lievä vesirokko

Kaksi viikkoa sitten altistuimme vesirokolle kun meillä kyläili perhe, joilla tietämättään oli se silloin. Nyt 3 v pojallani on ollut jo monta päivää 3 näppylää. Kahdessa niistä on ollut keskellä ikäänkuin pieni rakkula, joka on nyt puhjennut. Yksi on ihan pieni punainen näppylä. Kuumetta on ollut ylimmillään 38,9 astetta.

Näppyjä ei ole tullut lisää ja perheessämme on myös flunssaa. Minusta on outoa, että näppyjä on noin vähän. Onko kukaan sairastanut vesirokkoa näin lievänä? Entä onko mitään keinoa saada selville varmasti että oliko se vesirokkoa? Olen nimittäin ajatellut vesirokkorokotetta, mikäli lapseni ei sairasta rokkoa ennen hoitoon menoa.
32972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

onko niihin näppyihin tullut rupi päälle? jos ei niin sit ei vesirokko. jos on tullu ruvet niin on mahdollista että vesirokko, aikas vähäseltä vaan näppyjen määrä kuulostaa. tartunta-aika olis kyllä oikea. ja kuumeen voi vesirokko nostaa. vesirokossa on alkuun punaset näpyt jotka muuttuvat vesikellukoiksi ja sitten tulee rupi.
meillä jätkällä oli vesirokko niin että jalat oli täynnä näppyjä mut muualla vartalolla oli kolme. eikä ollenkaan kuumetta.

Äänestä

Siskon tytöllä oli 5 näppylää, joita siskoni ei itse tunnistanut vesirokoksi, jos ei päiväkodista olisi tullut tieto.

Vesirokkoon liittyy usein myös flunssan kaltaisia oireita.

Verikokeella voi tarkistaa, onko vesirokko sairastettu, ja se kannattaakin testata ennen rokottamista.

Äänestä

Hei!Meille neuvolan täti opasti verikokeille,jotta selviäisi onko 1v.ja 3kk poikani sairastanut vesirokon..meillä kuin myös vain muutama näppy7rakkula ja mietin kuten sinäkin vesirokkorokotteen ottamista.verikokeissa tutkitaan vasta-aineet,joista selviää onko pikkupotilas todellisuudessa sairastanut ko.rokon!t.4lapsen äiti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai jotain ihan muuta? kirjoitti:

Kaksi viikkoa sitten altistuimme vesirokolle kun meillä kyläili perhe, joilla tietämättään oli se silloin. Nyt 3 v pojallani on ollut jo monta päivää 3 näppylää. Kahdessa niistä on ollut keskellä ikäänkuin pieni rakkula, joka on nyt puhjennut. Yksi on ihan pieni punainen näppylä. Kuumetta on ollut ylimmillään 38,9 astetta.

Näppyjä ei ole tullut lisää ja perheessämme on myös flunssaa. Minusta on outoa, että näppyjä on noin vähän. Onko kukaan sairastanut vesirokkoa näin lievänä? Entä onko mitään keinoa saada selville varmasti että oliko se vesirokkoa? Olen nimittäin ajatellut vesirokkorokotetta, mikäli lapseni ei sairasta rokkoa ennen hoitoon menoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu