Enpä koskaan kuvitellut joutuvani pohtimaan sosiaalisen aseman merkitystä nuorten seurustelussa. Mutta elämä on yllätyksiä täynnä ja nyt keskituloisena olen ensimmäistä kertaa elämässäni joutunut konkreettisesti kohtaamaan "paremman väestön" edustajia. Kun oma lapsi seurustelee huomattavasti ylempään sosiaaliluokkaan kuuluvan nuoren kanssa, niin olen itse aika hämmentynyt. Meillä on kyllä velaton asunto ja hyvät työpaikat, mutta purjeveneitä, huviloita, urheiluautoja, menestyviä yrityksiä tai omakotitaloja Helsingin nro 1 alueilta meillä ei ole. Tuntuu aivan kornilta sanoa, että minut on nyt lyöty. Olen aina nähnyt ihmiset ihmisinä, mutta olenkin elänyt vain vertaisteni keskuudessa. Nyt tilanne on toinen...keskituloisina olemme rääsyläisiä lapseni tuleviin appivanhempiin ja puolisoon verrattuna. Miten voikaan kadota ihmisen itsetunto tällaiseen asiaan? Kellään vastaava kokemusta ja miten asia ratkesi?
Seurustelu ja sosiaalinen status
Kysymysmerkki
2548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyseessä on siis kahden nuoren seurustelu? Teinisuhde? Minkä ikäisiä nuoria?
Tuskin nyt kyseessä on elämänikäinen suhde, etenkin jos nuorista on kyse. Ja kuten äitini sanoi: "raha nai rahaa" joten nämä prinsessatarinat tai vanhojen suomi-filmien tarinat voi unohtaa, nämä missä köyhän perheen tyttö nai rikkaan miehen...
Erilainen tausta ja erilaiset elämänarvot voivat olla se tekijä mikä kaataa suhteen. Tai se, ettei jomman kumman tai molempien nuorten vanhemamat hyväksy suhdetta..
Tai sitten ei. Aika näyttää.
Minusta sinun kuitenkaan ei pitäisi hävetä itseäsi siksi, että olet pienituloisempi kuin toinen. Ihmisarvo meillä kaikilla on eikä sitä mitata maallisella mammonalla - viimeiselle matkalle me jokainen otamme mukaamme yhtä vähän..
Ihmisen arvostus ei pitäisi myöskään olla materiasta, sosioekonimisesta sdtauksesta kiinni. Ne, jotka arvostavat vain tietyn tuloluokan ihmisiä, tai tietyn koulutuspohjan omaavia ihmisiä ja pitävät tyhminä tai mitättömyyksinä niitä, joilla on näitä "ulkoisia mittareita" vähemmän - - he osoittavat vain oman sisäisen tyhjyytensä.
Kaiken materian kun voi menettää, jopa suomessa. Mutta henkistä pääomaa, sitä ei voi - paitsi jos se on kiinni materiassa...
Minusta ihmisen arvo ei ole rahalla ja omaisuudella mitattava asia. Ihan turhaa tunnet alemmuutta. Itsetunto tulee sittenkin muusta, esim. siitä miten uskoo itseensä ihmisenä ja on sovussa omien arvojensa kanssa. Minulla on ystäviä, jotka ovat meitä huomattavasti rikkaampia, mutta se ei minua häiritse, he ovat tervetulleita tavalliseen kotiimme ja minä menen heille vanhoissa vaatteissani enkä usko että he siksi minua halveksisivat.
Jos asia ei häiritse nuoria itseään niin ei sinunkaan tarvitse sitä miettiä, eikä ole myöskään häpeä olla vähävaraisempi. Eiköhän asia ratkea itsestään kun sitä ei liikaa mieti.