Autoileva Purho

oli persujen ykkösrohmu, joka sai kenkää. Pietun lehden poliittinen päätoimittaja. Kaksi tyhjää päätä kolisi yhdessä.
6265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikäli Tampereen tilimiehiä kiinnostaa noin kovasti olemattomat autoilukulut,niin tehdään erityistilintarkastuspyyntö Oikeusministeriöön.

Hannua ei voida syyttää puolueen rahavarojen väärinkäytöksistä ja koko aatteen myymisestä Demareille.

Tutkitaans ny aluksi nämä Uudenmaanpiirin tilien epäselvyydet ja katsellaan kuka oikein on vaaliautoillut - ei omin varoin ja missä?
Jatketaanko tutkimista liki luku ja kirjoitustaidottomista avustajista?
Entäs tunnetut erilaisten päihteiden väärinkäyttäjät?
Millä on käyttö rahoitettu,tuskin rehellisellä työnteolla!?
Voisimme sohaista muutamaa säätiötä,että näkisimme miten on maiden ja mantujen kiinnitysarvot,olisiko jo savupiippu oma?

Äänestä
  • kun sai kentältä kenkää.Mokoma vätys.

    Äänestä

kaivaa verta nenästään?

Äänestä

Kyllä Purhoakin kuuluisampi autoilija oli Pekka Pomo Paavola.

Äänestä
  • kulut syntyivät aivan muualla kuin hannun ajeluilla. Hannu olisi pelastanut kunnallisvaalit, mutta kentän väki ei halunnut Helsikkiä myöten systemaattista vaali voittoa. Nyt kerätään rippeitä jos niitäkään. Hannun arvo nousee päivä päivältä.

    Äänestä

  • tekiä eduskuntavaali vuonna kirjoitti:

    kulut syntyivät aivan muualla kuin hannun ajeluilla. Hannu olisi pelastanut kunnallisvaalit, mutta kentän väki ei halunnut Helsikkiä myöten systemaattista vaali voittoa. Nyt kerätään rippeitä jos niitäkään. Hannun arvo nousee päivä päivältä.

    Kentällä niitä ei ainakaan näy? Eikö Ylikarju saa asiapaikassa taaskaan suutaan auki?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etujen kasaaja kirjoitti:

oli persujen ykkösrohmu, joka sai kenkää. Pietun lehden poliittinen päätoimittaja. Kaksi tyhjää päätä kolisi yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu