vositko laittaa

jp77 tämän sille Espoon kuluttaja-asiamiehelle että tarkistaa kantansa tässä asiassa ettei neuvo väärin kuten sinä olet antanut ymmärtää?


"Yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön määräämän maksun velvoittavuus on tällä hetkellä epäselvä. Kuluttajariitalautakunta on useissa ratkaisuissaan suosittanut ajoneuvon kuljettajaa suorittamaan valvontamaksun. Vantaan käräjäoikeus on kuitenkin eräässä ratkaisussaan katsonut, ettei sopimus sitonut kuljettajaa, koska kysymys oli tosiasiallisesti pysäköintivirhemaksun määräämisestä, jollaisen voi lain mukaan määrätä vain poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen, ja asian käsittely on kesken.asiamiehelle ettei anna enää vääriä neuvoja sillä sitä hän tällä hetkella latelee." Tämä on virallinen suositus tänään 7.5.2008

"
13762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Laitatko linkin tuohon suositukseen.

En ole kuluttaja asiamiehen kanssa keskustellut.

Kuluttajaneuvojan kanta oli että asia on epäselvä ja ei voi antaa neuvoa suuntaan tai toiseen. Eli itse asia pitää mielessään pohtia.

Kuluttajaneuvoja itse ei ParkComin laskuja maksaisi vaan odottaisi hovioikeuden päätöstä.

Äänestä
  • Mites semmoiseen tulokseen tulit että se mun "tuttu" olisi?

    Tuo tiedote ei ole millään tavalla ristiriidassa kuluttajaneuvojan antamiin neuvoihin.

    Äänestä

Kuluttajaneuvojan kanta on ollut pitkään se että ParkComin laskuja ei tarvitse maksaa.

Vasta kun uudesta laista tuli tieto, kanta muuttui "päätä itse" vaihtoehtoon.

Tämä käsittääkseni perustui siihen että kuluttajaneuvoja ei uskonut ParkComin tekevän konkurssia joten maksetut rahat saa perittyä takaisin.

Äänestä

Kyllä se vain nyt vaikuttaa ihan siltä, että tämä kuluttaja-asiamies neuvoo ihan oikein.

Vantaaan käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu hovioikeuteen, mikä selvästi kertoo sen, että yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole tällähetkellä voimassa olevaa lakia.
Mikäli hovioikeus pysyy Vantaan käräjäoikeuden päätöksessä, joka on hyvin todennäköistä, alkavat mittavat takaisinperinnät. Tällöin nyt epäselvässä tilanteessa maksetun yksityisen pysäköinninvalvontamaksun takaisin perintä tulee olemaan hyvin vaikeata, ellei mahdotonta, sillä mitä suurimmalla todennäköisyydellä näitä yksityisiä pysäköinninvalvontayrityksiä haetaan silloin konkurssiin. Mikäli laittomasti perittyä maksua ei konkurssitapauksessa saadakaan perittyä suoraan pysäköinninvalvontayritykseltä voidaan maksua periä takaisin myös laittoman toimeksiannon tehneeltä taholta, kuten taloyhtiöltä.
Joka tapauksessa maksetun summan takaisinperintä tulee olemaan hyvin hankalaa.

Helpoin tapa välttää nämä epäselvät pysäköinninvalvontamaksut on tietysti pysäköidä oikein, mutta epäselvissä ja tulkinnanvaraisissa tapauksissa maksua ei pidä missään nimessä maksaa.

Yksityiset pysäköinninvalvontayhtiöt vetoavat usein näihin kuluttajariitalautakunnan suosituksiin, mutta katsovat itse lakia läpi sormien.
Tästä hyvä esimerkki on perusteeton oman paikan käytöstä tapahtuva "sakottaminen".
Vaikka Oulun hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että maksu- tai pysäköintiin oikeuttavan lipukkeen olemassaolo on merkittävämpää kuin se, onko lipuke ollut näkyvillä.

Tästä huolimatta reklamaatioihin näissä tapauksissa vastataan - Olette rikkoneet sopimuksen ehtoja, joten maksakaa lasku eräpäivään mennessä.

Kunnalliselle pysäköinninvalvonnalle tällaisessa tapauksessa riittäisi vain soitto ja ilmoitus voimassaolevasta pysäköintiluvasta.

Ennen hovioikeuden päätöstä yksityistä pysäköinninvalvontaa ei tule tukea.
Mikäli joskus vuonna 2010-2011 astuu voimaan laki ykistyisestä pysäköinninvalvonnasta on asia silloin toinen ja uskoisin, että lain mukana toiminnalle määrätään selvät rajat sekä puolueeton valvonta- ja reklamointikanava.

1.) PYSÄKÖI OIKEIN!!!

2.) EPÄSELVISSÄ JA TULKINNANVARAISISSA TAPAUKSISSA YKSITYISTÄ PYSÄKÖINNINVALVONTAMAKSUA EI TULE MAKSAA ENNEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖSTÄ!

Uhkauksia korkeista perintäkuluista, oikeustoimista tai luottokelpoisuuden menetyksestä ei kannata uskoa.
Nämä ovat yksityisten pysäköinninvalvontayritysten keinoja pelotella kuluttaja maksamaan jopa perättöminä annetut valvontamaksut.

Riitautettuna maksulle kertyy ennen hovioikeuden päätöstä maksimissaan tästä päivästä puolen vuoden korko, joka on noin 37 senttiä kuukaudessa.

Äänestä
  • Itse en kyllä tällä hetkellä lähtisi maksamaan vaikka olisi aiheellinen..

    Rangaistuksena väärinpysäköinnistä; maksa se sama summa hyväntekeväisyyteen.

    Hovioikeus tulee asettumaan käräjänoikeuden kannalle, maksamalla nyt, tuit laitonta toimintaa.

    Käräjänoikeuden päätöksen perusteella, voin ainakin itse hyvillä mielin odottaa hovioikeuden päätöstä ja maksaa sitten.

    Riitauta asia, tällä hetkellä laskut eivät ole perintäkelpoisia.

    Äänestä

  • jp77 kirjoitti:

    Itse en kyllä tällä hetkellä lähtisi maksamaan vaikka olisi aiheellinen..

    Rangaistuksena väärinpysäköinnistä; maksa se sama summa hyväntekeväisyyteen.

    Hovioikeus tulee asettumaan käräjänoikeuden kannalle, maksamalla nyt, tuit laitonta toimintaa.

    Käräjänoikeuden päätöksen perusteella, voin ainakin itse hyvillä mielin odottaa hovioikeuden päätöstä ja maksaa sitten.

    Riitauta asia, tällä hetkellä laskut eivät ole perintäkelpoisia.

    että jotku tietää näihin maailman asioihin vastaukset jo vaikka hovioikeus ei ole edes asiaa käsitellyt? MIksi sitten tarvitaan hovioikeutta kun herra jp77 sen jo tietää ilman heitäkin kuinka käy? Vaikka päätös olis mikä vaan niin homma jatkuu korkeimpaa ja ja sittenkin lopputulos on arvailun varassa. Yritys voi tehdö konkurssin ja varmaan onkin järkevä ratkaisu jos ja kun päätös heille hankala. Kun se päivä koettaa niin laki yksityisestä valvonnasta on jo voimassa ja on varmaan hyvä aloittaa rahan keruu puhtaalta pöydältä. Sitten ei enää meidän tarvitse väitellä näistä mutta varmaan on sitten joku muu juttu joka hiertää.

    Äänestä

  • jp77 kirjoitti:

    Itse en kyllä tällä hetkellä lähtisi maksamaan vaikka olisi aiheellinen..

    Rangaistuksena väärinpysäköinnistä; maksa se sama summa hyväntekeväisyyteen.

    Hovioikeus tulee asettumaan käräjänoikeuden kannalle, maksamalla nyt, tuit laitonta toimintaa.

    Käräjänoikeuden päätöksen perusteella, voin ainakin itse hyvillä mielin odottaa hovioikeuden päätöstä ja maksaa sitten.

    Riitauta asia, tällä hetkellä laskut eivät ole perintäkelpoisia.

    että toiminta ei ole laitonta ja aika selvittää onko se sallittua ilman uutta lakia. Toiminta on niin laillista kuin se vaan voi olla eikä yritys ole syyllistynyt mihinkään. Jos muuta väität niin vastaat henkilökohtaisesti väitöksistä.

    Äänestä

  • ei vaan ole kirjoitti:

    että toiminta ei ole laitonta ja aika selvittää onko se sallittua ilman uutta lakia. Toiminta on niin laillista kuin se vaan voi olla eikä yritys ole syyllistynyt mihinkään. Jos muuta väität niin vastaat henkilökohtaisesti väitöksistä.

    Toiminnallahan ei ole tällähetkellä lainsuomaa suojaa ja Vantaan käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu hoviin.
    Yksityisen pysäköinninvalvonnan kantahan oli, että nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin, (Tom Ek Iltalehdessä).

    Pääsemme siis jälleen aiheeseen sopimuslainsäädäntö ja sitä myöten sopimuksen syntymisen lainvoimaisuuteen ja tosiasiaan kenellä on näyttövelvollisuus auton kuljettajasta, sillä autoa tai sen omistajaa ei voida katsoa sopimuksen toiseksi tekijäosapuoleksi.

    Mietittäväksi jää myös se, että mikä on se vahinko mikä on yksityiselle pysäköinninvalvontayritykselle tapahtunut, että korvaussummaksi katsotaan pysäköintivirhemaksua vastaava summa. Vai onko tämä vain ovela tapa harhauttaa kuluttajaa luulemaan, että kyseessä onkin käräjäoikeuden mukaan laittomasti annettu pysäköintisakko.
    On myös mietittävä onko ilmaiselle pysäköintialueelle tapahtuneesta pysäköinnistä ja inhimillisestä erehdyksestä tapahtuneen vahingon korvaussumma 40 euroa kohtuullinen kuluttajan kannalta.

    Kuluttajaneuvojan kannat ovat olleet hyvin ristiriitaisia.
    Osa on sitä mieltä, että maksua ei tule maksaa, ennen hovioikeuden päätöstä. Osa on taas sitä mieltä, että päätä itse.
    Osa on sitä mieltä, että toiminta toimii hämärän rajamailla ja polkee kuluttajan perus oikeusturvaa epäselvillä sopimusehdoillaan ja hankalalla, ellei olemattomalla reklamaatiokäsittelyllään.

    Uusi laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta astuu voimaan aikaisintaan 2010-2011, eli siihen on aivan turha vedota tämän hetkisissä tapauksissa, sillä lakia ei voida tulkita takautuvasti.

    Näin ollen yksityinen pysäköintivalvonta on siis tällähetkellä ainakin Vantaan käräjäoikeuden päätöksen mukaan laitonta, vaikkakin siitä on valitettu hoviin. Tuomio ei siis ole vielä lainvoimainen ennen hovioikeuden päätöstä asiasta.

    Jokatapauksessa yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole tällä hetkellä lainsuomaa suojaa, ainakaan antamaan pysäköintivirhemaksuja. Sopimuslainsäädäntöön vetoaminen onkin sitten asia aivan erikseen.

    Äänestä

  • itse en kirjoitti:

    että jotku tietää näihin maailman asioihin vastaukset jo vaikka hovioikeus ei ole edes asiaa käsitellyt? MIksi sitten tarvitaan hovioikeutta kun herra jp77 sen jo tietää ilman heitäkin kuinka käy? Vaikka päätös olis mikä vaan niin homma jatkuu korkeimpaa ja ja sittenkin lopputulos on arvailun varassa. Yritys voi tehdö konkurssin ja varmaan onkin järkevä ratkaisu jos ja kun päätös heille hankala. Kun se päivä koettaa niin laki yksityisestä valvonnasta on jo voimassa ja on varmaan hyvä aloittaa rahan keruu puhtaalta pöydältä. Sitten ei enää meidän tarvitse väitellä näistä mutta varmaan on sitten joku muu juttu joka hiertää.

    Jos laki tulee, ei keskustelu välttämättä siihen lopu, ainakaan mun puolelta.

    Jos en itse lakiin ole tyytyväinen, tottakai jatkan keskustelua aiheesta. Monenlaisia keinoja on olemassa. Jos kauppakeskukset laskeskelevat että on halvempaa laittaa puomit, kuin toimia yhteistyössä yrityksen kanssa joka karkottaa asiakkaat, niin mitenköhän siinä mahtaa käydä?

    Ei se paljoa auta että se olisi sitten laillista puuhaa.

    EuroPark tilalle, niillä on homma hallussa!

    EuroPark rulaa, ParkCom haisee

    ;)

    Äänestä

  • >>Vantaaan käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu hovioikeuteen, mikä selvästi kertoo sen, että yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole tällähetkellä voimassa olevaa lakia. >>

    EI PIDÄ PAIKKAANSA.

    Suomi on sitoutunut noudattamaan eräitä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, jotka edellyttävät, että jokaisella on rajoittamaton oikeus saattaa itseään koskeva tuomioistuimen ratkaisu kerran ylemmän tuomioistuimen uudelleen tutkittavaksi. Jo ennen näihin ihmisoikeussopimuksiin liittymistäkin Suomen laki takasi oikeuden muutoksenhakuoikeudenkäyntiin.

    Muutoksenhakuoikeudenkäynti ei siten tule kyseeseen vain silloin, kun alkuperäisessä tuomiossa on jokin virhe tai puute, vaan MUUTOSTA VOIDAAN HAKEA AINA, VAIKKA ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIO OLISI TÄYDELLISEN OIKEA.

    Se seikka, että Vantaan käräjäoikeuden ParkCom-tuomio käsitellään uudelleen hovioikeudessa, ei siis ole minkäänlainen indisio siitä, että tuo tuomio olisi jotenkin virheellinen tai huonosti perusteltu. Kyse on AINOASTAAN SIITÄ, että ParkCom käyttää tätä lain sille sallimaa mahdollisuutta.

    Tuomioitten muuttuminen hovioikeudessa täysin vastakkaisiksi on erittäin harvinaista. Tyypillisesti tuomion perustelut hieman tarkentuvat ja rikosjutuissa seuraamusta saatetaan muuttaa, mutta on erittäin epätodennäköistä, että Vantaan käräjäoikeuden kolmen ammattituomarin tekemä, Suomen lakiin perustuva ja erittäin huolellisesti perusteltu päätös muuttuisi hovioikeudessa lopputuloksensa osalta miksikään.

    ParkCom tietää tämän hyvin, mutta ainakin valitus hovioikeuteen viivyttää tuomion lainvoimaiseksi tuloa ja antaa näin peliaikaa kerätä vielä vähän rahaa ja lobata uutta lainsäädäntöä.

    Äänestä

koskaan ollut lainsuojaa sillä sitä ei ole tarvittu vaan rikkomus on ollut vain sopimus josta rikkoja on saanut virhesakon.Kun sanot näin

"Jokatapauksessa yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole tällä hetkellä lainsuomaa suojaa, ainakaan antamaan pysäköintivirhemaksuja. Sopimuslainsäädäntöön vetoaminen onkin sitten asia aivan erikseen."

Ei ole eikä vielä edes tarvita mutta laen määräämää estettä ei ole myöskään etteikö voisi edelleen sakottaa ja sitä myös kovsti tehdään.

Äänestä
  • pysäköintivirhemaksun määrääminen kuuluu yksiselitteisesti poliisille ja kunnalliselle pysäköinninvalvojalle, eikä säännöksiin sisälly mainintaa tai viittausta mahdollisuudesta siirtää tai sallia tätä toimivaltaa muille.

    Otteita käräjäoikeuden päätöksestä.

    Pysäköintivirhemaksun suorittamisesta on auton ja moottoripyörän osalta vastuussa kuljettajan ohella ajoneuvon omistaja ja pysyvä haltija (PVML 8 §), valvontamaksun suorittamisesta voi olla kantajankin mukaan vastuussa vain kuljettaja.

    Pysäköintivirhemaksut saa valtio tai kunta, valvontamaksut valvojayhtiö. Pysäköintivirhemaksuun liittyy oma muutoksenhakujärjestelmä. Valvontamaksun osalta oikeusturvan takeita ei ole.

    Tämä kantajan vaikeus ei kuitenkaan ole riittävä peruste TODISTUSTAAKAN KÄÄNTÄMISELLE vastaajalle.
    Näin ollen käräjäoikeus päätyy siihen, että kysymys ajoneuvon kuljettajasta on ratkaistava normaalin todistustaakkasäännön perusteella. Sopimukseen VETOAVAN kantajan on siten näytettävä vastaajan kuljettaneen autoa väitettyinä aikoina.

    Näin ollen käräjäoikeuden lähtökohtana juttua arvioidessaan on se, että poliisilla ja kunnallisella pysäköinninvalvonnalla on toimivalta myös yksityisellä alueella.

    TLL 105 §:n ja PVML:n säännösten perusteella pysäköintivirhemaksun määrääminen kuuluu yksiselitteisesti poliisille ja kunnalliselle pysäköinninvalvojalle, eikä säännöksiin sisälly mainintaa tai viittausta mahdollisuudesta siirtää tai sallia tätä toimivaltaa muille. Helsingin hallinto-oikeuden 19.9.2007 antaman päätöksen mukaan kunnallinen pysäköinninvalvoja ei voinut myöskään edes siirtää tehtäviä yksityiselle vartiointiliikkeelle, kun siitä ei ollut lailla määrätty.

    Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, silloinkin vain tietyin edellytyksin eikä lainkaan, jos tehtävä sisältää merkittävää julkisen vallan käyttöä.

    Sopimus ei kuitenkaan sido vastaajaa eikä sen toteuttamiseksi voida antaa oikeussuojaa, koska kysymys on tosiasiallisesti pysäköintivirhemaksun määräämisestä, minkä puolestaan on laissa säädetty kuuluvan vain poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvojan toimivaltaan myös yksityisellä alueella. Tämän vuoksi kanne on hylättävä.

    Näillä mennään tällä hetkellä ja odotetaan hovioikeuden päätöstä, että saadaan se viimeinen naula siihen yksityisen pysäköinninvalvonnan arkkuun.

    Yksiyisestä pysäköinninvalvonnasta säädettävää lakia on aivan turha ja liian aikaista kommentoida, sillä sitä ennen tulee muutos julkiseen ja kunnalliseen pysäköinninvalvontaan.

    Uskoisin, että yksityisen pysäköinninvalvonnan suhteen laki tulee muuttumaan niin, että väärin pysäköinnistä langetetut maksut menevät valtiolle ja palvelun tilaaja maksaa pysäköinninvalvontayhtiölle, vrt. yksityinen vartiointi. Jossain on jopa väläytelty, että kiinteistöjen ja toimitilojen pysäköinninvalvonnan voisi antaa vartiointifirmalle tai kiintestöhuollolle.

    Myös reklamointikanavat tullaan tarkistamaan niin, että ne ovat kuluttajan oikeusturvan mukaiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pyyntö kirjoitti:

jp77 tämän sille Espoon kuluttaja-asiamiehelle että tarkistaa kantansa tässä asiassa ettei neuvo väärin kuten sinä olet antanut ymmärtää?


"Yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön määräämän maksun velvoittavuus on tällä hetkellä epäselvä. Kuluttajariitalautakunta on useissa ratkaisuissaan suosittanut ajoneuvon kuljettajaa suorittamaan valvontamaksun. Vantaan käräjäoikeus on kuitenkin eräässä ratkaisussaan katsonut, ettei sopimus sitonut kuljettajaa, koska kysymys oli tosiasiallisesti pysäköintivirhemaksun määräämisestä, jollaisen voi lain mukaan määrätä vain poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen, ja asian käsittely on kesken.asiamiehelle ettei anna enää vääriä neuvoja sillä sitä hän tällä hetkella latelee." Tämä on virallinen suositus tänään 7.5.2008

"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu