Nuorten ilkeydet koskevat pahiten, he kun osaavat olla tosi julmia.

Ilkeys ei koskaan ole kaunista. Ilkeys on asenne.

Kyllä. Kauneus on asenne. Mutta mikä on oikea asenne?

mitä?? kirjoitti:

Mielestäsi 'vahvuus' on kauneutta? Tulee ihan mieleen natsi-ihanteet. *pyörittelee silmiänsä*

Onko hyvä itsetunto = natsi-ihanteet. Ensimmäistä kertaa kuulen tälläisen rinnastuksen. Mutta ymmärrän sen että sille jolla on huono itestunto ja joka elää muiden ehdoilla muiden tarpeille kokee ihmisen jolla on hyvä itsetunto uhkaksi.

Ei hyvä itsetunto sulje pois ujoutta tai arkuutta. Eikä myöskään epävarmuuta. Vaan ihmnen osaa kääntää myös heikoudet vahvuudeksi.

Ei niin kuin sinä nyt teet. Käännät omat heikoutesi lyömäaseeksi.

Wariska kirjoitti:

En ehkä ihan ymmärtänyt kaikkea mitä kirjoitit.

Monet kauniit ihmiset eivät tiedä, että ovat kauniita, sen takia, että kukaan ei ole heille sanonut heidän olevan kauniita. Jos lapselle koko ajan hokee, että hän ei ole kaunis tai että on liian lihava tai liian laiha tai liian pitkä tai liian sitä ja tätä, niin lapsi alistuu ja kauneuden löytäminen on vaikeaa.

Vanhat ihmiset ovat kauniita. Elämän kirjo kuvastuu heidän kasvoiltaan.

Siedän vanhoilta ihmisiltä enemmän ilkeyksiä kuin oman ikäisilta aikuisilta. Nuorten ilkeydet koskevat pahiten, he kun osaavat olla tosi julmia.

Ilkeys ei koskaan ole kaunista. Ilkeys on asenne.

Kyllä. Kauneus on asenne. Mutta mikä on oikea asenne?

"Monet kauniit ihmiset eivät tiedä, että ovat kauniita, sen takia, että kukaan ei ole heille sanonut heidän olevan kauniita"

Mielenkiintoine ilmiö on se että ne ihmiset joilla on huono itsetunto purkavat sitä niihin joilla he kuvitelevat olevan hyvä itsetunto. Tämä on yksi ilmiö.

Toisaalta ihmisiä syö se jos ihminen voi ainakin päälisinpuolin elää niin kuin se mitä muut ajatelevat ei ohjaisi hänen elämäänsä.

Ehkä oikea asenne lähtee siitä oivalluksesta että sallii ihmisten ajatella ajatelee ne kuitenkin. Ja lähtee elämään sitä omaa elämäänsä. Lakkaa vain miettimästä sitä että mitä muut ajatelee.

Ihmisille mieliksi ei voi elää. Et voi olla kaunis kakkien mielestä. Et voi olla sitä tätä ja tuota. Jokaisessa on paljonkin ulkoisia puuteita.

Jopa niissä nuorissa ja kauniissa naisissa. Kuinka paljon heidän kauneutensa on kiinni siitä ettemme kiinnitä huomiota heidän puutteisiinsa.

Kauneus lähtee siitä että opii luopumaan kateudesta. Osaa rakastaa myös itseään rehellisyydessä. Osaa kääntää heikkoudet vahvuudeksi hyväksymällä ne.

Jos vaikka ajatellaan näitä luki-vaikeuksiani mitkä ovat kaikkien nähtävissä. Se on varmasti asia joka näkyy tällä palstalla ja olen sen antanut näkyä. Eikö sekin ole yhdenlaista rumuutta joka näkyy kaikille? Se on ja siitä aina toisinaan saa kuulla komenteja.

Komentit kuitenkaan eivät ole hidastaneet tahtia tai nouseet esteeksi kirjoitamiselle. Niinkin olisi voinut käydä. Ja niin on monille ko ongelmista kärsivällä käynyt. Miksei?

Olen varmaan ikävä ihminen siinä että asian jonka joudun hyväksymään omassa elämässäni olemassa olevaksi asiaksi. On asia jonka muut joutuvat hyväksymään vaikka sitten pakon edessä. Ja se joka ei voi hyväksyä ja sallia tälläisiä puuteellisuuksia joutuu väitymään. Koska minä en väistä.

Ymmärrätkö yhtään mitä yritän sanoa. Pitääkö ihmisen väistää siksi että ymmärtää oman vajavuutensa toisen edessä? Tai pitääkö ihmisen väistää siksi ettei toinen sulata vajavuutta?

Vaatimus siitä että väistäisin kirjoittajan paikalta siksi että en osaa kirjoitaa virheetöntä tekstiä on oikeudeton. Ihmiset käyttävät tälläistä oikeutta jos annamme heidän käytää sitä.

Niin on muutenkin elämässä. Annammeko muiden ihmisten määritellä sen mitä me itse itsestämme ajatelemme. Hyväksymmekö puuteet sellaisina kuin ne on. Vai annammeko me toisille oikeuden arvotaa itsemme. Ja onko oma itsemme hyväksyminen kiinni siitä mitä muut meistä ajatelevat.

ELi olen ihminen josta toiset ihmiset ajatelevat (ja kirjoitavat) - mikä oikein olet kun et osaa oikein kirjoitaa. Ei minun arvoni ihmisenä (ja kirjoitajana) ole tälläisissä komenteissa.

Niin kuin ei muidenkaan asioitten osalta. Tämä on sitä asennetta vaikkei liittynytkään siihen mitä yleensä miellämme kauneudeksi.

UPDATE_7899535 kirjoitti:

Onko hyvä itsetunto = natsi-ihanteet. Ensimmäistä kertaa kuulen tälläisen rinnastuksen. Mutta ymmärrän sen että sille jolla on huono itestunto ja joka elää muiden ehdoilla muiden tarpeille kokee ihmisen jolla on hyvä itsetunto uhkaksi.

Ei hyvä itsetunto sulje pois ujoutta tai arkuutta. Eikä myöskään epävarmuuta. Vaan ihmnen osaa kääntää myös heikoudet vahvuudeksi.

Ei niin kuin sinä nyt teet. Käännät omat heikoutesi lyömäaseeksi.

'käännä omaa heikkouttani lyömäaseeksi'. Päinvastoin, olen ollut juuri sellainen oman 'vahvuuteni' ihailija ja salaa halveksinut heikkoja, mutta olen siitä vähän havahtunut.

Puhut hyvästä itsetunnosta. Se on sitä moskaa, mitä psykologit ja terapeutit nykyään syöttävät ihmisille, ja sillä saadaan ihmiset tosiasiassa vain koviksi ja armottomiksi niitä kohtaan, joilla ei ole tätä 'hyvää itsetuntoa'.
Sen sijasta pitäisi puhua hyvästä omastatunnosta, mutta sehän ei sovi nykyiseen kilpailu-arvomaailmaan. Siinä voisikin saada tilaa semmoinen kuin rakkaus, ja koko vaivalla rakennettu ulkoisen menestyksen korttitalo romahtaisi kasaan.

Silmiäni ovat avanneet Tommy Hellstenin kirjat. Luepa sinäkin niitä. Nyt keväällä on ilmestynyt viimeinen, nimeltään 'Uhanalainen ihminen'.

Mielestäni nuo viestisi henkivät omatekoisen 'vahvuuden' ihannointia. Sen alla jossakin syvällä piilossa itkee se todellinen heikko ihminen, joka ei saa elää, koska 'heikkoa' ei sovi rakastaa.

En todellakaan kirjoitti:

'käännä omaa heikkouttani lyömäaseeksi'. Päinvastoin, olen ollut juuri sellainen oman 'vahvuuteni' ihailija ja salaa halveksinut heikkoja, mutta olen siitä vähän havahtunut.

Puhut hyvästä itsetunnosta. Se on sitä moskaa, mitä psykologit ja terapeutit nykyään syöttävät ihmisille, ja sillä saadaan ihmiset tosiasiassa vain koviksi ja armottomiksi niitä kohtaan, joilla ei ole tätä 'hyvää itsetuntoa'.
Sen sijasta pitäisi puhua hyvästä omastatunnosta, mutta sehän ei sovi nykyiseen kilpailu-arvomaailmaan. Siinä voisikin saada tilaa semmoinen kuin rakkaus, ja koko vaivalla rakennettu ulkoisen menestyksen korttitalo romahtaisi kasaan.

Silmiäni ovat avanneet Tommy Hellstenin kirjat. Luepa sinäkin niitä. Nyt keväällä on ilmestynyt viimeinen, nimeltään 'Uhanalainen ihminen'.

Mielestäni nuo viestisi henkivät omatekoisen 'vahvuuden' ihannointia. Sen alla jossakin syvällä piilossa itkee se todellinen heikko ihminen, joka ei saa elää, koska 'heikkoa' ei sovi rakastaa.

tulkinta hyvästä itsetunnosta.

Sinusta hyvä itsetunto on sitä että on kova ja armoton. Ja sitä että halveksii muita.

Minsta nuo ovat ominaisuuksia ovat kaikkea muuta kuin hyvään itsetuntoon kuuluvia. Päin vastoin ne ovat ominaisuuksia joilla halutaan peitää omaa epävarmuuta ja huonoa itsetuntoa.


"Mielestäni nuo viestisi henkivät omatekoisen 'vahvuuden' ihannointia. Sen alla jossakin syvällä piilossa itkee se todellinen heikko ihminen, joka ei saa elää, koska 'heikkoa' ei sovi rakastaa"

Aika vaikea alekirjoitaa tuollaista. Miksi mitään tunteet pitäisi pitää piilossa? Ymmärrän sen että olen sinun mielestä ärsyttävä. Silti en allekirjoita ajatuksiasi.

Sinusta jokainen ihminen on heikko. Tarkoitaako se kuitenkaa samaa kuin olla avoimesti haavoitettavissa? Pitääkö ihisen pitää sisintään aina avoimena loukausille. Seko on sitä vahvuutta jota ihailet?

UPDATE_7899535 kirjoitti:

tulkinta hyvästä itsetunnosta.

Sinusta hyvä itsetunto on sitä että on kova ja armoton. Ja sitä että halveksii muita.

Minsta nuo ovat ominaisuuksia ovat kaikkea muuta kuin hyvään itsetuntoon kuuluvia. Päin vastoin ne ovat ominaisuuksia joilla halutaan peitää omaa epävarmuuta ja huonoa itsetuntoa.


"Mielestäni nuo viestisi henkivät omatekoisen 'vahvuuden' ihannointia. Sen alla jossakin syvällä piilossa itkee se todellinen heikko ihminen, joka ei saa elää, koska 'heikkoa' ei sovi rakastaa"

Aika vaikea alekirjoitaa tuollaista. Miksi mitään tunteet pitäisi pitää piilossa? Ymmärrän sen että olen sinun mielestä ärsyttävä. Silti en allekirjoita ajatuksiasi.

Sinusta jokainen ihminen on heikko. Tarkoitaako se kuitenkaa samaa kuin olla avoimesti haavoitettavissa? Pitääkö ihisen pitää sisintään aina avoimena loukausille. Seko on sitä vahvuutta jota ihailet?

juontuvat? Tuosta, mitä kirjoitit.

'Vaikka itse harvoin "väistän" ketään kuitenkin on niitä joiden tieltä "väistän" nuorempana ja kauniipana. Kyse on ennenkaikkea asenteesta. Siitä kuinka ihminen suhtautuu itseensä ja sen kautta muihin.

On kyse siitä kuinka ihmien otaa oman tilansa ja paikkansa.

Kuka tahansa on ruma jos on alentuva eikä ota omaa paikaansa. On sillä asenteella liikkeillä etät - lyökää niin muutkin ovat tehneet.'

Kuvaat tuossa asennoitumistasi toisiin ihmisiin. Halveksit niitä, jotka eivät 'ota omaa tilaansa ja paikkaansa', ja pidät heitä heidän heikkoutensa takia rumina ja itseäsi kauniimpana. Jos ei tuo ole mielestäsi kovuutta ja armottomuutta, niin mikä sitten on?

Sanot, että sinulla on hyvä itsetunto, mutta annat huonon itsetunnon tunnusmerkiksi kovuuden, armottomuuden ja muiden halveksunnan, mitä tuossa juuri itse kerroit harrastavasi. Puhut siis itsesi pussiin.

Tuosta ensimmäisestä viestistäsi sai käsityksen, että SINÄ pidät hyvänä itsetuntona juuri tuota kovuutta. Se tuntuu olevan yleistä nykyään.
'Ota oma tilasi, älä anna toisten talloa varpaillesi, älä elä toisten tarpeitten mukaan vaan omiesi, ajattele koko ajan itseäsi, itseäsi, itseäsi... Muut ovat vastustajiasi, sinä yksin oma puolustajasi, pidä puolesi, käännä heikkoudet voitoksesi, menesty...' Tätä kaikkeahan nyt hoetaan, ja tähän ihmisiä aivopestään terapiassa, jos he eivät vielä itse älyä olla tarpeeksi 'vahvoja'. Ei ihme, että Suomen kansa voi jo henkisesti todella huonosti. Missä on rakkaus, heikomman tukeminen?

Suhtaudut mielestäni suvaitsemattomasti. Toisten pitäisi elää sinun ehdoillasi, sinun ihanteesi mukaan, tai muuten kohtelet heitä kuin roskaa, sivuutat arvottomana. Mistä sinä tiedät, miksi he ovat sellaisia kuin ovat. He eivät ehkä pysty tai eivät halua olla muuta kuin ovat.

Peräänkuulutan omaatuntoa, heikomman auttamista. Mutta ei ihminen voi rakastaa heikkoa, jos hän on kieltänyt sen heikkouden itsessään.

Sinun mielestäsi ihmisten pitäisi olla ainakin ulospäin vain itsevarmoja. Aika ankea maailma sellainen, missä kaikki pelkäävät niin paljon toisiaan, että ulospäin ei näy kuin kova emalipinta.

mistä nuo viestini kirjoitti:

juontuvat? Tuosta, mitä kirjoitit.

'Vaikka itse harvoin "väistän" ketään kuitenkin on niitä joiden tieltä "väistän" nuorempana ja kauniipana. Kyse on ennenkaikkea asenteesta. Siitä kuinka ihminen suhtautuu itseensä ja sen kautta muihin.

On kyse siitä kuinka ihmien otaa oman tilansa ja paikkansa.

Kuka tahansa on ruma jos on alentuva eikä ota omaa paikaansa. On sillä asenteella liikkeillä etät - lyökää niin muutkin ovat tehneet.'

Kuvaat tuossa asennoitumistasi toisiin ihmisiin. Halveksit niitä, jotka eivät 'ota omaa tilaansa ja paikkaansa', ja pidät heitä heidän heikkoutensa takia rumina ja itseäsi kauniimpana. Jos ei tuo ole mielestäsi kovuutta ja armottomuutta, niin mikä sitten on?

Sanot, että sinulla on hyvä itsetunto, mutta annat huonon itsetunnon tunnusmerkiksi kovuuden, armottomuuden ja muiden halveksunnan, mitä tuossa juuri itse kerroit harrastavasi. Puhut siis itsesi pussiin.

Tuosta ensimmäisestä viestistäsi sai käsityksen, että SINÄ pidät hyvänä itsetuntona juuri tuota kovuutta. Se tuntuu olevan yleistä nykyään.
'Ota oma tilasi, älä anna toisten talloa varpaillesi, älä elä toisten tarpeitten mukaan vaan omiesi, ajattele koko ajan itseäsi, itseäsi, itseäsi... Muut ovat vastustajiasi, sinä yksin oma puolustajasi, pidä puolesi, käännä heikkoudet voitoksesi, menesty...' Tätä kaikkeahan nyt hoetaan, ja tähän ihmisiä aivopestään terapiassa, jos he eivät vielä itse älyä olla tarpeeksi 'vahvoja'. Ei ihme, että Suomen kansa voi jo henkisesti todella huonosti. Missä on rakkaus, heikomman tukeminen?

Suhtaudut mielestäni suvaitsemattomasti. Toisten pitäisi elää sinun ehdoillasi, sinun ihanteesi mukaan, tai muuten kohtelet heitä kuin roskaa, sivuutat arvottomana. Mistä sinä tiedät, miksi he ovat sellaisia kuin ovat. He eivät ehkä pysty tai eivät halua olla muuta kuin ovat.

Peräänkuulutan omaatuntoa, heikomman auttamista. Mutta ei ihminen voi rakastaa heikkoa, jos hän on kieltänyt sen heikkouden itsessään.

Sinun mielestäsi ihmisten pitäisi olla ainakin ulospäin vain itsevarmoja. Aika ankea maailma sellainen, missä kaikki pelkäävät niin paljon toisiaan, että ulospäin ei näy kuin kova emalipinta.

Kirjoitit: "Ota oma tilasi, älä anna toisten talloa varpaillesi, älä elä toisten tarpeitten mukaan vaan omiesi, ajattele koko ajan itseäsi, itseäsi, itseäsi... Muut ovat vastustajiasi, sinä yksin oma puolustajasi, pidä puolesi, käännä heikkoudet voitoksesi, menesty...' Tätä kaikkeahan nyt hoetaan, ja tähän ihmisiä aivopestään terapiassa, jos he eivät vielä itse älyä olla tarpeeksi 'vahvoja'. Ei ihme, että Suomen kansa voi jo henkisesti todella huonosti."

Minusta sorsit nyt väärää ammattikuntaa. Muistathan etteivät terapeutit aiheuta nykypäivän maailmanmenoa siis armotonta kilpailua vaan markkinatalous. Terapeutit koettavat saada ihmiset henkisesti kestämään ja myöntämään itselle heikkoudetkin, jotta elämä voisi olla ihmiselle henkisesti kevyempää. Terapeutit ovat huolissaan nykypäivästä myös kiireyden ja minun on oltava paras jne. asioiden vuoksi. Olen useasti tv:stä nähnyt tähän liittyviä kommentteja psykiatreilta ja psykologeilta.

Mieti ennemminkin miten markkinatalous saataisiin löysemmäksi ja sehän vaatii ihmisiä luopumaan mukavuuksista, oeltko siihen valmis?

En todellakaan kirjoitti:

'käännä omaa heikkouttani lyömäaseeksi'. Päinvastoin, olen ollut juuri sellainen oman 'vahvuuteni' ihailija ja salaa halveksinut heikkoja, mutta olen siitä vähän havahtunut.

Puhut hyvästä itsetunnosta. Se on sitä moskaa, mitä psykologit ja terapeutit nykyään syöttävät ihmisille, ja sillä saadaan ihmiset tosiasiassa vain koviksi ja armottomiksi niitä kohtaan, joilla ei ole tätä 'hyvää itsetuntoa'.
Sen sijasta pitäisi puhua hyvästä omastatunnosta, mutta sehän ei sovi nykyiseen kilpailu-arvomaailmaan. Siinä voisikin saada tilaa semmoinen kuin rakkaus, ja koko vaivalla rakennettu ulkoisen menestyksen korttitalo romahtaisi kasaan.

Silmiäni ovat avanneet Tommy Hellstenin kirjat. Luepa sinäkin niitä. Nyt keväällä on ilmestynyt viimeinen, nimeltään 'Uhanalainen ihminen'.

Mielestäni nuo viestisi henkivät omatekoisen 'vahvuuden' ihannointia. Sen alla jossakin syvällä piilossa itkee se todellinen heikko ihminen, joka ei saa elää, koska 'heikkoa' ei sovi rakastaa.

"Mielestäni nuo viestisi henkivät omatekoisen 'vahvuuden' ihannointia. Sen alla jossakin syvällä piilossa itkee se todellinen heikko ihminen, joka ei saa elää, koska 'heikkoa' ei sovi rakastaa"

Eli puhutte nyt hyshysin kanssa samasta asiasta. Se jolla ei ole hyvä itsetunto saattaa näytellä sitä, muttei sitä olekaan sisimmiltään.
Se jolla on hyvä itsetunto, hänelle ei ole tarpeellista talloa muita ihmisiä, tätä psykologian%psykiatrin ammattilaiset hakevat ja tarkoittavat hyvällä itsetunnolla. Eli välittävät siis lähimmäisistä.

terapiaako? kirjoitti:

Kirjoitit: "Ota oma tilasi, älä anna toisten talloa varpaillesi, älä elä toisten tarpeitten mukaan vaan omiesi, ajattele koko ajan itseäsi, itseäsi, itseäsi... Muut ovat vastustajiasi, sinä yksin oma puolustajasi, pidä puolesi, käännä heikkoudet voitoksesi, menesty...' Tätä kaikkeahan nyt hoetaan, ja tähän ihmisiä aivopestään terapiassa, jos he eivät vielä itse älyä olla tarpeeksi 'vahvoja'. Ei ihme, että Suomen kansa voi jo henkisesti todella huonosti."

Minusta sorsit nyt väärää ammattikuntaa. Muistathan etteivät terapeutit aiheuta nykypäivän maailmanmenoa siis armotonta kilpailua vaan markkinatalous. Terapeutit koettavat saada ihmiset henkisesti kestämään ja myöntämään itselle heikkoudetkin, jotta elämä voisi olla ihmiselle henkisesti kevyempää. Terapeutit ovat huolissaan nykypäivästä myös kiireyden ja minun on oltava paras jne. asioiden vuoksi. Olen useasti tv:stä nähnyt tähän liittyviä kommentteja psykiatreilta ja psykologeilta.

Mieti ennemminkin miten markkinatalous saataisiin löysemmäksi ja sehän vaatii ihmisiä luopumaan mukavuuksista, oeltko siihen valmis?

koettavat saada vain ihmiset henkisesti kestämään ja pärjäämään ja sopeutumaan jotenkin, ja yleensä vielä lääkkeitten voimalla, kun ei muutakaan osata. Siis yksilöä yritetään vain sopeuttaa jotenkin tähän menoon. Eli tosiasiassa terapeutit toimivat tämän markkinataloussysteemin juoksupoikina.

Psykologeja ja terapeutteja on nykyään laumoittain, ja psykologian arvostus on huipussaan. Koko kulttuuri on tietyssä mielessä 'psykologisoitunut'. Kärjistetysti sanottuna kaikki selitetään jo psykologian käsittein. Sillä ammattikunnalla on siis suuri arvovalta, ja sitä kuunnellaan.

Jos semmoisella joukolla ja vaikutusvallalla noustaisiin julkisesti todella puolustamaan ihmistä kovien arvojen ylivaltaa vastaan, sillä olisi suuri merkitys. Mutta ei kuulu pihaustakaan. Joku yksittäinen psykologi valittelee joskus tv:ssä, ja siinä se on.
Terapeuttiväen pitäisi olla vahva linnake ihmisyyden puolesta, mutta he näyttävät sen sijaan olevan enemmänkin vain kovaan elämään sopeuttajia.

Itse hyppisin ilosta tasakäpälää, jos palattaisiin vaatimattomampaan elämään, koska pidän sellaisesta ja elän niin jo nyt.

mistä nuo viestini kirjoitti:

juontuvat? Tuosta, mitä kirjoitit.

'Vaikka itse harvoin "väistän" ketään kuitenkin on niitä joiden tieltä "väistän" nuorempana ja kauniipana. Kyse on ennenkaikkea asenteesta. Siitä kuinka ihminen suhtautuu itseensä ja sen kautta muihin.

On kyse siitä kuinka ihmien otaa oman tilansa ja paikkansa.

Kuka tahansa on ruma jos on alentuva eikä ota omaa paikaansa. On sillä asenteella liikkeillä etät - lyökää niin muutkin ovat tehneet.'

Kuvaat tuossa asennoitumistasi toisiin ihmisiin. Halveksit niitä, jotka eivät 'ota omaa tilaansa ja paikkaansa', ja pidät heitä heidän heikkoutensa takia rumina ja itseäsi kauniimpana. Jos ei tuo ole mielestäsi kovuutta ja armottomuutta, niin mikä sitten on?

Sanot, että sinulla on hyvä itsetunto, mutta annat huonon itsetunnon tunnusmerkiksi kovuuden, armottomuuden ja muiden halveksunnan, mitä tuossa juuri itse kerroit harrastavasi. Puhut siis itsesi pussiin.

Tuosta ensimmäisestä viestistäsi sai käsityksen, että SINÄ pidät hyvänä itsetuntona juuri tuota kovuutta. Se tuntuu olevan yleistä nykyään.
'Ota oma tilasi, älä anna toisten talloa varpaillesi, älä elä toisten tarpeitten mukaan vaan omiesi, ajattele koko ajan itseäsi, itseäsi, itseäsi... Muut ovat vastustajiasi, sinä yksin oma puolustajasi, pidä puolesi, käännä heikkoudet voitoksesi, menesty...' Tätä kaikkeahan nyt hoetaan, ja tähän ihmisiä aivopestään terapiassa, jos he eivät vielä itse älyä olla tarpeeksi 'vahvoja'. Ei ihme, että Suomen kansa voi jo henkisesti todella huonosti. Missä on rakkaus, heikomman tukeminen?

Suhtaudut mielestäni suvaitsemattomasti. Toisten pitäisi elää sinun ehdoillasi, sinun ihanteesi mukaan, tai muuten kohtelet heitä kuin roskaa, sivuutat arvottomana. Mistä sinä tiedät, miksi he ovat sellaisia kuin ovat. He eivät ehkä pysty tai eivät halua olla muuta kuin ovat.

Peräänkuulutan omaatuntoa, heikomman auttamista. Mutta ei ihminen voi rakastaa heikkoa, jos hän on kieltänyt sen heikkouden itsessään.

Sinun mielestäsi ihmisten pitäisi olla ainakin ulospäin vain itsevarmoja. Aika ankea maailma sellainen, missä kaikki pelkäävät niin paljon toisiaan, että ulospäin ei näy kuin kova emalipinta.

Ei kauneus ole kiinni iästä eikä myöskään ukonäöstä vaan asenteesta. Minusta on oikesti hieno tunne myöntää se että ruma nainen voi olla aidosti kaunis. Ei sitä ihmisen asennetta voi olla ihailematta. Minusta siinä ei ole mitään halventavaa että ihminen joka ei täytä varmaan yhtään kauneusihannetta on kaikesta huolimatta kaunis.

Ja minusta on ihan tervettä todeta se myös itselleen ettei kauneus ole yksistään sitä mitä näemme vaan myös paljon muuta.

Mutta sillä asenteella jolla sinä tätä keskustelua käyt häntäkään tuskin voisi sanoa aidosti kauniiksi.

Sinä et edes yrität ymmärtää mitä sanon. MIkä sinänsä ei ole uutta.

Ja sitten se että toki ihminen voi vapaasti väistää olla alentuva ja haluta osoitaa kaikilla tavoilla ettei halua tulla noteeratuksi mitenkään. Ei halua ottaa omaaa tilaa jne.

Mutta ongelma ei olekaan tässä vaan siinä jos ihminen kaikilla tavoilla osoitaa kärsivänsä tilanteesta.

Toki vapaus on elää ihan kuinka vain mutta kuinka tulla ihmisen kanssa toimeen joka kääntää ihan kaiken negatiiviseksi mikä kohdistuu häneen itseensä. Sanot mitään tai et aina teet väärin. Ihan sama mitä teet tai et tee.

Ja kaikesta siitä pahasta olosta syytetään muita. Se on muiden vika kun muut ovat sitä mieltä ...

Se että ihminen katkeroituu omaan elämäänsä ja kylvää tätä katkeruutta ympärillee. Ei minusta ainakaan ole sitä oikeaa asennetta itseään eikä muita kohtaan.

Ja jos minä jotain en ymmärrä on se että eletään toisten kautta tai toisten mielipiteissä. Enkä ymmärrä sitäkään ettei olla rehellisiä itselle.

Minä myös ihmettelen sitä että sinulla on hirveä tarve saada minut syyllistymään siitä etten kanna syyllisyyttä asioista jotka lähtevät toisesta ihmisestä itsestään. Miksi?

Ja sitten se että mitä tulee tuohon heikkouden kieltämiseen. Niin siinä sinä olet väärässä. En ehkä ole heikko samalla tavalla kuin sinä. Ja elämä myös on opettanut sellaisia asioita joita kaikki eivät opi koskaan.

Ja mitä taas tulee itsevarmuuten ulospäin. Niin ajateletko että se on tietoinen valinta. Entä jos se onkin ominaisuus joka saadaan lahjana?

Sinä ajatelet että tietyt ominaisuudet ovat itsevarmuutta ja tietoista valintaa. Eivät ne kuule ole. Jotku asiat saamme syntymälahjaksi ja niiden kanssa on opittava elämään.

Syökö sinua jotekin erityisesti se etten ota kuuleviin korviini niitä sinun ajatuksiasi siitä millainen minun sinun mielestä pitäisi olla ollakseni sinun mielestä hyvä ihminen?

UPDATE_7899535 kirjoitti:

"Monet kauniit ihmiset eivät tiedä, että ovat kauniita, sen takia, että kukaan ei ole heille sanonut heidän olevan kauniita"

Mielenkiintoine ilmiö on se että ne ihmiset joilla on huono itsetunto purkavat sitä niihin joilla he kuvitelevat olevan hyvä itsetunto. Tämä on yksi ilmiö.

Toisaalta ihmisiä syö se jos ihminen voi ainakin päälisinpuolin elää niin kuin se mitä muut ajatelevat ei ohjaisi hänen elämäänsä.

Ehkä oikea asenne lähtee siitä oivalluksesta että sallii ihmisten ajatella ajatelee ne kuitenkin. Ja lähtee elämään sitä omaa elämäänsä. Lakkaa vain miettimästä sitä että mitä muut ajatelee.

Ihmisille mieliksi ei voi elää. Et voi olla kaunis kakkien mielestä. Et voi olla sitä tätä ja tuota. Jokaisessa on paljonkin ulkoisia puuteita.

Jopa niissä nuorissa ja kauniissa naisissa. Kuinka paljon heidän kauneutensa on kiinni siitä ettemme kiinnitä huomiota heidän puutteisiinsa.

Kauneus lähtee siitä että opii luopumaan kateudesta. Osaa rakastaa myös itseään rehellisyydessä. Osaa kääntää heikkoudet vahvuudeksi hyväksymällä ne.

Jos vaikka ajatellaan näitä luki-vaikeuksiani mitkä ovat kaikkien nähtävissä. Se on varmasti asia joka näkyy tällä palstalla ja olen sen antanut näkyä. Eikö sekin ole yhdenlaista rumuutta joka näkyy kaikille? Se on ja siitä aina toisinaan saa kuulla komenteja.

Komentit kuitenkaan eivät ole hidastaneet tahtia tai nouseet esteeksi kirjoitamiselle. Niinkin olisi voinut käydä. Ja niin on monille ko ongelmista kärsivällä käynyt. Miksei?

Olen varmaan ikävä ihminen siinä että asian jonka joudun hyväksymään omassa elämässäni olemassa olevaksi asiaksi. On asia jonka muut joutuvat hyväksymään vaikka sitten pakon edessä. Ja se joka ei voi hyväksyä ja sallia tälläisiä puuteellisuuksia joutuu väitymään. Koska minä en väistä.

Ymmärrätkö yhtään mitä yritän sanoa. Pitääkö ihmisen väistää siksi että ymmärtää oman vajavuutensa toisen edessä? Tai pitääkö ihmisen väistää siksi ettei toinen sulata vajavuutta?

Vaatimus siitä että väistäisin kirjoittajan paikalta siksi että en osaa kirjoitaa virheetöntä tekstiä on oikeudeton. Ihmiset käyttävät tälläistä oikeutta jos annamme heidän käytää sitä.

Niin on muutenkin elämässä. Annammeko muiden ihmisten määritellä sen mitä me itse itsestämme ajatelemme. Hyväksymmekö puuteet sellaisina kuin ne on. Vai annammeko me toisille oikeuden arvotaa itsemme. Ja onko oma itsemme hyväksyminen kiinni siitä mitä muut meistä ajatelevat.

ELi olen ihminen josta toiset ihmiset ajatelevat (ja kirjoitavat) - mikä oikein olet kun et osaa oikein kirjoitaa. Ei minun arvoni ihmisenä (ja kirjoitajana) ole tälläisissä komenteissa.

Niin kuin ei muidenkaan asioitten osalta. Tämä on sitä asennetta vaikkei liittynytkään siihen mitä yleensä miellämme kauneudeksi.

Nyt ymmärrän mitä tarkoitat ja olen kanssasi samaa mieltä.

Sen vuoksi, etten ole tehnyt niinkuin muut ovat vaatineet ja sen vuoksi etten ole ollut vaiti kun muut ovat vaatineet, olen se mikä olen.

Mutta kuinka helposti voidaan toisen ihmisen itsetunto latistaa ja ehkä se toinen ei saa koskaan korjattua tilannetta vaan antaa periksi.

Jos lasta esim. mollataan ja morkataan alusta lähtien, niin melko varmasti hänellä aikuisena on huono itsetunto.

Sellaisesta henkilöstä tulee joko vetäytyvä persoona tai häiriökäyttäytyjä.

Rakkautta peräänkuulutan jälleen.

Itse olet vahva ihminen, mutta mikä sinut on tehnyt vahvaksi? Oletko joutunut puolustamaan paikkaasi jo lapsesta lähtien? Oletko liian älykäs alistuaksesi ympäristön vaatimuksiin? Mitä siitä on seurauksena? Onko yhteisösi hylännyt sinut? Kuinka monen luulet valitsevan vahvan itsetunnon kun tietää, että joutuu sen puolesta kamppailemaan?

Wariska kirjoitti:

Nyt ymmärrän mitä tarkoitat ja olen kanssasi samaa mieltä.

Sen vuoksi, etten ole tehnyt niinkuin muut ovat vaatineet ja sen vuoksi etten ole ollut vaiti kun muut ovat vaatineet, olen se mikä olen.

Mutta kuinka helposti voidaan toisen ihmisen itsetunto latistaa ja ehkä se toinen ei saa koskaan korjattua tilannetta vaan antaa periksi.

Jos lasta esim. mollataan ja morkataan alusta lähtien, niin melko varmasti hänellä aikuisena on huono itsetunto.

Sellaisesta henkilöstä tulee joko vetäytyvä persoona tai häiriökäyttäytyjä.

Rakkautta peräänkuulutan jälleen.

Itse olet vahva ihminen, mutta mikä sinut on tehnyt vahvaksi? Oletko joutunut puolustamaan paikkaasi jo lapsesta lähtien? Oletko liian älykäs alistuaksesi ympäristön vaatimuksiin? Mitä siitä on seurauksena? Onko yhteisösi hylännyt sinut? Kuinka monen luulet valitsevan vahvan itsetunnon kun tietää, että joutuu sen puolesta kamppailemaan?

Kysyt vaikeita...

Itse olet vahva ihminen, mutta mikä sinut on tehnyt vahvaksi? Olenko, kyllä ja ei. Jokainen ihminen on omalta puoleltaan myös heikko. Kuitenkin kuten jo tuolla muualla tässä ketjussa totesin on asioita jotka vain saadaan syntymässä lahjaksi.

Oletko joutunut puolustamaan paikkaasi jo lapsesta lähtien? Olen ollut aina se joka ei ole voinut olla hiljaa silloin kun oikeustajuani lähdetään loukaamaan. En ikinä enkä koskaan. En edes kun olin lapisi. Enkä silloinkaan en edes aikuisten edessä.

Ja vaikka vastalause ei olisi muutanut lopputulosta mihinkään silti sitä ei ole jätetty sanomatta.

Yllättävää kyllä kun muistan niitä kertoja kun vaikka koulussa jouduin avoimeen "sotaan" jostain asiasta. Myös opettajien kanssa. Niin vaikka lopputulos ei muuttunut silti jo silloin käytin tuota sanomisen lahjaa. Ja sain myöntämisen sieltä ulos.

Silloin kuin totuus lausutaan julki on aina vahvoilla silloinkin kun muuten on heikko. Ja vaikka lopputulos ei muutu eikä sitä muutosta ehkä haetakaan.

Ja vaikka sitä joutuu kuinka taipumaan enemmistön tahtoon. Se ei tule tapahtumaan vastalauseitta. Totuus on oikeus sanoa ääneen. Ja tätä oikeutta olen käyttänyt aina. Sen sanominen ei ole oikeus vaan se on pakko.

Toisaalta jo lapsena olin se joka ei taipunut enemmistön tahtoon silloin kun katsoin sen olevan oikeustajuni vastaista. Minusta ei ole ollut siihen koskaan eikä ikinä.

Oletko liian älykäs alistuaksesi ympäristön vaatimuksiin? MInulle yksin oleminen on aina ollut yhdessä olemisen vaihtoehto. MInä en pelkää itseäni vaikka muita voinkin pelätä. Ja toisinaan on helpompaa olla yksin kuin pukea yteisön pakkopaitaa päälleen.

Mitä siitä on seurauksena? Onko yhteisösi hylännyt sinut? Niin ei ole vielä käynyt isossa mittakaavassa. Minulla on aina ollut monekinlaisia paikoja monenkinlaisissa yhteisöissä. Jos yhteisön hyväksyntä perustuu muuhun kuin rehelisyyteen niin edellä olevan valossa voit miettiä mikä on se tarve pukea päälleen paitaa joka ei ole kudottu rehellisyydestä ja totuudessa pysymisestä.

Kuinka monen luulet valitsevan vahvan itsetunnon kun tietää, että joutuu sen puolesta kamppailemaan? Ehkä se on yhdenlaista heikkoutta kun tuntuu siltä että taisteun käyminen itseään vastaan on toivotonta. Vaikka siitä sitten seuraisi mitä suhteessa muualle. On vain asioita jotka eivät muutu minussa. Eivät vaikka se maksaisi paikkani missä yhteisössä tahansa. Elämä on opettanut sen ettei itsestä voi lupua vaikka kaikesta muusta voikin.

Vääryyttä ei voi tehdä itselleen, ei ainakaan loputtomiin. Eikä tuota väärin tekemisen oikeutta voi antaa toisellekaan. Sekään ei ole rakkautta että antaa toisten tehdä vääryyttä itseään kohtaan.

että terapeutit kirjoitti:

koettavat saada vain ihmiset henkisesti kestämään ja pärjäämään ja sopeutumaan jotenkin, ja yleensä vielä lääkkeitten voimalla, kun ei muutakaan osata. Siis yksilöä yritetään vain sopeuttaa jotenkin tähän menoon. Eli tosiasiassa terapeutit toimivat tämän markkinataloussysteemin juoksupoikina.

Psykologeja ja terapeutteja on nykyään laumoittain, ja psykologian arvostus on huipussaan. Koko kulttuuri on tietyssä mielessä 'psykologisoitunut'. Kärjistetysti sanottuna kaikki selitetään jo psykologian käsittein. Sillä ammattikunnalla on siis suuri arvovalta, ja sitä kuunnellaan.

Jos semmoisella joukolla ja vaikutusvallalla noustaisiin julkisesti todella puolustamaan ihmistä kovien arvojen ylivaltaa vastaan, sillä olisi suuri merkitys. Mutta ei kuulu pihaustakaan. Joku yksittäinen psykologi valittelee joskus tv:ssä, ja siinä se on.
Terapeuttiväen pitäisi olla vahva linnake ihmisyyden puolesta, mutta he näyttävät sen sijaan olevan enemmänkin vain kovaan elämään sopeuttajia.

Itse hyppisin ilosta tasakäpälää, jos palattaisiin vaatimattomampaan elämään, koska pidän sellaisesta ja elän niin jo nyt.

Vaaditko siis psykologian ammattilaisia olemaan moraalipoliiseja nykymaailman menossa?
Minä en kyllä vaatisi sitä keneltäkään, koska tehtävä on mahdoton ja sen verran heistä moni varmaan yrittääkin mitä itse pystyy ja aikaa riittää elämässä.
Samoin voisi sinua vaatia nousemaan julkisuuteen ja tekemään työtä markkinoinnin vastaisesti, miksi et ala siihen?
Pyskologian ammattilaisia ei ole koulutettu moraalipoliiseiksi ja kunnioituksen ammatistaan he saavat muilta ihmisiltä. Muut ihmiset ovat sitä mieltä että he tekevät arvokasta työtä ja haluavat kuunnella heitä. Sinä ehkä et ja saat tehdä sen valinnan jos uskot tietäväsi heitä paremmin. Joitain asioita saatatkin tietää.
Tiedätkö milloin psykiatrin pitää määrätä ihmiselle lääkeittä?

perustein vaadit kirjoitti:

Vaaditko siis psykologian ammattilaisia olemaan moraalipoliiseja nykymaailman menossa?
Minä en kyllä vaatisi sitä keneltäkään, koska tehtävä on mahdoton ja sen verran heistä moni varmaan yrittääkin mitä itse pystyy ja aikaa riittää elämässä.
Samoin voisi sinua vaatia nousemaan julkisuuteen ja tekemään työtä markkinoinnin vastaisesti, miksi et ala siihen?
Pyskologian ammattilaisia ei ole koulutettu moraalipoliiseiksi ja kunnioituksen ammatistaan he saavat muilta ihmisiltä. Muut ihmiset ovat sitä mieltä että he tekevät arvokasta työtä ja haluavat kuunnella heitä. Sinä ehkä et ja saat tehdä sen valinnan jos uskot tietäväsi heitä paremmin. Joitain asioita saatatkin tietää.
Tiedätkö milloin psykiatrin pitää määrätä ihmiselle lääkeittä?

kun kerran tällä palstalla ollaan, niin mitä olisit ajatellut hoitokokousten aikaan psykologeista/psykiatreista, jotka olisivat vain tukeneet ihmisiä alistumaan hoitokokousten mielivaltaan? Etsineet heidän 'vahvuuksiaan', jotka auttavat heitä siihen sopeutumaan ja 'heikkouksiaan', jotka estävät heitä alistumasta? Ja jos muu ei auta, niin lääkkeitten voimalla kyllä 'sopeutuvat'.
Mielestäni on kysymys aivan samanlaisesta asiasta.

Puhuin siitä henkisestä arvovallasta, joka psykologian ammattilaisilla nykyään on. Sen velvoittamina heidän olisi puolustettava näkyvämmin ihmistä.
Minulla ei sitä arvovaltaa ole, olen tavallinen rivipulliainen.

En tiedä, milloin psykiatrin pitää määrätä ihmiselle lääkettä, mutta ilmeisesti ne rajat ovat aika höllät, koska lääkkkeitä määrätään herkästi. Se on sitä samaa medikalisoitumista, mikä on riesa jo muutenkin. Lääketehtaiden osakkeenomistajat siitä lähinnä hyötyvät, ja siksi sitä rumbaa pyöritetään.
On irvokasta, että ihmiset pannaan ravaamaan turhassa oravanpyörässä lääkkeitten voimalla.

vanhoillislestadiolaisuudesta, kirjoitti:

kun kerran tällä palstalla ollaan, niin mitä olisit ajatellut hoitokokousten aikaan psykologeista/psykiatreista, jotka olisivat vain tukeneet ihmisiä alistumaan hoitokokousten mielivaltaan? Etsineet heidän 'vahvuuksiaan', jotka auttavat heitä siihen sopeutumaan ja 'heikkouksiaan', jotka estävät heitä alistumasta? Ja jos muu ei auta, niin lääkkeitten voimalla kyllä 'sopeutuvat'.
Mielestäni on kysymys aivan samanlaisesta asiasta.

Puhuin siitä henkisestä arvovallasta, joka psykologian ammattilaisilla nykyään on. Sen velvoittamina heidän olisi puolustettava näkyvämmin ihmistä.
Minulla ei sitä arvovaltaa ole, olen tavallinen rivipulliainen.

En tiedä, milloin psykiatrin pitää määrätä ihmiselle lääkettä, mutta ilmeisesti ne rajat ovat aika höllät, koska lääkkkeitä määrätään herkästi. Se on sitä samaa medikalisoitumista, mikä on riesa jo muutenkin. Lääketehtaiden osakkeenomistajat siitä lähinnä hyötyvät, ja siksi sitä rumbaa pyöritetään.
On irvokasta, että ihmiset pannaan ravaamaan turhassa oravanpyörässä lääkkeitten voimalla.

Tietenkään mielestäni ei olisi oikein jos psykologian ammattilaiset olisivat pistäneet ihmisiä alistumaan hoitokokuksiin. En kyllä pysty yhdentämään hoitokouksia ja nyky markkinataloutta-jos se olisi psykologian ammttilaisten vika, selventäisitkö minulle mitä haet, jotta voisin ymmärtää?

Ihminen valitsee itse ammattinsa ja sen miten haluaa elämänsä toteuttaa. Kenellekään raha ei tule itsestään ja jokainen itse valitsee mistä luopuu ja mistä ei. Loppujenlopuksi aikuinen kantaa itse vastuunsa valinnoissaan .

Jos ihminen haluaa valita raskaan työn ja menee puhumaan siitä psykologille, miten hän käy asiaa läpi tuon ihmisen kanssa? Kieltääkö hän tuolta ihmiseltä tuon ammatinharjoittamisen vai miten hänen tulee toimia?
Jos ihminen jolla on uskonto jonka vuoksi ihminen on väsynyt ja masentunut, miten psykologin tulee käydä nuo asiat läpi tuon ihmisen kanssa? Kieltääkö ihmiseltä tuon uskonnon harjoittamisen?
Se ei ole tarkoituksena. Vaan tarkoituksena on auttaa tuota ihmistä käsittelemään asioita jotka painavat hänen mieltään ja joiden avulla hän toivon mukaan pystyy elämään keveämällä taakalla. Jos sinua painaa jokin asia ja löydät ratkaisun siihen, eikö mielesi ole keveämpi ja tuo asia ei ehkä enää häiritse sinua millään lailla?
Voi tulla myös tilanteita, joissa ammatilainen näkee, että tuo ihminen ei tule kestämään jos jatkaa tuota työtä tai uskontoa tai mitä tahansa toimintaa elämässä ja joutuu siitäkin keskustelemaan ja sanomaan ettet tuolla tavalla onnistu itseäsi pelastamaan. Toinen ottaa sen neuvon ja toinen ei, siinä ei sovi syytellä ammattiauttajaansa, jos on jo varoitettu. Jokainen aikuinen on itse vastuussa itsestään, ketään ei voi pakottaa.

Lääkkeiden käytöstä voin sen verran sanoa, että kuka ei käyttäisi kipuunsa lääkettä joka auttaa?
Ja jos ihminen sekoaa täysin eikä mieli pysy kunnossa muuta kuin lääkkeiden avulla miksi ei käyttäisi lääkettä joka siihen auttaa? Koskee ihan muitakin sairauksia.

Minulla on lähipiirissä kokemuksia siitä mitä käy ihmiselle jos ei käytä lääkkeitä masennukseen. Onneksi hän tajuaa sen itsekkin että lääkkeet on otettava tietyin väliajoin, muutoin tapahtuu pahoja, joita ei kukaan toisista välittävä ihminen voi toivoa kenellekään.

Turha lääkeiden annosteleminen on väärin. Pitäisi tutkia asiaa tarkemmin minkäverran sellaista tosissaan tapahtuu, koska on paljon ihmisiä jotka eivät suostu syömään minkäänlaisia lääkkeitä vaikkei niistä seuraa hänelle mitään ongelmia, vaan helpotusta. Lääkeet ovat kai tabu. Tiedätkö tarkempaa tutkimusta lääkkeiden turhasta määräämisestä ihmiselle?? Kiinnostaisi valtavasti!!
Uskon kyllä että sellaistakin tapahtuu. Hoitovirheitähän tehdään kuin virheitä muissakin ammateissa. Kukaan kun ei pysty tietämään aina täyttä totuutta asioista.

UPDATE_7899535 kirjoitti:

Ei kauneus ole kiinni iästä eikä myöskään ukonäöstä vaan asenteesta. Minusta on oikesti hieno tunne myöntää se että ruma nainen voi olla aidosti kaunis. Ei sitä ihmisen asennetta voi olla ihailematta. Minusta siinä ei ole mitään halventavaa että ihminen joka ei täytä varmaan yhtään kauneusihannetta on kaikesta huolimatta kaunis.

Ja minusta on ihan tervettä todeta se myös itselleen ettei kauneus ole yksistään sitä mitä näemme vaan myös paljon muuta.

Mutta sillä asenteella jolla sinä tätä keskustelua käyt häntäkään tuskin voisi sanoa aidosti kauniiksi.

Sinä et edes yrität ymmärtää mitä sanon. MIkä sinänsä ei ole uutta.

Ja sitten se että toki ihminen voi vapaasti väistää olla alentuva ja haluta osoitaa kaikilla tavoilla ettei halua tulla noteeratuksi mitenkään. Ei halua ottaa omaaa tilaa jne.

Mutta ongelma ei olekaan tässä vaan siinä jos ihminen kaikilla tavoilla osoitaa kärsivänsä tilanteesta.

Toki vapaus on elää ihan kuinka vain mutta kuinka tulla ihmisen kanssa toimeen joka kääntää ihan kaiken negatiiviseksi mikä kohdistuu häneen itseensä. Sanot mitään tai et aina teet väärin. Ihan sama mitä teet tai et tee.

Ja kaikesta siitä pahasta olosta syytetään muita. Se on muiden vika kun muut ovat sitä mieltä ...

Se että ihminen katkeroituu omaan elämäänsä ja kylvää tätä katkeruutta ympärillee. Ei minusta ainakaan ole sitä oikeaa asennetta itseään eikä muita kohtaan.

Ja jos minä jotain en ymmärrä on se että eletään toisten kautta tai toisten mielipiteissä. Enkä ymmärrä sitäkään ettei olla rehellisiä itselle.

Minä myös ihmettelen sitä että sinulla on hirveä tarve saada minut syyllistymään siitä etten kanna syyllisyyttä asioista jotka lähtevät toisesta ihmisestä itsestään. Miksi?

Ja sitten se että mitä tulee tuohon heikkouden kieltämiseen. Niin siinä sinä olet väärässä. En ehkä ole heikko samalla tavalla kuin sinä. Ja elämä myös on opettanut sellaisia asioita joita kaikki eivät opi koskaan.

Ja mitä taas tulee itsevarmuuten ulospäin. Niin ajateletko että se on tietoinen valinta. Entä jos se onkin ominaisuus joka saadaan lahjana?

Sinä ajatelet että tietyt ominaisuudet ovat itsevarmuutta ja tietoista valintaa. Eivät ne kuule ole. Jotku asiat saamme syntymälahjaksi ja niiden kanssa on opittava elämään.

Syökö sinua jotekin erityisesti se etten ota kuuleviin korviini niitä sinun ajatuksiasi siitä millainen minun sinun mielestä pitäisi olla ollakseni sinun mielestä hyvä ihminen?

ettet sinä halua ymmärtää, mitä sanon. Väistätkö tahallasi, vai puhummeko ns. eri kieltä?

Puhuin siitä, mitä kirjoitit tuolla ylempänä ja mitä siteerasin. Siis suhtautumisestasi niihin, joita pidät alentuvina. Nyt vasta sanot, että kyse on mielestäsi heidän negatiivisuudestaan ja katkeruudestaan. Eihän sellainen ihminen ole alentuva kuin ehkä näennäisesti, vaan päinvastoin täynnä itseään ja omaa myrkkyään, tuomitseva muita kohtaan.
Luulin, että puhuit oikeasti 'heikoista', aroista ja pelokkaista, alemmuudentuntoisista ihmisistä. Siksi suhtautumisesi heihin tuntui karmealta.

Sanot, että elämä on opettanut sinulle paljon, mutta yhtä asiaa se ei ilmeisesti ole opettanut. Sitä, että ihminen ei ole oman onnensa seppä. Hän on juuri niin vahva aidosti, miten paljon hän on saanut osakseen rakkautta. Se vahvuus saadaan siis toisilta ihmisiltä, eikä sitä pysty kukaan tekemään itse. Itse tehty 'vahvuus' on vain heikkoutensa kieltämistä eli valhenaamiota, itsellekin.

Ei tilan antaminen toisten tarpeille ole heidän kauttaan tai heidän mielipiteissään elämistä. Se on psyykkistä kypsyyttä. Tuntuu, että nykyisin ihmisiä oikein opetetaan olemaan keskenkasvuisen itsekeskeisiä.

En ole tietääkseni halunnut saada sinua syyllistymään mistään. Olen ollut vain kauhuissani asenteestasi, jonka mukaan on ihmisen omassa vallassa se, millainen hän on. Ei ole. Ihminen ei ole Jumala, kaikkivoipa. Hän on heikko ja rajallinen ja pystyy vain siihen, mihin pystyy. Juuri siksi tarvitaan rakkautta, suvaitsevuutta, koska pystymme niin vähään. Yksi kykenee yhteen ja toinen toiseen asiaan.

Sinä itsehän sitä tehtyä itsevarmuutta tarjoilit, kun sanoit, ettei haavoittuvuuttaan pitäisi näyttää ulospäin. Miten sinä jotenkin kummasti koko ajan pyörrät omat puheesi?

Mistä luulet minun haluavan käännyttää sinua? Yritätkö itse vimmalla käännyttää muita, ja arvelet toisten tekevän samoin?
Kerroin niitä ajatuksia ja tunteita, mitä viestisi herättivät. Tai no joo, ehkä tunsin jonkinlaista myötätuntoa, kun sain sen käsityksen, että poljet itseäsi ja pakotat itsesi olemaan kova.

taas, mielenkiintoista! kirjoitti:

Tietenkään mielestäni ei olisi oikein jos psykologian ammattilaiset olisivat pistäneet ihmisiä alistumaan hoitokokuksiin. En kyllä pysty yhdentämään hoitokouksia ja nyky markkinataloutta-jos se olisi psykologian ammttilaisten vika, selventäisitkö minulle mitä haet, jotta voisin ymmärtää?

Ihminen valitsee itse ammattinsa ja sen miten haluaa elämänsä toteuttaa. Kenellekään raha ei tule itsestään ja jokainen itse valitsee mistä luopuu ja mistä ei. Loppujenlopuksi aikuinen kantaa itse vastuunsa valinnoissaan .

Jos ihminen haluaa valita raskaan työn ja menee puhumaan siitä psykologille, miten hän käy asiaa läpi tuon ihmisen kanssa? Kieltääkö hän tuolta ihmiseltä tuon ammatinharjoittamisen vai miten hänen tulee toimia?
Jos ihminen jolla on uskonto jonka vuoksi ihminen on väsynyt ja masentunut, miten psykologin tulee käydä nuo asiat läpi tuon ihmisen kanssa? Kieltääkö ihmiseltä tuon uskonnon harjoittamisen?
Se ei ole tarkoituksena. Vaan tarkoituksena on auttaa tuota ihmistä käsittelemään asioita jotka painavat hänen mieltään ja joiden avulla hän toivon mukaan pystyy elämään keveämällä taakalla. Jos sinua painaa jokin asia ja löydät ratkaisun siihen, eikö mielesi ole keveämpi ja tuo asia ei ehkä enää häiritse sinua millään lailla?
Voi tulla myös tilanteita, joissa ammatilainen näkee, että tuo ihminen ei tule kestämään jos jatkaa tuota työtä tai uskontoa tai mitä tahansa toimintaa elämässä ja joutuu siitäkin keskustelemaan ja sanomaan ettet tuolla tavalla onnistu itseäsi pelastamaan. Toinen ottaa sen neuvon ja toinen ei, siinä ei sovi syytellä ammattiauttajaansa, jos on jo varoitettu. Jokainen aikuinen on itse vastuussa itsestään, ketään ei voi pakottaa.

Lääkkeiden käytöstä voin sen verran sanoa, että kuka ei käyttäisi kipuunsa lääkettä joka auttaa?
Ja jos ihminen sekoaa täysin eikä mieli pysy kunnossa muuta kuin lääkkeiden avulla miksi ei käyttäisi lääkettä joka siihen auttaa? Koskee ihan muitakin sairauksia.

Minulla on lähipiirissä kokemuksia siitä mitä käy ihmiselle jos ei käytä lääkkeitä masennukseen. Onneksi hän tajuaa sen itsekkin että lääkkeet on otettava tietyin väliajoin, muutoin tapahtuu pahoja, joita ei kukaan toisista välittävä ihminen voi toivoa kenellekään.

Turha lääkeiden annosteleminen on väärin. Pitäisi tutkia asiaa tarkemmin minkäverran sellaista tosissaan tapahtuu, koska on paljon ihmisiä jotka eivät suostu syömään minkäänlaisia lääkkeitä vaikkei niistä seuraa hänelle mitään ongelmia, vaan helpotusta. Lääkeet ovat kai tabu. Tiedätkö tarkempaa tutkimusta lääkkeiden turhasta määräämisestä ihmiselle?? Kiinnostaisi valtavasti!!
Uskon kyllä että sellaistakin tapahtuu. Hoitovirheitähän tehdään kuin virheitä muissakin ammateissa. Kukaan kun ei pysty tietämään aina täyttä totuutta asioista.

jotakin, nyt en ehdi enempää. Sanon vain, etten tunne psykologien työtä lähemmin, vaan puhun vain siitä yleiskuvasta, jonka olen saanut.

näyttää, kirjoitti:

ettet sinä halua ymmärtää, mitä sanon. Väistätkö tahallasi, vai puhummeko ns. eri kieltä?

Puhuin siitä, mitä kirjoitit tuolla ylempänä ja mitä siteerasin. Siis suhtautumisestasi niihin, joita pidät alentuvina. Nyt vasta sanot, että kyse on mielestäsi heidän negatiivisuudestaan ja katkeruudestaan. Eihän sellainen ihminen ole alentuva kuin ehkä näennäisesti, vaan päinvastoin täynnä itseään ja omaa myrkkyään, tuomitseva muita kohtaan.
Luulin, että puhuit oikeasti 'heikoista', aroista ja pelokkaista, alemmuudentuntoisista ihmisistä. Siksi suhtautumisesi heihin tuntui karmealta.

Sanot, että elämä on opettanut sinulle paljon, mutta yhtä asiaa se ei ilmeisesti ole opettanut. Sitä, että ihminen ei ole oman onnensa seppä. Hän on juuri niin vahva aidosti, miten paljon hän on saanut osakseen rakkautta. Se vahvuus saadaan siis toisilta ihmisiltä, eikä sitä pysty kukaan tekemään itse. Itse tehty 'vahvuus' on vain heikkoutensa kieltämistä eli valhenaamiota, itsellekin.

Ei tilan antaminen toisten tarpeille ole heidän kauttaan tai heidän mielipiteissään elämistä. Se on psyykkistä kypsyyttä. Tuntuu, että nykyisin ihmisiä oikein opetetaan olemaan keskenkasvuisen itsekeskeisiä.

En ole tietääkseni halunnut saada sinua syyllistymään mistään. Olen ollut vain kauhuissani asenteestasi, jonka mukaan on ihmisen omassa vallassa se, millainen hän on. Ei ole. Ihminen ei ole Jumala, kaikkivoipa. Hän on heikko ja rajallinen ja pystyy vain siihen, mihin pystyy. Juuri siksi tarvitaan rakkautta, suvaitsevuutta, koska pystymme niin vähään. Yksi kykenee yhteen ja toinen toiseen asiaan.

Sinä itsehän sitä tehtyä itsevarmuutta tarjoilit, kun sanoit, ettei haavoittuvuuttaan pitäisi näyttää ulospäin. Miten sinä jotenkin kummasti koko ajan pyörrät omat puheesi?

Mistä luulet minun haluavan käännyttää sinua? Yritätkö itse vimmalla käännyttää muita, ja arvelet toisten tekevän samoin?
Kerroin niitä ajatuksia ja tunteita, mitä viestisi herättivät. Tai no joo, ehkä tunsin jonkinlaista myötätuntoa, kun sain sen käsityksen, että poljet itseäsi ja pakotat itsesi olemaan kova.

etten ole arka koksa olen tälläinen? Koska arkuuden pitää näkyä tietyllä tavalla sinusta. :)

Ja sitten se että sanot etten ole oppinut ettei ihminen ole oman onnensa seppä? Mielenkiintoinen väite. Koska jo paljon ennen täysi-ikäiseksi tuloani olen ymmärtänyt sen että elämässä ei saa aina valita. Eikä elämässä voi aina päätää itse mitä saa tai ei saa. Eikä aina ole edesä muita kuin huonoja vaihtoehtoja joiden kesken joutuu miettimään.

Ajatuksistasi tulee mieleen että ollaan purjeet ylhäällä tuuliajolla myrskyssä repeää purjeet tai ei. Etsimättä lainkaan tuulensuojaa myrksyltä.

"Ei tilan antaminen toisten tarpeille ole heidän kauttaan tai heidän mielipiteissään elämistä. Se on psyykkistä kypsyyttä"

Ei ole. Se ei ole psyykkistä kypsyyttä jos elät toisen ihmsen kautta tai tarpeille. Toisen ihmisen kautta eläminen tarkoitaa sitä että toisen tarpeet menee omien tarpeitten edelle. Tietyyn rajaan saakka tuo ajatus on ok. Mutta sitten se että kun sinun minuus alkaa olla yhtä tuon toisen minuuden kanssa. Se ei ole enää tervettä.

Vain tietyyn rajaan saakka on oikein se että laitat muiden tarpeet omien tarpeitten edelle. Mutta se ei koskaan saa tarkoitaa samaa kuin oman itsensä kadottaminen ja oman yksilöllisyyden ja erillisyyden tunteen kadottaminen.

Minusta ajatus siitä että elän VAIN (huomaa vain) lasten tarpeille ja lasten kautta on sairas. MInusta ihmisen ja myös äidin tulee ymmärtää se että vaikka kuinka eläisi millaisessa symbioosissa vauvan kanssa on kuitenkin erillinen ihminen.

Jolla on myös erillisiä ja toisesta riipumattomia tarpeita.

Ajateletko että on oikein luopua kaikesta. Ihan kaikseta. Mihin sinä silloin kadotat itsesi. Ja löydätkö sinä siteä sitten enään kun lapset kasvat erilisiksi yksilöiksi. Vai jäätkö silloinkin vielä roikkumaan epäterveellä tavalla heidän elämään. Jatkatko elämää heidän kautaan. Ja ehkä heidän lapsilleen.

Vain tietyyn rajaan saakka tuo on tervettä. Ja kun se raja ylitetään niin sen rajan jälkeen tulee ne lieveilmiöt - yrität kasvataa lasesi et erillisiksi ykilöiksi vaan yksilöksi jonka kautta voit elää. Ja se ei ole oikein.

Niin oikeastaan tuo haavoituvuuden näyttäminen kytkeytyy läheisesti siihen että jos ihminen heitäytyy martyyriksi on ihan sama mitä tekee tai ei tee. "Haavoituvuuden esilläpitäminenkin" on yhdenlaista "masokismia".

- Olen ruma koska kaikki pitävät minua rumana. Ja vaikka joku sanoisikin että olen kaunis hän ei kuitenkaan voisi tarkoitaa sitä koska kaikki pitävät minua rumana.

Jos ihmiset elävät tälläisten paradoksien kansa ja pitävät niitä esillä nimenomaan hakeakseen tukea näille ajatuksilleen. Niin päästään kehäpäätelmään josta ei ole ulospääsyä.

Sanoo tai tekee mitä tahansa ihminen kuitenkin tulkitsee ne tämän kehä-päätelmän mukaisesti.

Minä en oikeastan tiedä mitä sinä haluat. Ensisijaisesti ehkä haluat näytää että olen sinun mielestä väärässä. Tai ettenmme ajattele asioista samoin. Siitä en ole lainkaan varma. Enneminkin luulen että sinulla on mielikuva minusta jonka yli et voi nähdä koksa en salli sitä.

Ja kun et voi nähdä niin kerrot että olen sellainen tai tälläinen. Sinä et viimekädessä voi nähdä toisesta ihmisestä kuin vain sen minkä hän sallii sinun nähdä.

Ja sitten se että se mitä sallin ei taas lähde sinun tarpeesta vaan siitä että minä sallin. On myös niitä ihmisiä jotka kävelevät viereeni sallin tai en. Ja näillä kaikilla ihmisillä on aivan erityinen paikka elämässä.

Ja kun puhuin siitä rumasta naisesta. Rehellisesti täytyy sanoa että hän on ruma. Ja kuitenkin se kuinka tuo nainen kääntää tuon kaiken omaksi edukseen. Rumuus joka voi olla ihmisen heikkous voi yhtä kaikki olla hänen vahvuutensa.

Ei heikouden näyttäminen ja martyyrin leikkiminen ole vahvuutta vaan se että opii seisomaan omassa elämässä omilla jaloilla. Tukea tarvitsemme kaikki mutta enneminkin niin kuin puut ottavat tukea myrskyssä toinen toisitaan. Yksin ne ovat heikoilla tuulta vastaan.

Tarkoitatko tuolla "Kuka tahansa on ruma jos on alentuva eikä ota omaa paikaansa" että väsynyt, arka ja masentunut ihminen on mielestäsi ruma?
Minä inhoan jos ihminen jonkun oman tarkoituksen vuoksi alentuu, koska tietää hyötyvänsä siitä ehkä jotenkin, se on rumaa.

kaunedella kilpaa kirjoitti:

Tarkoitatko tuolla "Kuka tahansa on ruma jos on alentuva eikä ota omaa paikaansa" että väsynyt, arka ja masentunut ihminen on mielestäsi ruma?
Minä inhoan jos ihminen jonkun oman tarkoituksen vuoksi alentuu, koska tietää hyötyvänsä siitä ehkä jotenkin, se on rumaa.

vaan sitä että ihminen ikäänkuin hyväksyy sen että häntä kohdellaan väärin. Että väärin tekevä tekee oikein kun tekee väärin.

Minusta on ihmeellistä se että ihmiset hyväksyvä väärin tekemistä itseään kohtan. Ja pitävät sitä jopa oikeutettuna.

Onko kenelläkään oiketta tehdä väärin. Tai ananko toiselle oikeuden tehdä väärin. Ansaitsenko tulla väärin kohdelluksi.

Kyllä myönnän kerjääväni välillä kitkeriä komenteja. Haen siis ärsyttämällä tietoisesti sitä että ihmiset ärtyvät. Koska se myös toisaalta kertoo siitä mitä tuon takana on.

Koenko että tulen väärin kohdelluksi. En koska tiedeän ansainneeni välillä myös täällä sitä "huonoa kohtelua". En siksi että olen sellainen vaan ennemminkin olen tietoisesti hankala ja vaikea.

Todettakoon että masennus on sairaus vakava sellainen. Valitettavaa on myös se että se usein näkyy. Masentunutkin voi olla elämänmyönteinen mutta yhtä lailla elämän kielteinen.

Ehkä pitäisi sanoa että karkeruus ja elämän kielteisyys on yhdenlaista rumuutta joka heijastuu ihmisestä muihin.

UPDATE_7899535 kirjoitti:

etten ole arka koksa olen tälläinen? Koska arkuuden pitää näkyä tietyllä tavalla sinusta. :)

Ja sitten se että sanot etten ole oppinut ettei ihminen ole oman onnensa seppä? Mielenkiintoinen väite. Koska jo paljon ennen täysi-ikäiseksi tuloani olen ymmärtänyt sen että elämässä ei saa aina valita. Eikä elämässä voi aina päätää itse mitä saa tai ei saa. Eikä aina ole edesä muita kuin huonoja vaihtoehtoja joiden kesken joutuu miettimään.

Ajatuksistasi tulee mieleen että ollaan purjeet ylhäällä tuuliajolla myrskyssä repeää purjeet tai ei. Etsimättä lainkaan tuulensuojaa myrksyltä.

"Ei tilan antaminen toisten tarpeille ole heidän kauttaan tai heidän mielipiteissään elämistä. Se on psyykkistä kypsyyttä"

Ei ole. Se ei ole psyykkistä kypsyyttä jos elät toisen ihmsen kautta tai tarpeille. Toisen ihmisen kautta eläminen tarkoitaa sitä että toisen tarpeet menee omien tarpeitten edelle. Tietyyn rajaan saakka tuo ajatus on ok. Mutta sitten se että kun sinun minuus alkaa olla yhtä tuon toisen minuuden kanssa. Se ei ole enää tervettä.

Vain tietyyn rajaan saakka on oikein se että laitat muiden tarpeet omien tarpeitten edelle. Mutta se ei koskaan saa tarkoitaa samaa kuin oman itsensä kadottaminen ja oman yksilöllisyyden ja erillisyyden tunteen kadottaminen.

Minusta ajatus siitä että elän VAIN (huomaa vain) lasten tarpeille ja lasten kautta on sairas. MInusta ihmisen ja myös äidin tulee ymmärtää se että vaikka kuinka eläisi millaisessa symbioosissa vauvan kanssa on kuitenkin erillinen ihminen.

Jolla on myös erillisiä ja toisesta riipumattomia tarpeita.

Ajateletko että on oikein luopua kaikesta. Ihan kaikseta. Mihin sinä silloin kadotat itsesi. Ja löydätkö sinä siteä sitten enään kun lapset kasvat erilisiksi yksilöiksi. Vai jäätkö silloinkin vielä roikkumaan epäterveellä tavalla heidän elämään. Jatkatko elämää heidän kautaan. Ja ehkä heidän lapsilleen.

Vain tietyyn rajaan saakka tuo on tervettä. Ja kun se raja ylitetään niin sen rajan jälkeen tulee ne lieveilmiöt - yrität kasvataa lasesi et erillisiksi ykilöiksi vaan yksilöksi jonka kautta voit elää. Ja se ei ole oikein.

Niin oikeastaan tuo haavoituvuuden näyttäminen kytkeytyy läheisesti siihen että jos ihminen heitäytyy martyyriksi on ihan sama mitä tekee tai ei tee. "Haavoituvuuden esilläpitäminenkin" on yhdenlaista "masokismia".

- Olen ruma koska kaikki pitävät minua rumana. Ja vaikka joku sanoisikin että olen kaunis hän ei kuitenkaan voisi tarkoitaa sitä koska kaikki pitävät minua rumana.

Jos ihmiset elävät tälläisten paradoksien kansa ja pitävät niitä esillä nimenomaan hakeakseen tukea näille ajatuksilleen. Niin päästään kehäpäätelmään josta ei ole ulospääsyä.

Sanoo tai tekee mitä tahansa ihminen kuitenkin tulkitsee ne tämän kehä-päätelmän mukaisesti.

Minä en oikeastan tiedä mitä sinä haluat. Ensisijaisesti ehkä haluat näytää että olen sinun mielestä väärässä. Tai ettenmme ajattele asioista samoin. Siitä en ole lainkaan varma. Enneminkin luulen että sinulla on mielikuva minusta jonka yli et voi nähdä koksa en salli sitä.

Ja kun et voi nähdä niin kerrot että olen sellainen tai tälläinen. Sinä et viimekädessä voi nähdä toisesta ihmisestä kuin vain sen minkä hän sallii sinun nähdä.

Ja sitten se että se mitä sallin ei taas lähde sinun tarpeesta vaan siitä että minä sallin. On myös niitä ihmisiä jotka kävelevät viereeni sallin tai en. Ja näillä kaikilla ihmisillä on aivan erityinen paikka elämässä.

Ja kun puhuin siitä rumasta naisesta. Rehellisesti täytyy sanoa että hän on ruma. Ja kuitenkin se kuinka tuo nainen kääntää tuon kaiken omaksi edukseen. Rumuus joka voi olla ihmisen heikkous voi yhtä kaikki olla hänen vahvuutensa.

Ei heikouden näyttäminen ja martyyrin leikkiminen ole vahvuutta vaan se että opii seisomaan omassa elämässä omilla jaloilla. Tukea tarvitsemme kaikki mutta enneminkin niin kuin puut ottavat tukea myrskyssä toinen toisitaan. Yksin ne ovat heikoilla tuulta vastaan.

koska ei ole paljon aikaa.

En puhunut mitään valitsemisista. Puhuin siitä, mihin ihmisellä riittää psyykkisiä voimia ja mihin ei. Jos ihminen pystyy ylipäänsä valitsemaan, hänellä on voimia tehdä se. Etkö pysty asettumaan sen asemaan, jolla ei ole voimaa tehdä sitä minkä hyväksi ymmärtää?

En ymmärrä tuota 'purjeet ylhäällä'-vertaustasi. Mitä tekemistä sillä on sen kanssa, mitä puhuin?

En puhunut myöskään mitään tilanteesta, jossa oma minuus alkaa olla yhtä toisen minuuden kanssa. Puhuin terveestä epäitsekkyydestä eli rakkaudesta, vastakohtana sille, että pitää liiaksi huolta omista tarpeistaan ja polkee sillä toisen tarpeita. Ei tullut edes mieleen, että tätäkin olisi pitänyt erikseen painottaa.

Haavoittuvuuden näyttäminen on sinusta marttyyriutta! Ei ihme, jos tunnut olevan kovuuden kannalla, jos et näe sille muuta vaihtoehtoa kuin jonkin sairaan masokismin tai itsestä luopumisen.

Vastaan siihen, mitä kirjoitat. Yksinkertaisesti. Niitä ajatuksia, jotka heräävät.

Milloin ihminen on mielestäni kaunis? Silloin, kun hän on aidosti sydämellinen.

vastaan, kirjoitti:

koska ei ole paljon aikaa.

En puhunut mitään valitsemisista. Puhuin siitä, mihin ihmisellä riittää psyykkisiä voimia ja mihin ei. Jos ihminen pystyy ylipäänsä valitsemaan, hänellä on voimia tehdä se. Etkö pysty asettumaan sen asemaan, jolla ei ole voimaa tehdä sitä minkä hyväksi ymmärtää?

En ymmärrä tuota 'purjeet ylhäällä'-vertaustasi. Mitä tekemistä sillä on sen kanssa, mitä puhuin?

En puhunut myöskään mitään tilanteesta, jossa oma minuus alkaa olla yhtä toisen minuuden kanssa. Puhuin terveestä epäitsekkyydestä eli rakkaudesta, vastakohtana sille, että pitää liiaksi huolta omista tarpeistaan ja polkee sillä toisen tarpeita. Ei tullut edes mieleen, että tätäkin olisi pitänyt erikseen painottaa.

Haavoittuvuuden näyttäminen on sinusta marttyyriutta! Ei ihme, jos tunnut olevan kovuuden kannalla, jos et näe sille muuta vaihtoehtoa kuin jonkin sairaan masokismin tai itsestä luopumisen.

Vastaan siihen, mitä kirjoitat. Yksinkertaisesti. Niitä ajatuksia, jotka heräävät.

Milloin ihminen on mielestäni kaunis? Silloin, kun hän on aidosti sydämellinen.

mieleeni tulee että puhut masentuneen ihmsien mielentilansta.

"Jos ihminen pystyy ylipäänsä valitsemaan, hänellä on voimia tehdä se. Etkö pysty asettumaan sen asemaan, jolla ei ole voimaa tehdä sitä minkä hyväksi ymmärtää?"

Mitä tässä juttelin yhden masenuksesta kärsivän naisen kanssa niin oikeastaan kipeimmältä hänestä omassa toipumisprosessia on tuntunut se että kun tuo ihminen pikku hiljaa on topunut niin kuinka on käynyt.

Niin kipeimmäksi hän on kokenut sen että kun haluaa irti siitä ihmisestä joka on asettuntu hänen asemaansa. Sanonut mitä pitää tehdä. Niin kas kummaa ei pääsekään irti. Tuo ihminen ei haluakkaan päästää irti.

"Etkö pysty asettumaan sen asemaan, jolla ei ole voimaa tehdä sitä minkä hyväksi ymmärtää?"

Ajelehtiipa ihminen missä tahansa alkoholismi, uskonnolinen fundamentalismi, tai mitä tahanasa ehkä mikään ulkoa tuleva ei pysäytä tuota ajelehtimista jos muutos ei lähde ihmisestä itsestään.

Ymmärämiselläkin voimme tehdä pahaa toiselle ja estää paranemista ja tukea istetuhoista käytöstä.

"Haavoittuvuuden näyttäminen on sinusta marttyyriutta!"

Tämä taas on ihan kokonaan oma tulkintasi, jätänkin sen siksi omaan arvoonsa.

UPDATE_7899535 kirjoitti:

mieleeni tulee että puhut masentuneen ihmsien mielentilansta.

"Jos ihminen pystyy ylipäänsä valitsemaan, hänellä on voimia tehdä se. Etkö pysty asettumaan sen asemaan, jolla ei ole voimaa tehdä sitä minkä hyväksi ymmärtää?"

Mitä tässä juttelin yhden masenuksesta kärsivän naisen kanssa niin oikeastaan kipeimmältä hänestä omassa toipumisprosessia on tuntunut se että kun tuo ihminen pikku hiljaa on topunut niin kuinka on käynyt.

Niin kipeimmäksi hän on kokenut sen että kun haluaa irti siitä ihmisestä joka on asettuntu hänen asemaansa. Sanonut mitä pitää tehdä. Niin kas kummaa ei pääsekään irti. Tuo ihminen ei haluakkaan päästää irti.

"Etkö pysty asettumaan sen asemaan, jolla ei ole voimaa tehdä sitä minkä hyväksi ymmärtää?"

Ajelehtiipa ihminen missä tahansa alkoholismi, uskonnolinen fundamentalismi, tai mitä tahanasa ehkä mikään ulkoa tuleva ei pysäytä tuota ajelehtimista jos muutos ei lähde ihmisestä itsestään.

Ymmärämiselläkin voimme tehdä pahaa toiselle ja estää paranemista ja tukea istetuhoista käytöstä.

"Haavoittuvuuden näyttäminen on sinusta marttyyriutta!"

Tämä taas on ihan kokonaan oma tulkintasi, jätänkin sen siksi omaan arvoonsa.

Alan ensin lopusta päin.

'"Haavoittuvuuden näyttäminen on sinusta marttyyriutta!"
Tämä taas on ihan kokonaan oma tulkintasi, jätänkin sen siksi omaan arvoonsa.'
Tuo tuli tästä
'Niin oikeastaan tuo haavoituvuuden näyttäminen kytkeytyy läheisesti siihen että jos ihminen heitäytyy martyyriksi on ihan sama mitä tekee tai ei tee. "Haavoituvuuden esilläpitäminenkin" on yhdenlaista "masokismia".'
Luin tuon kai vähän huolimattomasti. Viestisi oli niin pitkä ja monipolvinen, ettei joka ajatus varmaan tullut perille.

En puhunut juuri masennusta sairastavista, vaan kenestä tahansa. Yksi syö itsensä ylipainoiseksi, toinen polttaa tupakkaa, kolmas kärsii katkeruudesta, neljäs pettää vaimoaan jne. On kyse vain aste-eroista, kenellä se käy tuhoisaksi ja kenellä ei. Kaikki haluaisivat elää parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta eivät vain jaksa.

Onko mielestäsi toisen asemaan asettuminen hänen puolestaan tekemistä tai ajattelemista! Tarkoitin sillä sitä, että näkee asian toisen kannalta, ei omaltaan.
Tuossa esimerkissäsihän on kyse riippuvuussuhteesta, jossa se auttaja onkin ilmeisesti se riippuvaisempi osapuoli.

Tottakai, jos ihminen ajelehtii, halun muutokseen täytyy nousta hänestä itsestään. Mutta mistä hän saa voiman edes sitä haluta? Toisilta ihmisiltä!


Lopuksi palaan tämän keskustelun alkuun, missä kirjoituksesi toi mieleeni natsi-ihanteet. Siihen on syynsä.
Olin vuosia sitten Etelä-Saksassa, siihen aikaan, kun Suomessa ei ollut vielä jyrännyt päälle tämä kovien arvojen arvomaailma. En tuntenut sieltä lähemmin ketään, vaan olin vain käymässä tietystä syystä parisen viikkoa.
Sikäläiset ihmiset kummastuttivat minua. He olivat mukavia ja ystävällisiä niin kauan, kuin itse käyttäydyin tarpeeksi varmasti ja myönteisesti. Mutta jos näytin heille siinä kanssapuheessa avoimesti heikon tilani, kuten väsymyksen, nolostumisen, epävarmuuden, sekoilun asioitten kanssa tms, heissä nousi aivan kuin peto esille. Heidän asenteensa muuttui kovaksi ja ylhäältä alaspäin halveksivaksi. Se oli hämmentävää, koska he olivat muuten oikein mukavia. He selvästikin arvostivat voimaa ja vahvuutta ja vihasivat heikkoutta.
Pari kertaa sellainen tilanne oli niin räikeä, että teki mieli livauttaa suustaan 'heil Hitler!'.

Suomessa oli tottunut siihen, että jos näyttää ihmisille heikon tilansa, he suhtautuvat myötämielisesti ja tulevat puolitiehen vastaan.
Olin oikein ylpeä suomalaisista. Ajattelin, että täällä ollaan sentään sydämensivistyneitä, arvostetaan armoa, ei voimaa.
Mutta se oli sitä entistä Suomea. Tässä nykyisessä on kohta inhimillisyys kaikonnut taivaan tuuliin.

vain. kirjoitti:

Alan ensin lopusta päin.

'"Haavoittuvuuden näyttäminen on sinusta marttyyriutta!"
Tämä taas on ihan kokonaan oma tulkintasi, jätänkin sen siksi omaan arvoonsa.'
Tuo tuli tästä
'Niin oikeastaan tuo haavoituvuuden näyttäminen kytkeytyy läheisesti siihen että jos ihminen heitäytyy martyyriksi on ihan sama mitä tekee tai ei tee. "Haavoituvuuden esilläpitäminenkin" on yhdenlaista "masokismia".'
Luin tuon kai vähän huolimattomasti. Viestisi oli niin pitkä ja monipolvinen, ettei joka ajatus varmaan tullut perille.

En puhunut juuri masennusta sairastavista, vaan kenestä tahansa. Yksi syö itsensä ylipainoiseksi, toinen polttaa tupakkaa, kolmas kärsii katkeruudesta, neljäs pettää vaimoaan jne. On kyse vain aste-eroista, kenellä se käy tuhoisaksi ja kenellä ei. Kaikki haluaisivat elää parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta eivät vain jaksa.

Onko mielestäsi toisen asemaan asettuminen hänen puolestaan tekemistä tai ajattelemista! Tarkoitin sillä sitä, että näkee asian toisen kannalta, ei omaltaan.
Tuossa esimerkissäsihän on kyse riippuvuussuhteesta, jossa se auttaja onkin ilmeisesti se riippuvaisempi osapuoli.

Tottakai, jos ihminen ajelehtii, halun muutokseen täytyy nousta hänestä itsestään. Mutta mistä hän saa voiman edes sitä haluta? Toisilta ihmisiltä!


Lopuksi palaan tämän keskustelun alkuun, missä kirjoituksesi toi mieleeni natsi-ihanteet. Siihen on syynsä.
Olin vuosia sitten Etelä-Saksassa, siihen aikaan, kun Suomessa ei ollut vielä jyrännyt päälle tämä kovien arvojen arvomaailma. En tuntenut sieltä lähemmin ketään, vaan olin vain käymässä tietystä syystä parisen viikkoa.
Sikäläiset ihmiset kummastuttivat minua. He olivat mukavia ja ystävällisiä niin kauan, kuin itse käyttäydyin tarpeeksi varmasti ja myönteisesti. Mutta jos näytin heille siinä kanssapuheessa avoimesti heikon tilani, kuten väsymyksen, nolostumisen, epävarmuuden, sekoilun asioitten kanssa tms, heissä nousi aivan kuin peto esille. Heidän asenteensa muuttui kovaksi ja ylhäältä alaspäin halveksivaksi. Se oli hämmentävää, koska he olivat muuten oikein mukavia. He selvästikin arvostivat voimaa ja vahvuutta ja vihasivat heikkoutta.
Pari kertaa sellainen tilanne oli niin räikeä, että teki mieli livauttaa suustaan 'heil Hitler!'.

Suomessa oli tottunut siihen, että jos näyttää ihmisille heikon tilansa, he suhtautuvat myötämielisesti ja tulevat puolitiehen vastaan.
Olin oikein ylpeä suomalaisista. Ajattelin, että täällä ollaan sentään sydämensivistyneitä, arvostetaan armoa, ei voimaa.
Mutta se oli sitä entistä Suomea. Tässä nykyisessä on kohta inhimillisyys kaikonnut taivaan tuuliin.

jos ihminen syö juo tai poltaa tupakaa... Mitä ihminen saa siitä että yritää purkaa pahaaoloaan kyseenalaisilla keinoilla jotka kokee vääräksi ja joista kantaa syyllisyyttä. Ja kun kantaa syylisyyttä niin ei muuta kuin uusi kierros käyntiin.

Ja jos ja kun ihminen luvutaa muutuuko hänen suhteensa ympäristöön. Kyllä ja ei. Toiset kostavat muille, toiset masentuvat jotkut käpertyvät itseensä.

Toisaalta pitääkö ymmärtää ja ymmärtämisen kautta tukea jonkun juomista tai syömistä. Ymmärtämiselläkin voi tehdä pajon pahaa se ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hylkääminen.

"Suomessa oli tottunut siihen, että jos näyttää ihmisille heikon tilansa, he suhtautuvat myötämielisesti ja tulevat puolitiehen vastaan."

Osittain tämä varmaankin on totta. Ositain se taas ei ole totta. Totta siinä mielessä että ihmisillä ei ehkä ole mahdollisuutta ja jaksamista tehdä asioita toisen puolesta. Eli omat rakeet eivät riitä siihen vastaantulemiseen.

Se ei taasjohdu vättämättä siitä että ihmiset eivät halua tai ihannoisivat kovia arvoja vaan siitä että vaatimuset joita ulkoa päin asetetaan mm työelämässä ovat kasvaneet.

"Tässä nykyisessä on kohta inhimillisyys kaikonnut taivaan tuuliin."

Tuota en usko. Mutta kyllä ihmisiltä odotetaan ehkä enmmän sitä että he kantaisivat vastuuta omasta elämästään.

UPDATE_7899535 kirjoitti:

Kysyt vaikeita...

Itse olet vahva ihminen, mutta mikä sinut on tehnyt vahvaksi? Olenko, kyllä ja ei. Jokainen ihminen on omalta puoleltaan myös heikko. Kuitenkin kuten jo tuolla muualla tässä ketjussa totesin on asioita jotka vain saadaan syntymässä lahjaksi.

Oletko joutunut puolustamaan paikkaasi jo lapsesta lähtien? Olen ollut aina se joka ei ole voinut olla hiljaa silloin kun oikeustajuani lähdetään loukaamaan. En ikinä enkä koskaan. En edes kun olin lapisi. Enkä silloinkaan en edes aikuisten edessä.

Ja vaikka vastalause ei olisi muutanut lopputulosta mihinkään silti sitä ei ole jätetty sanomatta.

Yllättävää kyllä kun muistan niitä kertoja kun vaikka koulussa jouduin avoimeen "sotaan" jostain asiasta. Myös opettajien kanssa. Niin vaikka lopputulos ei muuttunut silti jo silloin käytin tuota sanomisen lahjaa. Ja sain myöntämisen sieltä ulos.

Silloin kuin totuus lausutaan julki on aina vahvoilla silloinkin kun muuten on heikko. Ja vaikka lopputulos ei muutu eikä sitä muutosta ehkä haetakaan.

Ja vaikka sitä joutuu kuinka taipumaan enemmistön tahtoon. Se ei tule tapahtumaan vastalauseitta. Totuus on oikeus sanoa ääneen. Ja tätä oikeutta olen käyttänyt aina. Sen sanominen ei ole oikeus vaan se on pakko.

Toisaalta jo lapsena olin se joka ei taipunut enemmistön tahtoon silloin kun katsoin sen olevan oikeustajuni vastaista. Minusta ei ole ollut siihen koskaan eikä ikinä.

Oletko liian älykäs alistuaksesi ympäristön vaatimuksiin? MInulle yksin oleminen on aina ollut yhdessä olemisen vaihtoehto. MInä en pelkää itseäni vaikka muita voinkin pelätä. Ja toisinaan on helpompaa olla yksin kuin pukea yteisön pakkopaitaa päälleen.

Mitä siitä on seurauksena? Onko yhteisösi hylännyt sinut? Niin ei ole vielä käynyt isossa mittakaavassa. Minulla on aina ollut monekinlaisia paikoja monenkinlaisissa yhteisöissä. Jos yhteisön hyväksyntä perustuu muuhun kuin rehelisyyteen niin edellä olevan valossa voit miettiä mikä on se tarve pukea päälleen paitaa joka ei ole kudottu rehellisyydestä ja totuudessa pysymisestä.

Kuinka monen luulet valitsevan vahvan itsetunnon kun tietää, että joutuu sen puolesta kamppailemaan? Ehkä se on yhdenlaista heikkoutta kun tuntuu siltä että taisteun käyminen itseään vastaan on toivotonta. Vaikka siitä sitten seuraisi mitä suhteessa muualle. On vain asioita jotka eivät muutu minussa. Eivät vaikka se maksaisi paikkani missä yhteisössä tahansa. Elämä on opettanut sen ettei itsestä voi lupua vaikka kaikesta muusta voikin.

Vääryyttä ei voi tehdä itselleen, ei ainakaan loputtomiin. Eikä tuota väärin tekemisen oikeutta voi antaa toisellekaan. Sekään ei ole rakkautta että antaa toisten tehdä vääryyttä itseään kohtaan.

et osaa rakastaa myöskään muita ihmisiä.

Mutta ihminen, jota ei ole koskaan rakastettu, ei osaa rakastaa itseään eikä muita. Oravanpyörä on valmis.

Pidettiinkö sinua vaikeana lapsena?

Varsinkin älykkäät tytöt koetaan monesti vaikeiksi lapsiksi.

Ei saa esittää kysymyksiä, täytyy uskoa mitä sanotaan, muuten saa vaikean ihmisen leiman.

Eipä silti, että minä siitä piittaisin etkä näköjään sinäkään.

taas, mielenkiintoista! kirjoitti:

Tietenkään mielestäni ei olisi oikein jos psykologian ammattilaiset olisivat pistäneet ihmisiä alistumaan hoitokokuksiin. En kyllä pysty yhdentämään hoitokouksia ja nyky markkinataloutta-jos se olisi psykologian ammttilaisten vika, selventäisitkö minulle mitä haet, jotta voisin ymmärtää?

Ihminen valitsee itse ammattinsa ja sen miten haluaa elämänsä toteuttaa. Kenellekään raha ei tule itsestään ja jokainen itse valitsee mistä luopuu ja mistä ei. Loppujenlopuksi aikuinen kantaa itse vastuunsa valinnoissaan .

Jos ihminen haluaa valita raskaan työn ja menee puhumaan siitä psykologille, miten hän käy asiaa läpi tuon ihmisen kanssa? Kieltääkö hän tuolta ihmiseltä tuon ammatinharjoittamisen vai miten hänen tulee toimia?
Jos ihminen jolla on uskonto jonka vuoksi ihminen on väsynyt ja masentunut, miten psykologin tulee käydä nuo asiat läpi tuon ihmisen kanssa? Kieltääkö ihmiseltä tuon uskonnon harjoittamisen?
Se ei ole tarkoituksena. Vaan tarkoituksena on auttaa tuota ihmistä käsittelemään asioita jotka painavat hänen mieltään ja joiden avulla hän toivon mukaan pystyy elämään keveämällä taakalla. Jos sinua painaa jokin asia ja löydät ratkaisun siihen, eikö mielesi ole keveämpi ja tuo asia ei ehkä enää häiritse sinua millään lailla?
Voi tulla myös tilanteita, joissa ammatilainen näkee, että tuo ihminen ei tule kestämään jos jatkaa tuota työtä tai uskontoa tai mitä tahansa toimintaa elämässä ja joutuu siitäkin keskustelemaan ja sanomaan ettet tuolla tavalla onnistu itseäsi pelastamaan. Toinen ottaa sen neuvon ja toinen ei, siinä ei sovi syytellä ammattiauttajaansa, jos on jo varoitettu. Jokainen aikuinen on itse vastuussa itsestään, ketään ei voi pakottaa.

Lääkkeiden käytöstä voin sen verran sanoa, että kuka ei käyttäisi kipuunsa lääkettä joka auttaa?
Ja jos ihminen sekoaa täysin eikä mieli pysy kunnossa muuta kuin lääkkeiden avulla miksi ei käyttäisi lääkettä joka siihen auttaa? Koskee ihan muitakin sairauksia.

Minulla on lähipiirissä kokemuksia siitä mitä käy ihmiselle jos ei käytä lääkkeitä masennukseen. Onneksi hän tajuaa sen itsekkin että lääkkeet on otettava tietyin väliajoin, muutoin tapahtuu pahoja, joita ei kukaan toisista välittävä ihminen voi toivoa kenellekään.

Turha lääkeiden annosteleminen on väärin. Pitäisi tutkia asiaa tarkemmin minkäverran sellaista tosissaan tapahtuu, koska on paljon ihmisiä jotka eivät suostu syömään minkäänlaisia lääkkeitä vaikkei niistä seuraa hänelle mitään ongelmia, vaan helpotusta. Lääkeet ovat kai tabu. Tiedätkö tarkempaa tutkimusta lääkkeiden turhasta määräämisestä ihmiselle?? Kiinnostaisi valtavasti!!
Uskon kyllä että sellaistakin tapahtuu. Hoitovirheitähän tehdään kuin virheitä muissakin ammateissa. Kukaan kun ei pysty tietämään aina täyttä totuutta asioista.

mutta se on aika vaikeaa. Olen keskustellut tuossa hyshysin kanssa, mutta se on ollut itselleni ainakin helpompaa, kun ei ole tarvinnut mennä niin syvälle asioihin. Tässä asiassa nimittäin pitäisi sukeltaa niin syvälle, että saisi kerrottua, mitä ajaa takaa, eikä nyt ainakaan tunnu irtoavan.

Sen verran sanon, että kyse on ihmiskäsityksestä ja elämänkäsityksestä, mitkä minusta ovat ainakin tässä nykypsykologiassa vähän pielessä.
Siitä taas seuraa se, että ei osata muuta kuin auttaa ihmisiä sopeutumaan ja pärjäämään. Perusasioita ei aseteta kyseenalaisiksi, vaan ne otetaan itsestäänselvyyksinä.

Kun ihminen hakee apua psykologilta, tottakai hänen oma hätänsä on tärkein, ja siihen hän tarvitsee avun. En tarkoita, että terapeutin pitäisi yrittää jotenkin käännyttää asiakastaan, ei missään nimessä.
Tarkoitan, että tuon auttamistyön ulkopuolella, julkisuudessa, psykologien pitäisi ottaa näkyvämmin kantaa pehmeämpien arvojen puolesta, jos he kerran ovat itse niiden kannalla.

Samoin, jos ihminen todella tarvitsee lääkkeitä, tottakai hänen täytyy niitä saada. Minusta vain lääkkeitä syötetään silloinkin, kun ne pelkästään auttavat ihmistä jatkamaan valhe-elämäänsä, vieraana todelliselle itselleen. Hän tarvitsisi toisenlaista apua, mutta ei saa. Ei siihen ole syynä vain resurssipula, vaan myös tietämättömyys, se ettei osata. Ja se ettei osata johtuu siitä, että perusolettamukset ovat väärät.
En valitettavasti tiedä mitään tutkimusta lääkkeiden turhasta määräämisestä.

Tuosta hoitokokousvertauksesta vähän. Ei tietenkään hoitokokoukset tai markkinatalous ole psykologian ammattilaisten vika, miten maailmassa olisi!
Kyse oli vain siitä, että he sopeuttavat ihmisiä siihen, mikä on ihmiselle ja elämälle väärin. Eivät heistä monetkaan varmasti ajattele näin, mutta jos jotkut ajattelevat, he eivät saisi olla siitä hiljaa.

vastata jotakin, kirjoitti:

mutta se on aika vaikeaa. Olen keskustellut tuossa hyshysin kanssa, mutta se on ollut itselleni ainakin helpompaa, kun ei ole tarvinnut mennä niin syvälle asioihin. Tässä asiassa nimittäin pitäisi sukeltaa niin syvälle, että saisi kerrottua, mitä ajaa takaa, eikä nyt ainakaan tunnu irtoavan.

Sen verran sanon, että kyse on ihmiskäsityksestä ja elämänkäsityksestä, mitkä minusta ovat ainakin tässä nykypsykologiassa vähän pielessä.
Siitä taas seuraa se, että ei osata muuta kuin auttaa ihmisiä sopeutumaan ja pärjäämään. Perusasioita ei aseteta kyseenalaisiksi, vaan ne otetaan itsestäänselvyyksinä.

Kun ihminen hakee apua psykologilta, tottakai hänen oma hätänsä on tärkein, ja siihen hän tarvitsee avun. En tarkoita, että terapeutin pitäisi yrittää jotenkin käännyttää asiakastaan, ei missään nimessä.
Tarkoitan, että tuon auttamistyön ulkopuolella, julkisuudessa, psykologien pitäisi ottaa näkyvämmin kantaa pehmeämpien arvojen puolesta, jos he kerran ovat itse niiden kannalla.

Samoin, jos ihminen todella tarvitsee lääkkeitä, tottakai hänen täytyy niitä saada. Minusta vain lääkkeitä syötetään silloinkin, kun ne pelkästään auttavat ihmistä jatkamaan valhe-elämäänsä, vieraana todelliselle itselleen. Hän tarvitsisi toisenlaista apua, mutta ei saa. Ei siihen ole syynä vain resurssipula, vaan myös tietämättömyys, se ettei osata. Ja se ettei osata johtuu siitä, että perusolettamukset ovat väärät.
En valitettavasti tiedä mitään tutkimusta lääkkeiden turhasta määräämisestä.

Tuosta hoitokokousvertauksesta vähän. Ei tietenkään hoitokokoukset tai markkinatalous ole psykologian ammattilaisten vika, miten maailmassa olisi!
Kyse oli vain siitä, että he sopeuttavat ihmisiä siihen, mikä on ihmiselle ja elämälle väärin. Eivät heistä monetkaan varmasti ajattele näin, mutta jos jotkut ajattelevat, he eivät saisi olla siitä hiljaa.

Luulen että ihmiset eivät jaksa alkaa helposti yksin taistelemaan suurta maailmaa vastaan. Sehän on mahdottomuus. Psykologian työ on todella raskasta eikä heillä riitä aikaa maailman parantamiseen enemmän kuin monella muullakaan ihmisellä kuin vaikka sinullakaan. On paljon muutakin huolehdittavaa ettei aikaa yksinkertaisesti ole, eikä keneltäkään ihmiseltä voi vaatia etteikö hän saisi tehdä mitään muuta kuin ajaa vain muiden asioita ja olla täysillä muuttamassa maailmaa ja jos tekee vähänkään jotain muuta niin tekee väärin. Kyllä ihminen tarvitsee välillä oman rauhan, jossa saa olla ihan yksin ja keskittyä itseen. Sinäkin kaipaat sitä välillä ja teetkin niin kunhan aikaa riittää siihen. Ja se on hyvä niin, jotta taas jaksaa.

On olemassa paljon yhdistyksiä, jotka ajavat sellaisia asioita takaa, jotta täällä maailmassa olisi ihmisillä helpompi olla. Suosittelen sinua liittymään sellaiseen niin pääset tekemään työtä tai avustamaan sellaista toimintaa. Ihmisiä ja tukijoitahan he kaipaavat ja mitä suuremmaksi tukijoukot he saavat sitä enemmän heitä kuullaan ja saadaan ajettua asioita. Yleensä ihmiset liittyvät näihin ja sen kautta ajavat näitä asioita. Yksin ei kukaan pääse esille, ellei ole poliitikko. Niitä ainakin kuunnellaan ja he pääsevät usein esille. Heilläkin on tietenkin riskinsä, saavatko ääniä enään jos alkavat tällaiselle linjalle. Vihreät ainakin pitäisivät tällaisesta politiikosta. On kyse hyvin paljon siitä mistä suurin osa ihmisistä on kiinnostuneita. Ei siitä mitä yksittäinen ihminen on mieltä ja siinä jää helposti muiden jalkoihin.

Kuin kerroin, olen tv:stä useasti nähnyt miten psykologian ammattilaiset puhuvat huolestaan nykymaailmaan, mutta ei heitäkään kuunnella. Täytyy olla iso joukko, jonka saa puolelleen ja sen jälkeen melkein kaikki, vasta sitten asiat muuttuvat, eli täytyisi alkaa politiikoksi jos yksin haluaa muuttaa tätä maailmaa. Voithan itse alkaa ottaa kantaa näiden psykologien&psykiatrien työkuvaan tai yleensä asioihin joista olet huolestunut esim. lehtiin kirjoittamalla. Thjästä kaikki muutkin aloittavat, niin voit sinäkin. Ei voi odottaa että muut tekevät minun puolestani jos haluaa asioihin muutosta. Sellainen tämä maailma on ja jos ei niin haluaa niin täytyy taas itse lähteä yrittämään muuttaa sitä.

Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta huolehtia ja sehän se suurin ongelma on. Useimmalle tärkeintä on että itsellä on työ, katto pään päällä, ruoka ja ystäviä. Ja jos me yrittäisimme jakaa edes tällaisen hyvinvoinnin kuin meillä Suomessa on kaikille ihmisille maailmassa, ei meille jäisi enää tätä hyvinvointia. Maapallon varat ei yksinkertaisesti riitä tällä menolla kaikille. Ihmisiä on jo liikaa, kaikille ei vain yksinkertaisesti riitä.

"Perusasioita ei aseteta kyseenalaisiksi, vaan ne otetaan itsestäänselvyyksinä."
En ymmärrä mitä tarkoitat tuolla, mitkä ovat perusasioita?

Tarkoitatko tuolla, että perusasiat pitäisi kyseenalaistaa, ettei pitäisi pitää perusasioita sellaisina joita jokainen ihminen tarvitsee itselleen?
Vai sitä että ihminen tarvitsee perusasioita, mutta kaikilla niitä ei ole, että se ei ole itsestään selvyys että kaikilla ne perusasiat ovat kunnossa?

Kyllä psykologit&psykiatrit tietävät sen ettei ihmisille ole itsestään selvää että he pärjäävät ja heillä on perusasiat(terveys, perhe, ystävät, työ/koulu jne.) kunnossa. Heidän työnsä on koettaa saada ihmiset itsensä kuntoon, jotta heillä olisi hyvä olla ja sen kautta saada nuo perusasiat kuntoon. Sehän se on se elämän suola. Kun ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi on hänellä paljon parmepi olla.

Jos haluat tarkempaa tietoa, mene ihmeessä juttelemaan kyseisen ammattihenkilön kanssa niin pääset paremmin selville.
Minä kun en ole ammattilainen, mutta kokemusta kyllä noista ammattilaisista ja seuraan aina tarkkana kun sellainen puhuu =)

rauhaa&rakkautta kirjoitti:

Luulen että ihmiset eivät jaksa alkaa helposti yksin taistelemaan suurta maailmaa vastaan. Sehän on mahdottomuus. Psykologian työ on todella raskasta eikä heillä riitä aikaa maailman parantamiseen enemmän kuin monella muullakaan ihmisellä kuin vaikka sinullakaan. On paljon muutakin huolehdittavaa ettei aikaa yksinkertaisesti ole, eikä keneltäkään ihmiseltä voi vaatia etteikö hän saisi tehdä mitään muuta kuin ajaa vain muiden asioita ja olla täysillä muuttamassa maailmaa ja jos tekee vähänkään jotain muuta niin tekee väärin. Kyllä ihminen tarvitsee välillä oman rauhan, jossa saa olla ihan yksin ja keskittyä itseen. Sinäkin kaipaat sitä välillä ja teetkin niin kunhan aikaa riittää siihen. Ja se on hyvä niin, jotta taas jaksaa.

On olemassa paljon yhdistyksiä, jotka ajavat sellaisia asioita takaa, jotta täällä maailmassa olisi ihmisillä helpompi olla. Suosittelen sinua liittymään sellaiseen niin pääset tekemään työtä tai avustamaan sellaista toimintaa. Ihmisiä ja tukijoitahan he kaipaavat ja mitä suuremmaksi tukijoukot he saavat sitä enemmän heitä kuullaan ja saadaan ajettua asioita. Yleensä ihmiset liittyvät näihin ja sen kautta ajavat näitä asioita. Yksin ei kukaan pääse esille, ellei ole poliitikko. Niitä ainakin kuunnellaan ja he pääsevät usein esille. Heilläkin on tietenkin riskinsä, saavatko ääniä enään jos alkavat tällaiselle linjalle. Vihreät ainakin pitäisivät tällaisesta politiikosta. On kyse hyvin paljon siitä mistä suurin osa ihmisistä on kiinnostuneita. Ei siitä mitä yksittäinen ihminen on mieltä ja siinä jää helposti muiden jalkoihin.

Kuin kerroin, olen tv:stä useasti nähnyt miten psykologian ammattilaiset puhuvat huolestaan nykymaailmaan, mutta ei heitäkään kuunnella. Täytyy olla iso joukko, jonka saa puolelleen ja sen jälkeen melkein kaikki, vasta sitten asiat muuttuvat, eli täytyisi alkaa politiikoksi jos yksin haluaa muuttaa tätä maailmaa. Voithan itse alkaa ottaa kantaa näiden psykologien&psykiatrien työkuvaan tai yleensä asioihin joista olet huolestunut esim. lehtiin kirjoittamalla. Thjästä kaikki muutkin aloittavat, niin voit sinäkin. Ei voi odottaa että muut tekevät minun puolestani jos haluaa asioihin muutosta. Sellainen tämä maailma on ja jos ei niin haluaa niin täytyy taas itse lähteä yrittämään muuttaa sitä.

Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta huolehtia ja sehän se suurin ongelma on. Useimmalle tärkeintä on että itsellä on työ, katto pään päällä, ruoka ja ystäviä. Ja jos me yrittäisimme jakaa edes tällaisen hyvinvoinnin kuin meillä Suomessa on kaikille ihmisille maailmassa, ei meille jäisi enää tätä hyvinvointia. Maapallon varat ei yksinkertaisesti riitä tällä menolla kaikille. Ihmisiä on jo liikaa, kaikille ei vain yksinkertaisesti riitä.

"Perusasioita ei aseteta kyseenalaisiksi, vaan ne otetaan itsestäänselvyyksinä."
En ymmärrä mitä tarkoitat tuolla, mitkä ovat perusasioita?

Tarkoitatko tuolla, että perusasiat pitäisi kyseenalaistaa, ettei pitäisi pitää perusasioita sellaisina joita jokainen ihminen tarvitsee itselleen?
Vai sitä että ihminen tarvitsee perusasioita, mutta kaikilla niitä ei ole, että se ei ole itsestään selvyys että kaikilla ne perusasiat ovat kunnossa?

Kyllä psykologit&psykiatrit tietävät sen ettei ihmisille ole itsestään selvää että he pärjäävät ja heillä on perusasiat(terveys, perhe, ystävät, työ/koulu jne.) kunnossa. Heidän työnsä on koettaa saada ihmiset itsensä kuntoon, jotta heillä olisi hyvä olla ja sen kautta saada nuo perusasiat kuntoon. Sehän se on se elämän suola. Kun ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi on hänellä paljon parmepi olla.

Jos haluat tarkempaa tietoa, mene ihmeessä juttelemaan kyseisen ammattihenkilön kanssa niin pääset paremmin selville.
Minä kun en ole ammattilainen, mutta kokemusta kyllä noista ammattilaisista ja seuraan aina tarkkana kun sellainen puhuu =)

Tuota johonkin järjestöön liittymistä voisi kyllä harkita.
Hyvää jatkoa sinulle!

UPDATE_7899535 kirjoitti:

jos ihminen syö juo tai poltaa tupakaa... Mitä ihminen saa siitä että yritää purkaa pahaaoloaan kyseenalaisilla keinoilla jotka kokee vääräksi ja joista kantaa syyllisyyttä. Ja kun kantaa syylisyyttä niin ei muuta kuin uusi kierros käyntiin.

Ja jos ja kun ihminen luvutaa muutuuko hänen suhteensa ympäristöön. Kyllä ja ei. Toiset kostavat muille, toiset masentuvat jotkut käpertyvät itseensä.

Toisaalta pitääkö ymmärtää ja ymmärtämisen kautta tukea jonkun juomista tai syömistä. Ymmärtämiselläkin voi tehdä pajon pahaa se ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hylkääminen.

"Suomessa oli tottunut siihen, että jos näyttää ihmisille heikon tilansa, he suhtautuvat myötämielisesti ja tulevat puolitiehen vastaan."

Osittain tämä varmaankin on totta. Ositain se taas ei ole totta. Totta siinä mielessä että ihmisillä ei ehkä ole mahdollisuutta ja jaksamista tehdä asioita toisen puolesta. Eli omat rakeet eivät riitä siihen vastaantulemiseen.

Se ei taasjohdu vättämättä siitä että ihmiset eivät halua tai ihannoisivat kovia arvoja vaan siitä että vaatimuset joita ulkoa päin asetetaan mm työelämässä ovat kasvaneet.

"Tässä nykyisessä on kohta inhimillisyys kaikonnut taivaan tuuliin."

Tuota en usko. Mutta kyllä ihmisiltä odotetaan ehkä enmmän sitä että he kantaisivat vastuuta omasta elämästään.

nyt ei itselläni ainakaan tunnu olevan puheputki päällä. Joten, hyvää jatkoa vain!

Miten kauneus liittyy vl:ään. Niinpä.

Kuuleppa kyyppari, et viittis rosvota toisen nimimerkkiä.