Kuinka nuorena aloitit lääkityksen?

Vie tyttösi psykologille.. siellä ne lääkkeet määrätään jos oikeasti tarvitsee.. Ite alotin 16-vuotiaana ja nyt kaduttaa.

Olin 18v. kun jouduin ekaa kertaa hakemaan rauhoittavia. Se johtui kyllä siitä että jouduin muuttamaan yksin uudelle paikkakunnalle, kun poikaystäväni jätti minut juuri ennen muuttoa. Millään ei ollut merkitystä, ja söin kaikki lääkkeet kerralla, enhän silloin tiennyt ettei parillakymmenellä unilääkkeellä itsaria tehdä. Jälkikäteen ajateltuna "onneksi".

Masennus syveni ajan myötä erinäisten vastoinkäymisten ja lähipiirissä tapahtuneiden kuolemantapausten johdosta. 20-vuotiaana jouduin suljetulle osastolle yritettyäni jälleen itsemurhaa (lääkkeillä, viinalla ja viilsin ranteet auki). Olin sairaalassa reilu pari kk. Tässä vaiheessa minulla oli ollut jo masennuslääkkeet, ja sitten lääkitystä vaan lisättiin ja lääkkeitä vaihdeltiin koko ajan kun mistään ei tuntunut olevan apua. Se oli yhtä helvettiä. Ehkä oikeat lääkkeet olisivat ajan myötä löytyneet, mutta en koin että niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. En suosittele kyllä ainakaan noin nuorelle, kuin tyttösi on, mitään masennuslääkkeitä. Uskoisin kyllä että bentsoista voisi olla apua akuutissa jännityksessä ja paniikkitilanteessa. Ne vaikuttaa juuri sopivasti muutaman tunnin, ja vaikutus alkaa tosi nopeasti. Niistä on paljon enemmän hyötyä tilapäis-käytössä kun masennuslääkkeistä, joita pitää syödä joka päivä, ja jotka latistaa kaikki normaalitkin tunteet.

Nyt olen 25-vuotias enkä ole käyttänyt lääkkeitä ~kolmeen vuoteen. Vaihtelevalla menestyksellä. Olen välillä todella ahdistunut ja lamaantunut täysin. En pysty tekemään mitään muuta kun olemaan "turvasssa" kotona.

Toivottavasti saatte apua tyttäresi ongelmiin! Suosittelen kyllä ihan psykiatrian polia, ne ymmärtää siellä paremmin kuin terveyskeskuksessa. Mutta kannattaa kyllä miettiä tarkoin jos ne suosittelee masennuslääkkeitä..

Hyvää kesän odotusta!! :)

Olin 18v. kun jouduin ekaa kertaa hakemaan rauhoittavia. Se johtui kyllä siitä että jouduin muuttamaan yksin uudelle paikkakunnalle, kun poikaystäväni jätti minut juuri ennen muuttoa. Millään ei ollut merkitystä, ja söin kaikki lääkkeet kerralla, enhän silloin tiennyt ettei parillakymmenellä unilääkkeellä itsaria tehdä. Jälkikäteen ajateltuna "onneksi".

Masennus syveni ajan myötä erinäisten vastoinkäymisten ja lähipiirissä tapahtuneiden kuolemantapausten johdosta. 20-vuotiaana jouduin suljetulle osastolle yritettyäni jälleen itsemurhaa (lääkkeillä, viinalla ja viilsin ranteet auki). Olin sairaalassa reilu pari kk. Tässä vaiheessa minulla oli ollut jo masennuslääkkeet, ja sitten lääkitystä vaan lisättiin ja lääkkeitä vaihdeltiin koko ajan kun mistään ei tuntunut olevan apua. Se oli yhtä helvettiä. Ehkä oikeat lääkkeet olisivat ajan myötä löytyneet, mutta en koin että niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. En suosittele kyllä ainakaan noin nuorelle, kuin tyttösi on, mitään masennuslääkkeitä. Uskoisin kyllä että bentsoista voisi olla apua akuutissa jännityksessä ja paniikkitilanteessa. Ne vaikuttaa juuri sopivasti muutaman tunnin, ja vaikutus alkaa tosi nopeasti. Niistä on paljon enemmän hyötyä tilapäis-käytössä kun masennuslääkkeistä, joita pitää syödä joka päivä, ja jotka latistaa kaikki normaalitkin tunteet.

Nyt olen 25-vuotias enkä ole käyttänyt lääkkeitä ~kolmeen vuoteen. Vaihtelevalla menestyksellä. Olen välillä todella ahdistunut ja lamaantunut täysin. En pysty tekemään mitään muuta kun olemaan "turvasssa" kotona.

Toivottavasti saatte apua tyttäresi ongelmiin! Suosittelen kyllä ihan psykiatrian polia, ne ymmärtää siellä paremmin kuin terveyskeskuksessa. Mutta kannattaa kyllä miettiä tarkoin jos ne suosittelee masennuslääkkeitä..

Hyvää kesän odotusta!! :)

Aloitin 16-vuotiaana mielialalääkkeiden syöminen. Psykiatri ne määräsi, eikä itselläni ollut mitään sitä vastaan (eikä vanhemmillakaan). Lääkkeet määrättiin minulle lähinnä masennukseen ja jännittämiseen.

Olen nyt syönyt lääkkeitä reilut 1,5 vuotta. Kokonaisuudessaan olo on jonkin verran parantunut. Siitä huolimatta jännitän edelleen niin paljon, että se haittaa hyvin paljon normaalia arkielämääni.