Oliko HS uskonpuhdistaja vl-liikkeessä,

koska silloinhan vl-liikkeen kurssi muuttui selkeästi ? Nykyinen johtohan on sen takana- Aimokin on todennut, että Heikki Saaren masinoimat hoitokokoukset olivat siunauksellisia.

Jäikö HS:ltä osin uskonpuhdistus kesken kun OV on kieltänyt synninpäästön tekstuaalisena, koska hänen mukaansa usko tulee vain kuulosta ?

Eikö vl-opin mukaan pidä uskoa prikulleen kuin on virallinen kanta tai muuten ei pelastu. Siis menikö aiemmat vl-sukupolvet kadotukseen - vai onko nykyinen menossa kun uskoo eri tavalla kuin ennen ?
1277210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 127

Vanhimmat

Vl:t aina sanoo että ei tämä HS ollut uskomassa ja vasta myöhemmin teki parannuksen.

Kuitenkin hän ehti opettaa näitä oppejansa vuosikymmenen vl-populaatiolle ja sitten nämä SRK pomot sanoo että hän oli lakihenkinen, mutta kukaan ei kuitenkaan seurakunnalle tätä sanonut ikinä....HS elää ja on voimissaan.

Äänestä
  • Aimo on sanonut HS:n masinoimien hoitokokousten olleen siunauksellisia - siis nykyjohto tukee HS:n toimia ?!

    Äänestä

  • vl-opin kiemurat kirjoitti:

    Aimo on sanonut HS:n masinoimien hoitokokousten olleen siunauksellisia - siis nykyjohto tukee HS:n toimia ?!

    no kuka tätä soppaa enää ymmärtää. Pitäs lähtee korjaamaan vääryyksiä mutta kun siihen ei haluta lähteä niin asioista tulee sitten tosi sekavia. Toiselle selitellään sitä ja toiselle selitellään tätä.

    Äänestä

  • monikaan ymmärrä kirjoitti:

    no kuka tätä soppaa enää ymmärtää. Pitäs lähtee korjaamaan vääryyksiä mutta kun siihen ei haluta lähteä niin asioista tulee sitten tosi sekavia. Toiselle selitellään sitä ja toiselle selitellään tätä.

    Pitäisi tehdä Raamatullinen parannus, luopua omista opeista ja lakihenkisyydestä ja palattava puhtaaseen Raamatulliseen oppiin.

    Taitaa olla itsensä erehtymättömäksi valtakunnaksi ylentäneelle mahdotonta - ellei Jumala anna vielä korjaamisen armoa.

    Näyttää nuo johtajatkin olevan niin paatuneita, että ei ole annettu edes hoitokokoussynneistä synnin tuntoa. Liekö sitten jo tehneet iankaikkisen erreyksen ..

    Äänestä

  • Vl-opin kiemurat kirjoitti:

    Joka ikinen tervejärkinen ihminen ymmärtää että eteenpäin ei yksinkertaisesti pääse jos näitä asioita ei käsittele. Kaikki uskottavuus katoaa yhteisöltä jos näitä asioita -joista ei kiertelemällä mihinkään pääse-ei korjata.

    Joitakin vuosia voi selitellä-niinhän nyt on tehty-mutta ikuisuuksia ei voida selitellä.

    Vaarana on, että tästä seurakunnasta katoaa "elämä" eli aitous jos jatketaan samaan malliin ja tällaista kehitystä olen havainnutkin, mikä on todella ikävää.

    Äänestä

edessä umpikuja ja parannuksenteon paikka koko populalla.

Äänestä
  • silloin saarnaa, jos koko porukka on harhateillä? Sitä olen funtsinut. Joku ulkopuolinen?

    Äänestä

  • synninpäästön kirjoitti:

    silloin saarnaa, jos koko porukka on harhateillä? Sitä olen funtsinut. Joku ulkopuolinen?

    laskeutuu, kaikki läsnäolijat kaatuu maahan sen voimasta ja alkaa tehdä parannusta. Lue esimerkkejä Raamatusta.

    Äänestä

>Eikö vl-opin mukaan pidä uskoa prikulleen kuin on virallinen kanta tai muuten ei pelastu. Siis menikö aiemmat vl-sukupolvet kadotukseen - vai onko nykyinen menossa kun uskoo eri tavalla kuin ennen ? <

Tuli vain mieleen, että monet vl-puhujat korostaa opillista yksimielisyyttä, koska Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla.

Siis onko nykyoppi väärää ja aiempi oppi oikeaa vai päinvastoin. VL-opin mukaan molemmat ei peri taivasta.

Mielenkiintoista on, että Raattamaa kirjeissään toteaa, että kyllä luetustakin Raamatun sanasta tulee autuaaksi. Nykyinen johtaja OV ei pidä sitä totena. VL-opin mukaan siis miehet eivät vietä iäisyyttään samassa paikassa ?!?!?

Äänestä

HS oli 70-luvulla vain yksi kiivailija monien muiden joukossa. Silloin oli vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä menossa kova valtataistelu, missä tiukimmin koko liikkeen vallankahvassa olivat kiinni H.S. ja E.R. Kumpikin taisteli kiivaudellaan ja kovuudellaan sekä vaatimalla tiukkaa uskoa simputtaen rivi-uskovaisia hoitokokouksissa. E.R. oli ainoastaan ovelampi kuin H.S.

E.R. antoi H.S:n ymmärtää että he kilpailevat tosissaan kumpi osaa olla tiukempi ja ahtaampi. H.S. lensi lankaan ja veti omat henkioppinsa överiksi, jolloin E.R:llä oli helppo työ kaapata valta vl-liikkeessä, kun hoitaja H.S laitettiinkin hoidettavan asemaan.

E.R:n tiedetään sanoneen siihen tyyliin, että antaahan maanviljelijän taistella, sillä sotilas osaa tehdä paremmat sotasuunnitelmat kuin maanviljelijä.

Niinhän siinä sitten kävi, että E.R saattoi valtaan päästyään rauhoittaa tilanteen kun H.S:stä oli saatu tehtyä syntipukki.

Tilannetta kuvaa hyvin se, että H.S oli hoidettuna valmis kiertämään koko suomen ja perumaan julistamansa hoitokokoustuomiot. Siihen ei E.R antanutkaan lupaa, sillä se olisi heikentänyt E.R:n valtaa, joka hänellä henkisellä väkivallalla peloteltuun vl-laumaan oli.

Myöhemmin E.R on esiintynyt olleensa mukamas hoitoja vastaan, mutta todellisuudessa oli 70-luvulla kiivas hoitaja itsekin.

SRK:ssa on ollut vallalla lähes sama hoitajien kööri 70- ja 80-luvulta lähtien, mitä nyt kuolema on tehnyt tilaa nuoremmille hoitajille...

Äänestä
  • viekkaimmaltakin valtajuonittelulta. Ei tainnut silloinkaan olla paljon puhutusta uskovien rakkaudesta tietoakaan.

    Onko siis nykylinja mielestäsi enempi Erkin kuin Heikin perintöä ?

    Äänestä

  • siihen, mitä itsekin kuulin noihin aikoihin, paitsi että oli semmosta "huhua" liikkeellä, että ER joutuisi ulos armoista (=eriseuraan), mutta kuinkas kävikään. ER "kaappasi" vallan ja ihan toiset henkilöt joutuivat pois porukoista ja käynnistettiin armottomat hoitokokoukset, jotka varmaan (uskoisin) HS ja ER yhdessä masinoivat.

    Äänestä

  • täsmää kirjoitti:

    siihen, mitä itsekin kuulin noihin aikoihin, paitsi että oli semmosta "huhua" liikkeellä, että ER joutuisi ulos armoista (=eriseuraan), mutta kuinkas kävikään. ER "kaappasi" vallan ja ihan toiset henkilöt joutuivat pois porukoista ja käynnistettiin armottomat hoitokokoukset, jotka varmaan (uskoisin) HS ja ER yhdessä masinoivat.

    Erkki P joka oli Erkki R:n hyvä ystävä on sanonut että Erkki R. oli ensimmäisten joukossa jotka olivat sitä mieltä että tilanteen täytyy muuttua.

    Eli koko SRK:n johto meni samassa lakihengessä koko ajan jyrkempään suuntaan kun uskovaisilla on oltava sama henki. Kumminkin teot alkoivat olla jo ihmisoikeuksien vastaisia ja opetus raakaa harhaoppia niin jotkut silloin uskalsivat irrouttautua SRK:n silloisen hengen uomasta ja alkoivat vaatia tilanteeseen muutosta joka sitten johti Heikki S. erottamiseen ja lakihenkisiempien mm. maailmanlopun saarnaajan Arvo P:n ja koko limppinä siioneja helvettiin erottavan Einari L:n suitsimiseen ja siinä rytäkässä myös Ville S. menetti valtansa.

    Äänestä

  • ja mikset ole kertonut sitä aikaisemmin tällä palstalla. Täällähän on tehty yksin H.S:stä paholainen, jota muut eivät uskaltaneet vastustaa, ja E.R:stä hyvis, joka soti fundamentalismia vastaan.

    Äänestä

  • en olis uskonut, että olet moinen "satusetä" !

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    en olis uskonut, että olet moinen "satusetä" !

    en olisit uskonut, että olen noin "naivi".

    Admata puhuu hieman maltillisesti, osa hoidoista johti itsemurhiin.

    Että silleen.

    Siksi se n laittanut tännekin ämmän äänitorvekseen.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Sitä ämmä tarkoittaa.

    Äänestä

  • mistä tuon tiedät, kirjoitti:

    ja mikset ole kertonut sitä aikaisemmin tällä palstalla. Täällähän on tehty yksin H.S:stä paholainen, jota muut eivät uskaltaneet vastustaa, ja E.R:stä hyvis, joka soti fundamentalismia vastaan.

    >> mistä tuon tiedät

    Olenko koskaan maininnut, että ennen erottamistaan (v. 1979) isäni oli aktiivinen ry:läinen ja että sen jälkeen meillä vieraili paljon hoitokokouksissa erotettuja ex-vl:iä, jotka kertoivat hyvin monenlaisia asioita. Olen nuoruudessani tavannut usein mm. sellaiset vanhoillislestadiolaisuudessa vaikuttaneet nimet, kuin Pertti Koponen ja Paavo Sillanpää. (Nykyisin edesmenneitä molemmat)

    En ole pahemmin näistä aiemmin ääntä pitänyt, koska en itse halua keskittyä yksittäisiin henkilöihin. Olen silti maininnut joskus aiemminkin jotain samansuuntaista.

    Äänestä

  • suvaitse. kirjoitti:

    Siksi se n laittanut tännekin ämmän äänitorvekseen.

    Vl-liikkeessä pelastuu ja pääsee taivaseen, jos uskoo siihen oppiin, joka kulloinkin on vallalla. Liikkeen historia sinänsä on täynnä epäjohdonmukaisuuksiai ja ristiriitoja, mutta ainahan voi vedota siihen, ettei kannata muistella menneitä vaan kannattaa elää tätä päivää. Toisaalta kannattaa vedota siihen, että on tsekattava miten ennen on uskottu ja valikoida sieltä kulloinkin tilanteeseen parhaiten sopiva oppi.
    Ei siis ihme. että herkimpien päät sekoavat.

    Äänestä

  • oppiin keskeistä kirjoitti:

    Yksilön omatunto kuoletetaan ulkopuolisella "yhteisellä" omallatunnolla, joka määrää kaikesta. Kuten ämmäkin on aina sanonut: "Omatunto voi neuvoa väärin, siksi tarvitaan seurakunta joka ohjaa oikealle tielle."

    Eli jos kasvatat parran, etk huomaa siinä mitään väärää, ohjataan sinut Ry:llä pitämään partaa syntinä. Ja pulinat pois. (Olen nähnyt ko puhutteluja)

    Äänestä

  • tuo admatan teksti.

    Kun Sievin apteekkiasiasta päätettiin tyävaliokunnan salaisessa kokouksessa (ei pidetty pöytäkirjaa tarkoituksellisesti), niin HS oli siinä ylimmäinen pomo VS:n avustuksella. ER oli siinä vaiheessa vielä juoksupojan roolissa. Myöhemmin osat vaihtuivat.

    Äänestä

  • mistä tuon tiedät, kirjoitti:

    ja mikset ole kertonut sitä aikaisemmin tällä palstalla. Täällähän on tehty yksin H.S:stä paholainen, jota muut eivät uskaltaneet vastustaa, ja E.R:stä hyvis, joka soti fundamentalismia vastaan.

    on paljon kirjoitettu ER:stä, että hän oli takinkääntäjä, ts. Mikko Juva taisi kääntää hänen "takkinsa". Mutta kukapa noita kaikkia ketjuja ehtii lukea.

    Äänestä

  • Keijo S. kirjoitti:

    Erkki P joka oli Erkki R:n hyvä ystävä on sanonut että Erkki R. oli ensimmäisten joukossa jotka olivat sitä mieltä että tilanteen täytyy muuttua.

    Eli koko SRK:n johto meni samassa lakihengessä koko ajan jyrkempään suuntaan kun uskovaisilla on oltava sama henki. Kumminkin teot alkoivat olla jo ihmisoikeuksien vastaisia ja opetus raakaa harhaoppia niin jotkut silloin uskalsivat irrouttautua SRK:n silloisen hengen uomasta ja alkoivat vaatia tilanteeseen muutosta joka sitten johti Heikki S. erottamiseen ja lakihenkisiempien mm. maailmanlopun saarnaajan Arvo P:n ja koko limppinä siioneja helvettiin erottavan Einari L:n suitsimiseen ja siinä rytäkässä myös Ville S. menetti valtansa.

    sanoa, että Pyhä Henki se heidän porukkaansa johtaa!
    Tiedän noita koko ry:n erottamisiakin, ainakin Koillismaalla itärajalla.
    Eipä ihme, että nykyjohto ei anna esim. tunnontuskissa teutoroiville vl-papeillekaan lupaa korjata jälkiä, eihän se tekisi kovin hyvää "ainoan oikean uskon" imagolle, joten mieluummin yritetään vaieta kaikki kuoliaaksi ja uskotaan tunkion päältä.
    Mutta todellakaan ei ole ihme, jos kaikkien psyyke ei kestä tätä "uskoa".

    on Olavi Voittonen ja Aimo Hautamäki, jotka johtavat tätä "siunauksellista" työtä.

    Äänestä

  • kehdataan kirjoitti:

    sanoa, että Pyhä Henki se heidän porukkaansa johtaa!
    Tiedän noita koko ry:n erottamisiakin, ainakin Koillismaalla itärajalla.
    Eipä ihme, että nykyjohto ei anna esim. tunnontuskissa teutoroiville vl-papeillekaan lupaa korjata jälkiä, eihän se tekisi kovin hyvää "ainoan oikean uskon" imagolle, joten mieluummin yritetään vaieta kaikki kuoliaaksi ja uskotaan tunkion päältä.
    Mutta todellakaan ei ole ihme, jos kaikkien psyyke ei kestä tätä "uskoa".

    kokonaisia rauhanyhdistyksiä koskaan "erotettu". Pohjoisessa kun väki on paennut kasvukeskuksiin , niin on purettu pieniä yhdistyksiä ja liitytty suurempiin.

    Juudas Iskariotilla ei psyyke kestänyt petturuuden jälkeen, vaan hän meni pois ja itki katkerasti.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    en olisit uskonut, että olen noin "naivi".

    Admata puhuu hieman maltillisesti, osa hoidoista johti itsemurhiin.

    Että silleen.

    asioista pystyi puhumaan ja neuvoa pitämään monta kertaa. Miksi kaikki eivät halunneet tulla esim. seuraavaaan ja sitäseuraavaan kokoukseen. Siellä jo asiat olisi selvinneet....Näin ainakin minulle kävi ja luulen sadoille ja tuhansille muille. Miksi koskaan hätäillä, koska itsessäkin voi ilmentyä virheellistä luuloa ja tietoa ja käsitystä. Pittää olla pyhäin kärsivälisyyttä.Ikävää, että meisä on aina niin ehdottoman joustamattomia piirteitä. Niitäkin joutuu koulia monasti.Sitä monasti hoksii, että olikin saanut ihan kauhean käsityksen jostain asiasta, oma mielikuvitus oli tehnyt tepposen. Minä nykyään monta kertaa lasken kymmeneen ennenkuin teen johtopäätöksiä. Elämä opettaa, jos haluaa ottaa opiksi., eikä änkyröitte.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Juudas Iskariotilla ei psyyke kestänyt petturuuden jälkeen, vaan hän meni pois ja itki katkerasti.

    uskovaisia ihmisiä Juudakseen, joista hoitomiehet ajoivat jos minkinlaista henkiä ulos ja jota toimintaa eivät mitenkään Raamatulla pystyneet perustelemaan ja jonka toiminnan synnillisyyden jotkut hoitomiehetkin myönsivät ?

    Miten kehtaatkin?

    Äänestä

  • Vl-opin kiemurat kirjoitti:

    uskovaisia ihmisiä Juudakseen, joista hoitomiehet ajoivat jos minkinlaista henkiä ulos ja jota toimintaa eivät mitenkään Raamatulla pystyneet perustelemaan ja jonka toiminnan synnillisyyden jotkut hoitomiehetkin myönsivät ?

    kahdella tavalla : parantua tai pahentua.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kahdella tavalla : parantua tai pahentua.

    luovutetaan saatanan haltuun. 20-30 kertaa armoa anellut mummo heitettiin saatanalle, ihan näytösluontoisesti..

    Nimim: Silminnäkijä

    Äänestä

  • Itse ainakin pidän H.S:ta nykyisen vl-opetuksen pääarkkitehtina. H.S linjasi pitkällä puheenjohtajakaudellaan nykyisen vl-opin itsensä näköiseksi maallikko-opiksi, josta teologinen näkemys tyystin puuttuu. Näytti Wikipedian sivulla myös L.Pietilä olevan samaa mieltä H.S:n pääarkkitehtiudesta.

    Uskonpuhdistajaksi en kuitenkaan H.S:ta tituleeraisi, enemmänkin uskonlikaajaksi.

    Olen ymmärtänyt, että vasta arkkipiispa Juvan puuttuminen maallikkolinjan mukaisiin hoitokokousjulmuuksiin vaikutti siten, että E.R huomasi oman tilaisuutensa tulleen H.S:n syrjäyttämiseksi. Vaikka E.R oli tiukkalinjainen myöskin, hänellä oli vara "löysätä" omaa linjaansa sen verran, että Juvakin saattoi siihen myöntyä. Saattaa olla mahdollista sekin, että Juva asetti ehdoksi H.S:n syrjäyttämisen.

    Vl-oppihan ei ole juurikaan muuttunut noista ajoista. Vain massiivisista hoitokokouksista luovuttiin.

    Äänestä

  • oikeilla sanoilla, kirjoitti:

    luovutetaan saatanan haltuun. 20-30 kertaa armoa anellut mummo heitettiin saatanalle, ihan näytösluontoisesti..

    Nimim: Silminnäkijä

    osoittaa se, haluaako kulkea Jumalan kansan matkasaatossa. Sanojen ymmärtäminen seuraa perässä.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kokonaisia rauhanyhdistyksiä koskaan "erotettu". Pohjoisessa kun väki on paennut kasvukeskuksiin , niin on purettu pieniä yhdistyksiä ja liitytty suurempiin.

    Kyllä kansa tietää -ohjelma, johon ihmiset soittivat tv-muistoja. Siihen (taisi olla Päivi Istalan juontama) soitti muistaakseni Suorajärveltä eräs mies ja kertoi asian. Vaikka sinulle on ihan turha mitää selittää, sehän menee kuin vesi hanhen selästä.
    Ja onpa siitä asiasta ollut puhetta tälläkin palstalla aiemmin ja ihan faktaa esitetty, mutta tämähän on törkypalsta, jota ei kannata uskoa!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kahdella tavalla : parantua tai pahentua.

    Miten tulee suhtautua sellaiseen hoitoon, joka jälkikäteen todetaan vääräksi? Ja miten tulee suhtautua arvostettuihin saarnamiehiin, joiden on jälkikäteen todettu opettaneen ja saarnanneen väärin ja joita kuitenkin aikoinaan pidetiiin pylväinä? Eikö jako parantumiseen ja pahentumiseen tunnu hieman yksioikoiselta? Jotenkin tuntuu, että siinä on maallikkomaanviljelijäsaarnaajaan ehdotonta viisautta.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Juudas Iskariotilla ei psyyke kestänyt petturuuden jälkeen, vaan hän meni pois ja itki katkerasti.

    Ei herranjestas!

    Et voi tosissasi olla noin julma ja tunnekylmä ihminen! Sanotko kaikille julmuuksista kärsineille vain että monilla rikollisilla hajoaa psyyke!?!

    Sanoisitko esimerkiksi natsien keskitysleireillä tasapainonsa menettäneille saman vertauksen?

    Noh, annat hyvän varottavan esimerkin että SRK:n uhreilla ei ole mitään asiaa yrittää mennä sopimaan hoitajiensa kanssa, sillä hoitokokousjulmuuksia puolustavat vl:t jatkavat vain henkistä väkivaltaansa:(

    Häpeä jos osaat!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    osoittaa se, haluaako kulkea Jumalan kansan matkasaatossa. Sanojen ymmärtäminen seuraa perässä.

    >> Oikean sydämen tilan
    ämmä 6.5.2008 klo 11.23

  • Osuva analyysi. E.R. on tosiaan vanhoilla päivillään esiintynyt muka rakkaudellisena, mutta oli kovaa johtajaa ja hoitomiestä aikanaan. Yksi asia on itselleni jäänyt mysteeriksi. Miksi E.R. piti (lähinnä pohjoissuomalaisille) vl-papeille neuvottelutilaisuuden (noin 1987) jossa hän kuvasi hoitokokousten opillisia erehdyksiä? E.R. ei koskaan julkistanut tätä alustustaan, jossa hän käytännössä tuomitsi hoitokokoukset vääräoppisina. Alustuksen kuulleet vl-papit eivät tuoneet näitä ajatuksia rauhanyhdistyksissä esiin. Päivämiehessä sitä ei ole julkaistu, eli tavallisille rivi-lestadiolaisille ei tätä oman herätysliikkeen johtajan tulkintaa koskaan kerrottu.

    Siitä alustuksesta ei ole olemassa kuin kappale SRK:n arkistossa ja ilmeisesti jollakin monista lestadiolaisuuden ja SRK:n historiaa tutkivista henkilöistä (luultavasti Seppo Lohella).

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kahdella tavalla : parantua tai pahentua.

    pitää mielestäsi menetellä ?

    Hyväksyäkö se vai Raamatunvastaisena hylätä ?

    Äänestä

  • Mysteeristä kuullut kirjoitti:

    Osuva analyysi. E.R. on tosiaan vanhoilla päivillään esiintynyt muka rakkaudellisena, mutta oli kovaa johtajaa ja hoitomiestä aikanaan. Yksi asia on itselleni jäänyt mysteeriksi. Miksi E.R. piti (lähinnä pohjoissuomalaisille) vl-papeille neuvottelutilaisuuden (noin 1987) jossa hän kuvasi hoitokokousten opillisia erehdyksiä? E.R. ei koskaan julkistanut tätä alustustaan, jossa hän käytännössä tuomitsi hoitokokoukset vääräoppisina. Alustuksen kuulleet vl-papit eivät tuoneet näitä ajatuksia rauhanyhdistyksissä esiin. Päivämiehessä sitä ei ole julkaistu, eli tavallisille rivi-lestadiolaisille ei tätä oman herätysliikkeen johtajan tulkintaa koskaan kerrottu.

    Siitä alustuksesta ei ole olemassa kuin kappale SRK:n arkistossa ja ilmeisesti jollakin monista lestadiolaisuuden ja SRK:n historiaa tutkivista henkilöistä (luultavasti Seppo Lohella).

    Tulee vähän sellainen olo, että tätä vl-populaa pidetään täysin aivottomana massana jolle voidaan syöttää johtajien taholta mitä vaan ja alamainen on hyvä silloin kun se ei kyseenalaista mitään.

    Tämä hoitokokousoppi meni ihan täydestä tähän seurakuntaan ja muutamat kyseenalaistajat "raadeltiin hengiltä". Sen takia kai tätä alustusta ei voi paljastaakaan kun ei voi sanoa että väärin opetettiin kun seurakunta sen uskoi..

    Aivan uskomatonta...

    Äänestä

  • pelottavalta kirjoitti:

    uskoa.

    Joka ei ole kuuliainen seurakunnan neuvoille, niin on elämällään kieltänyt uskonsa.

    Äänestä

  • pelottavalta kirjoitti:

    Tulee vähän sellainen olo, että tätä vl-populaa pidetään täysin aivottomana massana jolle voidaan syöttää johtajien taholta mitä vaan ja alamainen on hyvä silloin kun se ei kyseenalaista mitään.

    Tämä hoitokokousoppi meni ihan täydestä tähän seurakuntaan ja muutamat kyseenalaistajat "raadeltiin hengiltä". Sen takia kai tätä alustusta ei voi paljastaakaan kun ei voi sanoa että väärin opetettiin kun seurakunta sen uskoi..

    Aivan uskomatonta...

    "Tulee vähän sellainen olo, että tätä vl-populaa pidetään täysin aivottomana massana jolle voidaan syöttää johtajien taholta mitä vaan ja alamainen on hyvä silloin kun se ei kyseenalaista mitään."

    Asia on juuri niinkuin sanot. Tätä ei hevillä usko sellainen, joka ei itse ole elänyt todeksi 70-luvun hoitokokouksia. Vain nämä ajat nähnyt ja kokenut voi tietää sen pelon syvyyden, joka oli silloin vallalla. Ihmiset opetettiin silloin kauhunsekaisesti pelkäämään johtajiaan.

    Ulkopuolisilla tuosta pelon ilmapiiristä voi olla korkeintaan kalpea aavistus. Jotakin voi silloisen pelon syvyydestä päätellä, kun ajattelee sitä, että johtajien pelko on edelleenkin leimallisisin piirre vl-yhteisössä vielä 40 vuoden jälkeenkin.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Mua alkaa ihan fyysisesti kuvottamaan kun mä ymmärrän millaisista asioista puhutaan.

    Tuntuu ihan hirvittävältä ja uskomattomalta että tällaista voi olla olemassa.

    Olen tällainen alle kolmekymppinen ex-vl ja en ole tiennyt mistään hoitokokouksista, mutta totisesti olen pelon aistinut aina. Nyt ymmärrän miksi. Jotenkin suututtaa että tällä tavalla ihmisiä harhaanjohdetaan ja heille suoranaisesti valehdellaan. Enkä ymmärrä miksi.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kokonaisia rauhanyhdistyksiä koskaan "erotettu". Pohjoisessa kun väki on paennut kasvukeskuksiin , niin on purettu pieniä yhdistyksiä ja liitytty suurempiin.

    Koillismaalla erotettu kokonaisia syrjäkylien pieniä rauhanyhdistyksiä, mm. tv-asian ja "väärän hengen" takia.

    Äänestä

  • black sheep kirjoitti:

    miten on Koillismaalla ollu. Mutta pohjosessa, myös luulen Koillismaallakin ovat pienet yhdistykset sulautuneet isompiin.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Oikean sydämen tilan
    ämmä 6.5.2008 klo 11.23

    osoittaa se, haluaako kulkea Jumalan kansan matkasaatossa. Sanojen ymmärtäminen seuraa perässä.

    ulospäin hedelminä. Raamatussa sanotaan, että oksat, jotka eivät kanna hedelmää, leikataan pois ja heitetään tuleen.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Ei herranjestas!

    Et voi tosissasi olla noin julma ja tunnekylmä ihminen! Sanotko kaikille julmuuksista kärsineille vain että monilla rikollisilla hajoaa psyyke!?!

    Sanoisitko esimerkiksi natsien keskitysleireillä tasapainonsa menettäneille saman vertauksen?

    Noh, annat hyvän varottavan esimerkin että SRK:n uhreilla ei ole mitään asiaa yrittää mennä sopimaan hoitajiensa kanssa, sillä hoitokokousjulmuuksia puolustavat vl:t jatkavat vain henkistä väkivaltaansa:(

    Häpeä jos osaat!

    joka maksaa satakertaisesti kärsineille ihmisille. Me ihmiset emme kenenkään kärsimystä voi ottaa pois , emmekä suuresti auttaa kenenkään psyykeä, vaikka sydämemme halu olisikin. Jumala , joka salassa on , maksaa julkisesti.

    Äänestä

  • oikea vääräksi kirjoitti:

    Miten tulee suhtautua sellaiseen hoitoon, joka jälkikäteen todetaan vääräksi? Ja miten tulee suhtautua arvostettuihin saarnamiehiin, joiden on jälkikäteen todettu opettaneen ja saarnanneen väärin ja joita kuitenkin aikoinaan pidetiiin pylväinä? Eikö jako parantumiseen ja pahentumiseen tunnu hieman yksioikoiselta? Jotenkin tuntuu, että siinä on maallikkomaanviljelijäsaarnaajaan ehdotonta viisautta.

    pystyy moninkertaisesti maksamaan kärsimykset.

    Äänestä

  • Vl-opin kiemurat kirjoitti:

    pitää mielestäsi menetellä ?

    Hyväksyäkö se vai Raamatunvastaisena hylätä ?

    voimme sanoa, mikä on ollut väärää, mikä oikeaa hoitoa. Jumala tietää meidän tarvitsevan jatkuvasti hoitoa. Emme voi lyödä rintoihimme, että oomme saanu väärää hoitoa Jumalalta. Meidän vanha-aatamimme vain ei haluaisi taipua minkäänlaiseen hoitoon. Oomma niin virheettömiä omasta mielestämme.

    Pyhän Jumalan hoitoa me kaikki tarviimme, mutta emme saatanan vallassa riehuneiden vl-hoitomiesten.

    Monet heistä ovat myöntäneet tehneensä vääryyttä ja syntiä uskovia kohtaan. Tätä vilppiäkö nyt puolustat ?

    Äänestä

  • Tarkkana ! kirjoitti:

    Näppäimistö oikeen sauhuaa kun ämmä etenee tätä keskusteluketjua pitkin ja heittää hotokokouksia ihailevat kommenttinsa vastauksena lähes jokaiselle.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ulospäin hedelminä. Raamatussa sanotaan, että oksat, jotka eivät kanna hedelmää, leikataan pois ja heitetään tuleen.

    Kerrotko vielä missä paikassa Raamattuun olisi kirjoitettu, että sydämen tila näkyisi uskon hedelminä ulospäin?

    >> Raamatussa sanotaan, että oksat, jotka eivät kanna hedelmää, leikataan pois ja heitetään tuleen.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    joka maksaa satakertaisesti kärsineille ihmisille. Me ihmiset emme kenenkään kärsimystä voi ottaa pois , emmekä suuresti auttaa kenenkään psyykeä, vaikka sydämemme halu olisikin. Jumala , joka salassa on , maksaa julkisesti.

    Ootte te jotkin vl:t metkoja. Kysymykset jäävät vastaamatta, mutta tekstiä tulee... Tosin aihe vaihtuu välillä:D

    >> Me ihmiset emme kenenkään kärsimystä voi ottaa pois , emmekä suuresti auttaa kenenkään psyykeä, vaikka sydämemme halu olisikin.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Samaa mieltä olen minäkin, meillä on mahdollisuus auttaa toisiamme.

    Ämmä-nimimerkillä kirjoittava tuntuu kai olevan jotenkin peloissaan että hoitokokousjulmuus myönnetään hänen omiensa parissa, koska hän niin aktiivisesti "hyökkää" kaikkia vastaan jotka keskustelevat täällä hoitokokouksista. Peloksi minä tämän ymmärrän.

    Hän pelkää että hoitokokousjulmuus myönnetään, ehkä häneltä putoaa elämältä pohja pois....Hyökkäys on kai paras paras puolustus.

    Äänestä

  • uskomattoman pahalle kirjoitti:

    Mua alkaa ihan fyysisesti kuvottamaan kun mä ymmärrän millaisista asioista puhutaan.

    Tuntuu ihan hirvittävältä ja uskomattomalta että tällaista voi olla olemassa.

    Olen tällainen alle kolmekymppinen ex-vl ja en ole tiennyt mistään hoitokokouksista, mutta totisesti olen pelon aistinut aina. Nyt ymmärrän miksi. Jotenkin suututtaa että tällä tavalla ihmisiä harhaanjohdetaan ja heille suoranaisesti valehdellaan. Enkä ymmärrä miksi.

    Kyllä se on se sama vanha asia: SRK:n sisällä johtotasolla erehdyttiin väärään vallankäyttöön. Kun erehdykset paisuivat maanlaajuisiksi yhteisön toinen toisensa raateluksi, johtajatkin lopulta kauhistuivat. Sitten koko tapahtuma vaiettiin ja siitä alettiin puhua "pienenä eriseurana" ja "ylilyönteinä" sekä "siunauksellisena sielunhoidollisena keskustleuna". Eriseurasta ei hoitokokousten alkaessa ollut mitään tietoakaan. Kaikki olivat ihmeissään ja oudoksuivat hoitokokokuksia sillä selaliseen ei oltu totuttu eikä niitä ollut kaivattu. Ne tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jäljet olivat sitten kauheat.

    Jotain kertoo sekin että hoitokokouksia on salailtu seuraavalta polvelta. Jos on puhtaat jauhot pussissa, asioista voidaan keskustella ja vallitsee vapaus ja avoimuus.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Juudas Iskariotilla ei psyyke kestänyt petturuuden jälkeen, vaan hän meni pois ja itki katkerasti.

    Kristuksen rakkaus Sinussa muotoa saanut - niin julmaa on tekstisi. Oletko omia lapsiasikin kohtaan samanlainen ?

    Äänestä

  • black sheep kirjoitti:

    Koillismaalla erotettu kokonaisia syrjäkylien pieniä rauhanyhdistyksiä, mm. tv-asian ja "väärän hengen" takia.

    Koilismaalla erotettiin neljä rauhanyhdistystä SRK:sta. Syynä televisio asia ja väärä henki.
    Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken rauhanyhdistyksiltä erotettiin noin. 50 henkilöä.

    Lähes koko Ruotsin silloinen siioni todettiin väärähenkiseksi. Erotettiin yhtenä limppinä noin 3000-4000 tuhatta ihmistä.

    Amerikassa erotettiin yhtenä limppinä noin 30 000 ihmistä. SRK:sta amerikkaan sallittiin jäädä erittäin pieni vähemmistö muutamia jyrkän linjan miesten ympärille kokoontuneita ryhmittymiä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Itse ainakin pidän H.S:ta nykyisen vl-opetuksen pääarkkitehtina. H.S linjasi pitkällä puheenjohtajakaudellaan nykyisen vl-opin itsensä näköiseksi maallikko-opiksi, josta teologinen näkemys tyystin puuttuu. Näytti Wikipedian sivulla myös L.Pietilä olevan samaa mieltä H.S:n pääarkkitehtiudesta.

    Uskonpuhdistajaksi en kuitenkaan H.S:ta tituleeraisi, enemmänkin uskonlikaajaksi.

    Olen ymmärtänyt, että vasta arkkipiispa Juvan puuttuminen maallikkolinjan mukaisiin hoitokokousjulmuuksiin vaikutti siten, että E.R huomasi oman tilaisuutensa tulleen H.S:n syrjäyttämiseksi. Vaikka E.R oli tiukkalinjainen myöskin, hänellä oli vara "löysätä" omaa linjaansa sen verran, että Juvakin saattoi siihen myöntyä. Saattaa olla mahdollista sekin, että Juva asetti ehdoksi H.S:n syrjäyttämisen.

    Vl-oppihan ei ole juurikaan muuttunut noista ajoista. Vain massiivisista hoitokokouksista luovuttiin.

    ymmärtääkseni pieleen:
    "Olen ymmärtänyt, että vasta arkkipiispa Juvan puuttuminen maallikkolinjan mukaisiin hoitokokousjulmuuksiin vaikutti siten, että E.R huomasi oman tilaisuutensa tulleen H.S:n syrjäyttämiseksi. Vaikka E.R oli tiukkalinjainen myöskin, hänellä oli vara "löysätä" omaa linjaansa sen verran, että Juvakin saattoi siihen myöntyä. Saattaa olla mahdollista sekin, että Juva asetti ehdoksi H.S:n syrjäyttämisen."

    H.S. syrjäytettiin jo vuonna -79, mutta Juva kävi keskusteluja E.R:n kanssa vasta 80-luvulla, näin muistelen. Admata tämän osaisi varmaan sanoa tarkasti.

    Äänestä

  • menee kyllä kirjoitti:

    Hyvä, että korjasit.

    Oli kiireessä kirjoittamani ajatuskuvio. Ajallinen yhteys todennäköisesti heittää pahastikin, jollon koko ajatuskuvioni kaatuu mahdottomana. Myönnän.

    Totta kuitenkin on, että vasta arkkipiispa Juvan arvovalta pystyi lopettamaan hoitokokoukset. Muistelen, että neuvottelut SRK:n ja Juvan kesken olisi käyty vuonna -89. Reinikainenhan oli jo tällöin SRK:n puheenjohtaja. Valittiin muistaakseni 80-luvun alkupuolella.

    "H.S. syrjäytettiin jo vuonna -79, mutta Juva kävi keskusteluja E.R:n kanssa vasta 80-luvulla, näin muistelen. Admata tämän osaisi varmaan sanoa tarkasti."

    Olisi kiinnostavaa tietää, miten H.S:n ja E.R:n yhteistyö sujui H.S:n syrjäyttämisen jälkeen sekä se, oliko H.S:n ja E.R:n puheenjohtajakausien välissä joku muu välijakson ajan puheenjohtajana ja kuka?

    srkn puheenjohtajia vuosina .1977-1983 on ollut kauko mäntylä
    1983- 1992 erkki reinikainen
    1992-2007 .matti lääkkö
    2007 ----- olavi voittonen

    Äänestä

  • pelottavalta kirjoitti:

    Tulee vähän sellainen olo, että tätä vl-populaa pidetään täysin aivottomana massana jolle voidaan syöttää johtajien taholta mitä vaan ja alamainen on hyvä silloin kun se ei kyseenalaista mitään.

    Tämä hoitokokousoppi meni ihan täydestä tähän seurakuntaan ja muutamat kyseenalaistajat "raadeltiin hengiltä". Sen takia kai tätä alustusta ei voi paljastaakaan kun ei voi sanoa että väärin opetettiin kun seurakunta sen uskoi..

    Aivan uskomatonta...

    Ainoastaan liiallinen usko auktoriteetteihin. Ihmismieleen sisältyy mentaalisia aineksia, jotka ohjaavat ihmisen omaksumaan käsitteitä ja käsitteellisiä skeemoja tietyllä tavalla pikemmin kuin toisella. Tavallisen rivilestadiolaisen mentaalinen aines on virittäytynyt tottelemaan sokeasti SRK:n tahtoa.

    Äänestä

  • viimeinen sammuttaa valot kirjoitti:

    Koilismaalla erotettiin neljä rauhanyhdistystä SRK:sta. Syynä televisio asia ja väärä henki.
    Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken rauhanyhdistyksiltä erotettiin noin. 50 henkilöä.

    Lähes koko Ruotsin silloinen siioni todettiin väärähenkiseksi. Erotettiin yhtenä limppinä noin 3000-4000 tuhatta ihmistä.

    Amerikassa erotettiin yhtenä limppinä noin 30 000 ihmistä. SRK:sta amerikkaan sallittiin jäädä erittäin pieni vähemmistö muutamia jyrkän linjan miesten ympärille kokoontuneita ryhmittymiä.

    ovat itse valinneet TV-tiensä. Minun kotonani ei hankittu tv:tä ja emme varmaan paljosta ole jääneet paitsi. Selväähän on , että riippuvuus tulee TV:henkin. Se muokkaa maailmankuvaa ja luonnolliset hakeutumiset sosiaaliseen kanssakäymiseen vähenee. Elämä köyhtyy.Liikuntaakin on hyvä saada. Lasten kirmata pihaleikeissä....vai mitä mieltä ootte ??????

    Äänestä

  • Tarkkana ! kirjoitti:

    Pyhän Jumalan hoitoa me kaikki tarviimme, mutta emme saatanan vallassa riehuneiden vl-hoitomiesten.

    Monet heistä ovat myöntäneet tehneensä vääryyttä ja syntiä uskovia kohtaan. Tätä vilppiäkö nyt puolustat ?

    eivät kaikki vilppiä tehneet. En tunne vilpin tekijöitä. Ei osunu minun kohdalleni. Älä yleistä äläkä nimittele pilkaten ja väärää todistusta antaen.

    Äänestä

  • Tarkkana ! kirjoitti:

    Pyhän Jumalan hoitoa me kaikki tarviimme, mutta emme saatanan vallassa riehuneiden vl-hoitomiesten.

    Monet heistä ovat myöntäneet tehneensä vääryyttä ja syntiä uskovia kohtaan. Tätä vilppiäkö nyt puolustat ?

    sanoit, että he ovat myöntäneet. no silloin heille on myös annettu anteeksi. Sinun ei saisi anteeksiannettuja syntejä enää kaivella. Näin Raamattu sanoo.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Kerrotko vielä missä paikassa Raamattuun olisi kirjoitettu, että sydämen tila näkyisi uskon hedelminä ulospäin?

    >> Raamatussa sanotaan, että oksat, jotka eivät kanna hedelmää, leikataan pois ja heitetään tuleen.

    varovasti erottelemaan jyvät akanoista, ettei vahingossa menisi hyvääkin viljaa hukkaan. Yleisesti ottaen arkaillen jokainen lähestyykin veljeä tai sisarta, jos tämän usko näyttää olevan vaarassa kuivua.Sitä ei millään muotoa pysty , sillä itse ei oo yhtään vahvempi. Mutta silti Jumalan sanassa sanotaan, että neuvokaat toinen toistanne. Varsinkin silloin, kun näette viimeisen päivän tulevan. En minä tiedä näitä Raamatunkohtia, mutta on jäänyt mieleen seuroissa selitettävän.

    Äänestä

  • ämmä etenee kirjoitti:

    Näppäimistö oikeen sauhuaa kun ämmä etenee tätä keskusteluketjua pitkin ja heittää hotokokouksia ihailevat kommenttinsa vastauksena lähes jokaiselle.

    kommentit??????????!!!!!!

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Ootte te jotkin vl:t metkoja. Kysymykset jäävät vastaamatta, mutta tekstiä tulee... Tosin aihe vaihtuu välillä:D

    >> Me ihmiset emme kenenkään kärsimystä voi ottaa pois , emmekä suuresti auttaa kenenkään psyykeä, vaikka sydämemme halu olisikin.

    sinun lähimmäisenrakkautesi ilmenee?????? Vastaa !!!!!

    Äänestä

  • Toivoton tapaus ? kirjoitti:

    Kristuksen rakkaus Sinussa muotoa saanut - niin julmaa on tekstisi. Oletko omia lapsiasikin kohtaan samanlainen ?

    tapausta Juudas Iskariot ?

    Äänestä

  • Toivoton tapaus ? kirjoitti:

    Kristuksen rakkaus Sinussa muotoa saanut - niin julmaa on tekstisi. Oletko omia lapsiasikin kohtaan samanlainen ?

    Raamatussa olevan Juudas Iskariotin tapauksen. Se on Raamatun totuutta. Sinä ehkä haluat sanoa, ettei sellaista ole ollutkaan.Onko Juudas Iskariotin käytös ollut siunauksellista...?

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    srkn puheenjohtajia vuosina .1977-1983 on ollut kauko mäntylä
    1983- 1992 erkki reinikainen
    1992-2007 .matti lääkkö
    2007 ----- olavi voittonen

    Minulle K.Mäntylä on melkoisen outo henkilö. Palstalta olen tosin lukenut hänenkin olleen kova hoitomies. Kuinkas muutenkaan tuona aikana olisi voinut ollakaan, kun hoitoajat olivat kiihkeimmillään juuri noina vuosina.

    Tulee vaan mieleen, että on SRK:n sisälläkin täytynyt käydä melkoinen kihinä noina aikoina. Ilmankos sitä on sanottu taistelujen ajaksi.

    Ps. Taitaa sittenkin admata olla hyvin perillä näistä asioista. Mutta hänkään ei taida tietää ihan kaikkea, koska varsinainen tieto kai on vain SRK:n hallussa. Sieltä sitä on ainakin turha kysellä, -ainakaan toistaiseksi. :-(

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    asioista pystyi puhumaan ja neuvoa pitämään monta kertaa. Miksi kaikki eivät halunneet tulla esim. seuraavaaan ja sitäseuraavaan kokoukseen. Siellä jo asiat olisi selvinneet....Näin ainakin minulle kävi ja luulen sadoille ja tuhansille muille. Miksi koskaan hätäillä, koska itsessäkin voi ilmentyä virheellistä luuloa ja tietoa ja käsitystä. Pittää olla pyhäin kärsivälisyyttä.Ikävää, että meisä on aina niin ehdottoman joustamattomia piirteitä. Niitäkin joutuu koulia monasti.Sitä monasti hoksii, että olikin saanut ihan kauhean käsityksen jostain asiasta, oma mielikuvitus oli tehnyt tepposen. Minä nykyään monta kertaa lasken kymmeneen ennenkuin teen johtopäätöksiä. Elämä opettaa, jos haluaa ottaa opiksi., eikä änkyröitte.

    Käytännössä oli paikkoja, jossa H S oli niin vahvoilla, että jos menit kokoukseen, jossa sinua hoidettiin, menisit omiin hirttäjäisiisi.

    Eräskin naapuri AA, veti istensä hirteen 3 viikon sisällä - 60 luvulla, ja rinta taskussa oli lappu, joka kertoi kaiken, isäni otti Hänet alas, ja muu perhe tuhos lapun, mutta Isäni näki sen viestin, kerron sinulle jos kirjoitat mailiini, mutta se ei ole yleinen asia. Mutta puhuttelee sinuakin, turhista turhin naivi vl- ämmä.

    Oliko sinä mennyt siihen kokouseen, vastaa siihen.

    ""Näin ainakin minulle kävi ja luulen sadoille ja tuhansille muille"" Todella sinun tieto on vain luuloa, eikö jo hieman hävetä. Arvostelet Admataa, joka on käynyt lapsena sen helvetin läpi, minne sinä matkustat suoraa päätä, Admatalla se on takana, mutta sinulla edessä, ja aika pian.

    ."" Pittää olla pyhäin kärsivälisyyttä."" AA;lla oli, kerkisi riippua melkein vuorokuden, kunnes löytyi. Ajettelikohan paljon??? Kyllä sitä kärsivällisyyttä tulee kun jaksaa odottaa.

    ""Niitäkin joutuu koulia monasti."" Hänelle riitti kolme hoitokertaa. Montako sinä LUULISIT KESTÄVÄSI.

    ""Minä nykyään monta kertaa lasken kymmeneen ennenkuin teen johtopäätöksiä. "" Aika pitkällä olet jo matematiiksassa, kymmesnessä. Ihanaa..

    Äänestä

  • Mysteeristä kuullut kirjoitti:

    Osuva analyysi. E.R. on tosiaan vanhoilla päivillään esiintynyt muka rakkaudellisena, mutta oli kovaa johtajaa ja hoitomiestä aikanaan. Yksi asia on itselleni jäänyt mysteeriksi. Miksi E.R. piti (lähinnä pohjoissuomalaisille) vl-papeille neuvottelutilaisuuden (noin 1987) jossa hän kuvasi hoitokokousten opillisia erehdyksiä? E.R. ei koskaan julkistanut tätä alustustaan, jossa hän käytännössä tuomitsi hoitokokoukset vääräoppisina. Alustuksen kuulleet vl-papit eivät tuoneet näitä ajatuksia rauhanyhdistyksissä esiin. Päivämiehessä sitä ei ole julkaistu, eli tavallisille rivi-lestadiolaisille ei tätä oman herätysliikkeen johtajan tulkintaa koskaan kerrottu.

    Siitä alustuksesta ei ole olemassa kuin kappale SRK:n arkistossa ja ilmeisesti jollakin monista lestadiolaisuuden ja SRK:n historiaa tutkivista henkilöistä (luultavasti Seppo Lohella).

    vaan Reinikaisen yksityisarkistossa, joka lienee osa Oulun maakunta-arkistoa ja jota hallinnoivat Seppo Lohi ja Erkki Piri. Alustus lienee myös joidenkin vl-pappien hallussa. Tai ainakin muistiinpanot alustuksesta. Tuomas Lohi on gradussaan käyttänyt alustusta lähteenä.

    Äänestä

  • minulle syntyi sellainen käsitys, että hän kyllä käsitti millaiseen opilliseen harhaan liike vajosi erityisesti 70-luvulla, mutta hän ei inhimillisistä syistä "puhdistanut pesää".

    Sellainenkin vaikutelma viime vuosien saatossa on syntynyt, että Lohi ja Piri jakavat (tai jakoivat?) ER:n näkemyksen. Mopin palstalaiset edustavat myös samaa evankeelisempaa linjaa.

    Äänestä

  • saaraleena kirjoitti:

    vaan Reinikaisen yksityisarkistossa, joka lienee osa Oulun maakunta-arkistoa ja jota hallinnoivat Seppo Lohi ja Erkki Piri. Alustus lienee myös joidenkin vl-pappien hallussa. Tai ainakin muistiinpanot alustuksesta. Tuomas Lohi on gradussaan käyttänyt alustusta lähteenä.

    Tietääkseni E.R:n arkisto avataan vasta sukupolven päästä. Kuuluneeko ko. alustuskin niihin.

    P.s. Oikein hyvää kevättä ja kesää sinulle saaraleena ja voimia kirjoittamisiin täälläkin!

    Terveisin sirkka

    Äänestä

  • *sirkka kirjoitti:

    Tietääkseni E.R:n arkisto avataan vasta sukupolven päästä. Kuuluneeko ko. alustuskin niihin.

    P.s. Oikein hyvää kevättä ja kesää sinulle saaraleena ja voimia kirjoittamisiin täälläkin!

    Terveisin sirkka

    sukupolven päästä. ER sanoi syyksi sen, että hän ei halua loukata tiettyjen henkilöiden jälkipolvea. Nimiä hän ei maininnut, mutta oletin hänen tarkoittavan ainakin HS:n jälkeläisiä.

    Kiitos toivotuksista! Suven valoa Sinullekin perheesi kera!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ulospäin hedelminä. Raamatussa sanotaan, että oksat, jotka eivät kanna hedelmää, leikataan pois ja heitetään tuleen.

    Juuri siksi me ihmettelemmekin, miksi hoitajien usko ei ole 30 vuoteen synnyttänyt "syntivuoteen kantamisen" hedelmää.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    varovasti erottelemaan jyvät akanoista, ettei vahingossa menisi hyvääkin viljaa hukkaan. Yleisesti ottaen arkaillen jokainen lähestyykin veljeä tai sisarta, jos tämän usko näyttää olevan vaarassa kuivua.Sitä ei millään muotoa pysty , sillä itse ei oo yhtään vahvempi. Mutta silti Jumalan sanassa sanotaan, että neuvokaat toinen toistanne. Varsinkin silloin, kun näette viimeisen päivän tulevan. En minä tiedä näitä Raamatunkohtia, mutta on jäänyt mieleen seuroissa selitettävän.

    >> Raamatussa kehotetaan
    ämmä 6.5.2008 klo 19.54
       varovasti erottelemaan jyvät akanoista, ettei vahingossa menisi hyvääkin viljaa hukkaan. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?' Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä:
    --> 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
    --> 'EN', hän vastasi,
    --> 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.

    --> Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Kerrotko vielä missä paikassa Raamattuun olisi kirjoitettu, että sydämen tila näkyisi uskon hedelminä ulospäin?

    >> Raamatussa sanotaan, että oksat, jotka eivät kanna hedelmää, leikataan pois ja heitetään tuleen.

    P. Jakob epistola luku 2

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ovat itse valinneet TV-tiensä. Minun kotonani ei hankittu tv:tä ja emme varmaan paljosta ole jääneet paitsi. Selväähän on , että riippuvuus tulee TV:henkin. Se muokkaa maailmankuvaa ja luonnolliset hakeutumiset sosiaaliseen kanssakäymiseen vähenee. Elämä köyhtyy.Liikuntaakin on hyvä saada. Lasten kirmata pihaleikeissä....vai mitä mieltä ootte ??????

    SRK:n opin peruspilareita? Älä naurata.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    miten on Koillismaalla ollu. Mutta pohjosessa, myös luulen Koillismaallakin ovat pienet yhdistykset sulautuneet isompiin.

    edes tunne asiaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    varovasti erottelemaan jyvät akanoista, ettei vahingossa menisi hyvääkin viljaa hukkaan. Yleisesti ottaen arkaillen jokainen lähestyykin veljeä tai sisarta, jos tämän usko näyttää olevan vaarassa kuivua.Sitä ei millään muotoa pysty , sillä itse ei oo yhtään vahvempi. Mutta silti Jumalan sanassa sanotaan, että neuvokaat toinen toistanne. Varsinkin silloin, kun näette viimeisen päivän tulevan. En minä tiedä näitä Raamatunkohtia, mutta on jäänyt mieleen seuroissa selitettävän.

    Et edes tiedä raamatunpaikkaa, joka hoitokokouksiin, henkioppiin ja puimatantereen puhdistukseen SRK:ta kehottaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    osoittaa se, haluaako kulkea Jumalan kansan matkasaatossa. Sanojen ymmärtäminen seuraa perässä.

    kun tehdään parannusta hempeästä hengestä? Sinulla kun on tuo usko, niin voit sen meille kertoa..

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    voimme sanoa, mikä on ollut väärää, mikä oikeaa hoitoa. Jumala tietää meidän tarvitsevan jatkuvasti hoitoa. Emme voi lyödä rintoihimme, että oomme saanu väärää hoitoa Jumalalta. Meidän vanha-aatamimme vain ei haluaisi taipua minkäänlaiseen hoitoon. Oomma niin virheettömiä omasta mielestämme.

    Tätä ämmä on tolkuttanut koko ajan. Hoitomies ei elennu parannukseen, vaan uhrilla on vastuu.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    sanoit, että he ovat myöntäneet. no silloin heille on myös annettu anteeksi. Sinun ei saisi anteeksiannettuja syntejä enää kaivella. Näin Raamattu sanoo.

    Muutamat hoitomiehet tunntustivat syntinsä. Sinä et heidän tekosiaan edes pidä syntinä - siis puolustat syntiä.

    Olet ihan eksyksissä ämmä.

    Äänestä

  • saaraleena kirjoitti:

    sukupolven päästä. ER sanoi syyksi sen, että hän ei halua loukata tiettyjen henkilöiden jälkipolvea. Nimiä hän ei maininnut, mutta oletin hänen tarkoittavan ainakin HS:n jälkeläisiä.

    Kiitos toivotuksista! Suven valoa Sinullekin perheesi kera!

    ”ER sanoi syyksi sen, että hän ei halua loukata tiettyjen henkilöiden jälkipolvea. Nimiä hän ei maininnut, mutta oletin hänen tarkoittavan ainakin HS:n jälkeläisiä.” pitänee paikkansa!

    Muistelen, että hän sanoi saman asian myös syntymäpäivähaastattelussa Kalevan toimittajalle. Onkohan kenelläkään ko. lehti tallessa? Lehti on kyllä löydettävissä, kun tietää Reinikaisen syntymäajan, lehdet arkistoidaan.

    Reinikaisen ajatuksesta, suojella vääränopin kylväjien sukulaisia inhimilliseltä häpeältä ihmetyttää ja tämä vielä ko. liikkeen kustannuksella. Ajattelen, että jos hän olisi vähänkään ymmärtänyt ihmisopin vaarallisuudesta, niin kyllä tämä väärä usko olisi pitänyt kaikille ihmisille kuuluttaa ja itse ensimmäisenä tehdä parannus. Reinikainen on itse Saaren kanssa yhdessä ollut hoitamassa uskovia ”ulos Jumalanvaltakunnasta”.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    srkn puheenjohtajia vuosina .1977-1983 on ollut kauko mäntylä
    1983- 1992 erkki reinikainen
    1992-2007 .matti lääkkö
    2007 ----- olavi voittonen

    ennen Mäntylää, oliko se Kimpimäki?
    H.S. ei ollut koskaan SRK:n puheenjohtaja, vaan pelkkä jäsen. Sitä en muista, oliko hän edes työvaliokunnassa.
    Olikin erikoista, että siitä asemasta käsin hän sai niin suuren vallan.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Käytännössä oli paikkoja, jossa H S oli niin vahvoilla, että jos menit kokoukseen, jossa sinua hoidettiin, menisit omiin hirttäjäisiisi.

    Eräskin naapuri AA, veti istensä hirteen 3 viikon sisällä - 60 luvulla, ja rinta taskussa oli lappu, joka kertoi kaiken, isäni otti Hänet alas, ja muu perhe tuhos lapun, mutta Isäni näki sen viestin, kerron sinulle jos kirjoitat mailiini, mutta se ei ole yleinen asia. Mutta puhuttelee sinuakin, turhista turhin naivi vl- ämmä.

    Oliko sinä mennyt siihen kokouseen, vastaa siihen.

    ""Näin ainakin minulle kävi ja luulen sadoille ja tuhansille muille"" Todella sinun tieto on vain luuloa, eikö jo hieman hävetä. Arvostelet Admataa, joka on käynyt lapsena sen helvetin läpi, minne sinä matkustat suoraa päätä, Admatalla se on takana, mutta sinulla edessä, ja aika pian.

    ."" Pittää olla pyhäin kärsivälisyyttä."" AA;lla oli, kerkisi riippua melkein vuorokuden, kunnes löytyi. Ajettelikohan paljon??? Kyllä sitä kärsivällisyyttä tulee kun jaksaa odottaa.

    ""Niitäkin joutuu koulia monasti."" Hänelle riitti kolme hoitokertaa. Montako sinä LUULISIT KESTÄVÄSI.

    ""Minä nykyään monta kertaa lasken kymmeneen ennenkuin teen johtopäätöksiä. "" Aika pitkällä olet jo matematiiksassa, kymmesnessä. Ihanaa..

    sanassaan lupaa kenellekään itseänsä hävittää. Sehän on rikos. Jumala haluaa aina rakkaudella ja rauhassa kaiken selvittää. Ihminen on sellainen inhimillinen olento, joka osaa puhua eli keskustella asioistansa. Ei hirttäytyminen ole ratkaisu mihinkään, ei Jumalansanassa sellaiseen neuvota , eikä meidän saa sellaista hyväksyä. Ihan kuin sinä ihannoisit moista tekoa. Jumalalla on vain valta olla elämän ja kuoleman Herra. Jos me ottaisimme jokaisesta meihin kohdistuneesta loukkauksesta kovin itseemme anteeksiantamattomalla tavalla, niin miten meille kävisikään.

    Äänestä

  • puheenjohtajana kirjoitti:

    ennen Mäntylää, oliko se Kimpimäki?
    H.S. ei ollut koskaan SRK:n puheenjohtaja, vaan pelkkä jäsen. Sitä en muista, oliko hän edes työvaliokunnassa.
    Olikin erikoista, että siitä asemasta käsin hän sai niin suuren vallan.

    vaikutusvaltaisin jäsen 70-luvulla. Työvaliokunta kokoontuu lähes kuukausittain, kun taas SRK laaja johtokunta kokoontuu vain 3-4 kertaa vuodessa.

    Työvaliokunnassa oli todellinen valta ainakin 70-luvulla. Saattoivat jopa sooloilla ohi varsinaisen johtokunnan.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Käytännössä oli paikkoja, jossa H S oli niin vahvoilla, että jos menit kokoukseen, jossa sinua hoidettiin, menisit omiin hirttäjäisiisi.

    Eräskin naapuri AA, veti istensä hirteen 3 viikon sisällä - 60 luvulla, ja rinta taskussa oli lappu, joka kertoi kaiken, isäni otti Hänet alas, ja muu perhe tuhos lapun, mutta Isäni näki sen viestin, kerron sinulle jos kirjoitat mailiini, mutta se ei ole yleinen asia. Mutta puhuttelee sinuakin, turhista turhin naivi vl- ämmä.

    Oliko sinä mennyt siihen kokouseen, vastaa siihen.

    ""Näin ainakin minulle kävi ja luulen sadoille ja tuhansille muille"" Todella sinun tieto on vain luuloa, eikö jo hieman hävetä. Arvostelet Admataa, joka on käynyt lapsena sen helvetin läpi, minne sinä matkustat suoraa päätä, Admatalla se on takana, mutta sinulla edessä, ja aika pian.

    ."" Pittää olla pyhäin kärsivälisyyttä."" AA;lla oli, kerkisi riippua melkein vuorokuden, kunnes löytyi. Ajettelikohan paljon??? Kyllä sitä kärsivällisyyttä tulee kun jaksaa odottaa.

    ""Niitäkin joutuu koulia monasti."" Hänelle riitti kolme hoitokertaa. Montako sinä LUULISIT KESTÄVÄSI.

    ""Minä nykyään monta kertaa lasken kymmeneen ennenkuin teen johtopäätöksiä. "" Aika pitkällä olet jo matematiiksassa, kymmesnessä. Ihanaa..

    silti en halua ottaa henkeä itseltäni. Jumala on minullekin tarkoittanut elämän.

