Kyllä huomaa, että kansalaissodan juhlavuonna valkoisen Suomen perilliset haluavat olla kukkoina tunkiolla. Eilinen partiolaisten marssi oli jälleen kerran osoitus liikkeen militantista arvopohjasta, mikä opetetaan lapsille jo miltei konttausiässä.
Maanpuolustushenki korkealle, jotta päästään taas sotimaan - siinä oikeistolaisen partioaatteen perustehtävä v. 2008.
Kansalaissodan voitonmarssi
5
1579
Vastaukset
- WhiteFinnish
Juuh, ja valkoiset ne aikanaankin ensin alkoi vallankumousta Suomeen puuhaamaan, vai kuinka?
Kyllä minusta siitä pitää nykynuorillekin opettaa ja kertoa, että isät teki miehen työn kun eivät kommunismille antaneet periksi!
Millainen olis Suomikin ollut jos ei vapaan Suomen miehet olisi panneet hanttiin! - antti12
On se ihan totta. Ainakin silloin, kun minä Partiossa olin siellä olivat isänmaallisesti ja oikein ajattelevat. Ne pikku pioneerit olivat niitä "lenin setä antoi itsenäisyyden" tyyppejä.
- kun muistan
on ääri kommareille ja Suomen mollaajille neuvottu muuttamaan Venäjälle,jos näätte olonne täällä niin ankeina.Partiolaisten Kevät-Marssi on mitä ihailtavampaa lasten-nuorison ja aikuisten koko maata käsittävä reipas ryhdikäs tapahtuma,jossa pienemmätkin lapset ovat ilolla mukana.Partiossa ei politikoida,eikä sinne olla menty vääristelemään naapuruus-suhteita eikä muutakaan maailman politiikkaa.Siellä opetetaan mm. keskinnäistä toimeentuloa ja luodaan hyvää henkeä erillaisissa luonnon olosuhteissa sekä järjestetään pienempiäkin keskinäisiä tapahtumia.Pyritään nuorison reippaaseen käyttäytymiseen.Partiot ovat se puoli elämästä,joka monelle partiolaiselle on jäännyt elämänsä kohokohdaksi,ja jota usein ilolla muistetaan aina hautaan asti.Pientä maatamme ja kansaamme ovat hajoittaneet aina myös tahot,joiden jälkeläisillä ei ole parhaillakaan muuta kuin aineet,päihteet ja katu.Sosiaallinen ikävämpi puoli,kuten Lastenkodit ja Koulukodit jne. eivät perintöinä lapsillekaan ole mairittelevia.Mutta näistäkään asioista ei kannata olla Partioliikkeille katkeria,tuskin he ovat sulkenneet portejaan keneltäkään,ja kannattaako omia aatteitaan pitää niin pyhinä,että lapsensakin saavat kärsiä niistä?Lapsillakin on oikeus viettää lapsuus,jossa on muutakin kuin vihaa ja katkeruutta.
- Partiojohtaja Sotka
Partiolaisten paraatit ovat aikoinaan lähteneet ihan eri pohjalta kuin suomen historiasta. Partiolaiset ympäri maailmaa harrastavat paraateja, eli kyse ei todellakaan ole mistään "hei me ollaan suomen uusi suojeluskunta" ajattelusta. Muistaen myös sitä että partio on puhtaasti poliittisesti puolueeton järjestö. Osalle suomalaisista se tuntuu olevan suurikin epäselvyys.
Idea on lähtöisin partioliikkeen perustajalta Robert Baden-Powellilta joka halusi osoittaa paraatien avulla, kuinka paljon ja erilaisia partiolaisia on.
Paraateilla haetaan siis yhteisöllisyyttä ei sitä marssitahtia tai armeija ulkonäköä. Jokainen toteuttaa vain oman lippukuntansa tyyliä marssin aikana. Ei ole väärin marssia tahdissa ja suorissa riveissä, toisaalta ei ole myöskään väärin kävellä marssia läpi ja keskittyä vaikkapa lippukunnanhuudon huutamiseen.
Mielestäni partioliikkeen perustajalla oli hyvät perusteet tällaiseen tapahtumaan, enkä näe että mitään syytä miksei sitä voisi toteuttaa tänäkin päivänä. Tässä maailmassa missä syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat ihmisten suurimpia ongelmia. - nup91pi
Ne ovat ihan normaali perinne harrastuksessa eivätkä liity mienkään poliittiseen näkemykseen.
Varmasti oli siellä joukossakin kommareita.
Ja helposti voi saada väärän kuvan sillä kuuluuhan aatteeseen isänmään ja vaeltajien lupauksessakin "lupaan auttaa ja palvella jumalaani ja isänmaatani"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82670Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636