Rasismin on

Olemme iloksemme saaneet lukea useammankin päiväjulkaisun sivustoilta miten tätäkin palstaa häiriköinyt kylähullu, pissipää on vihdoinkin saatu leivättömän pöydän eteen vastaamaan huudoistaan.

Syyttäjän kannaltahan tapaus on vain juttu juttujen joukossa.

Asian osaisen narsistiselle mielelle, tämä saattaa tietenkin tuoda jotain, jota me tavalliset emme ehkä edes ymmärrä.

Yhteiskunta maksaa laskun.

Ei tarvitse olla kovinkaan oppinut psykologian asiantuntija, kun voi sanoa että kaveri tarvitsisi ehdottomasti hoitoa. Mutta, mutta...

Jos avohoito toimisi niin, kuin sen pitäisi toimia olisi tämäkin tapaus varmasti saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa ja oikean lääkityksen.

Eikä tässä tarvittaisi kallispalkkaista oikeusjärjestelmää määrittelemään hoidon tarvetta. Nyt tähän yhteen tapaukseen on sidottu voimavaroja niin poliisin tutkinnasta, syyttäjän toimesta kuin vielä tulevaisuudessa rangaistuksen toimeenpanosta.

Ihmetyttää miten poliitikot oikeastaan osaavat selittää tämän? Tehdään päätöksiä joista yhteiskunnalle aihetuvat menot ovat lopulta suurempia kuin, että vähemmillä, mutta järkevästi toimien pystyttäisiin hoitamaan ja ennen kaikkea estämään sairastumisia.
13456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

lusimaan ja vauhdilla. Mä luulin oikeesti, että
ne tökeröt jutut on jonkun finniturpasen surkeeta uhoomista.

Mut herranjee, se onkin jo 45 vee "aikuinen" ukko??????

Äänestä

Tuo äijä on ollut netissä häiriköimässä muistaakseni jo 10 vuotta sitten. Hänen kanssaan on aivan turha yrittää keskustella asioista, heti alkaa haukkumaan ja meuhkaamaan. Asioista pitäisi pystyä puhumaan hieman kypsemmällä tasolla.

Kalliiksihan tuo yhteiskunnalle tulee, mutta kaikki on suhteellista. Esimerkkinä vaikkapa: kirjassaan "Mångfall eller Välfärd" Lars Jansson (opettaja Göteborgin Kauppakorkeassa) on laskeskellut, että maahanmuuton kustannukset vievät 29% Ruotsin valtion julkisesta budjetista. Aika hurjaa, mutta asiasta puhuminen antaa kovin helposti rasistin leiman.

Kirjan saa osoitteesta: http://www.vitsippan.com/

Äänestä
  • kun suomalaiset opetettaisiin peltisaksien käyttäjäksi, eikä pelkästään pullonkorkkia availemaan,
    hauska juttu sepi ja peltisakset.

    Äänestä

  • mitä tekemistä tuolla ruotsin 29 % on tämän häirikön hoitoon saattamisen kanssa.

    Ei maahan muutosta syntyviä ongelmia ratkaista pitämällä yhtä onteloaivoista irrallaan aiheuttamassa yleistä vaaraa.

    Äänestä

  • täysin ymmärtänyt kirjoitti:

    mitä tekemistä tuolla ruotsin 29 % on tämän häirikön hoitoon saattamisen kanssa.

    Ei maahan muutosta syntyviä ongelmia ratkaista pitämällä yhtä onteloaivoista irrallaan aiheuttamassa yleistä vaaraa.

    No annapas, kun selitän. Alkuperäisessä viestissä kerrottiin kuinka rasismi maksaa yhteiskunnalle. Tämä on totta. Mutta huomattavasti suurempia kustannuksia seuraa, jos ei rasistiksi leimautumisen pelossa uskalleta puhua asioista asiallisesti. Toivottavasti nyt näet yhteyden.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Miksi on niin nöösiä poikaa yhtäkkiä?

    Äänestä

  • ketjuun mukaan kirjoitti:

    Miksi on niin nöösiä poikaa yhtäkkiä?

    Miksi et lukenut koko ketjua? Suosittelisin tekemään niin. Voisit vaikka miettiä keskenäsi onko kukaan puolustellut ko. henkilöä. Ylipäänsä voisit lukea mihin sävyyn hänestä on kirjoitettu.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Miksi et lukenut koko ketjua? Suosittelisin tekemään niin. Voisit vaikka miettiä keskenäsi onko kukaan puolustellut ko. henkilöä. Ylipäänsä voisit lukea mihin sävyyn hänestä on kirjoitettu.

    ja just tollaset vinopäät estävät kaiken keskustelun. Rasismista kyllä varmasti uskalletaan ja halutaankin keskustella, se vaan on niin vaikeaa kun kaikenmaailman hurupäät vaahtoavat ja aiheuttavat vaara- ja uhkatilanteita.

    Ikävintä on kaikenlainen vääristely ja lapsellinen uho, ei niistä asiakeskustelua synny!

    Äänestä

  • itketä yhtään kirjoitti:

    "No, ei kuule itketä yhtään"

    Itketä? Mikä pitäisi itkettää?

    "just tollaset vinopäät estävät kaiken keskustelun."

    Kyllä, samaan joukkoon leimautumisen riski estää rajoittaa varmasti avointa keskustelua.

    "Rasismista kyllä varmasti uskalletaan ja halutaankin keskustella"

    Ei ollut kyse pelkästään rasismista, vaan muistakin 'asiaan liittyvistä' aiheista. Ja näistä muista aiheista puhuttaessa: et ilmeisesti katsonut esim. maanantai-illan YLE dokumenttia, jossa todettiin Alankomaissa keskustelun islamistien käytöksestä ja terrorismista tyrehtyneen juuri poliittiseen korrektiuteen ja rasisti-leiman pelkoon. Tuo nyt vain yhtenä esimerkkinä takaa ajamastani pointista.

    "se vaan on niin vaikeaa kun kaikenmaailman hurupäät vaahtoavat ja aiheuttavat vaara- ja uhkatilanteita."

    Onneksi nuo ovat niin pieni vähemmistö, että nuo "uhka-tilanteet" ovat hyvin marginaalinen ilmiö. Suurempi ongelma on rasistikortin viuhuttelijat, jotka yrittävät tukahduttaa keskustelun omaan maailmankuvaan sopimattomista asioista.

    "Ikävintä on kaikenlainen vääristely ja lapsellinen uho, ei niistä asiakeskustelua synny!"

    Totta. Kerrataan vielä: kukaanhan täällä ei ole puolustellut ko. tyypin toimia. Eikä tässä ketjussa ole tainnut vääristelyä, valheita saati uhoa ilmetä.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    tekstini! Harvoin täällä kukaan noin tarkkaan kirjoituksia lukee!

    Näistä erilaisten kulttuurien ja käytäntöjen eroista pitää voida keskustella tietysti!

    Ennen kaikkea pitäisi 'kirkastaa' ne päämäärät joihin pyritään. Esimerkiksi juuri väkivallattomuus tai ettei hyväksytä minkäänlaista alistamista tai nöryyttämistä, tai miten estetään ns. koston kierre.

    Eipä siitä nyt niin pitkää aikaa ole Suomessakaan, kun vielä oli täysin hyväksyttyä ja jopa suotavaa että isäntä hakkasi niin emännän lapset, piiat ja rengitkin.

    No, ei kuule itketä yhtään"

    Itketä? Mikä pitäisi itkettää?

    No kuule, toi "no, ei kuule itketä yhtään", oli kuule sellainen kuvainnollinen ilmaisu, siis niin kuin symbolinen sanonta, sehän ei todellakaan tarkoittanut että olisin itkenyt.

    Voi pyhäyksinkertaisuus, miten voidaan keskustella sellaisista käsitteellisistä asioista kuin rasismi tai sana-sota, kun ei edes yksinkertaiset sanonnatkaan aukea vastapoolille?

    Äänestä

  • Ei itketä ei kirjoitti:

    "Voi pyhäyksinkertaisuus, miten voidaan keskustella sellaisista käsitteellisistä asioista kuin rasismi tai sana-sota, kun ei edes yksinkertaiset sanonnatkaan aukea vastapoolille?"

    Et siis kestänyt pientä kuittia...ja siihen vedoten väistit koko keskustelun... joo, olet oikeassa, turha yrittää...

    Äänestä

  • analysoit koko kirjoitti:

    tekstini! Harvoin täällä kukaan noin tarkkaan kirjoituksia lukee!

    Näistä erilaisten kulttuurien ja käytäntöjen eroista pitää voida keskustella tietysti!

    Ennen kaikkea pitäisi 'kirkastaa' ne päämäärät joihin pyritään. Esimerkiksi juuri väkivallattomuus tai ettei hyväksytä minkäänlaista alistamista tai nöryyttämistä, tai miten estetään ns. koston kierre.

    Eipä siitä nyt niin pitkää aikaa ole Suomessakaan, kun vielä oli täysin hyväksyttyä ja jopa suotavaa että isäntä hakkasi niin emännän lapset, piiat ja rengitkin.

    Ai no oli täällä sittenkin jotain.

    "Näistä erilaisten kulttuurien ja käytäntöjen eroista pitää voida keskustella tietysti!"

    Tästä ollaan siis samaa mieltä. Kuitenkin ei ole kovinkaan trendikästä aukaista suutaan tietyistä epäkohdista ja se johtaa usein leimautumiseen.

    "Ennen kaikkea pitäisi 'kirkastaa' ne päämäärät joihin pyritään."

    Kyllä. Asioista pitäisi yleisestikin puhua paljon käytännönläheisemmällä tasolla sanahelinän tyyliin "kulttuuririkastus" sijaan. Faktoja lisää keskusteluun.

    "Eipä siitä nyt niin pitkää aikaa ole Suomessakaan, kun vielä oli täysin hyväksyttyä ja jopa suotavaa että isäntä hakkasi niin emännän lapset, piiat ja rengitkin."

    Nyt heitit kyllä sellaisen väitteen, ettei tuota monikaan varmaan allekirjoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kallista 'kansan' huvia kirjoitti:

Olemme iloksemme saaneet lukea useammankin päiväjulkaisun sivustoilta miten tätäkin palstaa häiriköinyt kylähullu, pissipää on vihdoinkin saatu leivättömän pöydän eteen vastaamaan huudoistaan.

Syyttäjän kannaltahan tapaus on vain juttu juttujen joukossa.

Asian osaisen narsistiselle mielelle, tämä saattaa tietenkin tuoda jotain, jota me tavalliset emme ehkä edes ymmärrä.

Yhteiskunta maksaa laskun.

Ei tarvitse olla kovinkaan oppinut psykologian asiantuntija, kun voi sanoa että kaveri tarvitsisi ehdottomasti hoitoa. Mutta, mutta...

Jos avohoito toimisi niin, kuin sen pitäisi toimia olisi tämäkin tapaus varmasti saanut tarvittavaa hoitoa ajoissa ja oikean lääkityksen.

Eikä tässä tarvittaisi kallispalkkaista oikeusjärjestelmää määrittelemään hoidon tarvetta. Nyt tähän yhteen tapaukseen on sidottu voimavaroja niin poliisin tutkinnasta, syyttäjän toimesta kuin vielä tulevaisuudessa rangaistuksen toimeenpanosta.

Ihmetyttää miten poliitikot oikeastaan osaavat selittää tämän? Tehdään päätöksiä joista yhteiskunnalle aihetuvat menot ovat lopulta suurempia kuin, että vähemmillä, mutta järkevästi toimien pystyttäisiin hoitamaan ja ennen kaikkea estämään sairastumisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu