Hei kaikille!
Olemme seurustelleet vuoden päivät poikaystäväni kanssa, enkä vieläkään osaa olla jännittämättä ruokailutilanteita hänen vanhempiensa kotonaan. Vanhemmat ovat erittäin mukavia ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen, ruoka on hyvää, mutta aina kun istun ruokapöydän ääreen, alkaa valtava jännitys ja paniikki, ruoka alkaa pyöriä poskissa enkä saa nieltyä. Kahvi- ym. yhteiset tuokiot sujuvat mutkitta, mutta ruoan kanssa on ongelmia kerta toisensa jälkeen. Hävettää jättää ruokaa, koska he luulevat varmasti vian olevan ruuan maussa, niin asia ei kuitenkaan ole. Joskus "paniikki" on niin suuri etten voi ollenkaan edes osallistua ruokailuun, ja se hävettää sillä muut ovat nähneet eteeni vaivaa. Miten pääsen eroon kammosta? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Poikaystäväni tietää asiasta, mutta hänen vanhempansa eivät. Miten kerron asiasta heille loukkaamatta? He ovat ymmärtäväisiä, mutta silti tuntuu pahalta ja hävettää..
Kiitos vastanneille!
Olemme seurustelleet vuoden päivät poikaystäväni kanssa, enkä vieläkään osaa olla jännittämättä ruokailutilanteita hänen vanhempiensa kotonaan. Vanhemmat ovat erittäin mukavia ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen, ruoka on hyvää, mutta aina kun istun ruokapöydän ääreen, alkaa valtava jännitys ja paniikki, ruoka alkaa pyöriä poskissa enkä saa nieltyä. Kahvi- ym. yhteiset tuokiot sujuvat mutkitta, mutta ruoan kanssa on ongelmia kerta toisensa jälkeen. Hävettää jättää ruokaa, koska he luulevat varmasti vian olevan ruuan maussa, niin asia ei kuitenkaan ole. Joskus "paniikki" on niin suuri etten voi ollenkaan edes osallistua ruokailuun, ja se hävettää sillä muut ovat nähneet eteeni vaivaa. Miten pääsen eroon kammosta? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Poikaystäväni tietää asiasta, mutta hänen vanhempansa eivät. Miten kerron asiasta heille loukkaamatta? He ovat ymmärtäväisiä, mutta silti tuntuu pahalta ja hävettää..
Kiitos vastanneille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eiköhän toi ole jonkin sorttista paniikkijännitystä. Mutta aika erikoista, että vaan ruuan kanssa on ongelmia eikä niiden kahvihetkien.
Ja kannattaa sanoa jos ahdistaa, eipä sitä noin tutussa ja ymmärtäväisessä seurassa kannata ihmeemmin pelätä sanoa. Tuskinpa itteensä ottavat.
tämä on siitä erikoinen vaiva ,että ei oikein aina voi maalaisjärjellä selittää itselleenkään miksi joissakin tilanteissa ahdistaa ja toisinaan taas menee hyvin.Ruokailu on monesti ongelmallinen jos pöytäseurue ei ole kovin tuttu, jos kädet alkaa vapista niin ei paljon naurata ainakaan itseä