Mitä tehdä

Nordea lupasi puhelimessa maksaa korvauksia kolmen kuukauden töppäilystään, kun pitivät arvo-osuustiliäni auki vaikka olin sen lopettanut jo aikaa sitten. Huhtikuussa olisi pitänyt kolmen kk suuruinen palautus tulla Nordealta, mutta mitään ei kuulu!

Kaksi v sitten ostettiin asunto ja lainat ja Nordea turva Nordeasta. Paperit allekirjoitettiin. Vuoden kuluttua sattui talolle vahinko jonka Nordea Turva olisi korvannut, mutta pankkirouva ei ollutkaan laittanut täytäntöön Nordea Turva vakuutusta ja luonnollisesti sitä ei me oltu maksettu myöskään vaikka luultiin maksavamme.

Kun pari v sitten avasin solo -tunnukset Nordeassa (avasin ne Stockan yläkerrassa Nordean tiskillä) allekirjoitettiin kaikki paperit ja solo oli kuulemma toiminnassa. Odottelin myös kotiin sitä kuukausittain pankilta tulevaa listausta l. tiliotetta, mutta mitään ei kuulunut. Muutaman kk kuluttua menin Pitäjänmäellä pankkiin ja siellä todettiin, että ei näitä soloätunnuksia koskaan ole edes aukaistu. Siitäkin tuli vain lasku minulle itselleni jälkikäteen, koska tuolla Pitäjänmäen korttorikäynnillä minulle sitten tulostettiin tiliotetta koneelta niiltä muutamilta kuukausilta, joilta tiliotetta ei ollut tullut vaikka olisi pitänyt. Kuitenkin koko ajan olin maksanut tiliotteen kulut automaattisesti heti alusta alkaen.

Törkeää toimintaa Nordealta!!!
Mietin vedänkö rahani pois sieltä. No, nyt ne on osakkeissa kiinni (ei Nordean (=ilkikurista naurua)) ..mutta kuitenkin.
2258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tai laitat tämän saman kirjallisena, kirjattuna menemään Nordean konttoriisi. Kirjoitat myös laskun ja laitat viivästyskoron. Laskuun laitat 7pvää maksuaikaa. Jos sitä ei siihen mennessä makseta, laita sen ulosottoon.

Näin me yrittäjätkin teemme. Pankki on yksi yritys siinä kun muutkin. Alkaa tulla nopeasti rahaa kun on mustaa valkoisella.

Meillä oli samoja töppejä OP:n kanssa, joten ei se pankkia vaihtamalla miksikään muutu. Mitkä ahtaakaan olla muuten Sampopankin asiakkaiden saatavat..... !

Äänestä
  • joo kaikkea sattuu,
    meilläkin OP tein hyvän talletuksen,
    mutta pankkineiti olikin tehnyt toiset paperit pankkiin,

    kun vuoden kuluttua kysyin, kutsuttiin "pankkineiti",
    hän tunnusti heti, ei pyydetty anteeksi, maksettiin vain korko mikä oli minun papereissani.

    oli mielestäni törkeää,
    mutta mitä siinä enempää riitelemään, enemmästä en olisi mitään hyötynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nordean kanssa! kirjoitti:

Nordea lupasi puhelimessa maksaa korvauksia kolmen kuukauden töppäilystään, kun pitivät arvo-osuustiliäni auki vaikka olin sen lopettanut jo aikaa sitten. Huhtikuussa olisi pitänyt kolmen kk suuruinen palautus tulla Nordealta, mutta mitään ei kuulu!

Kaksi v sitten ostettiin asunto ja lainat ja Nordea turva Nordeasta. Paperit allekirjoitettiin. Vuoden kuluttua sattui talolle vahinko jonka Nordea Turva olisi korvannut, mutta pankkirouva ei ollutkaan laittanut täytäntöön Nordea Turva vakuutusta ja luonnollisesti sitä ei me oltu maksettu myöskään vaikka luultiin maksavamme.

Kun pari v sitten avasin solo -tunnukset Nordeassa (avasin ne Stockan yläkerrassa Nordean tiskillä) allekirjoitettiin kaikki paperit ja solo oli kuulemma toiminnassa. Odottelin myös kotiin sitä kuukausittain pankilta tulevaa listausta l. tiliotetta, mutta mitään ei kuulunut. Muutaman kk kuluttua menin Pitäjänmäellä pankkiin ja siellä todettiin, että ei näitä soloätunnuksia koskaan ole edes aukaistu. Siitäkin tuli vain lasku minulle itselleni jälkikäteen, koska tuolla Pitäjänmäen korttorikäynnillä minulle sitten tulostettiin tiliotetta koneelta niiltä muutamilta kuukausilta, joilta tiliotetta ei ollut tullut vaikka olisi pitänyt. Kuitenkin koko ajan olin maksanut tiliotteen kulut automaattisesti heti alusta alkaen.

Törkeää toimintaa Nordealta!!!
Mietin vedänkö rahani pois sieltä. No, nyt ne on osakkeissa kiinni (ei Nordean (=ilkikurista naurua)) ..mutta kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu