Uusi Suomi

Vanhasta?

Uuden Suomen Herlin on samoilla linjoilla kuin täällä moni kirjoittaja. Eli Vanhanen on heikoilla jäillä kun lähti arvostelemaan näyttävästi käräjäoikeuden tuomiota.

http://www.uusisuomi.fi/blogit/niklasherlin/herra-korkea-oikeus

Hyvin osuva kirjoitus. Vanhanen on menettänyt suhteellisuuden tajunsa. Luulee olevansa Putin.
9355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

... perustu siihen, etä jos on käräjäoikeuden päätökseen tyytymätön, voi valittaa hovioikeuteen. Tyytymättömyytensä osoittamiseksi käräjäoikeuden päätöstä on moitittava, se on laillista ja on pakko tehdä perustellessaan valitustaan. Vanhanen on tehnyt niin.

Äänestä
  • julkisuudessa valitusta sillä perusteella, että voittaneen päätöksen takana oli kaksi maallikkotuomaria eli lautamiestä.

    Lautamiehet ovat samanarvoisia tuomareita kuin virkatuomaritkin. Ei se ole mikään valituksen peruste, että päätöksen takana olivat lautamiehet.

    Vanhanen ei halua hyväksyä oikeusjärjestelmän perusteita.

    Vanhanen lähti hyökkäykseen ja demokratian kannalta arveluttavaan painostukseen hovioikeutta kohtaan.

    Äänestä

  • Kun mies ei tajua tekevänsä koko ajan itsestään narria. Vai ajatteleeko tuo niin että pääasia että jollain lailla jäädään historian kirjoihin (vaikka sitten naisasioilla)?
    Nuo poliittiset ansiot kun ovat hiukka niin ja näin.

    Äänestä

  • perusteli' kirjoitti:

    julkisuudessa valitusta sillä perusteella, että voittaneen päätöksen takana oli kaksi maallikkotuomaria eli lautamiestä.

    Lautamiehet ovat samanarvoisia tuomareita kuin virkatuomaritkin. Ei se ole mikään valituksen peruste, että päätöksen takana olivat lautamiehet.

    Vanhanen ei halua hyväksyä oikeusjärjestelmän perusteita.

    Vanhanen lähti hyökkäykseen ja demokratian kannalta arveluttavaan painostukseen hovioikeutta kohtaan.

    Vanhanen oli sitä mieltä, että tuomio oli väärä. Siksi hän valitti seuraavaan instanssiin.

    Jos alioikeuden puheenjohtaja, tuomari on ollut eri mieltä kuin maallikot, lautamiehet, on olemassa JURIDISIA mahdollisuuksia saada toinen tuomio juridisin perustein. Samanlaisen johtopäätöksen tekevät monet muutkin vastaavassa tilanteessa. Miksi ei Vanhanen saa sitä tehdä? Siksikö, että keltainen lehdistö ja sen lukijakunta ei sitä salli? Vai siksikö, että Vanhasen POLIITTISET vastustajat käyttävät tilannetta hyväkseen...saastaisella tavalla.

    En ole Keskustalainen, mutta olen utelias ja haluan todella tietää, miten oikeus suhtautuu mm poliitikkojen ingriteettisuojaan. Se on se varsinainen asiakysymys tässä tapauksessa.

    Äänestä

  • perusteli' kirjoitti:

    julkisuudessa valitusta sillä perusteella, että voittaneen päätöksen takana oli kaksi maallikkotuomaria eli lautamiestä.

    Lautamiehet ovat samanarvoisia tuomareita kuin virkatuomaritkin. Ei se ole mikään valituksen peruste, että päätöksen takana olivat lautamiehet.

    Vanhanen ei halua hyväksyä oikeusjärjestelmän perusteita.

    Vanhanen lähti hyökkäykseen ja demokratian kannalta arveluttavaan painostukseen hovioikeutta kohtaan.

    ... julkisossulautamiehellä on vaikea olla sekoittamatta politiikkaa ajatteluunsa.

    Millä tavalla Vanhanen painostaa hovioikeutta? Jokainen, joka on oikeudessa, on ooikeutettu perustelemaan kantaansa myös julkisuudessa.

    Äänestä

Herlin kirjoitta kuten aito populisti.
Imartelijat heiluttavat häntäänsä ja nuolevat hänen kenkiään.
Omituinen näkemys, että tietyllä ryhmällä/yksilöllä ei ole oikeutta käyttää hyväkseen muille kansalaisille itsestään selvää oikeutta valittaa tuomiosta seuraavaan instanssiin.

Vanhasen prosessi on periaatteellinen: eikö julkisuuden henkilöillä ole minkäänlaista oikeutta yksityisyyden suojaan.

Tätä on kysytty/myös tuomioistuimissa/ muuallakin Euroopassa.

Vaatii melkoista rohkeutta lähteä prosessoimaan.

Äänestä
  • Ja valitettavan surkea sellainen.

    Äänestä

  • suurin populisti = MV kirjoitti:

    Ja valitettavan surkea sellainen.

    Vanhanen on Suomen pääministeri. Se on suht. korkea asema maassa.
    Harvinaisen rohkea pääministeri onkin.
    Uhmaa keltaista lehdisöä ja sen lukijakuntaa.

    "Vanhasen prosessi on periaatteellinen: eikö julkisuuden henkilöillä ole minkäänlaista oikeutta yksityisyyden suojaan."

    Oletko sitä mieltä, että poliitikoilla ei ole oikeutta integriteettiin?

    Äänestä

ja nöyristelisivät iltalehdistön edessä.
Sen on sananvapautta kun yleisön pitää saada tietää milloin Tuulikilta tulee vetelä paska.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


loukkaa? kirjoitti:

Vanhasta?

Uuden Suomen Herlin on samoilla linjoilla kuin täällä moni kirjoittaja. Eli Vanhanen on heikoilla jäillä kun lähti arvostelemaan näyttävästi käräjäoikeuden tuomiota.

http://www.uusisuomi.fi/blogit/niklasherlin/herra-korkea-oikeus

Hyvin osuva kirjoitus. Vanhanen on menettänyt suhteellisuuden tajunsa. Luulee olevansa Putin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu