Lähes kaikille löytyisi työpaikka

Jos viheliäät vuokratyöfirmat maksaisivat sellaista palkkaa, että se motivoisi töihin. Tai jos lukuisat kiinteistö- ja huoltofirmat nostaisivat palkkojaan, niin takuulla löytyisi halukkaita duunareita. Kotkan työttömyysluku alkaisi pienetä tuntuvasti.
Yksi iso tekijä on huonon palkan lisäksi nykyinen vimmattu kiire alalla kuin alalla, joka karkoittaa myöski työn hakijoita. Kuka hullu haluaa juosta työtehomittari kaulassa kuin viimeistä päivää kun se ei palkkanauhassa näy mitenkään. Hyvä kuin näillä nykyisillä palkoilla saa hädin tuskin laskut maksettua.

Työvuokravälitysfirmat voisivat laskea sitä katerimaa alemaksi ja ottaa oikeasti huomioon se seikka, että minituntiliksoilla ei porukka hakeudu töihin, vaikka olis millaset mainokset tahansa lehdissä. Eikös näillä vuokrafirmoilla pyyhi kuitenkin aika hyvin taloudellisesti ?

Millaista oli silloin ennen kuin tulivat nämä lukuisat yritykset, jotka tuuppaavat pikajuoksija väkeä työmaille tarjousalehintaan ? Monilla työpaikoilla oli tyytyväisempi ja parempi henki, sen moni varmaan muistaa.
5408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

teoriassa noin mutta käytännössä ei kuitenkaan. työnantajille kun ei tunnu työntekijät kelpaavan. miten ratkaisisit tuon asian? kyse ei ole aina edes palkasta nykyään kuka menee ja kuka ei, vaan siitä pääseekö! ja siihen voi vaikuttaa ainoastaan työnantajat, ottaako töihin vai eikö ota.

Äänestä
  • Haluaako ne töihin sellaisia ihmisiä, jotka jo ovella valmiiksi hymyilee ja sanovat " Olen valmis tekemään mitä tahansa mihin hintaan tahansa. Olen vain kiltti pieni robotti, joka napista painamalla kykenee vaikka mihin."

    Äänestä

  • tehdä oma-aloitteisesti töitä, ei minkäänlaista itsenäistä otetta helppoon hommaan. Kaikilla ei tunnu työhaluja olevan, vaikka tarjotaan töitä tarjottimella. Palkka ei huonoin tuohon hommaan.

    Äänestä

  • eileen tästä samasta aiheesta talousuutisista ja tänään vielä enemmän. Pitkäaikaistyöttömät haaste yrityksille ja vuokratyöfirmat ottaneet asiakseen tämän ryhmän. Kun kuulisi sen, onko Kotkassa samoin näiden firmojen kohdalla, haluavatko he tosissaan pitkäaikaistyöttömiä töihin. Osaatko selittää tämän ?

    Äänestä

äsken telkussa. Vuokratyöfirmat hamuaa kuulema pitkäaikaistyöttömiä. Onko Kotkassa näin ? Kelpaako Kotkan työttömät Kotkassa oleville vuokratyöfirmoille ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roope-Ankan tytär kirjoitti:

Jos viheliäät vuokratyöfirmat maksaisivat sellaista palkkaa, että se motivoisi töihin. Tai jos lukuisat kiinteistö- ja huoltofirmat nostaisivat palkkojaan, niin takuulla löytyisi halukkaita duunareita. Kotkan työttömyysluku alkaisi pienetä tuntuvasti.
Yksi iso tekijä on huonon palkan lisäksi nykyinen vimmattu kiire alalla kuin alalla, joka karkoittaa myöski työn hakijoita. Kuka hullu haluaa juosta työtehomittari kaulassa kuin viimeistä päivää kun se ei palkkanauhassa näy mitenkään. Hyvä kuin näillä nykyisillä palkoilla saa hädin tuskin laskut maksettua.

Työvuokravälitysfirmat voisivat laskea sitä katerimaa alemaksi ja ottaa oikeasti huomioon se seikka, että minituntiliksoilla ei porukka hakeudu töihin, vaikka olis millaset mainokset tahansa lehdissä. Eikös näillä vuokrafirmoilla pyyhi kuitenkin aika hyvin taloudellisesti ?

Millaista oli silloin ennen kuin tulivat nämä lukuisat yritykset, jotka tuuppaavat pikajuoksija väkeä työmaille tarjousalehintaan ? Monilla työpaikoilla oli tyytyväisempi ja parempi henki, sen moni varmaan muistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu