pankkikortilla ei saa Tre Lidl:ssa mitään.
EI käy niiden kassoihin. Minulla ollut ennenkin vaikeuksia kortin vuoksi. Nyt ei ollut yhtään rshaa. Ostokset jäi kassalle. Automaatit kaukana, myös muissa kaupoissa se ei ole käynyt.
Mutta joka kk. siitä velotetaan 1€. Aina on
oltava rahaa mukana, jos se ei käy. Eli turha kortti, joka maksaa. Joten ei Sampo ole ainut.
Nordea on myös ulkolainen.
NORDEAN DEBIT
4
501
Vastaukset 4
Se Nordean Visa Debit toimi hyvin Lidlin myymälöissä magneettijuovatunnistuksella siihen saakka, kunnes maksupäätteet vaihdettiin sellaisiksi, joissa on sirulukija. Silloin lakkasi toimimasta. Kannattaisi mahdollisimman monen lähettää valituksia Lidlille. Itse lähetin jo kauan sitten.
- Jasperi
...ettei minkään pankin visa debit kortin kuulu käydä Lidl:ssä. Sen ei ole koskaan kuulunut käydäkkään, mutta jostain kumman syystä se todellakin kelpasi vielä ennen sirumaksupäätteitä. Siellä kelpaa käteisen lisäksi pankkikortti, visa electron ja maestro, näin lukee heidän kotisivuillaan ja asiakaspalvelu kertoo saman.
Lidlin sirukorttitunnistus antaa virheilmoituksena "Jäsenliikenumero puuttuu". Siitä voisi päätellä, että maksupääteohjelma on ohjelmoitu siinä vaiheessa, kun Visa Debit -kortteja ei ollut vielä muilla pankeilla kuin S-pankilla. S-pankin korteissa on varmasti koodattuna asianomaisen SOK:n jäsenosuusliikkeen numero, mutta Nordeassa ei sellaista käsitettä ole.
- Saksalaiset systeemit
No koko Lidl kauppana on kaukana Pohjoismaalaisesta tyylistä. Hyvänä esimerkkinä voi sanoa heidän väärin suunnitellut kassatiskinsä. Ennen kassaa on metritolkulla hihnaa, mutta kassan jälkeen puuttuu ne pakkauspojat jotka Saksassa lyö ostokset kasseihin. Eli hihna loppuu liian lyhyeen ja kassa joutuu pitämään taukoa jotta asiakas saa tavaransa samalla pakattua.
Eli hyvin epäkätännöllistä. Sama tuo, ettei maksupäätteitä pidetä maan tavan tasalla, vaan käytetään omia standardeja. Sama palautuspulloissa, ei olla liitytty kansalliseen panttikiertoon, vaan hyväksytään vain omat plot.
Tällä kaikella haetaan säästöä kaupan kustannuksissa.
Jännää sinänsä, että Lidl ei edes ole mikään "halpiskauppa". Ainakin omassa korttelin päässä olevassa Lidlissä on leipä, tuoretuotteet, juustot ja jogurtit eurolleen ja sentilleen samat hinnat kun toisessa suunnassa olevassa K-lähikaupassa.
Se siitä "vapaasta kilpailusta".
Milloin Suomessa alkaa todellinen kilpailu elintarvikekaupoissa? Tervetuloa pari muutakin ulkolaista ketjua kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 139916
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?98805Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha106773- 60735
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55601Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26583Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett44497- 154489
- 42479
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.47445