Vastakkain asettelua

Onhan se melkoista vastakkain asettelua Wahlroosin ja Herlinin jne. EU-tuet ja pelastusarmeijan, Hurstien,seurakuntien jne. ruokajonot. Jos joku sanoo että vastakkain asettelun aika on ohi, niin minä voin sanoa että hän ei tiedä mistään.
Itse olen eläkkeellä ja toimin eräässä hyväntekeväisyysjärjestössä, nyt tänä vuonna on ensimmäinen kerta että yksittäisistä perheistä tulee avustuspyyntöjä mm. lasten urheiluharrastukseen liittyvistä kengistä ja vastaavista. Olemmekin päätelleet että sosiaaliturvaa on kiristetty. Järjestö jossa toimin on kansainvälinen ja kaikesta politiikasta ulkona oleva, olemme normaalisti avustaneen erilaisia yhteisöjä.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Onhan se melkoista vastakkain asettelua Wahlroosin ja Herlinin jne. EU-tuet ja pelastusarmeijan, Hurstien,seurakuntien jne. ruokajonot. Jos joku sanoo että vastakkain asettelun aika on ohi, niin minä voin sanoa että hän ei tiedä mistään.
Itse olen eläkkeellä ja toimin eräässä hyväntekeväisyysjärjestössä, nyt tänä vuonna on ensimmäinen kerta että yksittäisistä perheistä tulee avustuspyyntöjä mm. lasten urheiluharrastukseen liittyvistä kengistä ja vastaavista. Olemmekin päätelleet että sosiaaliturvaa on kiristetty. Järjestö jossa toimin on kansainvälinen ja kaikesta politiikasta ulkona oleva, olemme normaalisti avustaneen erilaisia yhteisöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu