Tällä palstalla yksityiset p-valvojat kirjoittelevat aivan työn puolesta pelottelu- ja harhautusviestejä, joilla yritetään kasvattaa maksuvirtaa. Tällä hetkellä firmoissa ollaan huolissaan rahavirran tyrehtymisestä, kun autoilijat ovat oivaltaneet, että maksuja ei kannata/tarvitse maksaa. Kun saatavan riitauttaa, voi rauhassa jäädä odottamaan hovioikeuden päätöstä ilman mitään lisäkuluja. Perintään maksut eivät mene. Viestit on tosin kirjoitettu niin tökerösti, että niillä ei ole mitään uskottavuutta. Kyse on vain roskapostituksesta. Viestit kyllä kuvastavat hyvin "valvojien" sivistystasoa.
Yksityiset "valvojat" aktiivisia palstalla
Hätä kädessä?
24726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
sitten olet sakot saannut? Tyhmiä rankaistaan jopa p-sakoilla. Ise en ole saanut yhtään ja kortti ollut 38 vuotta. Mielikuvitus on tyhmän paras huvitus ja kuten tässäkin viestissä se on lähtenyt oikein laukkaamaan. Entä jos ja kun hovioikeus ei tee samaa päätöstä kuin käräjäoikeus? Ja entä kun v. 2011 on laki ykstyisen puolella ja tukena? Ja entä jos sakot pitääkin maksaa korkojen ja perintäkulujen jälkeen....tuli kallis kauppamatka sen sanon.
En ole saanut oikeita pysäköintivirhemaksuja enkä leikki-sellaisia. Kysymys on paljon laajemmasta kysymyksestä kuin yksityisiä p-sakkoja saaneiden narinasta. Kysymys on siitä, kenellä on oikeus käyttää rangaistusvaltaa. Vantaan käräjäoikeuden tuomion mukaan se kuuluu yksiselitteisesti julkiselle toimijalle.
"Entä jos ja kun hovioikeus ei tee samaa päätöstä kuin käräjäoikeus? Ja entä kun v. 2011 on laki ykstyisen puolella ja tukena? Ja entä jos sakot pitääkin maksaa korkojen ja perintäkulujen jälkeen....tuli kallis kauppamatka sen sanon."
Tässä on taas tyypillistä p-firman harhautusyritystä. Kerrattakoon taas:
1) Käräjäoikeuden päätöksen teki kolme ammattituomaria perusteellisen harkinnan jälkeen. Hovioikeudessa päätös tuskin muuttuu. Ja jos muuttuisi, "sakot" ehtisi maksaa tällöin. Ainoat lisäkulut voivat olla muutaman euron suuruiset viivästyskorot. Perintään saatava ei mene, jos sen kiistää p-firmalle ja perintätoimistolle. Oikeuteen juttua ei edes ehdittäisi viedä.
2) Jos yksityisestä valvonnasta tulisi laillista v. 2011, laki ei ole taannehtiva, vaan koskee vain aikaa siitä eteenpäin. Nykytilanteeseen se ei vaikuta tippaakaan. Eduskunta asiasta päättää. Toivottavasti päätös on se, että yksityistä valvontaa ei laillisteta, vaan kunnallista kehitetään.
noita "jos" sanaa ja miksi ei homma onnistu Suomessa jos Ruotsissa ollut jo vuosikymmeniä? Ja miten ihmeessä voisi kunnallista valvontaa kehittää ilman lisäkustannuksia ja eikö heillä ole ollut siihen jo aikaa ja muuta ei ole tapahtunut kun että työasut ovat siniset eikä enää punaiset. Minun mielestä ja olen varma siitä että yksityinen saa lainvoiman ja homma toimii 100% paremmin ja juuri yksityisalueilla jonne ei edes kunnallinen saa tulla sakottamaan ilman sopimusta, sekin kyllä järjetön homma mutta näin se on.
Minä voin vastata omalta osaltani.
Siksi, että auto ollut omalla maksetulla paikalla, mutta asukaspysäköintilupa ei vain ole ollut näkyvissä. Tästähän on jo Oulun hallinto-oikeuden päätös, että merkittävämpää on onko pysäköintilupa olemassa, vai onko se näkyvillä.
Tässä juuri tuleekin vastaan yksityisen pysäköinninvalvontatoimen suurin ongelma. Koska sen toiminnan peruste on voitontavoittelu jakamalla mahdollisimman monta sanktiota.
Yksityinen pysäköinninvalvonta syyllistyy tieten tahtoen näihin harmaisiin rajapintatapauksiin, koska laskevat sen varaan, ettei kukaan lähde 40 euron takia käräjöimään.
Minun tapauksessa tässä ei ole enää rahasta kyse, vaan kuluttajan perus oikeusturvasta.
Olen tarkastanut asian usealta juridiselta taholta, kuten myös kuluttaja-asiahenkilöltä, ja he ovat neuvoneet riitauttamaan maksun vedoten sekä Vantaan käräjäoikeuden päätökseen, että Oulun hallinto-oikeuden päätökseen.
Katsotaan miten lopulta käy.
Hovioikeuden päätös ratkaisee toden näköisesti vain sen, että onko yksityisellä pysäköinninvalvonnalla edes lain suomaa suojaa, mutta sen haluan nähdä kuinka nämä huijarit aikovat kumota Oulun hallinto-oikeuden päätöksen.
Oulun hallinto-oikeus on tuoreessa ratkaisussaan todennut, että maksu- tai pysäköintiin oikeuttavan lipukkeen olemassaolo on merkittävämpää kuin se, onko lipuke ollut näkyvillä. Mikäli lipuke on olemassa, vaikkakaan ei esillä, pysäköintivirhemaksua ei voi määrätä tai se tulee perua.
Hallinto-oikeus erottaa ratkaisussaan kaksi asiaa: sen, onko lippu ylipäänsä ostettu, ja sen, miten lippu on pantu näkyville. Oikeuden mukaan virhemaksua ei voi määrätä pelkästä laiminlyönnistä, kun lipuke unohtuu laittaa ikkunalle.
"Laki lähtee siitä, että lipuke täytyy olla näkyvällä paikalla. Mutta jos se on osoittaa jälkikäteen, voidaan katsoa, että virhe on ollut vähäpätöinen"
Helsingissä käytäntö on jo se, että jos maksukehotuksen saaneella pysäköijällä on esittää saman ajankohdan ja pysäköintipaikan maksulipuke, hänelle annetaan pelkkä huomautus. Maksaa ei tarvitse.
1) Tottakai kunnallinen saa tulla antamaan p-virhemaksun yksityisellä alueella. Tällöin tarvitaan vain kutsu henkilöltä, jolla on alueella nimenkirjoitusoikeus (esim. isännöitsijä, hallituksen puheenjohtaja tai riittävä määrä hallituksen jäseniä). Uudessa laissa tuota oikeutta tulee laajentaa ja kunnallisen valvonnan resursseja pitää lisätä. Kunnallinen valvonta takaa kansalaisen oikeusturvan. Yksityinen pyrkii maksimaaliseen "sakottamisen" lisätäkseen voittojaan. Tämä ei sovi laillisuusyhteiskuntaan.
2) Kunnallinen valvonta toimii jo nyt kannattavasti. Esimerkiksi Helsingissä se tuottaa tuntuvaa ylijäämää kaupungille. Kun sitä laajennetaan ja tehostetaan, saadaan lisätuloja ja kunnallisverotusta voidaan keventää.
uudessa laessa ja miten saat kunnallisen paikalle kun valvovat vain virkaaikana 8-18.00 ja viikonloppuisin ei ollenkaan? Ja voi olla Hesassa eri juttu mutta esim. Jyväskylässä et saa kunnallista edes paikalle pe 16.00- ma 08.00 aikana.
Ja juuri viikonloput ovat pahinta aikaa...on siinä kehittämistä ja mitä minä olen kuullut niin ei niitä saa paikalle myöskään Helsingissä kun tarvetta olisi.
Uudistus tehdään ensin kunnalliseen valvontaan. Työ aloitetaan ensi vuoden vaihteessa. Sen jälkeen katsotaan, onko tarvetta tehdä lakia yksityisestä valvonnasta. Yksityisen valvonnan osalta valmista voisi tulla vasta noin 2011. Tältä osin päätös on poliittinen. Helsingissä kunnallisten p-valvojien työvuoroja on lisätty. Lisää tietysti tarvitaan. Kyse on nyt tahdosta, koska toiminta on erittäin kannattavaa.
Sivistystasoon eivät tämän palstan narisijat kyllä voi vedota.
Vahvasti epäilen sitäkin että tänne kirjoittelisivat yksityisten pysäköintifirmojen edustajat.
Sellaisen luulon levittäminen kyllä aika hyvin kuvaa kirjoittajansa sivistystasoa, tai lähinnä tasottomuutta.
tarkoitat ja onko sinun viestin ajatus että olet sivistynyt? Ja miksi tänne ei saisi kirjoitella kaikki? En nyt ymmärrä sinun sääntöä eikä sitä ole myöskään Suomi24 säännöissä että pitää olla sivistynyt tai ainakin esittää sitä kuten sinä siinä onnistunmatta.
Siitä olen varma että ParkkiKonnia täällä on, ja useita. Itse vielä myönsi sen yhdessä viestissä.
Sen huomaa iltaisin kun ParkkiKonnat palaavat apajiltaan. Keskustelut täyttyvät roskapostilla.
Viesteistä voi hyvin kyllä tehdä päätelmiä heidän sivistystasostaan.
sotkia olet sinä itse eli oletko heitä?
????!!!! Sotkia on sotka-sanan monikko partitiivissa. Joissakin kielissä kyse on imperfektiivisestä aspektista.
asiasta ei tarkoita huonoa sivistystasoa tai että on parkkiyrityksen palkkalistoilla. Keskustelu ja argumentointi ei yleensäkään edellytä kaikkien olevan asiasta yhtä mieltä, sen voisit ehkä oppia.
Huonoa sivistystasoa osoittaa toisten keskustelijoiden henkilöön käyvä nimittely ja leimaaminen, jota arvoisa jp77 kyllä harrastat.
Huono sivistystaso näkyy hyvin monissa yksityistä p-valvontaa puolustavissa viesteissä. Siitä, että on eri mieltä ei siis seuraa loogisesti, että jollakin on huono sivistystaso. Kyse on empiirisestä havainnosta.
Jokainen palstaa lukeva taas huomaa, että sillä on runsaasti viestejä, joiden tarkoitus on saada "sakotetut" maksamaan valesakkonsa. Tästä kyllä voi päätellä hyvin paljon kirjoittajien henkilöllisyydestä ja työnantajasta. Sanotaan vaikka niin, että kirjoittajat ovat hyvin suurella todennäköisyydellä yksityisten p-firmojen työntekijöitä/omistajia. Kenelläkään muulla ei ole niin vahvaa intressiä tuollaiseen kirjoitteluun.
Yksi mahdollisuus toki voisi olla että osa kirjoittajista on myös toimeksiantajia.
Jos ja kun hovissa pysytään kärjänoikeuden kannalla, saavat yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavat yritykset niskaansa mittavat takaisinperinnät ja korvausvaatimukset. En millään usko että yritykset pystyisivät niistä selviämään. Mistä rahat sitten saadaan? Tietysti toimeksiantajilta.
Tosin en usko että he (toimeksiantajat) miettivät asioita näin pitkälle, vaikka kyllähän se kannattaisi...
Kirjoitushistoria ja tyyli viitaavat tähän. Kaikki kirjoitukset ovat yksityisestä p-valvonnasta ja tietysti sitä puolustelevia.
En lähde henkilöäni käsitteleviin kirjoituksiin lainkaan mukaan mutta sanottakoon nyt yhden ja ainoan kerran että en ole missään tekemisissä pysäköinnin valvonnan kanssa muutoin kuin pysäköijänä enkä myöskään naispuolinen, todiste tästä, vaikka vielä isompikin se saisi olla, on kyllä tarvittaessa esitettävissä.
Olen itsekin kerran saanut yksityisen pysäköintimaksun. Siitä huolimatta kannatan lämpimästi yksityistä pysäköinninvalvontaa sen tehokkuuden vuoksi. Kunnallisella virkamiestoiminnalla ei koskaan ole mahdollista eikä edes järkevää hoitaa yksityisalueiden pysäköinninvalvontaa. Sitä kuitenkin kipeästi tarvitaan.
ovat saaneet kyseisen maksun, vaikka ovat pysäköineet oikein. Silloin kyllä usko yksityiseen valvontaan menee. Näitä tapauksia on lukuisia. Kunnallisessa valvonnassa on proseduurit, joilla väärinsakotukset minimoidaan - mm. toimiva reklamointimenettely. Yksityisissä firmoissa tavoitteena on maksimaalinen sakotustulo - ei oikeudenmukaisuus.
Vaikka sinä et olisi yksityisen p-firman palveluksessa (mikä sekään ei ole edelleenkään poissuljettu), palstalla niitä kyllä riittää.
Kyllä vain, väärin pysäköin. Kyllä viiksetti mutta myönnettävä on että itse tupeksin. Silloin maksoin sakon, jos tapahtuisi nyt en tiedä maksaisinko. Yksityistä valvontaa ja sen aseman selkeyttämistä kannatan silti.
Näissä "tapauksissa" käy helposti niin että muistikuvat eivät oikein vastaa todellisuutta. Itse olen keskustellut puoli tusinaa kertaa keskelle selvästi merkittyä ajoluiskaa sekä pelastustietä pysäköineen kanssa ja joka kerta pysäköijä mielestään on pysäköinyt oikein, ja vähintään pysäköiminen ei kuulemma mitään haittaa koska ei sieltä ketään ole kuitenkaan tulossa.
Valitettavasti näitä toisista ja turvallisuudesta piittaamattomia riittää ja olen saanut tottua kiertelemään pitkin jalkakäytäviä että pääsen kotiini. Siksi kannatan lämpimästi yksityistä valvontaa joka kurittaa kalenteriin ja kelloon katsomatta. Sillä kyllä niin on että syntinen liha uskoo vain kuria, ei kauniita puheita.
Tarinat autoihin murtautuvista pysäköinninvalvojista jätän samaan sarjaan viemäreissä asustavien alligaattorien kanssa.
Katsot, että riittää, jos esimerkiksi 60 prosenttia yksityisistä "sakotuksista" on aiheellisia. Minun mielestäni järjestelmän pitää olla aukoton - yksikin väärinsakotus on liikaa. Kunnallisella valvonnalla on tässä suhteessa paljon parempi "track record". Se on myös rakenteeltaan ja insentiivijärjestelmältään sopiva rangaistusmaksujen antamiseen. Sitä ei ole yksityinen valvonta voitonmaksimointiperiaatteineen, vaikeutettuine reklamointimenettelyineen jne.
En suinkaan sanonut näin. Näytön rikkeestä tulee tietenkin olla aina pitävä. Se on yrityksen velvollisuus.
Sen sijaan väitän että suurin osa netissä kiertelevistä urbaanilegendoista on paikkansa pitämättömiä, katkeroituneiden kirjoittajien voimakkaasti värittyneitä näkemyksiä.
Miksi voiton maksimointi ei sovi pysäköinnin valvontaan. Tehokkuushan sen tavoite onkin eikä lepsuus ja tehottomuus. Näytön rikkeestä tulee olla pitävä, jolloin mitkään insentiivit tai voitonmaksimointivaatimukset eivät millään tavalla loukkaa oikein pysäköivän (eikä väärin pysäköivänkään) oikeusturvaa.
Miksi voiton maksimointi ei sovi pysäköinnin valvontaan?
Siksi, että voittoa maksimoivalle pysäköinninvalvontayritykselle on kaikkein edullisinta se, että kaikki pysäköivät väärin.
Niin toki on. Mutta minkäs ne mahtavat kun kaikki pysäköivätkin oikein. Eivät ne ketään pakota pysäköimään väärin ja jos näytön rikkeestä täytyy pitää oikeudessa ei mitkään epämääräiset väitteet riitä.
Ja oikein pysäköinnin saavuttaminen eikä suinkaan väärinpysäköinnin salliminen on koko asian tavoite.
läjähtelee maksuun muhkeita potteja, niitä jakaa silloin muutkin kuin parkkifirmat.