    Äänestä

  • Tarkkana ! kirjoitti:

    Muutamat hoitomiehet tunntustivat syntinsä. Sinä et heidän tekosiaan edes pidä syntinä - siis puolustat syntiä.

    Olet ihan eksyksissä ämmä.

    tiedä. He itse tietävät. Minä uskon omat syntini anteeksi.

    Äänestä

  • uhrilla! kirjoitti:

    Tätä ämmä on tolkuttanut koko ajan. Hoitomies ei elennu parannukseen, vaan uhrilla on vastuu.

    avainasemassa mennä ja ottaa asia puheeksi loukkaajan kanssa, joka ei ehkä tiedä loukanneensa. Näin loukkaaja pystyy pyytämään henkilökohtaisesti anteeksi.

    Äänestä

  • korpi-Kaaleppi kirjoitti:

    tuo admatan teksti.

    Kun Sievin apteekkiasiasta päätettiin tyävaliokunnan salaisessa kokouksessa (ei pidetty pöytäkirjaa tarkoituksellisesti), niin HS oli siinä ylimmäinen pomo VS:n avustuksella. ER oli siinä vaiheessa vielä juoksupojan roolissa. Myöhemmin osat vaihtuivat.

    H.S:ää arvostella. Hän on erehtynyt ja tehnyt virheitä. Hän on myöhemmin ymmärtänyt asian ja tehnyt siitä parannuksen. Voiko ihminen enempää tehdä. Kaikilta ei varmaan ehtinyt henkilökohtaisesti anteeksi pyytää. Tehtyjä ei saa tekemättömäksi, mutta katuva saa synnit anteeksi.Ei ristin ryövärikään ehtinyt korjata tekemisiään.

    Äänestä

  • saaraleena kirjoitti:

    minulle syntyi sellainen käsitys, että hän kyllä käsitti millaiseen opilliseen harhaan liike vajosi erityisesti 70-luvulla, mutta hän ei inhimillisistä syistä "puhdistanut pesää".

    Sellainenkin vaikutelma viime vuosien saatossa on syntynyt, että Lohi ja Piri jakavat (tai jakoivat?) ER:n näkemyksen. Mopin palstalaiset edustavat myös samaa evankeelisempaa linjaa.

    se on ollut silloin vaarana kulkeutua väärään henkeen. Ei se mielestäni mikään väärä oppi ole ollut, mutta harhailu. Raamatussa Paavali kirjoitteli monille seurakunnille, joissa jotkut harhailivat eivätkä pysyneet oikeassa opissa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    silti en halua ottaa henkeä itseltäni. Jumala on minullekin tarkoittanut elämän.

    mutta kuten Admata sanoi, että lapsi on terve, kun se leikkii, ja sinä kyllä leikit.

    Tämänkin ketjun aikana olet pyöristänyt puheesi muutaman kerran ja toiselle vastaat, että ei erehtymättömän seurakunnan, jossa olet, eli SRK, tarvitse uskomattomalle mitään nöyrtyä, eikä tiliä tehdä, vaikka edellisessä Admatalle lähes itket sukuhupaisaa tilanneitasi.

    Muutamaan vientiä aiemmin, et edes ollut kuullut mistään hoitokokouksista, myöhemmin olit kuullut jousitan Kajaanissa, mutta ne olivat kuulemma pieniä ja RY;t yhtyneet isompiin, joten täyttä soppaa ja mieltä juttusi.

    Kohta olet itse puhumassa puimatanteriensa, pahana ja seuraavana päivänä se on oikein.

    Pidä edes joku linja tai ole hiljaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    avainasemassa mennä ja ottaa asia puheeksi loukkaajan kanssa, joka ei ehkä tiedä loukanneensa. Näin loukkaaja pystyy pyytämään henkilökohtaisesti anteeksi.

    tekosensa tiesivät, kun toisiltaan lavat mustiksi takoivat KESKENÄÄN anteeksipyyvellessään verta ja nimeä hokien - turha on toistella tuota srk-fraasia: anteeksipyyntö on uhrin tehtävä!

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Minulle K.Mäntylä on melkoisen outo henkilö. Palstalta olen tosin lukenut hänenkin olleen kova hoitomies. Kuinkas muutenkaan tuona aikana olisi voinut ollakaan, kun hoitoajat olivat kiihkeimmillään juuri noina vuosina.

    Tulee vaan mieleen, että on SRK:n sisälläkin täytynyt käydä melkoinen kihinä noina aikoina. Ilmankos sitä on sanottu taistelujen ajaksi.

    Ps. Taitaa sittenkin admata olla hyvin perillä näistä asioista. Mutta hänkään ei taida tietää ihan kaikkea, koska varsinainen tieto kai on vain SRK:n hallussa. Sieltä sitä on ainakin turha kysellä, -ainakaan toistaiseksi. :-(

    kauko mäntylä oli viimeiset virkavuotensa 1972-1984 yli-iin kirkkoherrana .sitä ennen iin kirkkoherrana 60 luvulta v1972 .jolloin tuli yli-iihin

    Äänestä

  • todella peloissaan kirjoitti:

    Samaa mieltä olen minäkin, meillä on mahdollisuus auttaa toisiamme.

    Ämmä-nimimerkillä kirjoittava tuntuu kai olevan jotenkin peloissaan että hoitokokousjulmuus myönnetään hänen omiensa parissa, koska hän niin aktiivisesti "hyökkää" kaikkia vastaan jotka keskustelevat täällä hoitokokouksista. Peloksi minä tämän ymmärrän.

    Hän pelkää että hoitokokousjulmuus myönnetään, ehkä häneltä putoaa elämältä pohja pois....Hyökkäys on kai paras paras puolustus.

    Tulkintasi osuu kohdalleen. Ämmä on hädissään, sillä jos tosiaan kirkko alkaisi selvittää lähihistoriansa laajinta hengellisen välkivallan tragediaa, SRK ja kok vl-liike paikallisin yhdistyksineen joutuisi antamaan yksityiskohtaisen selonteon tapahtuneesta.

    Nöyryys ja omien erehdysten, väkivaltaan sortumisen, avoin myöntäminen on jostain syytä kaikkein vaikeinta tälle vl-liikkeen johtajistolle.

    Ämmä ei ymmärrä, että juuri omien erehdysten myöntämisen ja nöyrän tunnustamisen kautta vasta tapahtuu parannus. Tätä vl-liike itse opettaa, mutta ei itse kykene siihen. :-(

    Äänestä

  • lllllllll kirjoitti:

    kauko mäntylä oli viimeiset virkavuotensa 1972-1984 yli-iin kirkkoherrana .sitä ennen iin kirkkoherrana 60 luvulta v1972 .jolloin tuli yli-iihin

    kauko mäntylä on ollut yli-iin kirkkoherrana v 1972-1980

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    se on ollut silloin vaarana kulkeutua väärään henkeen. Ei se mielestäni mikään väärä oppi ole ollut, mutta harhailu. Raamatussa Paavali kirjoitteli monille seurakunnille, joissa jotkut harhailivat eivätkä pysyneet oikeassa opissa.

    eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa. Niin sanoo Raamattu.

    Vast´ikään seuroissa saarnattiin, että SEURAKUNTA EI EREHDY!

    Paavalin aikanen seurakunta taisi olla jotenkin erilainen?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tiedä. He itse tietävät. Minä uskon omat syntini anteeksi.

    Väität heidän uhriensa olevan vastuussa saamastaan väärästä kohtelusta. Onko raiskauksenkin uhri vastuussa eikä raiskaaja?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    avainasemassa mennä ja ottaa asia puheeksi loukkaajan kanssa, joka ei ehkä tiedä loukanneensa. Näin loukkaaja pystyy pyytämään henkilökohtaisesti anteeksi.

    ihmisiä saatanalle." Miten tuollaista voi tehdä ihan huomaamattaan ja "tietämättään"?

    Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, etteivät kaikki saatanalle heitetyt pahastuneet kohtelustaan vaan pitivät sitä hauskan ajanvietteenä?

    Äänestä

  • S**tanan tunarit kirjoitti:

    tekosensa tiesivät, kun toisiltaan lavat mustiksi takoivat KESKENÄÄN anteeksipyyvellessään verta ja nimeä hokien - turha on toistella tuota srk-fraasia: anteeksipyyntö on uhrin tehtävä!

    tulee häntä henkilökohtaisesti nuhtelemaan! Ei raiskaajakaan mistään voinut aavistaa loukanneensa uhriaan jos uhri ei tätä tule kertomaan hänelle henkilökohtaisesti!

    Äänestä

  • saaraleena. kirjoitti:

    eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa. Niin sanoo Raamattu.

    Kyse oli nimenomaan opillisesta harhailusta, ei väärästä hengestä.
    Reinikaisen kertoman mukaan HS:lla oli lukuisia vakavanlaatuisia harhaoppeja 70-luvulla. Nuo harhaopit, ei siis pelkät väärät henget, levisivät laajalle muutamien saarnamiesten ,mm. HS:n mukana 70-luvulla. Noista opeista vl-liike ei ole irrottautunut vieläkään.
    Tässä muutamia pahoja harhaoppeja:
    1) Oppi Jumalan huoneenhallituksesta ja ehdottomasta kuuliaisuudesta SRK:n johdolle
    2) Oppi hoitokokouksista viimeisinä aikoina
    3) Oppi saarnamiehistä enkelinä. Enkelithän tulavat aikojen lopulla (siis tässä ajassa) ja erottavat jyvät lusteista ja kuolleet kalat elävistä.
    4) oppi Herran hengestä pohjan maalla lopun aikoina
    5) Syntien jakaminen julkisiin, siis koko seurakuntaa pahentaviin, ja yksityisiin. Julkisista on tehtävä parannus seurakunnan edessä.
    6) Oppi vääristä hengistä ja siitä että väärästä hengestä on tehtävä parannus seurakunnan edessä
    7) Oppi kollegtiivisestä omasta tunnosta. Jos seurakunta sairastaa asianomaista, hänen on tehtävä parannus.
    8) Oppi erehtymättömästä seurakunnasta ja oppi ehdottomasta kuuliaisuudesta tuolle seurakunnalle

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ovat itse valinneet TV-tiensä. Minun kotonani ei hankittu tv:tä ja emme varmaan paljosta ole jääneet paitsi. Selväähän on , että riippuvuus tulee TV:henkin. Se muokkaa maailmankuvaa ja luonnolliset hakeutumiset sosiaaliseen kanssakäymiseen vähenee. Elämä köyhtyy.Liikuntaakin on hyvä saada. Lasten kirmata pihaleikeissä....vai mitä mieltä ootte ??????

    Mikä hyvänsä asia jota harrastaa liiallisesti, häiritsee elämää. Ei sillä perusteella kuitenkaan voi pitää ko. asiaa syntinä.

    Raamattu ei kiellä televisiota. Ennen vanhaan tällaiset käytännön elämän ratkaisut jätettiin lestadioalisuudessa itse kunkin ehdonvallan asiaksi, vapaasti harkittavaksi. Ei synnillistetty. Mutta telelvisiosta on tehty vl-liikkeessä kadottava SYNTI. Jokainen joka on television hankkinut, erotetaan siionista ilman eri puhuttelua. Näin päätettiin Sievissä v. 2976 SRK:n vuosikokouksessa.

    Uskovaiselal ei siis ole vapautta harkita miten menetellä tv-ohjelmien suhteen. kaikki on syntiä ja sillä siisti.

    Sinä Ämmä levität palstoilla jatkuvasti täysin väärää tietoa omasta herätysliikkeestäsi. Ilmeiesti et tunne opetusta erityisen hyvin. Kerrot vain omia ennakkoluulojasi etkä tunne muyöskään vl-liikkeen historiaa, et Lutheria etkä kristinoppia. Ikävää että yrität lisäksi tietoisesti sumuttaa ja manipuloida asiallista, kriittistä keskustelua.

    Äänestä

samanlaista saivartelua kuin aikoinaan juutalaisilla oppineilla, miten synti kierretään, tai katolisilla skolastikoilla, että jos hiiri hukkuu kastekippoon, pääseekö se taivaaseen.. ketä nämä rakentaa ja virvoittaa..

Äänestä
  • Kuunteleppa puhujia - pitää olla yksimielinen opissa - Pyhä Henki ei opeta kuin yhdellä tavalla. Jos et ole prikulleen kuin vl-oppi, et pelastu.

    Larssin palstalla OM on hyvä esimerkki. Jos on pikkusenkin poikkipuolin, tulee häneltä välittömästi tuomio.....

    Kyllä syltttytehdas on vl-opissa itsessään. Mahottomuuksiin se johtaakin.

    Äänestä

  • Onko tämä saivartelua;
    >Mielenkiintoista on, että Raattamaa kirjeissään toteaa, että kyllä luetustakin Raamatun sanasta tulee autuaaksi. Nykyinen johtaja OV ei pidä sitä totena. VL-opin mukaan siis miehet eivät vietä iäisyyttään samassa paikassa ?!?!? <

    On kysymys pelastuksen asiasta - oleellisesta kysymyksestä, josta Raattamaa ja Olavi V ovat erimieltä. VL-opin mukaan toinen menee kadotukseen.

    Äänestä

  • Ihmettelijä ! kirjoitti:

    Onko tämä saivartelua;

    Raamatusta mitä Jeesus sanoo asioista ja ojentautukaa sen mukaan.

    Äänestä

  • mmmieluummin kirjoitti:

    Raamatusta mitä Jeesus sanoo asioista ja ojentautukaa sen mukaan.

    Joh. 20:31
    Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. [1. Joh. 5:13]

    Äänestä

  • Ihmettelijä ! kirjoitti:

    Onko tämä saivartelua;
    >Mielenkiintoista on, että Raattamaa kirjeissään toteaa, että kyllä luetustakin Raamatun sanasta tulee autuaaksi. Nykyinen johtaja OV ei pidä sitä totena. VL-opin mukaan siis miehet eivät vietä iäisyyttään samassa paikassa ?!?!? <

    On kysymys pelastuksen asiasta - oleellisesta kysymyksestä, josta Raattamaa ja Olavi V ovat erimieltä. VL-opin mukaan toinen menee kadotukseen.

    elävissä piireissä ymmärretään, että Jumalan Sana jo on sellaisenaankin pyhä ja siinä on luettunakin Jumalan voima läsnä, kun se on Pyhän Hengen voimasta kirjoitettu. Vaikkakin kohtuen ihmisen rakenteesta, ääneen luettuna sen vaikutus on moninkertainen, kun sen siis itse näkee, lukee ja kuulee.

    Äänestä

  • karismaattisissa kirjoitti:

    Olenhan itse elänyt ja kokenut ne ajat.Sanokoon siihen sitten "ämmät" tai muut mitä tahtovat.

    Admatalla on niin paljon "sisäpiirin" faktaa, että sitä ei voi mennä valheeksi väittämään.

    Terv: Alpo Murberger.

    Äänestä

  • Vl-opin koukerot kirjoitti:

    Kuunteleppa puhujia - pitää olla yksimielinen opissa - Pyhä Henki ei opeta kuin yhdellä tavalla. Jos et ole prikulleen kuin vl-oppi, et pelastu.

    Larssin palstalla OM on hyvä esimerkki. Jos on pikkusenkin poikkipuolin, tulee häneltä välittömästi tuomio.....

    Kyllä syltttytehdas on vl-opissa itsessään. Mahottomuuksiin se johtaakin.

    Totta että monet on hyvin aggressiivisia omasta mielestään ainoan oikean opin puoltajina. Ja jos viittaa heidän julmaan tekstiinsä, kieltävät sanoneensa sellaisia tuomioita. Nämä aggressiviset tyypit on usein epäkohteliaita, epäloogisia, mutta sanovat etä just heillä on ainoa oikea oppi.

    Usein nämä sitten itse lepsahtavat, vetävät itse käteen jne.

    Äänestä

jo jonkin aikaa, ja olen syvästi kiitollinen, että Herra armahti ja johti mut pois vl.liikkeestä. Kun etsin uskoa ja Jeesusta, en tietenkään koskaan kuullut mitään puheita näistä valtataisteluista ym. Olin kyllä yhdessä hoitokokouksessa, jossa koko porukan oli tehtävä parannus. Tunnekuohu vei mennessään ja tein parannuksen muiden mukana, vaikka en tiedä mistä. Mutta kun joku saarnamies sanoo, että nyt on sellaista henkeä siionissa, ei siinä aleta kyselemään. Olin täysin tietämätön kaikesta pahanilkisyydestä ja vasta jälkeenpäin kuulin, että minustakin oli juoruttu ja aivan perättömiä. Huh, huh. Tosin erotessa vietiin ihmisarvo, mutta Herra antoi sen takaisin. Hän ei hylkää, vaikka ihmiset hylkää.

Äänestä
  • Ellei Raamatussa ilmoitettu Pyhän Jumalan tahto ole kaiken yllä, mennään helposti ihmisoppien perässä, joka johtaa mahdottomaan umpikujaan.

    Ole Jumalalle kiitollinen ja riipu yksin Hänessä. Siunausta elämääsi.

    Äänestä

Kysymys on aiheellinen siitä, menivätkö jotkut entiset uskovaiset helvettiiin kun uskoivat eri tvalla kuin nykyiset opit edellyttää. Sama kysymys tuli esille mm. hoitokokousten aikaan Helsingissä. Jonkun kuolleen todettiin uskoneen, toimineen ja opettaneen tietyllä tavalla. Tämä tapa todettiin väärähenkiseksi. Sitten kysyttiinkin, miten kyseiselle henkilölle kävi. Sovittiin lopulta, että antaa kuolleiden maata rauhassa. Eläviä revittiiin kyllä sitten sitäkin rajummin.
Vl-uskoisen pitää olla joustava oikealla tvalla. Hänen tulee uskoa kulloisenkin vallitsevan opin eli ns. korvasyyhyn mukaan. Tuo korvasyyhy vaihtelee.

Äänestä
  • sopivaa luettavaa.

    Äänestä

  • Vl:t rakastaa muuten tätä sanaa korvasyyhy. Jostain syystä. Ehkä siksi, että se on niin olennaista heidän uskossaan, uskoa sen mukaan.

    Toinen sana jota rakastetaan on omavanhurskas.

    Äänestä

Kuinka laajaa oli hoitojen erehtymättömyys ja kuinka laajalle on sovellettava oppia muutamista yliluönneistä? Ja miten ne yksilöidään tapauskohtaisesti?
Missä määrin hoitokokoukset esimerkiksi Tamapereella, Oulussa, Turussa Helsingissä tai Haapajärvellä olivat vääriä?
Mitä on tehtävä nyt, kun oppi rauhanyhdistyksen johdosta Jumalan huoneenhallituksena on todettu vääräksi?
Mikä ihan oikeasti on Jumalan seurakunta? Voiko kukaan rehellinen vl-uskoinen väittää, että se on sama kuin vl-liike.
Kuka ihan rehellisesti, ihan oikeasti, uskoo vain me -oppiin?

Äänestä
  • pelotellaan ajattelemaan, että kaikissa eivl.ihmisissä asuu saatana yms., mikä todella saastuttaa. Eikä muutenkaan koskaan lue mitään muuta kristillistä kirjallisuutta, käy muualla jne. ts. elää täysin eristyksissä. Eikä ole edes kiinnostunut uskosta ja Raamatusta muutoin kuin sunnuntaisin ry:llä.

    Äänestä

ihmisistä niiden oikeilla nimillä? Eikö se mene vähän henkilökohtauuksiin?

Äänestä

Silloin saatiin voitettua väärät henget. Ei ole enää ne henget kiusanneet meitä. Eikä ole tarttenut taistella vaan on rauhan aika. Jos ei olis puhdistus onnistunu nii eipä tiijä kuin ois käyny. Vois vieläki väärät henget olla siijonissa riehumasa ja repimäsä. Niiku täällä palstalla.

Äänestä

pakkula on toistuvasti ylistänyt heikkisaarelaista hoitokokous- ja henkioppia ja sen siunauksellisuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vl-opin kiemurat kirjoitti:

koska silloinhan vl-liikkeen kurssi muuttui selkeästi ? Nykyinen johtohan on sen takana- Aimokin on todennut, että Heikki Saaren masinoimat hoitokokoukset olivat siunauksellisia.

Jäikö HS:ltä osin uskonpuhdistus kesken kun OV on kieltänyt synninpäästön tekstuaalisena, koska hänen mukaansa usko tulee vain kuulosta ?

Eikö vl-opin mukaan pidä uskoa prikulleen kuin on virallinen kanta tai muuten ei pelastu. Siis menikö aiemmat vl-sukupolvet kadotukseen - vai onko nykyinen menossa kun uskoo eri tavalla kuin ennen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu