Moi. Mulla on taipumusta pieneestä asti, et mun on pitäny olla tosi hyvä koulus ja keskiarvoki aina ysiä ja pakko ahertaa kouluhommien kans läkähdyksiin saakka, en haluu, mut en pysty lopettaan, se vaan tulee. Kavereiden ja poikakaverin kans yritän olla niin paljo ku vaan mahdollista, koska sillon koulu unohtuu ja koska rakastan urheilua, se saa mut hiukan rentoutuun, mut koska mulla on jo ennestään aivorunkomigreeni, joka halvauttaa ja sen seurauksena tullu psyykkistä ongelmaa ja joskus jopa itsetuhoisia ajatuksia, mut niist oon onneks päässy yli, mut joskus tekee vaan mieli itkee, enkä voi sille mitään, itken tuntitolkulla joskus, jos saan vaan olla hetken yksin. onneks alkaa kesä, ni ehkä tää kaikki helpottuu, koska kesäl saan tehdä kaikkee mahtavaa. tuntuu vaan välil et ajaudun kohta johonki umpikujaan, yritän miettiä et on tärkeempiäki asioita ku kympin saaminen kokeesta, mut tuntuu et petyn aina ihan sairaasti jos joskus joku koe menee huonommin, en uskalla epäonnistua. tuntuu et musta ei oltais sillon ylpeitä, vaikka se ei oo totta. muutenki kotona joskus orpo olo, ku pelkään jotenki mun isää, onneks äiti ja isä on eroomas, ni pääsen eroon hiukan iskästä, koska sen seuraa en vaan kestä.
haluaisin lisää kavereita, joiden kans keskustella asioista ja päästä taas enemmän elämän makuun.
lisää stressiä voi myös tuoda se et mulla on peruskoulun viiminen vuos menos, ni kohta peruskoulu ohi ja jatkan kyl lukioon, koska halusin ehdottamasti sinne, koska siel on aineita jotka mua kiinnostaa.
ottakaa muhun yhteyttä jooko : [email protected]
hyvää kevättä kaikille !
haluaisin lisää kavereita, joiden kans keskustella asioista ja päästä taas enemmän elämän makuun.
lisää stressiä voi myös tuoda se et mulla on peruskoulun viiminen vuos menos, ni kohta peruskoulu ohi ja jatkan kyl lukioon, koska halusin ehdottamasti sinne, koska siel on aineita jotka mua kiinnostaa.
ottakaa muhun yhteyttä jooko : [email protected]
hyvää kevättä kaikille !
Vastaukset 16
Vanhimmat
Moi! olen itse yli 30 v.On hyvä et rohkaisit itsesi ja kirjoitit.Tunnen heti kirjoituksestasi et elät jotain muuta miellyttääksesi.Nyt sinun pitää ehdottomasti pysähtyä miettimään mitä sinä itse haluat.Eikä mitä muut odottavat sinulta.Et ole yhtään sen huonompi vaikket saa kymppejä kokeista .Teet vain omasta mielestäsi sen minkä pystyt.Ja olet siihen tyytyväinen.Koita opetella tuntemaan itsesi.Se on maailman tärkeintä.Vaikka tuntuu huonolta.Älä välitä muista.Ja kaikkein tärkeintä koita otta yhteyttä ammatti auttajaan.Kiität siitä vielä itseäsi.Sillä mul on ollu samanlaisia kokemuksia nuorempana enkä ole hakenut apua niihin silloin.Voit keskustella lisää jos haluat .Pidä itsetunto tärkeimpänä.
no tuntuu vaan ettei tästä tuu mitään kohta enää.. yritän kyl rentoutua ja miettiä mikä oikeesti on tärkeetä, mut välil tuntuu et ajaudun vaan lisää ahdinkoon..
oon ollu puhumas muutamien tyyppien kans (jotain psykologeja), mut ne on tehny vaan jotain testejä ja kyselly aina vaan perheestä ja kavereista, eikä koskaan olla päästy siihen todelliseen ongelmaan, välillä tuntuu ettei ketään kiinnosta, vaikka tiedän et mulla on läheisiä jotka on mulle rakkainta maailmassa ja mäki olen niille tärkeä, mut välillä rupee miettii sitäki et onkohan jotkut kaverit mulle vaan mukavia ihan vaan säälistä, mun päässä pyörii nykyään ihan oudot ajatukset.. mulle on aina sanottu et mulla on tosi hyvä itsetunto ja hyväksynki itseni ja muut sellaisena kun he ovat, mut nykyään tuntuu et ei aina tie et haluanoko enää hyväksyä itteeni..
Moi kirjotin sulle tosa 6.5 viimeks. Älä ota kaikkea liian raskaasti.Mun on helppo sanoo toi ,mut toi tarkoittaa et tutkiskelet tota sanaa ihan oikeesti mikä tarkoitta raskaasti..Kun olet psykologin tykönä ni sun pitää "nostaa" ääntäsi jotta he tietävät että oot tosissasi. Ne on rauhallisia niin kauan, ja tuntuvat toimettomilta ,kun tuntevat et joku on tosissaan.Ja kavereista ei tarvi olla huolissaan.Kaverit jotka tietävät asioistasi ja ne jotka eivät ymmärrä eivätkä halua ymmärtää asiaasi,ni eivät ole "tosi" kavereitasi..kirjotellaan..
kohta meen varmaan taas juttelee jonkun psykologin tai terapeutin kans ja kerran asiat niinku ne on, ni alkaa elämä tuntua taas kivemmalta paikalta :)
ja nykyään oonki tajunnu, ketkä mulle tosiaan on niitä tosi ystäviä, et ketkä kertoo omia juttujaan mulle ja kenelle mä kerron omat murheeni, eikä niitä kavereita, ketä kiinnostaa vaan oma napa eikä mikään ympärillä oleva.
jos sulla kerran on kokemusta, ni mitä kaikkee oot kokenu ja tuntuuks tää mun juttu susta jotenki samalta ja jos oot kokenu jotain masentavaa elämässäs, ni miten oot päässy asiasta yli ?
Moi!Halun kertoa sulle et oon kokenut samaa ja on helpompi elää kun tietää mikä on hyväksi.Stressi hoitamattomana johtaa masennukseen (pitää osata tuntea stressin oireet psykologit neuvoo) masennus voi johtaa syvä masennukseen joka on sitten jo laitoshoitoa.Mutta ei maalata piruja seinälle kun olet tässä tilassa. Sulla on tosi hyvät mahdollisuudet hyvään elämään.Pahinta on ne jotka eivät myönnä itselleen et on pahasti stressaantuneita.Kerro itsestäsi lisää..
No nyt tää päivä ja eilinen meni jo sen verta hyvin etten oo halunnu kuolla tai itkeny suruja pois, tein eilen pitkiä pyörälenkkejä ja olin kavereiden kans, ni tuntu taas paremmalta.
yhes vaihees näin hirveitä painajaisia, et mun oma luokanvalvoja(joka on kyl ihana tyyppi), ni se uhkas mua aseilla ja muilla teräaseilla ja uhkas viedä multa pois kaikki mulle rakkaat ihmiset. sit koulus rupesin itkemään, ku se meni puhumaan mun veljen kans ja kavereiden kans, ku pelkäsin et se vie ne multa. olin ihan paniikis koko ajan ja mun ystävät huomas sen ja kerroin niille täst ja ne käski mun mennä puhumaan mun luokanvalvojan kans, mut en uskaltanu, ku sen näkeminen jo nosti kyyneleet silmiin, sit tuli tän viikon liikuntatunti ja mun liikanmaikka on antanu mulle sellasen liikuntakiellon etten saa juosta ja sit yhes vaihees me venyteltiin mun kaverin kans ja yhtäkkii mun luokanvalvoja nappas mua täysii polvista kiinni ja säikähdin ihan sairaasti ja rimpuilin irti ja juoksin itkien pois, kielloista välittämättä. sit mun kaveri jäi selittämään sille et mulla on kaikkia pelkojuttuja ja et mein olis parasta puhua, ku mun luokanvalvoja oli kysyny et mikä mulle oli tullu, sit se tuli pyytää multa anteeks ja sit me mentiin mun kaverin kans puhumaan sille, silleen ettei siin ollu muita ja se alko tajuta juttuja paljo paremmin, ku itkin sen koko ajan melkeen ku puhuin sille ja sain vihdoin asiat sen kans selviks ja tuntu jo paremmalta.
välillä tuntuu vaan et itellä on sisällä niin suuri paha olo, et yritän piilottaa sitä tekemäl koko ajan jotain, etten anna itelleni aikaa ollenkaan ja tuntuu et se alkaa vaan kostautuu, ni nyt oon yrittäny relata, ku kokeetki loppu, mut välil tuntuu ettei pysty.
nyt mun äiti varas ajan terapeutille, et pääsen onneks sen kans sit jutteleen.
tunnen oloni joskus hiukan masentuneeks, vaikken sitä uskallakaan myöntää, mut niin se vaan on :s ja aina en tie jaksaisko ollenkaan nousta seuraavaan päivään, sit ku yks mun tuttu aina vitsailee kuolemasta ja elokuvissaki kuolema tehään niin helpon näköseks, ni välil rupee miettii et elämäks mä tääl vaan toisten iloks ?
oon yrittäny päästä siitä yli, ja tää ei oo mikään itsetunto kysymys, koska mulla kyl on aina ollu hyvä itsetunto, ehkä ku koht kesäloma alkaa, ni elämä alkaa valottuu ja sit ku alkaa lukio, ni pääsen oikeesti lukee niit aineit, jotka mua kiinnostaa :) ja sit kirjottaminenki on alkanu tuoda mulle hyvää oloo nykyään, puran itteeni siihen, kirjotan tarinoita, runoja yms. ja koska oon hyvä kirjottaan juttuja kumminki, ni tuntuu et se auttaa, ainaki hetkellisesti, mut kyl seki mulle riittää, kyl mä jaksan päivä päivältä pidemmälle.
niinku ite kirjotin yhteen mun juttuun, ni vaiks elämä tuntuis painavan hartat niin alas, ettei enää osaa ku itkee ja painaa pään alas pahalta maailmalta, ni jonain päivänä pystyy taas nostamaan pään kohti aurinkoa ja kulkemaan pää pystyssä, onnellisena.
Moi ! Miten tällä hetkellä jakselet?
tällä hetkellä en kovin hyvin, en saa öisin nukuttua enää yhtään, mut kai se tästä :)
muuten menee elämä tosi hyvin, ystävyys- ja perhesuhteet kunnos ja poikakaverin kans menee hyvin, mut ainaku koulus näen mun luokanvalvoja, tuntuu ku sydän pysähtyis ja sydämeen tulee hirvee pistos, et tuntuu ettei saa happee ja kyyneleet pyrkii välil silmiin, öisin herään itkuisena, ku unis se vie multa aina jonkun rakkaan ihmisen pois ja en uskalla enää sulkee silmiini, ku pelkään et taas se vie jonkun, mut pakko jaksaa ja haluun selvittää tän jutun ennen ku mun peruskoulu loppuu joskus reilun viikon pääst, ettei noi jutut jää mieleen kummittelemaan.
Moi! Sun tarvis saada puhuttua toi mitä tunnet luokanvalvojallesi.Siinä tarvis olla mukana sun hyvä ystäväs äitis ja terapeutti joka antais sulle tukea.Sun pitää nyt avata noita elämäntien lukittuja ovia ,jotta pääset seuraavaan vaiheeseen ,ja sitä mukaan lukitut ovet vähenee .. muista ,että mitä enemmän puhut ongelmistasi muille.Tunnet vähitellen keveyden sisälläsi.Vaikka se on välillä ylä ja alamäkeä ni tiedän et.se tasottuu pikkuhiljaa ja palkitsee.Ja koita välillä olla miettimäti liikaa.Muistele hyviä lapsuuden muistoja ja kerro niistä läheisellesi.Käy sellaisissa paikoissa joista,sulla on hyviä lapsuuden muistoja... Kirjotellaan..
mulle on nyt terapia-aika varattu ja puhuin mun luokanvalvojan kans tost jutusta pari kertaa niin et mulla oli kaveri tukena ja se autto, nyt on paljo vapaampi olo ja oon miettiny nykyään kaikkia kivoja juttuja oikeastaan pelkästään, ni alkaa tuntua jo paljo paremmalta. ku aluks ku kaikki alko, ni tuntu et valoo ei oo ees tunnelin pääs, sit vähitellen aloin nähdä sitä valoa ja nykyään näen sitä valoa jo kunnolla, et tuntuu et tää alkaa jo pikkuhiljaa helpottaa, ku enää mulla ei oo sellasta kuoleman halua, vaiks en mä kyl uskaltais ees tehä itelleni pahaa, koska miettisin sitä et mulle jäis niin paljo läheisii suremaan, et en pystyis siihen.
Mä osasin ottaa tosi rennosti kouluaikoina. Töissäkin pari vuotta.
Mutta sitten kun tulin työelämään IT puolelle mopo karkasi kokonaan käsistä. Monia vuosia täydellisen burnoutin ja järjenkatoamisen kanssa kärsin. Mutta nyt opettelen relaamaan. Kutenkin vieläkin alitajuisesti koitan sotkeutua liian moneen hommaan ja sitten olen tuskissani kun haluaisin hoitaa ne hyvin.
Ehkä tuo on juuri sitä, että kun ei ole koulupapereita joilla "päteä" niin sitten pitää yrittää päteä jollain toisella tavalla.
Voi kun tästä pääsisi vaan eroon. Koitan ottaa rennosti, mutta kerta toisensa jälkeen olen samassa tilanteessa. Lisäksi olen vielä kofeiiniaddikti joka muuten vähintään tuplaa kärsimyksen määrän stressin yhteydessä. Johtaa unettomuuteen ja saa hyvinvoinninkin menemään kokonaan.
tuntuu ku itelläki ois samaa ongelmaa, et lupautuu aina joka paikkaan, aina menos, ja ku on aina liikkees, ni unohtaa monesti juoda ja syödä kunnolla ja keho alkaa kärsimään ja se alkaa hälyttää sitä kipuina jne.
tuntuu et kaikki vaan aina sanoo et yritä nyt ottaa rennosti, mut ei se aina vaan oo niin helppoo, jotkut sanoo et relaa nyt välil ja anna aikaa itelles, mut jollen oo kavereitten kans, harrastuksis ja urheilees, ni mun on pakko tehä kaikkia koulujuttuja tai muuta, joka ajan myötä ottaa voimille. sit ku mulla on viel viiminen peruskouluvuosi, ni on otttanu turhanki paljo stressiä ja yrittäny panostaa kouluun täysil ja sit on tullu kaikkee muutaki. nykyään oon kyl alkanu ottaa hiukan rennommin, oon vaan välillä menny vaan pihalle, istumaan vaikka keinuun kuuntelemaan musiikkia ja yrittäny rentoutua ja oon todennu et mulla rentouttavinta on se et saa kuunnella musiikkia ja pyöräily ja valokuvauski saa mut rentoutuu, sillon jotenki unohdan kaikki turhat paineet yms.
Pyöräily on hyvä. Kun töiden jälkeen tulee kotiin ja alkaa kelaan kaikkia asioita. Alkaa usein tuntumaan siltä että seinät kaatuu niskaan.
Mutta kun lähtee pyöräilemään niin jo 15 minuutin jälkeen huomaa, että eihän tää maailma ole niin synkkä ja paha paikka.
ja ku lähtee pyöräilee, huomaa et kaikki asiat näyttääki jo valosemmilta, vaiks just olis äsken kaikki itkettäny ja maailma kaatunu päälle, ni pyöräily ja kävely auttaa tai ystävien kans juttelu ja kun lähtee pyöräilee tai kävelee/juoksee, ni musiikki vaan korville, ni tuntuu heti paljo paremmalta.
Just oikein!! Toi tarkoittaa sitä et,se on hyväksi mitä itse tuntee itselleen hyväksi ja mitä oikeesti haluaa...täytyy muistaa et mukava liikunta vähentää stessiä..