Vessaunet

Mitenkähän vois tulkita nuo ainaiset vessaunet joita näen? Koskaan ei löydy vaan mistään tulkitsemisapua niille, ei kirjoista eikä edes netistä.
Ne unet ovat aina sellaisia, että menen johonkin yleisen paikan naisten vessaan. Esim. koulussa tai jossain muualla. Sitten käy joko niin, ettei vessan oven lukko toimi, siinä ei ole lukkoa, ovi on läpinäkyvä tai sitten ei olekaan yhtäkkiä ovea ollenkaan. Joskus pelaa lukko ja ovikin on, mutta sitten huomaan että vessanpönttö onkin tukossa. :D
Sitten näen hyvin useasti myös unia kuolleista. Voisin sanoa että melkeinpä joka toinen yö. En yleensä tunne oikeassa elämässä ketään näistä näkemistä kuolleista. Ne ovat vain tuntemattomia, jotka on murhattu raa'asti. Joskus olen unessa nähnyt itseni töissä ruumishuoneella, jossa minun piti viedä tuhkattavaksi ruumis jota työnsin jossain kärryissä. Käytävällä kärryt kuitenkin törmäilivät seiniin ja ruumilta tippui pää tai milloin käsiä tai jalkoja joita nostelin takaisin kyytiin. Hurjaa. :I
1378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

näin 1980 -luvulla vessaunia ja vuonna 2004 tuli jatkuva ripuli ja sitten on tullut istuttua vessassa. Ajattelin sitä, et miks näen sellaisia unia, mut nyt ne on toteutunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nään aina niitä kirjoitti:

Mitenkähän vois tulkita nuo ainaiset vessaunet joita näen? Koskaan ei löydy vaan mistään tulkitsemisapua niille, ei kirjoista eikä edes netistä.
Ne unet ovat aina sellaisia, että menen johonkin yleisen paikan naisten vessaan. Esim. koulussa tai jossain muualla. Sitten käy joko niin, ettei vessan oven lukko toimi, siinä ei ole lukkoa, ovi on läpinäkyvä tai sitten ei olekaan yhtäkkiä ovea ollenkaan. Joskus pelaa lukko ja ovikin on, mutta sitten huomaan että vessanpönttö onkin tukossa. :D
Sitten näen hyvin useasti myös unia kuolleista. Voisin sanoa että melkeinpä joka toinen yö. En yleensä tunne oikeassa elämässä ketään näistä näkemistä kuolleista. Ne ovat vain tuntemattomia, jotka on murhattu raa'asti. Joskus olen unessa nähnyt itseni töissä ruumishuoneella, jossa minun piti viedä tuhkattavaksi ruumis jota työnsin jossain kärryissä. Käytävällä kärryt kuitenkin törmäilivät seiniin ja ruumilta tippui pää tai milloin käsiä tai jalkoja joita nostelin takaisin kyytiin. Hurjaa. :I

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu